keskiviikko 14. heinäkuuta 2010

Woolf: "Aallot"

Romaanissa on kuusi minä-muotoista kertojaa, joista muita hallitsevammassa asemassa on Bernard, joka on ikään kuin kirjan kertoja, mikä korostuu varsinkin kirjan lopussa. Bernard vetää yhteen ystäväjoukon eletyn elämän. Muualla kirjassa kaikki kertojat kertovat elämästään lapsuudesta vanhuuteen, joka kuitenkin tuntuu tässä tapauksessa tulevan jo viisikymppisenä. Woolf oli sen ikäinen kirjoittaessaan kirjan vuonna 1931.

Hahmoista kerrotaan vain etunimet: Bernard, Jinny, Louis, Neville, Rhoda, Susan. Lisäksi ystäväporukkaan kuuluu Percival, joka on jotenkin ulkopuolinen, ehkä siksi, että hän kuolee nuorena Intiassa pudottuaan hevosen selästä.

He käyvät yhdessä koulua ja ovat vapaa-aikanakin, myös lomalla yhdessä. Ryhmä kuitenkin hajaantuu koulun jälkeen. Silti he tapaavat säännöllisen epäsäännöllisesti Lontoossa mm. Percivalin kuoleman jälkeen.

Ystävykset ovat erilaisia. Heidän tapansa ja tyylinsä hahmottaa itsensä ja maailma, jossa he elävät poikkeaa toisistaan. Myös heidän taustansa eroavat. Bernard ja Neville ovat säätyläisiä niin kuin luultavasti Percivalkin. Susanin isä on pappi. Jinny asuu isoäitinsä luona ja Rhodalla ei ole isää. Louisin isä on australialainen pankkiiri.

Percival on taidoiltaan esim. kriketissä ylivertainen muihin nähden. Hän on kilpailullinen ja syntyy vaikutelma, että psyykkisiltä ominaisuuksiltaan myös omaa luokkaansa. Häntä voimaansa ja tahtoaan ihaillaan, mutta myös kyseenalaistetaan hänen samastumisensa Britti-imperiumin tavoitteisiin ja ryhtyminen sotilaaksi.

Bernard on ryhmän tarinankertoja. Hän jopa ironisoi omaa tapaansa lähestyä asioita. Aina kun hän näkee ihmisiä bussissa ym., hänellä on valmis tarina kerrottavaksi. Sepitettä tietysti. Muut ovat tottuneet siihen, että Bernard puhuu ja puhuu. Bernard menee kihloihin, mutta asiasta ei sen enempää kerrota.

Rhoda on tietyllä tavalla Bernardin vastakohta, sillä hän vetäytyy mielellään yksinäisyyteen, mutta iän myötä erot vähenevät. Rhoda elää voimakkaasti omassa sisäisessä maailmassaan, ja hän hahmottaa maailmaa kuvallisemmin kuin muut.

Jinny tanssii ja liikkuu. Ajaa myös autolla. Hän liikkuu mielellään seurapiireissä kaunottarena. Tietää että häntä katsotaan, mutta hän tarkkailee myös muita.

Susan on maanläheinen ja kasvattaa jo nuorena vihanneksia ym. Hän haluaa lapsia ja saa lapsia maanviljelijän kanssa.

Louis ja Neville ovat urasuuntautuneita. Louis seuraa isänsä jalanjälkiä liikemaailmaan ja menestyy siellä. Analyyttisesti ajatteleva Nevillen suuntana on yliopistohallinto. Louis ja Rhonda ovat jonkin aikaa yhdessä ja sitten eroavat. Susan ja Percival olivat nuorina rakastuneita toisiinsa. Jinnyllä on suhde ainakin Nevillen kanssa.

Eri vaiheessa elämää eri asiat ovat ystävysten puheissa pinnalla. Koulujen jälkeen tietysti tulevaisuuden valinnat. Bernard kiteyttää yhteisen kannan, etteivät he ole kenenkään orjia vaan vapaita päättämään omasta elämästään. He eivät halua seurata Johtajia, ehkä Percivalia lukuunottamatta.

Kirjan lopussa on pitkä Bernardin monologi, jossa hän pohtii heidän mennyttä elämäänsä. Tehtyjä valintoja ei voi enää muuttaa. Ystävyydestä huolimatta jokaiselle jää lopulta jäljelle vain oma yksinäisyytensä, mitä enemmän ikää tulee lisää. Yhdessäoleminen kuitenkin vähentää yksinäisyyteen liittyvää ahdistusta.

Romaanin pohjavirtana on metafora elämästä yhtenä päivänä. Kirja rytmittyy runomaisilla vuorokaudenajan kuvauksilla. Aamu on lapsuuden metafora, ilta vanhuuden.

Aikuinen dokumentoi kirjassa lapsuutta lapsen tavalla - sitä mitä lapsi on sanonut ja miten on ajatellut. Jokainen kertoja yrittää mahdollisimman tarkkaan kertoa omista lapsuuden kokemuksistaan, jotka mahdollisesti liittyvät samaan tilanteeseen. Käsitteet, joita lapsuuden kuvauksessa käytetään ovat sellaisia, joita lapsi ei osaisi käyttää, mutta näkökulma on lapsen.

Kirja on kokeellinen ja on (liian) helppo nähdä kirjassa joitain heikkouksia. Verrattuna esim. J. D. Salingerin "Sieppari ruispellossa" (1951) -teokseen lasten puheen kuvaaminen on ohutta, mutta vertailu ei välttämättä ole mielekästä, sillä Woolf suodattaa lapsuuden kokemukset aikuisen kautta. Lisäksi hahmojen monologien perusteella on vaikea tunnistaa, kuka on kulloinkin äänessä. Toki Woolf kertoo sen. Paljonkaan aitoa keskustelua, dialogia ei ole mukana.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti