tiistai 15. kesäkuuta 2010

Shakespearen "Romeo & Julia" matkalla Suomessa

William Shakespearen Romeota ja Juliaa” [1597] kuten monia muitakin hänen näytelmiään
pidetään ajattomina, ja ne ovat hyväksyttäviä - tai ainakin ymmärrettäviä - kaikissa kulttuureissa.

Tosin esimerkiksi paljon siteerattu ja kuuluisa dialogi Romeon ja Julian välillä heidän kohdatessaan ensimmäisen kerran Capuletien juhlassa, jossa Romeo on kavereineen kuokkimassa, ei välttämättä aukene ensi kuulemalla:

”[Romeo ja Julia tanssivat.]

Romeo: Jos halpa käteni loukkaa pyhäinkuvaa,
sen synnin tahtoisivat huulet sovittaa,
kaksi pyhiinvaeltajaa punastuvaa
karkeuden peittäisivät suudelmaan.

Julia: Kätenne, vaeltaja, jääköön syyttämättä,
sopivaa hartautta se vain osoittaa;
kun käsi koskee pyhimyksen kättä,
se on hurskas teko ja vastaa suudelmaa.

Romeo: Mutta huuletkin on luotu pyhimyksille.

Julia: Huulet, joilla he lukevat rukouksiaan.

Romeo: Autuus, jonka soit käsille, suo huulille,
ettei uskova menettäisi toivoaan.

Julia: Pyhä ei liikahda, rukouksen kuulee vain.

Romeo: Älä siis liiku, kun otan minkä rukouksin sain.

Suutelee Juliaa.

Romeo: Synti on poissa, soit huulilleni pelastuksen.

Julia: Sama synti on nyt näillä huulilla.”

(Marja-Leena Mikkolan käännös, 2006)

Romeon ja Julian keskustelussa on piirteitä, jotka eivät ole tyypillisiä antiikin vaan renessanssin tragedioille. Kielenkäyttö ei ole aivan ajatonta ja universaalia, eikä ymmärrettävää kulttuurisen sisältönsä takia. Esimerkiksi sana ”synti” viittaa kristinuskoon tai laajemmin juutalais-kristilliseen traditioon. Tosin Romeon tapa käyttää sanaa on irtautunut kristillisestä kontekstistaan. Kielikuvat kuitenkin liikkuvat tradition sisällä. Ja (Capuletin ja Montaguen jälkikasvun) suutelu tanssilattialla on mitä suurin pyhäinhäväistys ja synti, vaikkakin Romeolle myös pelastus. Vähän myöhemmin paljastuu, että hän on tosissaan Julian suhteen ja haluaa tämän kanssa avioliittoon, joten kyse ei ollut vain viettely-yrityksestä ja sanaleikistä.

ROMEO & JULIA SUOMESSA

Suomeen Shakespearen näytelmät jalkautuivat juuri ”Romeon ja Julian” johdolla. Ensin ruotsalaiset kiertelevät teatteriseurueet kuten Seurlingin seurue esittivät näytelmää mukailevia esityksiä 1700-luvun lopulla länsirannikolla luultavasti Helsinkiä myöten. Oulussa esitetyssä mukaelmassa loppu oli tehty onnelliseksi.

Suomalaiset kulttuurivaikuttajat Fredrik Cygnaeus ja August Ahlquist epäilivät vielä 1800-luvun jälkipuoliskolla, voisiko näytelmiä edes kääntää suomeksi. Kansalliskirjailijaksi julistettu Aleksis Kivi luki näytelmiä ruotsiksi ja näki ensimmäiset Shakespeare-näytelmät 1860-luvulla ruotsin kielellä, ja sai niistä vaikutteita omiin näytelmiinsä.

Suomalaisen teatterin (sittemmin Kansallisteatterin) johtaja Kaarlo Bergbom alkoi 1870-luvulla tukea näytelmien kääntämistä ja tilata niitä Paavo Cajanderilta. Cajander käänsi kaikki näytelmät vuosina 1872-1912. Ensimmäinen kokonaan suomeksi esitetty näytelmä oli ”Romeo ja Julia” ja se esitettiin Bergbomin teatterissa vuonna 1882, ja pääosassa oli aikansa tunnetuin suomalainen näyttelijä Ida Aalberg.

NYKYPÄIVÄN PRODUKTIOT

2000-luvulla Shakespearen ”Romeo ja Julia” elää ja voi hyvin. Pari vuotta sitten Perttu Leppä ohjasi elokuvan ”8 päivää ensi-iltaan” (2008), joka oli kertomus yhden ”Romeo ja Julia” –produktion synnystä. Pääosissa viime vuosien ehkä valovoimaisimmat tähdet valkokankaalla, Laura Birn ja Mikko Leppilampi.

Näytelmästä tehdään teatterissa jatkuvasti uusia sovituksia. Nely Keinänen mainitsee toimittamassaan kirjassa ”Shakespeare Suomessa” (2010) kaksi kokeellista esitystä Teatteri Pienen Suomen Otso Kauton (1993) ja Lilla Teaternin Hilda Hellwigin (1999) ohjaustyöt.

Ruotsalainen ohjaaja Hilda Hellwig sovitti näytelmän suomalaiseen, kaksikieliseen kulttuuriympäristöön. Capuleteista tehtiin maalaisempia ja suomenkielisiä ja Montagueista ruotsinkielisiä, niitä vähän sivistyneempiä. Molemmat perheet tai suvut olivat yhtä varakkaita, mutta Montaguet kielitaitoisempia ja puhuivat molempia kieliä sujuvasti. Näyttämöllä kaksi kulttuuria myös muuten poikkesivat toisistaan. Capuletit tanssivat tangoa, Montaguet rokkasivat Paul Ankan ja Elvis Presleyn tahdissa.

Otso Kauton Romeo ja Julia” oli tehty lapsille ja nuorille, ja se oli tehty alkuperäisen näytelmän hengessä. Naisten roolien esittäjät olivat miehiä kuten 1600-luvun Englannissa, mikä ei kaikkia lasten vanhempia miellyttänyt teatterikriitikko Kirsi Moringin mukaan. Mutta lapset pitivät esityksistä. ”Teinirakkauden karu loppu ei kysy sukupuolta”, toteaa Moring.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti