lauantai 31. heinäkuuta 2010

Dostojevski: "Kirjoituksia kellarista" (1864)

Fedor Dostojevski "Kirjoituksia kellarista" (1864) ennakoi mm. modernia psykologista romaania, jossa 'elävän elämän'  (s. 157)  tapahtumia käsitellään ihmisen mielen sisäisenä todellisuutena. Dostojevskin mielensä kellariloukossa asuva 40-vuotias virkamies ei löydä ulospääsyä toisten ihmisten maailmaan eikä niin haluakaan.

Työstään hän ei selvästi pidä eikä hän pidä sitä elävänä elämänä, mutta kirjoittaessaan hän tuntee elävänsä. Samoin lukiessaan. Ja suuri osa hänen elämäänsä on lukemista, mitä hän tekee mielellään. Mies jopa tuntee kirjojen henkilöhahmojen tunteita omassa elävässä elämässään ja omat tunteet ja kirjojen tunteet ja tapahtumat välillä sekoittuvat toisiinsa.

Vaikka kellariloukon vanki vähättelee omien kokemustensa määrää, hän toteaa, että hänellä on satoja muistoja elämänsä varrelta, jotka palautuvat aina välillä hänen mieleensä. Kirjassa on yksi esimerkki tällaisesta muistosta. Muisto palautuu mieleen hänen katsellessaan ikkunasta lumisadetta, "Märkää lunta", mikä on kirjan toisen osan nimi. Ensimmäisen osan nimi on "Kellari". Aluksi hän kertoo itsestään lukijoille leikitellen heidän kanssaan, sitten hän pohtii aiemmin tapahtuneita nöyryyttäviä tapahtumia pilkaten omaa kirjallista elämäänsä. "Tehän aivan kuin ... lukisitte kirjasta, Liza sanoi, ja taas hänen äänessään äkkiä erottui ikään kuin pilkallisuus." (s. 123) Mies kuitenkin samaan aikaan leikittelee julmasti naisen elämällä ja tunteilla.

Liza, josta mies "Märkää lunta" - jaksossa kertoo, on prostituoitu. Kertoja alitajuisesti tajuaa, että hänen ja Lizan elävä elämä on pelottavan lähellä toisiaan. Kummatkin myyvät itseään ja aikaansa muille. Kellariloukon asukki tekee sitä vielä siksi, että hän ei voi muuta, koska on köyhä. Liza on tehnyt oman valintansa, hän on tällä tavoin lunastanut vapautensa suhteessa hallitsevaan isään. Mies huomaa jopa kadehtivansa Lizaa, mikä tuo kärjekkäästi esiin hänen oman alennustilansa, mitä hänen on vaikea kestää. Tilanne herättää miehessä halun kostaa Lizalle. Sen sijaan että hän auttaisi nuorta tyttöä pois bordellista, hän viettelee tämän kotonaan ja sitten juonii tämän lähtemään pois. Tarjoaa tälle ilkeyksissään vielä rahaa palveluksistaan. He eivät tapahtuman jälkeen enää näe toisiaan.

Kirjan perusteella on vaikea arvata, että Dostojevskin kirja oli alun pitäen myös uskonnollinen julistus. Kirjailija oli ateismista kääntynyt ortodoksiseen kristinuskoon. Sensuuri kuitenkin poisti kirjasta uskonnolliset kohdat, eikä niitä myöhemminkään tekstiin palautettu. Hän vastusti jyrkkänä konservatiivina nyt myös muita uusia poliittisia aatteita, ei vain sosialismia. Samoin aikansa positivistiseen tieteeseen hän suhtautui kielteisesti.

Kellariloukon vanki on antisankari, jossa on ilmeisesti paljon kirjailijaa itseään. Mies pyrkii elämään vanhojen tapojen ja tottumusten mukaan, mutta se on modernisoituvassa yhteiskunnassa mahdotonta, mistä seuraa yhteentörmäyksiä. Hän häviää kaikki yhteenotot muiden kanssa, eikä hänelle lopulta jää muuta vaihtoehtoa kuin vetäytyä kellariin ja protestoida sieltä käsin kirjoittamalla.

"Kirjoituksia kellarista" on monen suomalaisen kestosuosikki. Yhdellä googletuksella löytyi heti kolme kiinnostavaa sivustoa, joissa kirjaa käsiteltiin. Eikä ole yllättävää, että sivustojen takana on poliittisesti dostojevskiläisittäin ajattelevia. Kirjaa kommentoitiin Kirsi Pihan verkkolukupiirin blogissa. Uskonnollisen Sana-lehden sivuston artikkelissa Dostojevski kellariloukkoineen oli näyttävästi esillä. Myös opiskelija-aktivisti, kauppakorkeakoulun opiskelija kirjoitti pitkään Kellariloukosta.

Jokin 150 vuotta vanhoissa teksteissä vetää puoleensa. Yhtenä syynä ovat varmasti myös televisiossa näytetyt ja näytettävät venäläiset TV-sarjat "Karamazovin veljekset" (1880), "Idiootti" (1868) ja "Rikos ja rangaistus" (1866), joista jälkimmäinen on menossa YleTEEMAlla.

perjantai 30. heinäkuuta 2010

Eliot: "Autio maa" (1922)

"Autio maa" (suom. 1949). 434 riviä runoa. Viisi osaa:

1. Kuolleiden hautaus
2. Erä shakkia
3. Tulisaarna
4. Veteen kuoleminen
5. Mitä ukkonen puhui

Kirjoitettu 1. maailmansodan jälkeen, jolloin kaikki inhimillinen maailmassa oli 1. kertaa kokonaan tuhlattu.

T.S. Eliotin moderni runo otettiin vastaan 2-jakoisesti. "Paperin tuhlausta!", sanoivat jotkut. "Hienolla tavalla käsitellyt omia kokemuksiaan ja tunteitaan" sanoivat toiset.  Merkityksetön fraasikokoelma, loputtomasti viittauksia ja alatyylistä kieltä. Viihdyttävää. Luultavasti kaikkea tätä.

Viittauksia muiden teksteihin on kymmenittäin mm. kristilliseen, hindulaiseen ja buddhalaiseen kirjallisuuteen. Puhumattakaan muusta kirjallisuudesta. Ehkä keskeisintä ovat Buddhan opetukset vapautumisesta kärsimyksistä, mihin "Tulisaarna" (Fire Sermon) viittaa. Keskeistä on oman mielen, aistien hallinta. Runon loppu on kuitenkin pessimistinen ja sovinnainen. Ainoa turva löytyy sittenkin vain kristittyjen Jumalasta. Ihminen ei rajallisilla aisteillaan pysty välttämään hulluuttaan ja saavuttamaan kesäisen pääskysen kaltaista vapautta.

1. KUOLLEIDEN HAUTAUS

Runo alkaa kuuluisalla säkeellä: "Huhtikuu on kuukausista julmin". Kevät kuolleen talven jälkeen. Työntää kaiken vanhan tieltään. Luonto syntyy uudelleen.

Eliotille talvi ei ollut kuollutta aikaa. Yläluokkaiselle, rikkaalle miehelle se oli vapautta velvollisuuksista. Lomaa. Rahvas lomailee kesällä. Eliot muistelee omaa talveaan Saksassa ystävänsä luona. "[J]oimme kahvia ja juttelimme hetkisen". Mikä onkaan ihanampaa kuin kahvi - ja juttelu kahvia juodessa! Sitten iloista yhdessäoloa ulkona. Unohtumattomia kokemuksia sukulaisperheen kanssa. Elämysmatkailua. Ekstaaseja, ekstaasien perään.

Epäsuoria viittauksia seksiin. Eliot oli homoseksuaali, "hyasinttityttö",  ja ilmeisesti hänen ensimmäinen rakastumisensa tapahtui Saksassa. "[E]nkä tiennyt mistään [mitään]." Silti jäljelle, lähtiessä, jäi vain "meren autius ja tyhjyys". Niin kuin aina lähtiessä. Sitten Eliot menee naimisiin ennen sotaa. Muuttaa keväällä Lontooseen perheineen työnsä perässä. Hän on töissä pankissa. Katkeruutta elämättömästä elämästä?

2. ERÄ SHAKKIA

Sodan jälkeen kaikki on toisin. Vai onko? Jälleen ylellistä elämää. Mieltä turruttavat tuoksut, ehkä huumeet, alkoholi. Sota: raiskauksia. Vaimo: "Jää luokseni. (..)  / Sinä et puhu ikinä. Puhu (..) Etkö muista mitään?".
Taustalla 20-luvun iloista jatsia. La-la-laa.

Sodan aikana. Vaimot miehilleen uskottomia. Viettivät silloinkin iloista elämää kuin mitään ei olisi tapahtunut. Sodan jälkeen likapyykin pesu. Vaiko sittenkään? "Albert on ollut neljä vuotta sodassa, ja tarvitsee hauskuutta." Neljä vuotta tyhjää elämää. Ikä ei kartu, elämä seisahtunut. Vai onko aika ajanut ohi? Lilillä ikää jo tai vasta 31-vuotta Onko jäljellä vain Shakespearen Ofelian hulluus, kun Hamlet hylkäsi hänet? Hyvää yötä merkityksettömän naimisen jälkeen. "Hyvää yötä", sanoi Ofelia eikä tiennyt mitä sanoi. Oli niin sekaisin.

3. TULISAARNA

Lontoo. Autiot Thamesin ja meren rannat. Nymfit ovat poissa. Herrat ovat jättäneet rakastettunsa ja menneet pankkeihinsa ja virastoihinsa töihin. Juoksuhautojen rotat valtaavat myös meren- ja jokien rannat.

Tiresias, sokea tietäjä, tarkastelee kaupunkia. Ajattelee ääneen. Mikään ei ole sittenkään muuttunut. Mies menee rakastajansa luo. La-la-laa. Niin on kuin on aina ollut. Mieli kulkee pitkin Thamesin rantoja läpi Lontoon.

Jokin on kuitenkin toisin. Mahdollisuus vapautua omista kärsimyksistä oman mielen, uuden arjen avulla. Tosin Eliot turvautuu lopulta patenttiratkaisuunsa: kristinuskon Jeesukseen. Buddhan opetukset oman mielen hallinnasta eivät riitä Eliotille. Hengitysharjoituksia ja meditaatiota ei kokeilla edes puolivakavasti.

4.  VETEEN KUOLEMINEN

Jokin on myös pahasti pielessä. Ei sodan takia. Ei siksi, että elämä on sekaisin. Ei, ei mitään sellaista. Ilmeisesti delfiinit vain uivat niin syvissä vesissä, ettei niistä ole apua onnea varten ja turvaa vaarassa oleville maakravuille.

Elliot ja hänen vaimonsa eivät ilmeisesti saa tai voi saada tai eivät halua jälkikasvua. Oma elämä vie kaikki voimat, sen hallinta. Eikä lapsia tietysti voi tehdä kuin yhdellä tavalla ja jos sitä ei tehdä ei lapsia synny.

5. MITÄ UKKONEN PUHUI

Lopuksi Eliot etsii pysyvää onnea, Graalin maljaansa, punaisilta vuorilta. Todella autiosta maasta, jossa ei tavallisesti sada vettä.

Vaeltaja haaveilee veden solinasta ja korpirastaan laulusta: "drip drop drip drop". Vaimonsa tai rakastajansa kanssa vaeltaa. Muukalainenkin tulee tällä Emmauksen tiellä vastaan.

Tulevat luolaan, jolloin puhkeaa ukkoskuuro, joka kastelee maan. Maa jossa he kulkevat ei ole Eurooppaa. He ovat vaeltaneet Gangesin vartta ja tullut Maan katolle Himalajan vuoristoon Tiibetiin.

Ukkonen kysyy kysymyksiä niin kuin hindulaisuudessa on tapana. Mitä he ovat antaneet eläessään? Ovatko he tunteneet myötätuntoa muita kohtaan? Miten he ovat ohjanneet elämänsä purtta?

Matkalaiset ovat eläneet täyttä elämää, vaikka paljon heistä ei jää jäljelle. Ehkä hieman maata. Toisiakin ovat hieman yrittäneet ymmärtää, vaikka avain oman mielen vankilaan on ollut hukassa tai siinä on jokin käsittämätön vika.

Elämän pursi on lipunut suuntaan jos toiseenkin (jolloin omasta purjehdustaidosta on ollut apua). Tyynellä virta on vienyt (ilman airoja). Mutta entä maailma ympärilä? Ei voi toivoa kuin rauhaa, rauhaa, rauhaa. Ekstaattisia kokemuksia, paljon ymmärtämystä muita kohtaan ja taitoa seilata elämän merillä ja porskuttaa meressä.

Myllyaho: "Kaaos"

Mika Myllyahon näytelmä "Kaaos" (2008) on hulvaton ja traaginen tarina kolmesta korkeastikoulutetusta yli kolmikymppisestä suomalaisesta naisesta, jotka ovat kaveruksia keskenään.

Sofia on luokanopettaja, jolla on mies Markus ja kaksi lasta. Julia ja Emmi ovat sisaruksia. Julia on terapeutti ja sinkku. Emmi toimittaja, joka on eronnut miehestään Leosta. Heillä on yhteinen lapsi Siiri.

Naiset tapaavat niin kuin naisten on tapana tavata keskustelemaan keskenään. Sofia, Julia ja Emmi tapaavat kahvilassa. Sofia haluaa keskustella muiden kanssa itseään vaivaavasta ongelmasta. Uusi rehtori on lakkauttamassa heidän kouluaan, eikä hän tiedä mitä tekisi. Muut eivät oikein innostu aiheesta. Kaikki puhuvat vähän omiaan, Julia vain Naomi Kleinin uusimmasta kirjasta, jota hän tarjoaa avuksi myös Sofialle. Emmi kommentoi Julian puheita.

Sofia on tapaamisen jälkeen aivan hukassa. Hän ei tiedä, mitä tehdä. Äitikin on vasta kuollut. Auto hajonnut. Talosta löytynyt hometta ja lapset sairastelevat. Eikä ystävättäristä ollut apua edes vaivoista vähäisimpään. Kahvilassa hän saa primitiivikohtauksen. Lyö ärsyttävää sovinistisikaa nyrkillä kasvoihin. Toki mies oli lyömässä samaan aikaan Sofiaa, mutta Sofia ehti ensin. Hän oli kaatanut miehen päähän kupin kahvia ja mies liukastui kahviinsa. Ennen kuin oli ehtinyt saada iskunsa perille.

Rehtori lähettää Sofian kahden kuukauden virkavapaalle. Tosin sillä ei ole paljon merkitystä, kun koulua ollaan kuitenkin lakkauttamassa koulun 100-vuotisjuhlan alla. Juhlassa Sofia pitää puheen, koska hän on jo toisen polven opettaja koulussa. Myös hänen äitinsä opetti samassa koulussa. Juhlasta tulee katastrofi. Sofia pitää juhlassa poliittisen palopuheen, ja rehtori lyö häntä kasvoihin 200 kutsuvieraan ja lapsen edessä.Ja kun koulu lakkautetaan sekä rehtori että Sofia ovat molemmat työttöminä.

Emmillä ei ole mennyt paljon paremmin. Hän oli pitkästä aikaan kaksin ravintolassa miehensä Leon kanssa. Siiri oli Julian luona. Leo alkoi äkkiä humalassa liehitellä tuntematonta naista unohtaen vaimonsa, mikä ei ottanut loppuakseen. Emmi odotti ja odotti pöydässä. Lopulta nainen ja Leo alkoivat suudella baarin tiskillä, jolloin Emmin mitta täyttyi. Hän meni naisen luo ja iski tämän päätä monta kertaa tiskiin, ja sai syytteen väkivaltaisuudesta - ja kaiken lisäksi tilanne johti Leon ja Emmin eroon. Lapsenkin hän menetti Leolle.

Väkivaltaisesta tapahtumasta tulee Emmille pakkomielle. Hän syyttää siitä Julialta saamiaan masennuslääkkeitä, joita ei saisi ottaa yhdessä alkoholin kanssa. Emmi alkaa tutkivana journalistina tutkia niin lääkkeitä kuin niiden saatavuuttakin. Päätoimittaja huomauttaa hänelle, että hänen kirjoituksensa on subjektiivista gonzo-journalismia. Ja kieltäytyy julkaisemasta artikkelia. Lopulta Emmi huomaa olevansa työtön.

Julia sinkkuna ja terapeuttina sekaantuu kiihkeään, perheelliseen mieasiakkaaseensa. Tilanne ajautuu lopulta niin pitkälle, että myös hän menettää työnsä.

Viimeisessä kohtauksessa vain Sofia on töissä. Hän haki samaa rehtorin paikkaa kuin edellisen koulun rehtori, ja onnistui saamaan paikan tämän nenän edestä.

Naiset ovat jälleen koolla tutussa kahvilassa, ja Sofialla on jälleen ongelma, josta hän haluaa muiden kanssa keskustella. Koulussa on kaksi kerhoa, ja hänen tulisi valita kumpi saa jatkaa toimintaa. Molempiin ei ole varaa. Ongelma ratkeaa siten, että hän rekrytoi työttömät ystävänsä pyörittämään koulun kerhotoimintaa. Jotain heille voidaan ehkä maksaakin työstä...

lauantai 24. heinäkuuta 2010

Klein: "Vastarintaa ja vaihtoehtoja"

Myönnän, että Naomi Kleinin "No Logo" (2000) on jäänyt lukematta. Myöskään hänen viimeisintä kirjaansa "The Shock Doctrine" (2007) en ole lukenut. Molemmat kirjat on käännetty suomeksi. - Kanadalainen toimittaja ja kansalaisaktivisti Klein on rankkeerattu 2000-luvun sadan merkittävimmin älykön joukkoon.

Eilen kirjastossa tarttui käsiini "Vastarintaa ja vaihtoehtoja" (2002). Kirjoittamisen ajankohta on mielenkiintoinen, sillä WTC-iskut New Yorkissa olivat juuri takana, ja presidentti George W. Bush oli aloittanut terrorisminvastaisen sotansa. Quantanamon vankilasta ei Klein voinut vielä tietää mitään. BP:lla oli jo tuolloin ongelmia kansalaisaktivistien kanssa ja nyt, sillä on takanaan kaikkien aikojen suurin öljykatastrofi Meksikonlahdella ym. Mitähän Kleinilla on näistä asioista sanottavaa?

Köyhyys tuntuisi olevan yhteiskunnallisten ongelmien yhteinen nimittäjä maailmassa. Suomikin haluaa yhä enemmän maahanmuuttajia halvaksi työvoimaksi, ja samaan aikaan Suomen hyvätuloiset - johtavista poliitikoista heitä tukevaan keskiluokkaan asti - sekä rikkaat eristäytyvät omiin aidattuihin ja vartioituihin koteihinsa. Demokratia kiinnostaa vain omien äänestäjien osalta, jotka kaikki ovat palkkatyössä tai yrittäjinä.

Naomi Kleinin maailmassa parlamentaarinen puoluekeskeinen demokratia tarvitsee tuekseen kansalaisliikkeitä, joiden tärkein tehtävä on vaikuttaa maailman taloudelliseen järjestykseen. Liberaalikapitalismi ajaa ihmiskunnan tuhon partaalle. Esimerkiksi viime kuukausina paljon julkisuudessa ollut BP on ollut globalisaatiokriittisten kansalaisjärjestöjen tarkassa syynissä yli 10 vuotta. Jälkiviisastellen voi kuitenkin sanoa, etteivät kansalaisjärjestöt pystyneet estämään esim. Meksikonlahden öljyonnettomuutta. Eivätkä ne pysty estämään muita vastaavia tapahtumia. - Monikansalliset yritykset toimivat globaalisti ja kasvottomasti, eikä niiden toimintaan voi juurikaan puuttua. Yhteiskuntavastuuta niiltä on turha odottaa. Toki voidaan sanoa, että aina jotkut hyötyvät yritysten toiminnasta ja joillekin siitä on haittaa. Työntekijöiden ja kansallisvaltioiden näkökulmasta kyse on nollasummapelistä.

"Vastarintaa ja vaihtoehtoja" - kirjan mielenkiintoisimmat artikkelit liittyvät kansallisvaltioiden (poliisin) ja kansalaisaktiivien suhteiden kuvaamiseen. Myös Euroopassa poliisiit alkoivat terrorisminvastaisen sodan hengessä lietsoa väkivaltaa mielenosoituksissa. Genovassa vuonna 2001 G8-maiden huippukokouksen yhteydessä järjestetyssä mielenosoituksessa ammuttiin opiskelija Carlo Giuliani, ja poliisi ajoi vielä tahallisesti hänen ylitseen. Poliisit ovat myös alkaneet ennalta vangita aktivisteja esim. ennen Maailmankauppajärjestön (WTO) kokouksia ja he ovat soluttautuneet mielenosoittajien joukkoon aiheuttaen hämminkiä.

Jo ennen terrorismin vastaista sotaa USA omien taloudellisten intressiensä vuoksi testasi uusinta aseistustaan ja uudenlaista uutisointia Persianlahden sodassa 1990-luvun alussa. Sodasta tehtiin veretön mediatapahtuma, joka muistutti enemmän videopeliä kuin reaalimaailman tapahtumaa, josta saattoi olla haittaa ihmisten terveydelle. - Bushin aloittama Irakin sota ei ollut vielä Kleinin kirjoittamisen aikaan alkanut, mutta se noudatteli samanlaista käsikirjoitusta kuin harjoitusottelukin. NATO:n johdolla siviileille haitattomia iskuja tehtiin muuallakin kuin Irakissa. Televisio esim. CNN-kanava seurasi jännittäviä mediatapahtumia suorana lähetyksenä. Kenraalit kertoivat auliisti missä kulloinkin mennään.

"Globaali televisio ei ole tuonut demokratiaa.", kirjoittaa Klein. "Sen sijaan se on pöyhkeästi esitellyt eriarvoisuutta ja epäsuhtaisuutta ja herättänyt kiukkua." Naomi Kleinin mukaan hiljaista sotaa on käyty siitä,  keiden henki on tärkeä ja keiden surmia surraan yhdessä. Näin oli jo ennen syyskuun 11. päivää.

tiistai 20. heinäkuuta 2010

Waltari: "Feliks Onnellinen"

Mika Waltarin "Feliks Onnellinen" (1958) on uskonnollinen tendenssiromaani. Uskontona on kristinusko ja tendenssinä se, että Waltarin kirjan koko ajatusmaailma liikkuu kristinuskon kehyksen sisällä. Aikanaan 50-luvun lopulla kirja oli yllätys Waltarin lukijoille. Myöhemmin sitä on pidetty johdonmukaisena jatkona Waltarin nuoruuden kiinnostukselle teologiaa kohtaan. Hän jopa harkitsi papiksi ryhtymistä.

Feliks ei ole kirjan nimen mukaisesti onnellinen ennemmin 'onnellinen' siinä sanan toisessa merkityksessä. Hän kuulee ääniä, jotka kehottavat häntä tekemään asioita. Feliks on tulkinnut ne Jumalan ääniksi. Jumala on jopa antanut hänelle tehtävän, joka ei ole kohtuuton. Hänen on päivittäin käytävä kertomassa aina jollekin ihmiselle, että tämä saa syntinsä anteeksi, jos vain tahtoo. Feliksille tehtävä on vastenmielinen, ja se herättää hänessä pelkoa, jopa kauhua. Hänen on vaikea kohdata vieraita ihmisiä. Joskus hän tulee tehtäväänsä suorittaessan piestyksi, joten ei ole ihme, että hän pelkää. Hän on pannut jopa silmälasit varmuuden vuoksi taskuun, jos joku sattuisi häntä vielä lyömään.

Hän pelkää myös kohtaavansa samat ihmiset uudelleen, joten Feliks kulkee joka päivä eri Helsingin katuja ja kaupunginosia. Hän häpeää sitä mitä hän tekee eikä halua siksi kohdata ihmisiä uudelleen, mutta hänen on pakko tehdä mitä hän tekee. Jumala on käskenyt. Vammastaan huolimatta Feliks käy töissä, on virkamies ja asuu yksin, koska vaimo on syystä tai toisesta hänet jättänyt.

Suurin osa romaania on 'yhden päivän' - romaania, ja se alkaa Feliksin tavattua koulutoverinsa professori Erkki Järvenpään. He ovat olleet myös yhdessä partiossa. Ravintolassa Feliks ja Erkki tapaavat toisen tohtorin Markku Marttisen Turusta. Jätettyään Marttisen hotellihuoneeseen he tapaavat vielä tutun papin, jonka kanssa juttelevat. Sitten Feliks lähtee yksin kotiin, missä Jumala puhuttelee häntä ja hän saa lievän epileptisen kohtauksen, joita hän silloin tällöin saa. Hämmästyksekseen Feliks huomaa, ettei hän tunne enää pakkoa lähteä julistamaan Jumalan sanaa kaduille. Jumala on luopunut hänelle antamastaan tehtävästä. Tosin Feliks miettii, että tämä saattaa antaa hänelle vielä uusia tehtäviä, mutta tärkeintä on, että hän tuntee itsensä vapaaksi eikä enää pelkää mitään. Ei edes Jumalaansa.

Kirjassa kuvataan tapahtumia, joita henkilöt pitävät mystisinä. Waltari kertojana yrittää vakuutella, että kaikilla ihmisillä on tarve uskoa Jumalaan, joissain tilanteissa. Marttisen veli on juuri kuollut sairaalassa, ja hän tuntee huonoa omaatuntoa sanottuaan veljelleen tämän kuolinvuoteella, että ei usko iänkaikkiseen elämään ja Jumalaan tms. Illan aikana kuitenkin paljastuu, että jossain tohtori Markus Marttisen alitajunnassa luuraa Jumaluus, joka odottaa vain pääsyä tietoisuuteen. Hän saa voimakkaan sappikohtauksen ravintolassa, ja pelkää kuolevansa siihen paikkaan. Feliks ja Erkki vievät hänet hotellihuoneeseen, jossa Marttinen ähisee tuskissaan. Lääkärin tulo viivästyy, joten Feliks alkaa tohtoroimaan häntä. Marttinen pyytää, että Feliks lukisi Raamattua ja rukoilisi hänen puolestaan. Tämä kuitenkin sanoo, ettei osaa rukoilla.

Lopulta Feliks kehottaa Marttista nousemaan ylös ja hän panee kätensä hänen päänsä päälle ja sanoo: "Kipusi poistuu sinusta, jos se on lähettäjäsi tahto". Ja kipu poistui Marttisesta. Marttinen on järkyttynyt ja kyselee, mitä Feliks oikein teki ja tämä sanoo, ettei mitään. Marttinen kuitenkin kokee, että on tapahtunut ihme, ja samalla hän kokee voimakkaan uskonnollisen heräämisen. Marttinen riemuitse lapsenomaisen iloisesti tapahtumasta, mikä saa aikaan kateutta Järvenpäässä. Hänkin olisi halunnut kokea jotain vastaavanlaista. Marttinen: "Tämä muuttaa kaiken. Minä uskon kun minulle todistetaan ja saan tuntea sen omissa nahoissani. En muita selityksiä kaipaa." Näin siis henkeen ja vereen tiedemies.  "Kai tämä on se armo, jota julistetaan. Mistä minä tiedän. Kipu pyyhkäistiin ruumiista, mutta samalla kaikki syyllisyys ja kärsiminen itsestäni."

maanantai 19. heinäkuuta 2010

Hamsun: "Nälkä"


Norjalaisen nobelistin Knut Hamsunin ensimmäinen teos "Nälkä" (1890) perustuu hänen nuoruuden kokemuksiinsa Oslossa (Kristiania), jonne hän oli tullut köyhyyttä pakoon Pohjois-Norjasta. Samaan aikaan Suomessa Tuusulan taiteilijayhteisössä asusteleva Juhani Aho julkaisi Pariisin matkansa jälkeen valtionavun turvin kirjan "Yksin" (1890). Molemmat kirjat ennakoivat modernistisen kirjallisuuden syntyä Euroopassa.

Hamsunin kirjassa vahvasti itseensä ja kykyihinsä uskova nuorimies kirjoittaa lehtiartikkeleita, joita hän saa välillä "Morgonbladet"-lehden avustajana julkaistuksi. Mutta raha tulee ja menee. Kirjoittamalla on hyvin vaikea ellei mahdoton elättää itseään. Aina ei tekstiä edes synny, vaikka kuinka synnyttäisi.

Nälkäkirjoittajan tilanne menee aina välillä niin huonoksi, ettei hän ole päiväkausiin syönyt mitään, eikä hänellä ole paikkaa missä yöpyä. Ainoa kynänpätkäkin jää panttilainatun liivin taskuun, jonka hän onnekseen saa takaisin. Jäätyään kadulla melkein vaunujen alle, ja vain toisen jalan varpaiden vaurioiduttua, hän harkitsee jopa itsemurhaa. Elämällä ei tunnu olevan merkitystä, vaikka hän on juuri tutustunut tyttöön, johon on ihastunut. Hän ei sano, mutta hän selvästi tuntee Jumalansa hylänneen hänet.

Anonyymi nuorimies yrittää elää kunniallista elämää ja olla joutumatta rikoksen poluille. Hänellä on ylpeytensä, mutta muutaman kerran hän sortuu vähäisiin rikkeisiin ja epärehellisyyteen. Ja omatunto alkaa heti soimata. Välillä hän on tahallisesti ilkeä ihmisille. Harmittomasti pilailee heidän kustannuksellaan. Ennen muuta hän on antelias. Usein saatuaan rahaa, hän välittömästi antaa sen jollekin toiselle, vaikka itsekin olisi kipeästi rahan tarpeessa.

Kirjassa ei juuri kerrota, mitä anonyymi miehemme kirjoittaa lehtiin. Hän on kuitenkin ilmeisen hyvä kirjoittaja, ja lehden toimittaja tuntee häntä kohtaan suurta myötätuntoa. Antaa jopa förskottia pyytämättä, jota mies ei halua ottaa vastaan ylpeyttään. Oltuaan aikansa Oslossa hän saa tarpeekseen nälästä ja kylmästä. Hän on suunnitellut, että lähtee jonkin sopivan laivan matkaan. Kirjan lopussa sellainen laiva löytyykin.

Knut Hamsun aloittaa laivapoikana matkansa USA:an Ison-Britannian kautta. 

Linkki: Knut Hamsun "Hunger" (1890)
http://www.gutenberg.org/etext/8387

torstai 15. heinäkuuta 2010

Ollila: "Lauman valta"

Ihminen eläinlajina on laumaeläin, joten laumalla on valtaa suhteessa lajin yksilöihin. Tästä Maija-Riitta Ollila lähtee liikkeelle "Lauman valta" (2010) - teoksessa.

Nyky-yhteiskunnassa laumoja, joihin ihminen kuuluu on monia ja hän voi - ja hänen täytyykin - valita laumansa. Laumoja ei voi kuitenkaan valita täysin vapaasti. Esim. varallisuuden vähäisyys, köyhyys voi olla esteenä. Laumoja, joihin ihminen kuuluu luonnostaan, on vähän. Alkulauma on perhe.

Ollila näkee laumassa olevan ainakin kolme tekijää, jotka tekevät laumasta lauman. Laumalla on tavoitteita tai päämärä, joita sen yksilöillä yksinään ei ole tai voi olla. Laumalla on organisaatio, jossa sen jäsenet ovat eri rooleissa. Laumassa on johtajuutta, kun se toimiii taapertaessaan kohti tavoitteitaan.

Laumaan kuuluminen, laumassa oleminen ja tekeminen, tekee elämästä jollain tavoin merkityksellistä. Suomen jalkapallomaajoukkueen kannustaminen Helsingin Olympiastadionilla voi olla jollekin merkityksellistä, sillä miksipä sitä kannustaisi Huuhkajia, jos se ei olisi merkityksellistä. Päämääränä on Suomen voitto esim. Venäjästä. Organisaationa yleisö, joka rytmisesti joidenkin johdolla kannustaa Huuhkajia yhä parempiin suorituksiin, ja samalla pyrkii joukkovoimalla lannistamaan vastustajan. Varsinaiset sankarit ovat kuitenkin kentällä. Maajoukkuetta johtaa joukkueen johtaja, päävalmentaja - ja kapteeni. Suurin sankari on maalintekijä, pienempi sankari maalivahti, joka torjuu vastustajan laukauksia. Hyväkään maalivahtipeli, kun ei voi johtaa voittoon. Paitsi ehkä rankkarikisassa, mutta se onkin jo toinen juttu se.

Arjen laumoja ovat perhe, työyhteisö ja ystävät. Nyky-yhteiskunnassa nämäkään laumat eivät ole enää entisellään. Perheet eivät ole vain ydinperheitä vaan yhä tavallisempaa on, että lapsilla on vain toinen biologinen vanhempi kotona. Laumaansa ei lapsi voi valita, ja millaiseen laumaan sattuu syntymään vaikuttaa mahdollisesti koko elämän ajan, hyvässä ja pahassa. Työläisperheissä sosiaalinen pääoma on erilaista kuin keski- ja yläluokkaisissa perheissä, joten korkeakoulutuskaan ei takaa sijoittumista koulutuksen edellyttämiin asemiin yhteiskunnassa.

Ollila kutsuu nyky-yhteiskuntaa viivakoodiyhteiskunnaksi, minkä perusteella laumoihin valikoituminen esim. työmarkkinoilla tapahtuu. Koodina ovat mm. arvot, erityisosaaminen, verkostojäsenyydet ja luonne. Laumaan pääsyä voi kuitenkin estää esim. vanhempien sosiaalinen asema, köyhyys, uskonnollinen ja etninen tausta, vaikka koodi olisi muuten kohdallaan. Yksilöltä vaaditaan siis paljon, jotta hän pystyisi ylittämään esim. luokkajakojen vaikutuksen. Ollila kutsuu tällaista vaatimusta - 30-luvun mallin mukaiseksi - yli-ihmisopiksi. Toisin sanoen ihmistä ei tässä yhteiskunnassa hyväksytä sellaisenaan koulutettuna ja osaavana Suomen kansalaisena.

Ehkäpä tärkein lauma ovatkin ystävät, mitä enemmän ikää lauman jäsenelle tulee. Vastavuoroinen vuorovaikutus tutussa ryhmässä voi tuoda iloa ja vähentää ahdistusta, jota elämä yhteiskunnassa muuten aiheuttaa. Hyvä ruoka, juoma ja lepo tehostavat ystäväpiirin vaikutusta. "Meillä on samantyyppinen keho kuin muillakin eläimillä.", kirjoittaa Maija-Riitta Ollila, "Tarvitsemme ruokaa, vettä, suojaa, lauman läheisyyttä. Miksi tämä muka on ristiriidassa ihmisen henkisyyden kanssa? Miksi on vaarallista olla myös eläin? Tarvita rakentumista, vanhentua, kuolla."

keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Woolf: "Aallot"

Romaanissa on kuusi minä-muotoista kertojaa, joista muita hallitsevammassa asemassa on Bernard, joka on ikään kuin kirjan kertoja, mikä korostuu varsinkin kirjan lopussa. Bernard vetää yhteen ystäväjoukon eletyn elämän. Muualla kirjassa kaikki kertojat kertovat elämästään lapsuudesta vanhuuteen, joka kuitenkin tuntuu tässä tapauksessa tulevan jo viisikymppisenä. Woolf oli sen ikäinen kirjoittaessaan kirjan vuonna 1931.

Hahmoista kerrotaan vain etunimet: Bernard, Jinny, Louis, Neville, Rhoda, Susan. Lisäksi ystäväporukkaan kuuluu Percival, joka on jotenkin ulkopuolinen, ehkä siksi, että hän kuolee nuorena Intiassa pudottuaan hevosen selästä.

He käyvät yhdessä koulua ja ovat vapaa-aikanakin, myös lomalla yhdessä. Ryhmä kuitenkin hajaantuu koulun jälkeen. Silti he tapaavat säännöllisen epäsäännöllisesti Lontoossa mm. Percivalin kuoleman jälkeen.

Ystävykset ovat erilaisia. Heidän tapansa ja tyylinsä hahmottaa itsensä ja maailma, jossa he elävät poikkeaa toisistaan. Myös heidän taustansa eroavat. Bernard ja Neville ovat säätyläisiä niin kuin luultavasti Percivalkin. Susanin isä on pappi. Jinny asuu isoäitinsä luona ja Rhodalla ei ole isää. Louisin isä on australialainen pankkiiri.

Percival on taidoiltaan esim. kriketissä ylivertainen muihin nähden. Hän on kilpailullinen ja syntyy vaikutelma, että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan myös omaa luokkaansa. Häntä voimaansa ja tahtoaan ihaillaan, mutta myös kyseenalaistetaan hänen samastumisensa Britti-imperiumin tavoitteisiin ja ryhtyminen sotilaaksi.

Bernard on ryhmän tarinankertoja. Hän jopa ironisoi omaa tapaansa lähestyä asioita. Aina kun hän näkee ihmisiä bussissa ym., hänellä on valmis tarina kerrottavaksi. Sepitettä tietysti. Muut ovat tottuneet siihen, että Bernard puhuu ja puhuu. Bernard menee kihloihin, mutta asiasta ei sen enempää kerrota.

Rhoda on tietyllä tavalla Bernardin vastakohta, sillä hän vetäytyy mielellään yksinäisyyteen, mutta iän myötä erot vähenevät. Rhoda elää voimakkaasti omassa sisäisessä maailmassaan, ja hän hahmottaa maailmaa kuvallisemmin kuin muut.

Jinny tanssii ja liikkuu. Ajaa myös autolla. Hän liikkuu mielellään seurapiireissä kaunottarena. Tietää että häntä katsotaan, mutta hän tarkkailee myös muita.

Susan on maanläheinen ja kasvattaa jo nuorena vihanneksia ym. Hän haluaa lapsia ja saa lapsia maanviljelijän kanssa.

Louis ja Neville ovat urasuuntautuneita. Louis seuraa isänsä jalanjälkiä liikemaailmaan ja menestyy siellä. Analyyttisesti ajatteleva Nevillen suuntana on yliopistohallinto. Louis ja Rhonda ovat jonkin aikaa yhdessä ja sitten eroavat. Susan ja Percival olivat nuorina rakastuneita toisiinsa. Jinnyllä on suhde ainakin Nevillen kanssa.

Eri vaiheessa elämää eri asiat ovat ystävysten puheissa pinnalla. Koulujen jälkeen tietysti tulevaisuuden valinnat. Bernard kiteyttää yhteisen kannan, etteivät he ole kenenkään orjia vaan vapaita päättämään omasta elämästään. He eivät halua seurata Johtajia, ehkä Percivalia lukuunottamatta.

Kirjan lopussa on pitkä Bernardin monologi, jossa hän pohtii heidän mennyttä elämäänsä. Tehtyjä valintoja ei voi enää muuttaa. Ystävyydestä huolimatta jokaiselle jää lopulta jäljelle vain oma yksinäisyytensä, mitä enemmän ikää tulee lisää. Yhdessäoleminen kuitenkin vähentää yksinäisyyteen liittyvää ahdistusta.

Romaanin pohjavirtana on metafora elämästä yhtenä päivänä. Kirja rytmittyy runomaisilla vuorokaudenajan kuvauksilla. Aamu on lapsuuden metafora, ilta vanhuuden.

Aikuinen dokumentoi kirjassa lapsuutta lapsen tavalla - sitä mitä lapsi on sanonut ja miten on ajatellut. Jokainen kertoja yrittää mahdollisimman tarkkaan kertoa omista lapsuuden kokemuksistaan, jotka mahdollisesti liittyvät samaan tilanteeseen. Käsitteet, joita lapsuuden kuvauksessa käytetään ovat sellaisia, joita lapsi ei osaisi käyttää, mutta näkökulma on lapsen.

Kirja on kokeellinen ja on (liian) helppo nähdä kirjassa joitain heikkouksia. Verrattuna esim. J. D. Salingerin "Sieppari ruispellossa" (1951) -teokseen lasten puheen kuvaaminen on ohutta, mutta vertailu ei välttämättä ole mielekästä, sillä Woolf suodattaa lapsuuden kokemukset aikuisen kautta. Lisäksi hahmojen monologien perusteella on vaikea tunnistaa, kuka on kulloinkin äänessä. Toki Woolf kertoo sen. Paljonkaan aitoa keskustelua, dialogia ei ole mukana.

maanantai 12. heinäkuuta 2010

Harris: "Veren voima"

Tunti sitten uutisissa kerrottiin, että täällä Hämeenlinnassa on rikottu kesän lämpöennätys, yli 34 astetta celsiusta. Aurinko paahtaa, mutta maan alla on viileää. Ollapa vampyyri. Muuten "Mullan alla" oleminen saa jäädä Alan Ballin käsikirjoittamaan TV-sarjaan. Sama palloilija on kirjoittanut myös toisen, vampyyrejä vilisevän menestyssarjan    "Veren voima",  jonka ensimmäiset jaksot näytettiin TV2:ssä viime keväänä. Sarja jatkuu syksyllä, jolloin esitetään 2. tuotantokausi.

Kesäkuun alussa Gummerus julkaisi 1. osan kirjasarjaa, johon TV-sarja perustuu. Charlaine Harris kirjoitti "True Blood" (2001) -kirjan jo vuosia sitten, mutta se löydettiin sarjan myötä. Vuoteen 2009 mennessä "True Bloodin" 1. osaa oli myyty yli 16 miljoonaa kappaletta ja Harrisin kirja oli samana vuonna viiden (5) myydyimmän kirjan joukossa USA:ssa.

Kirjasarjan 2. osa on sekin käännetty suomeksi, vaikka 1:kin osa julkaistiin vasta 1.6.2010. Toinen osa on tulossa markkinoille 1.8.2010 nimellä "Verenjanoa Dallasissa". Myös DVD:t ovat levityksessä, niin 1. kuin 2. tuotantokausi -16.6.2010 -, vaikka sitä ei ole vielä näytetty TV-kanavilla. Joten varsinainen "True Blood" - boomi on menossa Suomessa ja 40 maassa, jossa sarjaa esitetään.

VAMPYYRIEN VASTAANOTTO SUOMESSA

Blogeissa ym. nettikirjoituksissa Gummeruksen kustantama "Veren voima" (2010) on otettu varovaisen innostuneesti vastaan. Kyse on ilmeisesti yhdestä ensimmäisistä moderneista vampyyrikirjoista, joka on suunnattu aikuisväestölle. Lapsille ja nuorille suunnattuja kirjoja, TV-sarjoja ym. ilmestyi erityisesti 90 - luvulla.

GoodReads - blogissa on  yli 500 lukijaa äänestänyt kesän aikana parhaista aikuisvampyyri-kirjoista, jotka sisältävät romanssin. "Veren voima" tässä äänestyksessä sijoittui kolmanneksi. Kärkisijat veivät J.R. Wardin "Dark Lover" (2005) ja "Lover Awakened" (2006). Joten uusia suomennoksiakin saattaa olla tiedossa...

Stephene Meyerin "Twilight" (2005 - 2008) -kirjasarjasta on tehty jo kolme elokuvaa, joista viimeisen "Twilight - epäilys" (2010) sai ensi-iltansa muutama viikko sitten, ja lisää on tulossa. Kirjasarjan on käännättänyt suomeksi WSOY. Vuonna 2008 Meyerin kirjat olivat USA:n myydyimpiä ja niitä myytiin 22 miljoonaa kappaletta. Kirjailija on mormoni eikä hän juo edes punaviiniä tai polta tupakkaa.

"Buffy - vampyyrintappaja" - TV-sarjaa tuotettiin vuosina 1997-2003, ja se oli lapsille ja nuorille suunnattu. Suomessa sarjaa näytettiin vuosina 1999-2004. Nuori nainen Buffy on eräänlainen 2000 - luvun teini-Peppi- Pitkätossu, joka ei pelkää mitään. Tosin Peppi ei koskaan vahingoittanut ketään. Ei edes vampyyrejä.

Anne Rice "Veren vangit" (1992) -kirjan suomentaminen perustui kirjan pohjalta tehtyyn "Veren vangit" (1994) elokuvaan. Rice asuu USA:n vampyyrikaupungissa New Orleansissa, mutta ilmoitti vuonna 2005, ettei hän enää kirjoita vampyyrikirjoja käännyttyään katolilaisuuteen.

90-luvulla suomennettiin lisäksi mm. Ellen Datlowin "Ei vain verestä" (1990) ja "Aavistus verta" (1993) sekä Lucius Shepardin "Kultainen (1994).

tiistai 6. heinäkuuta 2010

Schlink: "Lukija"

Kun Bernhard Schlinkin "Lukijaa" (1998) lukee ensimmäisen kerran, ei voi olla vertaamatta sitä kirjan pohjalta tehtyyn Stephen Daldryn elokuvan käsikirjoitukseen. Daldryn elokuvan kerronta poikkeaa joissain kohdin Schlinkin tekstistä. Tosin tarinan ainekset on otettu suoraan kirjasta lukuunottamatta loppukohtausta, jossa päähenkilö Michael Berg tyttärensä Julian kanssa käy ensirakkautensa Hanna Schmitzin haudalla.

Elokuvassa ei esimerkiksi nouse esiin, miten Michael 50-luvun lopun teinipoikana häpesi paljon itseään vanhempaa rakastettuaan. Michael ja Hanna kohtasivat kesän lopulla yllättäen uimarannalla, jossa Michael oli käynyt vain ikäistensä kanssa. Michael ei ollut tuntevinaankaan Hannaa. Seuraavana päivänä Hanna oli lähtenyt jättämättä viestiä. Jonkin aikaa Michael suri Hannaa, mutta vähitellen unohti tämän. "Hänen muistonsa lakkasi olemasta osa minua." Elokuvassa ei luonnollista unohdusta ensirakkauden jälkeen tapahdu vaan kokemus kuvataan ennemmin traumaattisena. Kirjassa kerrottiin myös, että Michael ei kertonut Hannalle oikeaa ikäänsä vaan sanoi olevansa 17-vuotias vaikka oli juuri täyttämässä 16-vuotta.

Keski-ikäisenä juristina Michael palaa mielessään takaisin niihin ajatuksiin, joita hänellä oli teininä. Michael rakastui Hannaan, mutta epäili Hannaa, vaikka tämä sanoi myös rakastavansa. Michael ihmettelee tai epäilee itseäänkin. "Minun ajatukseni ja tekoni ovat koko elämän ajan liittyneet toisiinsa tai olleet liittymättä." Ajattelun tasolla hän oli tietoinen, että hänen ei olisi yhä uudestaan pitänyt palata Hannan luo, mutta kuitenkin hän aina palasi. Michael päätyy ajatukseen liikkeestä, tekemisestä ja sen yliotteesta suhteessa ajatteluun.

Hannassa häntä ei vietellyt hänen kehonsa tai paljas ihonsa vaan Hannan liikkeet - se millä tavoin tämä teki asioita, mitä hän olisi voinut katsoa loputtomiin. "Jokin minussa, en tiedä mikä, toimii: se jokin menee naisen luo". Aivan samalla tavalla kuin "se jokin tupakoi, vaikka olen päättänyt lopettaa tupakanpolton". Teot eivät Michaelin mielestä vain pane toimeen päätöksiä ja toteuta ajatuksia. "Teoilla ovat omat lähteensä". - Kääntäen tekemättömyys Hannan lähdettyä sammuttaa halun tehdä. Lukea kirjoja, kylpeä ja rakastella niin miellyttävää kuin se olikin.

Kirjassa korostuu Michaelin huono omatunto mm. siitä, että hän häpesi ja petti Hannaa. Ristiriitaisia tunteita. Hän ei voinut tai halunnut kertoa kavereilleen, edes luokkakaverilleen Sofialle suhteestaan Hannaan. Lisäksi hän jossain vaiheessa makasi Sofian kanssa, mitä ei tapahtunut elokuvassa. Kun Hanna lähti, herätti se hänessä katkeruutta, vaikka Michael samaan aikaan koki, että Hanna oli lähtenyt ilmeisesti hänen takiaan.

Jokin Hannan käytöksessä häiritsi Michaelia, mutta hän antoi sen olla. Hän ei esimerkiksi ihmetellyt, miksi Michaelin piti lukea hänelle. Totuus yksinkertaisesti oli, että Hanna oli luku- ja kirjoitustaidoton raitiovaunun rahastaja ja Michael lukiolaispoika. - Michaelin mielestä heidän suhteensa toimi Hannan ehdoilla, mutta suhde vähitellen kehittyi vastavuoroiseksi, mitä elokuvassa ei korosteta siinä määrin kuin kirjassa.

Pyöräretkellä, jonka Michael heille suunnitteli, Michael jätti yhtenä aamuna Hannan yksinään hotellihuoneeseen. Hanna joutui paniikkiin (hän ei tiennyt ollenkaan missä he olivat, sillä Michael oli hoitanut kaikki käytännön asiat), koska luuli Michaelin hylänneen ja jättäneen hänet yksin ja avuttomana hotelliin. Kun Michael tuli takaisin, Hanna sai raivokohtauksen ja löi Michaelia. Tämä ei ymmärtänyt yhtään mistä oli kysymys. Michael sanoi jättäneensä hänelle viestin pöydälle. Hanna kysyi: "Minkä kirjeen?" Kirje oli mystisesti kadonnut, mutta Michael jätti asian silleen.

Kirjan toinen teema, eri-ikäisten Hannan ja Michaelin romanssin ohella, on Hannan menneisyys keskitysleirin vartijana Auschwitz-Birkenaussa ÍI maailmansodan aikana. 60-luvun lopulla yksittäiset juutalaiset haastoivat natseiksi tunnistamiaan ihmisiä oikeuteen, mikä tapahtuu varsinaisten sotasyyllisyysoikeudenkäyntien jälkeen. Hanna oli syytettynä siitä, että hän oli naistenleirin vartijana valitsemassa kuukausittain ihmisiä kaasutettavaksi.

Tosiasia kuitenkin oli, että Hannan työhön kuului valita vankeja. Heitä tuli Valtionrautateiden kuljettamana (kukaan ei syyttänyt kuljettajia) uusi lasti joka kuukausi. Kun 10 vankia tuli sisään, 10:stä oli luovuttava, sillä enempää leiriin ei mahtunut. Sodan loppuvaiheessa, kun vankeja alettiin kuljettaa pois leireistä keskellä talvea, tuhannet kuolivat pakkaseen. Siitä ei Hannaa tai muita syytetty vaan sen sijaan siitä, että liittoutuneiden pommitusten aikana pari sataa juutalaisnaista ja -lasta kuoli teljettynä kirkkoon. Kaoottisessa tilanteessa kourallinen naisvartijoita ei tiennyt, mitä tehdä - ja he eivät tehneet mitään. Kesken hässäkän osa vartijoista ja heidän esimiehensä lähtivät viemään kylälle osaa vangeista. Kirjan mukaan myös paikalliset kyläläiset olisivat voineet vapauttaa naiset ja lapset. Kukaan heitä ei kuitenkaan päästänyt kirkosta pois vaan he paloivat nopeasti elävältä.

Michael oikeustieteen opiskelijana sattumalta seurasi oikeudenkäyntiä, ja tunnisti Hannan, mutta ei ottanut tähän minkäänlaista kontaktia. Prosessin aikana hän tajusi, ettei Hanna osannut lukea eikä kirjoittaa, mikä vaikeutti hänen puolustustaan. Hanna otti mieluummin elinkautisen tuomion kuin kärsi häpeästä ja selviäisi muutamalla vuodella. Michael ei kuitenkaan mennyt tuomarin juttusille ja auttanut Hannaa. Myöskään Michaelin professori-isä, joka oli filosofi, ei kehottanut häntä auttamaan tällaisessa tilanteessa. Michael ei paljastanut kelleen, että Hanna oli hänen ensimmäinen naisystävänsä.

Vanhat tunteet tulivat Michaelin pintaan, mutta hän hallitsi ne. Hän ei tuntenut myötätuntoa Hannaa kohtaan vaan piti häntä rikollisena, vaikka hänen professorinsa oli toista mieltä. Lait joiden perusteella vartijat tuomittiin oli säädetty vasta II maailmansodan jälkeen, eikä Hanna ollut tehnyt mitään laitonta. - Michaelin syyllisyys sai oikeudenkäynnin aikana ja sen jälkeen uuden ulottuvuuden. Hän olisi voinut auttaa syytettyä, mutta hän ei tehnyt sitä ja siten aiheutti tälle aiheetonta kärsimystä.

Kun Michael 8 vuotta myöhemmin erosi vaimostaan, hän alkoi lukea Hannalle heidän yhdessä lukemiaan kirjoja C-kasetille. Kasetit ja laitteet hän lähetti Hannalle. Mitään henkilökohtaista viestiä hän ei Hannalle lähettänyt kertaakaan, vaikka toimitti kaseteita 10 vuoden ajan eli aina siihen asti kunnes tuli tieto siitä, että Hanna vapautetaan pian.

Viikkoa ennen Hannan vapautusta Michael kävi vankilassa tapaamassa Hanna, jonka kanssa ei ollut jutellut sitten teinivuosien. Michaelia kiinnosti tilanteessa vain, miten vankila oli Hannaan vaikuttanut. Kun hän huomasi, ettei Hanna ollut kokenut syyllisyyttä teoistaan, joista hänen Michaelin mielestä olisi pitänyt tuntea syyllisyyttä, hän tunnetasolla hylkäsi Hannan nyt lopullisesti. Vapautumispäiväänsä edeltävänä päivänä Hanna teki itsemurhan. Näin Michael lopulliseti vapautui Hannasta, aiheuttamalla ainakin välillisesti tämän itsemurhan.

Onkeli: "Kutsumus"

Kreetta Onkelin "Kutsumus" (2010) muistuttaa häiritsevän paljon viimeksi lukemaani kirjaa Carol Shieldsin "Ellei"(2003) -teosta. Toki erojakin on, mutta nekin jotenkin korostavat kirjojen samankaltaisuutta.

Molempien kirjojen kertoja on kirjailija, jossa on (ilmeisesti) paljon kirjailijan omaa alter egoa mukana. Kirjat ovat kirjoja kirjan päähenkilön kirjan tekemisestä. Kirjan lopussa kirja on valmis. Molemmat ovat saanut kirjoistaan merkittävän tunnustuksen, kirjallisuuspalkinnon.

Kirjailijat kertovat kirjoissaan perheestään, erityisesti suhteestaan tyttäreensä sekä suhteestaan toiseen naiskirjailijaan. Kirjailijat kirjailijoina osoittautuvat ylivertaisiksi suhteessa ystävättäriinsä. Tyttäret etsivät suuntaa elämässään, eivätkä ole yhtä menestyviä kuin äitinsä. Äidit seuraavat tyttäriensä edesottamuksia lähinnä sivullisina, pohtien. Äidit ja tyttäret ovat samanikäisiä. Molemmat kirjailijat ovat kääntäneet kirjoja, ja heillä on ongelmallinen suhde kustantajaan.

Kirjan tekeminen ja kirjojen kuvaama todellisuus asettuvat molemmissa tapauksissa vastakkain. Todellisuus on enemmän, mitä kirjailija siitä pystyy kertomaan. Kumpikin on ajautunut kirjailijaksi kirjallisten harrastustensa kautta. Kirjoissa kirjasto on tärkeä osa elämää. Molempien kirjailijoiden päähenkilöt markkinoivat kirjojaan, hieman vastentahtoisesti.

Yhteisenä teemana on syrjäytyminen ja köyhyys. Onkelilla kirjailija itse on rämpinyt työttömänä, opintonsa keskeyttäneenä; Shieldsillä kirjailijan tytär yllättäen löytyy kadulta kerjäämästä elantoaan, opintonsa keskeyttäneenä.

Molemmat pohtivat työtä, Onkeli kirjoittamista kutsumuksena, elämän sisältönä. Ja molemmat huomaamat työetiikkansa juontavan kristillisestä kasvatuksesta, mihin Shields tekee selvän pesäeron. He eivät kuitenkaan koe työtä pakkona tai velvollisuutena vaan tekevät sitä, koska pitävät siitä. Kirjoittaminen antaa sisältöä elämään.

Kirjailijat ovat keskiluokkaisia naisia ja feministejä. Onkelin päähenkilö Sanelma on äänestänyt eurovaaleissa Paavo Väyrystä, jota hän ihailee; ja tytär Dagny pitää häntä liberaalina kasvattajana, jopa välinpitämättömänä. Shieldsin päähenkilö Reta kyseenalaista poliittiset ideologiat, ja toimii asia- ja ihmiskeskeisesti mm. suhteessa tyttäreensä Norahiin eikä tuputa näkemyksiään tyttärelleen.

Kirjat läpäisee kirjailijan ja henkilöiden moraalin pohdinta. Kirjailijat etsivät hyvän elämän mallia, Onkeli kirjailijan kutsumuksesta ja Shields kirjallisen elämän ulkopuolelta.

maanantai 5. heinäkuuta 2010

Shields: "Ellei"

Olen kuluneen parin päivän aikana lukenut pariin kertaan Carol Shieldsin "Ellei" (2003) - teosta. Teos hämmästyttää monipuolisuudellaan. Kirja on helppolukuinen, kappaleet ova lyhyitä ja suurimmaksi osaksi se on kuin mikä tahansa perinteinen viihdyttävä romaani, mutta sitten siinä on paljon, paljon muutakin.

Kirjassa on ja ei ole juonta, juonteita on monia eikä niitä kaikkia pysty yhdellä lukemisella hahmottamaan, mikä on kirjan yksi viehättävä piirre.

Ensimmäisellä kerralla huomio kiinnittyy päähenkilöön Reta Wintersiin, joka on nelikymppinen esikoiskirjailija, joka on kirjoittamassa toista romaaniaan, joka on jatko-osa ensimmäiselle teokselle. Kirja alkaa hyvin fragmentaarisesti, luonnosmaisesti. Ensimmäisessä kappaleessa esitetyt asiat ovat numeroitu ikään kuin kirjailija olisi vasta suunnittelemassa kirjaansa, pohtien aluksi omaa kirjallista menneisyyttään.

1. Kirjan voikin lukea tai silmäillä läpi kirjana kirjan tekemisestä. Kaikki kirjan tekemiseen liittyvät vaiheet on dokumentoitu, myös keskustelut kustannustoimittajan kanssa ja ensimmäisen osan vastaanotto julkisuudessa jne.

2. Kirja on myös kirja naisesta ja feminismistä. Reta Winters aloitti kirjallisen uransa kääntämällä Kanadan de Beauvoirin, Danielle Westermanin, omaelämänkerrallisia teoksia, mitä työtä hän tekee edelleen koko kirjan ajan. Samalla hän viitteellisesti pohtii omaa suhdettaan Wintersiin ja yleensä naisasiaan. Erityisesti naisten tekemään kirjallisuuteen, jota mediat eivät edelleenkään lue kirjalliseen kaanoniin kuuluviksi. Eivät edes Sylvia Plathia. Hänen oman kirjansa suhde kaanoniin on mutkikas, koska hän on saanut menestyneen viihdekirjailijan leiman, mutta kirjan suhde miehiseen kaanoniin saa yllättävän ratkaisun kirjan lopussa.

3. Kirja on hätkähdyttävä kertomus keskiluokkaisesta naisesta - päähenkilöstä itsestään -, tämän perheestä ja ystävistä sekä yhteiskunnasta, jossa he elävät. Polttopisteessä on kirjailijan kohta 20-vuotias vanhin tytär Norah, joka on aloittanut yliopisto-opinnot muutamaa vuotta aiemmin 18-vuotiaana ja löytänyt itselleen filosofiaa menestyksekkäästi opiskelevan poikaystävän.

Sitten toisen vuoden keväällä tapahtuu jotain. Hän jättää Flaubert-luentonsa kesken ilman mitään selityksiä, muutkin opinnot jäävät, samoin poikaystävä. Norah muuttaa kadulle asumaan ja hankkii kerjäämällä elantonsa. Kaikki ovat ymmällään. Kirjailija-äiti yrittää ymmärtää, mitä Norahin mielessä on tapahtunut, ja hän olettaa, että tytär on masentunut samoin kuin hänen oma äitinsä oli ollut, mutta Norahin tapauksessa on kyse jostain muustakin, jota hän ei aivan ymmärrä. Norah on tehnyt jonkin tietoisen elämäntavallisen valinnan. Oman kirjoitusprosessinsa aikana hän antaa päähenkilölleen Alicialle tyttärensä piirteitä. Hän ikään kuin mallintaa sitä, mitä Norahin mielessä ja elämässä ehkä on tapahtunut ja tapahtuu koko ajan.

4. Kirja on filosofinen romaani, kunnianhimoinen romaani. Carol Shields pohtii moraalia, ihmisten hyvyyttä ja hyvän elämän kysymyksiä, ja esittää romaanissa oman käytännöllisen teoriansa moraalista (moral = kertomus). Romaani muistuttaa keskiaikaista moraliteettia, näytelmää, jossa kristinuskon opit esittiin lukutaidottomalle kansalle mahdollisimman yksinkertaisessa muodossa. - Mitä Shields sitten yrittää meille kertoa? Mikä on hänen oppinsa? Hän ottaa etäisyyttä kristinuskoon. Hänen moraalinsa on juutalaisuuden ja kristinuskon moraalin tuolla puolen. Silti hän ei ole nihilisti vaan uskoo hyvän elämän mahdollisuuteen. Hän on selvästikin hylännyt myös poliittiset ideologiat moraalittomina (liberalismi, sosialismi, konservativismi) vallan välikappaleina.

Hyvää elämää kirjassa edustaa mm. Reta ja Tom Wintersin suhtautuminen ja toimiminen tyttärensä Norahin suhteen sekä naisten tiistainen keskustelupiiri kahvila Appelsiininkukassa. Kukaan heistä - ei edes Retan ystävistä - halua liikaa puuttua Norahin tekemiin henkilökohtaisiin valintoihin, mutta he asettavat kyseenalaiseksi jotkin hänen valintoihinsa liittyvät seikat. Esim. sen että Norah näkee omien valintojensa seurauksena nälkää. Vanhemmat tekevät minkä pystyvät - mitä Norah haluaa ottaa apuna vastaan - auttaakseen tytärtään.

5. Lopulta salapoliisityö alkaa tuottaa tulosta. Norahin isä Tom, joka on lääkäri, on epäillyt, että Noralla on postraumaattinen sokki jonkin tapahtuman seurauksena. Reta onnistuu jäljittämään syyn Norahin stressiin: hän on nähnyt nuoren musliminaisen polttoitsemurhan ja yrittänyt auttaa palavaa naista, minkä jälkeen hänen elämänsä ei ollut enää entisellään. Reta ei kuitenkaan halua psykologisoida Norahin tilaa, sillä hän tietää, että jo ennen traumaattista kokemustaan Norah on pohtinut hyvän elämän kysymyksiä ja miten ainutkertainen elämä tulisi elää.