lauantai 15. toukokuuta 2010

Onko Järnefeltin ”Isänmaa” (1893) kehityskertomus – ja entä sitten?

Kukapa ei kirjan käteen otettuan olisi miettinyt, mistähän tässä oikein on kyse? Takakansi kertoo
paljon. Samoin sisällysluettelo. Puhumattakaan kirjan nimestä. Kirjoittaja on voinut määritellä tekeleensä romaaniksi ja ehkä vielä kehitysromaaniksi.

Arvid Järnefelt on nimennyt esikoisromaaninsa lyhyesti ”Isänmaaksi” (1893). Kappaleet on numeroitu 1:stä 9:ään. Ei ole suurtakaan epäilystä, etteikö kyse olisi romaanista, vaikka 1800 – luvulla ei takakansilla kirjaa vielä markkinoitukaan.

Järnefeltin kirjaa on yleisesti pidetty kehitysromaanina. Lukijalle tämä kertoo heti, että kyseessä on yleensä tarina nuoresta miehestä ja hänen kehittymisestään erilaisten vaiheiden kautta. Toki kyse voi olla myös nuoresta naisesta, eikä aina edes nuoresta.

Saija Isomaa on pohtinut tutkimuksessaan ”Heräämisen poetiikkaa. Lajeja ja intertekstejä Arvid Järnefeltin romaaneissa” (2009) kolmen Järnefeltin teoksen kautta kirjallisuudenlajien tai genren problematiikkaa.

Tutkijoilla ja kriitikoilla on suuri kiusaus yrittää sijoittaa kirja johonkin tiettyyn genreen, mutta lähes aina romaani on sijoitettavissa useampaan eri lajiin.

Mikäli Arvid Järnefeltin ”Isänmaan” näkee vain tiukasti kehitysromaanina, teoksen muut juonteet jäävät näkemättä. Kehitysromaanissa lukija on kiinnostunut päähenkilönsä koettelemuksista, joiden kautta hän kasvaa joksikin. Lukijaa saattaa kiinnostaa rakkaussuhteiden kuvaus. Henkilön eksistentiaalinen tuska ja ajautuminen jopa itsemurhayritykseen. Kulttuurissa, jossa etsitään ’sitä oikeaa’, tällaiset asiat kiinnostavat.

Järnefeltin kehitysromaani Bahtinin typologian mukaan ei ole kasvatuksellinen (antaa ohjeita lukijalle) tai omaelämänkerrallinen (kertoo kirjoittajan omista kokemuksista) vaan historiallinen. Romaanissa kuvataan Suomea sen modernisoitumisen alkuvaiheissa, kun ensimmäiset saharuukit saapuivat maaseudulle ja puuyhtiöt alkoivat ostaa tilallisilta halvalla puita. Samaan aikaan syntyi maaseudulle suomenkielisiä alkeiskouluja kuin sieniä sateella ja vähitellen perustettiin myös kirjalainaamoja ym. Helsingissä fennomaanit rynnistivät poliittiseen valtaan, mikä murensi vanhaa säätyjakoa porvareihin, papistoon, aateliin ja talonpoikiin. Aatteellisille ylioppilaille kaikki olivat yhtä ja samaa Snellmanin ’kansaa’.

Kirjan tapahtumapaikat vaihtelevat kaupungin ja maaseudun välillä. Päähenkilö Heikki lähetetään ensin keskikouluun Helsinkiin, mistä hän palaa joksikin aikaa kotitilalleen Vuorelaan. Sitten Heikki jatkaa opintojaan Helsingissä aina tohtoriksi asti ja isän kuoltua hän käy vielä kerran kotona ja luovuttaa tilan kasvattisisarelleen Liisalle ja tämän miehelle Juholle.

Ylioppilaana Heikki hurahtaa Snellmanin ajatteluun niin kuin monet muutkin. ’Kansasta’ tulee mantra, jota hoetaan ylioppilaspiireissä tietämättä mitä se tarkalleen ottaen tarkoittaa. Kertoja tietää, että kansan sijaan Heikki on kiinnostunut omasta mahdollisuudestaan kehittyä kansalliseksi suurmieheksi, sellainen kuin hänen idolinsa Snellman oli.

Vasta palattuaan pariksi vuodeksi kesken opintojaan kotitilalle Heikki tajuaa, ettei hänestä ole suurmieheksi tai kansan herättäjäksi. Eihän hän edes ymmärtänyt Hegelin tekstejä. Kansakin osoittautuu piioiksi, rengeiksi, isänniksi, emänniksi ja ruukin omistajiksi ym. Ei ole mitään yhtä kansaa niin kuin Snellman julisti. Ruotsinkielisestä, säätyläistaustaisesta Fannysta tulee Heikin elämän testi. Fannyn perässä Heikki lähtee takaisin Helsinkiin, vaikka on jo ehtinyt miettiä tulevaisuutta maalla Liisan kanssa. Romanttinen rakkaus tms. jää ainoaksi vaihtoehdoksi, kun ajatukset ovat muuten ajautuneet umpikujaan. Mutta eipä suhteesta tule mitään, kun hän saa kömpelön kosiskelun jälkeen Fannyltä rukkaset. Vanhat sääty- ja kielirajat toimivat ilmeisesti vieläkin. Itsemurhaakin Heikki harkitsee.

Heikin kehitystarina jatkuu sinnikkäänä opiskeluna. Järnefeltin kirjan kuvaus on realistista niin kuin kehitysromaaneissa. Heikki opiskelee uhrautuvasti ties mistä syystä. Toisaalta vaihtoehtoja ei ole. Jollain tavalla Heikki tuntee tekevänsä työtä yhteisön eteen suorittaessaan tutkintojaan. Vai onko kyse sittenkin vain oman uran rakentamista? Vaikea sanoa. Heikki osoittaa korkeaa moraalia suhteessa Liisaan ja Fannyyn, sillä hän ei anna kummallekaan mitään lupauksia tulevaisuuden suhteen. Tosin tilannetta voi tulkita toisinkin.

Jotain uskonnollista Heikin toiminnassa on varsinkin kirjan lopussa, jossa hän luovuttaa tilan kasvattisisarelleen Liisalle ja tämän miehelle Juholle. Lähtiessään entiseltä kotitilaltaan Vuorelasta Heikki on hurmostilassa katsellessaan isänmaansa peltoja ja maaseutua.

VAI AATEROMAANI

Suomalaisista tutkijoista toiset korostavat kirjan aatteellisuutta, sillä ”Isänmaassa” on kosolti aateromaanin aineksia. Jo Heikin lähettämisessä lapsena Helsinkiin on aatteellinen motiivi. Talollisen poika lähetetään ensimmäisen joukossa ensimmäiseen suomenkieliseen keskikouluun. Isä ei ainoaa poikaansa haluaisi lähettää, mutta äiti ja rovasti ovat toista mieltä. Kirjan keskeinen jännite on, miten Heikin käy: palaako hän kotitilalleen takaisin vai ei. Lopulta ainoan pojan lähettäminen maailmalle on uhraus Vuorelan isännältä ja emännältä.

Heikkiä ei missään vaiheessa velvoiteta palaamaan kotitilalleen. Toki hänen vanhempansa sitä haluavat. Heikki aloittaa opiskelunsa ylioppilaaksi tultuaan Snellmanin hengessä, nuorsuomalaisin painotuksin. Hengen mukaista olisi palata kansanvalistajana tai -herättäjänä tms takaisin maaseudulle. Sitä ei Heikki kuitenkaan halua, sillä hän haluaa tulla aatteen suurmieheksi esikuvansa mukaan. Kuitenkin hän ylioppilaaksi tuntuaan palaa isänsä toiveiden mukaisesti pariksi vuodeksi takaisin kotitilalleen. Hän on vielä alaikäinenkin.

Aatteellinen työ maaseudulla ei ota sujuakseen sen kummemmin kuin maatilan työtkään. Heikki huomaa, ettei hänellä ole mitään sanottavaa muille ja hän on jotenkin ulkopuolinen kaikesta. Pohdiskellessaan asioita ullakolla hän kyseenalaistaa koko aiemman aatteellisuutensa. Myöntää jopa, ettei ymmärrä Hegelin teksteistä paljoakaan. Hän on yrittänyt äitinsä uskonnon pietismin ja Hegelin filosofian yhdistämistä, mutta huomaa, ettei hänestä ole valituksi tai suurmieheksi. Sellaiseksi kuin Snellman.

Seuraava askel aatteiden polulla on Heikin palatessa takaisin Helsinkiin. Junassa hän huomaa ilmapiirin muuttuneen. Snellmanin opeilla ei ole enää niin paljon painoa kuin ennen. Opiskelijakaverit ovat tehneet hekin omia valintojaan kohti porvarillista elämäntapaa, virkauraa ja jotkut ovat menettäneet otteen opiskeluun ja elämään.

Heikkiä intuitiivisesti viehättää erityisesti joidenkin iloisuus ja elämänmyönteisyys vaikeuksista huolimatta, mitä hän hieman kadehtii. Hegelin ja Schopenhauerin synkät sävyt ovat saaneet vaihtoehdon erilaisista elämänfilosofioista (Nietzsche, Tolstoi, Bergson).

VAI KÄÄNTYMYSROMAANI

Kääntymysromaanin aineksiakin kirjassa on. Varsinkin kirjan lopussa. Heikki tajuaa, että kaikilla – myös suurmiehillä – on paikkansa yhteiskunnassa. Kaikki toimii osin toisistaan riippumatta omalakisesti. Eikä hänen tarvitse katsoa ketään ylöspäin, tai alaspäin.

Kirjassa on viittauksia sekä uskonnolliseen että ei-uskonnolliseen kääntymykseen, mikä ennakoi Järnefeltin toista romaania ”Heräämistä”, hänen omaa kääntymystään tolstoilaisuuteen. ”Isänmaassa” on useita viittauksia Raamattuun, jotka nivoutuvat yhteen filosofisten pohdintojen kanssa.

Heikin ajattelua alusta alkaen hämmentää uskonnollinen ristiriita äitinsä pietismin - jumalakeskeisen ajattelun - ja Snellmanin (luterilaisen) kansallishengen välillä. Aluksi hän ei sitä huomaa.

Snellman on nuorten fennomaanien idoli, kultainen vasikka, jonka ajatuksia ei kyseenalaisteta. ’Kansa’-käsitteen epämääräisyyden kautta vähitellen paljastuu Snellmanin ajattelun taustalla oleva epämääräisyys. Heikin mielessä pietismi intuitiivisesti sopii paremmin Hegeliltä saamiensa aineksien kuin Snellman kansallisuusaatteen kanssa.

Lopulta Heikki joutuu toteamaan, ettei hän ymmärrä Hegelin filosofiaakaan tarpeeksi hyvin voidakseen sanoa siitä mitään varmaa. Hänestä ei ole aatteen suurmieheksi. Vaihtoehdon Heikki löytyy yllättäen elämänfilosofioista kuten tolstoilaisuudesta. ”Isänmaassa” tolstoilaisuus ei ole kuitenkaan ainoa vaihtoehto vaan niin Nietzschen kuin Bergsoninkin ym. ajatuksia on vielä mukana.

Heikin opiskelun alku on eräänlaista Mooseksen valitun kansan erämaavaellusta. Ylioppilaat ovat valittua kansaa. Heikki itse muistuttaa itseään Jeesusta käyttäytymisellään. Hän ei esimerkiksi halua käydä kotona maalla samalla tavoin kuin Jeesus oli omistautunut aatteelleen. Heikki on sisäistänyt ajatuksen tulemisestaan messiaaniseksi suurmieheksi. Kotiseutu avautuu kirjassa luvattuna maana, jonka Jumala on antanut suomenmielisille ja -kielisille. Eikä Heikki voi kieltäytyä lähtemästä takaisin, kun paineet tulevat riittävän suuriksi.

Uskonnolliseen kääntymysromaanin viittaa myös jumalan tahdon mukainen elämä. Heikin käänne tapahtuu, kun hän huomaa, ettei pysty toimimaan saarnaajana palattuaan vihdoin lapsuuden kotiin, sillä hän ei näe maaseudulla epäkohtia, joita voisi alkaa parannella. Tai muut ovat ehtineet jo ennen häntä tekemään muutoksia. Koulu on perustettu, kirjasto tekeillä jne.

Erityisen tärkeä on kokemus heinäpellolla, jossa talon väki yrittää nopeasti saada heinän suojaan rankkasateeelta. Heikki kokee yhteisyyttä muiden kanssa tavalla, jota hän ei ole aiemmin kokenut, mikä käynnistää hänen kääntymiskokemuksensa pois aiemmista aatteista. Tässä vaiheessa hänellä ei ole tilalle enää muuta vaihtoehtoa kuin lapsuuden pietismi tai sisäinen tyhjyys. Uusi (tai vanha johon palataan) arvomaailma rakentuu kristillisille arvoille mm. nöyryydelle, pienuuden kokemukselle ja toisten palvelemiselle.

Kääntymyskokemus kuitenkin tulee ja menee. Kun Heikin kaverit kaupungista tulevat tapaamaan Heikkiä, hän kokee toisen subliimin kokemuksen rakastumalla Fannyyn, jonka perässä hän jonkin ajan päästä lähtee takaisin Helsinkiin jatkamaan opintojaan.

Kolmas kääntymysromaanin piirre tuhlaajapojan tarina jatkuu aina kirjan loppuun asti kunnes Heikki päättää luopua tilasta kasvattisiskonsa Liisan hyväksi. Tällöin Heikki heittäytyy tuntemattomaan tulevaisuuteen ja ottaa vastuun itsestään ja toimeentulostaan ensimmäisen kerran. Kaikki tulevaisuuden mahdollisuudet ovat avoinna hänen edessään, eikä hän tiedä mitä tulevaisuus tuo tullessaan.

Tuhlaajapojan tarina sisältää mm. sen, miten Heikki juoksee Fannyn perässä ja lopulta huomaa, ettei Fanny huolikaan hänestä. Osat tosin kääntyvät myöhemmin vastakkaiseksi Heikin aseman muututtua tutkintojen myötä toiseksi. Opiskelijana Heikki ei tuota mitään. Hän vain tuhlaa ja kuluttaa, vaikka ei välttämättä paljon. Käyttää varoja, joita on maalta saanut säännöllisin väliajoin. Lopussa paljastuu, ettei hän edes tiedä, että isä ei enää vähään aikaan ole lähettänyt hänelle rahaa vaan sen on tehnytkin Juho, tilan uusi isäntä. Tämän Juho kertoo kirjeessään samalla kun kertoo Heikin isän kuolleen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti