sunnuntai 23. toukokuuta 2010

Kovaksikeitetyistä dekkareista mätiin tomaatteihin

Mitä ajattelee dekkareista kirjailija, joka julistaa avantgardistisesti, että kirjallisuudenlajien välisistä rajoista tulisi luopua? Kirjailija joka haluaa nimitettävän itseään reaalifantastikoksi, ja joka haluaa uutta tapaa hahmottaa kirjallisuuden koko kenttää.

(Siis romantiikkaa poliisi- ja salapoliisiromaaneihin ja kovaksi keitettyihin dekkareihin. Historiallisia ja scifi-dekkareita. Seksiä, väkivaltaa ja rikoksia valtavirran romaaneihin. Lisää arjen ongelmiin pureutumista, tirkistelyä köyhien kaihtimien taakse, ripaus sosiaalipornoa, ja mielihyvää siitä, että minulla sentään menee aika hyvin?)

Kariston kirjailija Juha-Pekka Koskinen tähtää tietokirjallaan ”Harkittu murha” (2009) kohti täydellistä murhaa. Täydellisen murhan miljöönä on Hämeenlinna. Murha voi tapahtua esimerkiksi Raatihuoneenkadulla. Köyhä, entinen kaupungintyöntekijä (50 v), voi tehdä symbolisen murhan heittämällä kaupunginjohtajaa mädällä tomaatilla, jonka hän on saanut ilmaiseksi läheiseltä torikauppiaalta. Haluaa työnsä takaisin ja osoittaa sen. (Huumoria, huumoria!)

Sillä mikäänhän ei ole niin tylsää ja tavanomaista kuin oikea murha, jossa veri roiskuu ja ihmisiä kuolee. Rahvaanomaista ja keskiluokkaista. Raamatullista heittäytyä marttyyriksi, ja joutua siitä vielä vankilaan, sillä kuolemanrangaistusta Suomessa ei enää ole. Todellisen kirjailijan taito mitataankin, sillä miten hän tekee dekkarin ilman murhia sivistyneesti.

No, mitään tällaista Koskinen ei tietysti ehdota, mitä edellä kirjoitin. Hän on perinteisen konservatiivinen kirjoittaessaan dekkareista, mikä on tietysti sääli. Hän eroaa vain paperilla tavanomaisesta, keskinkertaisesta kirjailijasta, mutta jotenkinhan sitä muista on erottauduttava, jotta saisi kustannussopimuksen esimerkiksi dekkarisarjan tekemisestä Karistolle. (Sarkasmia, ironiaa tms.)

TAPATURMA TAMMIKUUSSA

Juha-Pekka Koskinen paljastaa uuden menestysdekkarin nimenkin ”Tapaturma tammikuussa”(20xx), joka on vielä pöytälaatikossa tai pankin tallelokerossa. Kyse ei ole vain yhdestä kirjasta vaan pitkästä, pitkästä kirjasarjasta, joka takaa ruhtinaallisen toimeentulon, jolla suorastaan rikastuu ja tulee kuuluisaksi. Oletettavasti kirjoja käännetään kaikille sivistyskielille, ja miksei hieman sivistymättömimmillekin kielille, paikkoihin, joissa sivistystä tarvitaan ja arjen kysymysten kuten optiomiljönäärien elämän kurjuuden repostelua.

On sanomattakin selvää, että ’täydellistä murhaa’ tullaan kloonaamaan dekkareissa globaalisti seuraavat 100 vuotta. Tomaatteja, tomaatteja tulee maailman kirjallisuudessa lentämään. Paljon ja suoraan kohti.

Mallia Juha-Pekka Koskinen ottaa kotimaisesta, suomalaisesta kirjallisuudesta. Esikuvina ovat Tapani Bagge (se toinen Hämeenlinna-dekkarikirjailija), Seppo Jokinen, Leena Lehtolainen sekä Tuula Mai Salmela. Hän on sähköpostilla pyytänyt heiltä ohjeita täydellisen rikosromaanin tekemiseksi – ja saanutkin niitä. Ja tehnyt ohjeiden perusteella keittokirjaan ”Harkittu murha” muutamia reseptejä.

Intertekstuaalisia viittauksia hän sai meileistä mm. seuraaviin kirjailijoihin Georges Simenon, Dashiell Hammett, Sjöwall & Wahlöö, P.D. James, Sara Paretsky ja Patricia Cornwell. Heitä siis kannattaa lukea, jos aikoo itse ryhtyä fantastiseksi rikosromaanikirjailijaksi.

Koskinen on ollut 2000 – luvulla ahkera kirjailija, mutta genrerajat ylittävä genrekirja rikoksista on vielä julkaisematta. Hän on julkaisuttanut Karistolla romaanit: ”Ristin ja raudan tie” (2004), ”Viisi todistajaa” (2005), ”Savurenkaita” (2006), ”Seitsemäs temppeliherra” (2007), ”Punainen talvi” (2010). Muutakin tuotantoa hänellä on. Koskinen on ahkera myymään ja markkinoimaan kirjojaan esim. messuilla. Videoita löytyy tuubista.

HARKITTU MURHA

”Harkittu murha” (2009) alkaa katsauksella rikoskirjallisuuden historiaan ja nykyisyyteen, Suomessa ja maailmalla. Sellainen pika-pikakatsaus.

Suomalaisen rikoskirjallisuuden hän on jakanut vaiheisiin. Ensimmäinen vaihe ”Jännitystä ja toimintaa” kesti 40 v, toinen ”Sariolan valtakausi” 30 v, kolmas ” Kohti nykyikaa” 20 v ja viimeinen Nykyaika vaihe 10 vuotta. (Vihoviimeinen vaihe oletettavasti on vuosi 2011 eli vuosi nolla, jolloin on siirrytty Reaalifantasian aikakauteen.)

Viimeistä 10 vuotta Koskinen käsittelee neljän nykykirjailijan – siis Baggen, Jokisen, Lehtolaisen ja Salmelan - haastatteluiden kautta. Otsikkoina on mm. ”Rikoksen poluilla esikuvien mukana”, ”Sanoma kaiken takana”, ”Tulevaisuus tekijöiden silmin”.

Vihdoin päästään itse asiaan eli sen täydellisen rikosromaanin tekemiseen – ja lopulta myös kustantamiseen. Paljon toiveita uusille yrittäjille Koskinen ei anna. Pöytälaatikkoon melkein kannattaa hyvätkin yritelmät jättää.

Jos kaikista varoitteluista huolimatta rikoskirjailijaksi haluaa ryhtyä on oltava motivaatiota ja tekniikka. Aihekin olisi hyvä olla. Kaiken mitä tarvitsee on oltava hyvää, oikein hyvää ja laadukasta. ”Ja muutama hyvin valittu sana luo tekstiin aivan erityisen tunnelman”. Ja ne parhaat sanat kannattaa sijoittaa tekstin alkuun, sillä alussa oli sana.

Taustoituskin on tarpeen. On tunnettava Hämeenlinna mennen tullen, jos Hämeenlinna on miljöönä. (Ja miksipä ei olisi.)

Päähenkilön olisi syytä olla kiinnostava. Ja lukija on saatava odottamaan (murhaa) ja pelkäämään (murhaajaa). Omia kokemuksia (murhasta) kannattaa hyödyntää (jos niitä on).

Historiaan ei kannata upota, sillä se on dekkaristille liian vaativa tehtävä. Genrerajat voi ylittää muutenkin. Fantasiaa ja scifiä voi yrittää.

”Kunnallispolitiikan ja talouselämän kulminoituminen yksiin ja samoihin henkilöihin antaa hyvän pohjan kovaksikeitetyn dekkarin yhteiskuntakriittiseen kuvastoon”, kirjoittaa Koskinen.

Joten eiköhän lähdetä Raatihuoneenkadulle keräämään kokemuksia – ja kirjoittamaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti