perjantai 7. toukokuuta 2010

Le Guin: "Telling" (2000)

Suomessa Ursula Le Guinin viimeisin käännös ”Kahdesti haarautuva puu” (2009) on yhdistetty ennen muuta Kiinaan ja erityisesti Kiinan ja Tiibetin tilanteeseen. Kirja on kuitenkin paljon monitahoisempi kuin päällisin puolin näyttää, eikä Le Guin moralisoi suuntaan tai toiseen. Hän vain kertoo tarinaansa samalla tavoin kuin kirjan mazit, tai ’tiibetiläiset munkit’, Aka-planeetalla kertovat omaa tarinaansa ja sortuvat uskonnolliseen fundamentalismiin siinä missä Ekumenian universumin muutkin planeetat Terraa tai Maata myöten.

Rivien välistä on luettavissa, että uskonnollinen, tieteellis-teknis-taloudellis-poliittis-kristillinen fundamentalismi Aka-planeetalla on itse asiassa vientituote Maasta. Akalaiset kun haluavat kiihkeästi modernisoitua ja tulla samanlaisiksi kuin planeetat Ekumenian alueella.

Kirjan tarina on kerrottu korkeasti, Ekumenian yliopistossa, koulutetun, nuoren, aasialaisen, lesbonaisen Sutty Dassin näkökulmasta, joka on lähtöisin Terrasta, mutta halusi sieltä pois. Uskonnolliset fundamentalistit ovat Suttyn lapsuudessa tuhonneet Maan kirjallista ym. kulttuuria ja tiedettä. Kun Sutty sitten lopulta saapuu Ekumenian virkanaisena Akalle, hän huomaa, että fundamentalistit ovat vallassa nyt Aka-planeetallakin. Tosin eivät samat kuin olivat olleet Maassa. Hän on siis joutunut ojasta allikkoon. Yliopistossa Sutty on lukenut Akan kansankieltä ja kirjallisuutta, mutta Dovzan kaupungissa, Tiibetin Lhasassa, hän ei pääse tutustumaan sen kummemmin kieleen, kirjallisuuteen kuin muuhunkaan vanhaan kulttuuriin, jota on järjestelmällisesti hävitetty.

Lopulta parin vuoden odottelun jälkeen Akan valtion eli Korporaation byrokraatit antavat Ekumenian lähettiläälle luvan lähettää virkanaisensa tutustumaan Akan muihin osiin. Sutty matkustaa junalla syrjäiseen Okzat-Ozkatiin, jossa hän ensimmäistä kertaa tutustuu paikallista kieltä puhuviin. Eikä kulu aikaakaan, kun hän tajuaa, että ihmiset yleisesti kertovat toisilleen tarinoita, mihin ei painettuja kirjoja tarvita. Kulttuuri elää ja voi hyvin, ja erityisesti mazit, tiibetiläiset munkit, rikkovat kaikkia mahdollisia Korporaation säätämiä lakeja joutumatta sen kummemmin vaikeuksiin. Kirjojakin hän löytää ja lukee niitä tehden tutkimustyötä, ja raportoi samalla tilanteesta Dovzan lähettiläälle.

Mazien kautta Sutty saa tietää, että vanhaa kirjallisuutta on salaisessa Silongin kirjastossa, ikään kuin Tiibetin ja Kiinan rajalla Shangri-lassa, vielä valtavia määriä. Ongelmana on millä tavoin vanhan kirjallisuuden tulevaisuus olisi taattavissa. Riskinä on että Korporaation byrokraatit eräänä päivänä tulevat ja hävittävät kaiken maan tasalle samalla tavoin kuin kävi Maassa, jossa uskonnolliset fundamentalistit pommittivat mm. Washingtonin kirjaston miljoonine kirjoineen maan tasalle.

Sutty matkaa Silongiin kahden oppaan ja mazien kanssa, ja löytää ikivanhan kirjaston kallioon hakattuine varastoineen. Aikansa oltuaan ja ihmeteltyään Aka-kansan mahtavaa kulttuurista aarretta, Sutty alkaa miettiä, miten Silong on pelastettavissa. Monien vaiheiden jälkeen Korporaation ja Ekumenian välille syntyy ratkaisu vanhan kirjallisuuden – ja selvästikin yleisemminkin – vanhan kulttuurin kohtalon järjestämisestä. Vanhasta tehdään vientituote Ekumenian alueelle, jolloin Korporaatiolla ei ole enää mitään syytä hävittää vanhaa.

Olennaista on, että Korporaatio on tähänkin asti jäljitellyt Ekumenian Terraa niin hyvässä kuin pahassakin. Nyt se jäljittelee Terraa hyvässä. Tässäkin asiassa on kuitenkin kääntöpuolensa. Sutty kyseenalaistaa Ekumenian ja akalaisten politiikan säilyttää kaikki vanha, sillä eihän kaikki vanha ole välttämättä säilyttämisen arvoista. Esimerkiksi Aka-planeetan syrjäiset alueet ovat jääneet hyvin kehittymättömiksi kaikesta vanhasta huolimatta – tai juuri sen takia. Vanha on johtanut myös uskonnolliseen fundamentalismiin. Korporaation 70 vuoden aikana akalaiset eivät ole jatkaneet Suurta Kertomustaan kansansa historiasta. Aikakirjoissa on 70 vuoden aukko, mitä Sutty kritisoi, eivätkä mazit osaa vastata, miksi he eivät ole tehneet asialle mitään. Toisin sanoen he ovat itsekin huomaamattaan osallistuneet oman kulttuurinsa hävitykseen olemalla arvostamatta maansa modernisoitumista, jolla on ollut paljon myönteisiä vaikutuksia köyhän planeetan ihmisten elämään, mitä he eivät ole halunneet nähdä.

URSULA K. LE GUIN KONTEKSTISSAAN

Ursula K. Le Guin on tieteiskirjallisuuden yksi uranuurtajista. Hänen erityisalaansa ovat mm.
- antropologinen (ja sosiologinen) science fiction
- utopiat / dystopiat
- feminismi, sukupuolten / sukupuolettomuuden käsittely

”Kahdesti haarautuva puu”. (2009/2000), alunperin ”Telling” on siis viimeisin Le Guin – suomennos, ja viimeisin Le Guinin ns. hainilaisromaani, jossa hän kuvaa Ekumenia-nimistä universumia, joka koostuu yli 80 asutusta planeetasta ja jossa puhutaan mm. hainin kieltä.

Kaikkiaan Hain-teoksia on kymmenen (10) lisäksi novelliteoksia on kolme (3). Le Guinin läpimurtoteos ”Pimeyden vasen käsi” (1976/1969) oli sekin Hain-romaani. Muut menestyneet ja paljon palkitut hain-romaanit ovat ”Osattomien planeetta” (1979/1974) ja ”Maailma, vihreä metsä” (1984/1972).

KIRJAN VASTAANOTTOA SUOMESSA

Kirjaa eivät suomalaiset kirjallisuuskriitikot ole aivan ymmärtäneet tai se ei ole sopinut heidän mustavalkoiseen maailmankuvaansa.

Kirkko & kaupunki 3.8.2009

Lähes kaikki suomalaiset kriitikot korostavat sitä, miten päähenkilö Sutty lähetetään Aka-planeetalle. Niin myös Marja Kuparinen. Mutta Sutty tekee sen vapaaehtoisesti. Hän haluaa lähteä Maasta. Haluaa tulla lähetetyksi pois. (Kukapa ei haluaisi.)

Kirkon & kaupungin kirjoittaja välttää mainitsemasta, että Aka-planeetan uusi, teistinen uskonto, jota Kuparinen kuvaa ”sisällöllisesti kevyeksi ja ontoksi” on sitä samaa uskontoa, joka on vallalla tämän päivän Euroopassa ja USA:ssa. (Ytimessä markkinatalouden näkymätön käsi.)

Vanhaa Akan uskontoa Kuparinen kuvaa sallivaksi, ”jos sitä nyt uskonnoksi sopii lainkaan nimittää”. (Uskonnolla siis buddhalaisuudella ja taolaisuudella, kun ei ole sen juutalais-kristillistä tuntomerkkiä: Jumalaa.)

Kuparisen mielestä Le Guin ymmärtää myös fundamentalismiin juuttunutta ihmistä. (Mikä ei pidä aivan paikkaansa, sillä Le Guin on kriittinen kaikkea fundamentalismia kohtaan; ja voiko kirjarovioita ja kirjallisuuden hävittämistä edes ymmärtää? Kenties fundamentalistisen kirjallisuuden hävittäminen voisi olla ymmärrettävää – vai voisiko?)

Karjalainen 1.5.2009

Pertti Ehrnrooth puolestaan korostaa – niin kuin lähes kaikki -, miten mieleen tulevat kulttuurivallankumouksen ajat Kiinassa ja nykyinen Tiibetin tilanne. Mitään laajempaa kontekstia hän ei yritäkään nähdä.

Kirjoittaja mainitsee, miten kirjaroviot roihuavat ympäri universiumia kuin natsien kolmikymmenluvun aikana. Hän jättää mainitsematta, että tällä kertaa - Le Guinin kirjassa - rovioiden takana ovat juutalais-kristilliset fundamentalistit.

Ehrnrooth yksioikoisesti korostaa, miten Sutty sai käskyn (!) lähteä Aka-planeetalle. Todellisuudessa hän halusi sinne. Sutty ei myöskään asetu vainottujen puolelle, sillä hän on koko ajan ollut sillä puolella. Tai oikeastaan omalla puolellaan, ja suhtautunut kriittisesti myös vanhaan kulttuuriin. Syrjäseudulla, jossa Sutty kulkee, ei ole vainon jälkiä. Ihmiset eivät siellä osaa edes lukea, joten heidän kannaltaan on yksi ja sama, onko painettuja kirjoja vai ei.

Kainuun Sanomat 6.4.2009

Myös Kainuun Sanomien Mikko Niininen korostaa sitä, miten Sutty lähetettiin Aka-planeetalle, mutta hän siis itse, aktiivisesti halusi lähteä Maasta, joka oli sortanut häntä ja hänenlaisiaan mm. lesboja.

Niininen nostaa esiin, miten Korporaatiossa, tai Kiinassa, on vanhan uskonnon tilalle nostettu uusi kansallinen teismi. Hän jättää kuitenkin sanomatta, että teismi on tuontitavaraa Terrasta ja sen kristillisiltä fundamentalisteilta Unisteilta. Perinteisessä ’uskonnossa’, buddhalaisuudessa ja taolaisuudessa, ei jumalia ollut. Tuhoamisen malli on myös saatu Maasta.

Kirjoittaja ei halua nähdä kirjan ja nykyisyyden välisiä yhteyksiä, koska ne selvästikin olisivat liian hämmentäviä, ja vähättelee Le Guinin kirjan sisältöä.

Helsingin Sanomat 22.2.2009

Jussi Alroth on samoilla linjoilla muiden kirjoittajien kanssa. ”Kyllä, yhteys Kiinan ja Tiibetin tilanteeseen on selvä.”, hän kirjoittaa, mutta korostaa, että kyse ei ole suorasta analogiasta. (Miten voisi ollakaan, koska Kiina ei ole planeetta.) Mitä kirjoittaja tuolla ’yhteydellä’ tarkoittaa, ei ilmene tekstistä. Entä yhteys muuhun maailmaan? Sitäkään hän ei pohdi.

”Asukkaat elävät pelossa, pitäen perinteensä piilossa.”, toteaa Alroth. Kyllä ja ei. Kaupungissa, Dovzassa, ihmiset ovat pelokkaita, mutta eivät sen ulkopuolella esimerkiksi Okzat-Ozkatissa tai Silongissa. Kaikkea muuta. Tarinoita kerrotaan - ja perinteistä elämäntapaa eletään - eivätkä viranomaiset juuri puutu siihen. Olennaista, että ihmiset ovat pelokkaita myös Maassa, ja siksihän Sutty Maasta lähtikin.

Hyvin juutalais-kristillisesti Jussi Alroth kysyy: ”Mikä tarinoimisessa vie ihmisen aina kohti uskontoa?” Hän ei vastaa kysymykseen, mutta vastaus on: ei mikään. Le Guin nimenomaan kertoo siitä, miten Suuria Uskontoja ei tarvita oikeastaan mihinkään, koska ne ruokkivat fundamentalismia ja Totuuden puhumista. Tätä Alroth ei halua ymmärtää. Hän ei ymmärrä ajatusta Suurista Kertomuksista tai historiasta ilman uskonto(j)a. ”Le Guin piirtää tarkasti hänen [=Sutty] ongelmansa – miten vaikeaa on lähestyä uskontoa ei-uskonnollisesta näkökulmasta.” Niin, vaikeaahan se on, jos ei halua ymmärtää asioita kuin teistisesta ja/tai ateistisesta näkökulmasta ottamatta huomioon sitä, että muitakin vaihtoehtoja on. Maailma voi olla myös uskonnoton – ja ihmiset onnellisia siitä, mutta niin korkealle tuskin pääsemme ennen kuin olemme vuonna 2100 Le Guinin utopiassa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti