tiistai 29. kesäkuuta 2010

Elsa Soinin "Rouva Johtaja" (1932)

Lukaisin eilen illalla. Joitain tunteja sitten Elsa Soinin "Rouva Johtajan" (1932). Edellisenä iltana tein saman tempun toiselle saman ajan romaanille. Kyseessä oli Mika Waltarin "Suuri illusioni" (1928).

Elsa Soinia jotkut pitävät unohdettuna, modernistina. Muutoin häntä tuskin on unohdettu, sillä tuskin häntä voi unohtaa, koska hän on kirjoittanut käsikirjoitukset aikanaan hyvin suosittuihin Suomisen perheestä kertoviin elokuviin. Tietysti Lasse Pöystillä ym. näyttelijöillä ja ohjaajilla on oma osuutensa sarjan suosioon.

Mika Waltari sen sijaan ei ole unohdettu modernisti, mutta helposti unohtaa, ettei hän oikeastaan ollut modernisti. Ainakaan kirjailijana. "Suuressa illusionissa" toki kuvataan modernia yhteiskuntaa, liikutaan 20-luvun Pariisissa ja kuvataan ajan nuorten elämäntapaa ja tuntoja. Ajetaan autoilla ja moottoripyörillä. Välillä melkein kovaa. Modernismista keskustellaan kirjassa pari kertaa, mutta siihen se sitten jääkin.

Elsa Soinin "Rouva Johtaja" muistuttaa monella tavoin "Suurta illusionia", mutta kirjassa kuvataan yhden, Rakel ja Iikka Vuon, perheen elämää pidemmällä aikajänteellä kuin "Suuressa illusionissa" aina edellisen vuosisadan vaihteesta 30-luvun alkuun saakka.

Kirja on muodoltaan Rakelin kirje, tai sarja kirjeitä, miehelleen Iikalle. Kirjan nykyhetkessä Iikka ja Rakel ovat erossa toisistaan, mutta Rakel haluaisi, että he - vihkikaavansa mukaisesti - eläisivät elämänsä lopun loppuun asti yhdessä. Perheen elämä on aivan pirstaleina, mutta voimakastahtoinen Rakel uskoo, että ei mies vaihtamisesta parane. Eikä hän myöskään voi kuvitella elävänsä yksin, vaikka hänellä olisivat siihen kaikki edellytykset. Lapset jo lentäneet pesästä, toinen pojista kuollut.

Rakel on 30-luvulla perin harvinainen uranainen ja suuren mainostoimisto Reklaamin yksi johtajista. Kirjeissa hän häilyy perheen ja työn välillä, ja aina lopulta ajatuksissaan päätyy siihen, että perhe on työtä tärkeämpi. Silti hän toiminnan tasolla panostaa vain työhönsä ja oman elämänsä parantamiseen yksilönä.

Eräässä vaiheessa elämää hän nelikymppisenä uraohjuksena eksyy taiteilijaravintolaan, jossa alkaa käydä nuoren miesalaisensa kanssa. Ravintolassa viettävät iltojaan Tulenkantajien piiriin kuuluvia taiteilijoita. Kerran Rakel Aaponsa kanssa törmää siellä jopa 17-vuotiaaseen poikaansa Kristianiin, joka lukee siellä toisinaan keskinkertaisia runojaan, joille hieman naureskellaan. Tätä Rouva Johtaja ei ollut tiennyt ennen heidän kohtaamistaan ravintola Pagodissa. Hän ei edes tiennyt, että tämä kirjoitti runoja - ja jopa julkaisi niitä.

Tapa jolla kirjan tapahtumia kerrotaan ja ohutta juonta kuljetetaan eteenpäin tuo eittämättä mieleen eurooppalaiset modernistit. Soini on taitava ja mukaansa tempaava kirjoittaja, ja "Rouva Johtaja" painii kirjana aivan toisessa sarjassa modernistisena romaanina kuin Waltarin "Suurta illusioni". Onkin oikeastaan ihme, että Soini modernistina on jäänyt unohdukseen, eikä häntä vieläkään ole sellaisena tutkittu yhtä pro gradu -tutkielmaa enempää.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti