tiistai 20. heinäkuuta 2010

Waltari: "Feliks Onnellinen"

Mika Waltarin "Feliks Onnellinen" (1958) on uskonnollinen tendenssiromaani. Uskontona on kristinusko ja tendenssinä se, että Waltarin kirjan koko ajatusmaailma liikkuu kristinuskon kehyksen sisällä. Aikanaan 50-luvun lopulla kirja oli yllätys Waltarin lukijoille. Myöhemmin sitä on pidetty johdonmukaisena jatkona Waltarin nuoruuden kiinnostukselle teologiaa kohtaan. Hän jopa harkitsi papiksi ryhtymistä.

Feliks ei ole kirjan nimen mukaisesti onnellinen ennemmin 'onnellinen' siinä sanan toisessa merkityksessä. Hän kuulee ääniä, jotka kehottavat häntä tekemään asioita. Feliks on tulkinnut ne Jumalan ääniksi. Jumala on jopa antanut hänelle tehtävän, joka ei ole kohtuuton. Hänen on päivittäin käytävä kertomassa aina jollekin ihmiselle, että tämä saa syntinsä anteeksi, jos vain tahtoo. Feliksille tehtävä on vastenmielinen, ja se herättää hänessä pelkoa, jopa kauhua. Hänen on vaikea kohdata vieraita ihmisiä. Joskus hän tulee tehtäväänsä suorittaessan piestyksi, joten ei ole ihme, että hän pelkää. Hän on pannut jopa silmälasit varmuuden vuoksi taskuun, jos joku sattuisi häntä vielä lyömään.

Hän pelkää myös kohtaavansa samat ihmiset uudelleen, joten Feliks kulkee joka päivä eri Helsingin katuja ja kaupunginosia. Hän häpeää sitä mitä hän tekee eikä halua siksi kohdata ihmisiä uudelleen, mutta hänen on pakko tehdä mitä hän tekee. Jumala on käskenyt. Vammastaan huolimatta Feliks käy töissä, on virkamies ja asuu yksin, koska vaimo on syystä tai toisesta hänet jättänyt.

Suurin osa romaania on 'yhden päivän' - romaania, ja se alkaa Feliksin tavattua koulutoverinsa professori Erkki Järvenpään. He ovat olleet myös yhdessä partiossa. Ravintolassa Feliks ja Erkki tapaavat toisen tohtorin Markku Marttisen Turusta. Jätettyään Marttisen hotellihuoneeseen he tapaavat vielä tutun papin, jonka kanssa juttelevat. Sitten Feliks lähtee yksin kotiin, missä Jumala puhuttelee häntä ja hän saa lievän epileptisen kohtauksen, joita hän silloin tällöin saa. Hämmästyksekseen Feliks huomaa, ettei hän tunne enää pakkoa lähteä julistamaan Jumalan sanaa kaduille. Jumala on luopunut hänelle antamastaan tehtävästä. Tosin Feliks miettii, että tämä saattaa antaa hänelle vielä uusia tehtäviä, mutta tärkeintä on, että hän tuntee itsensä vapaaksi eikä enää pelkää mitään. Ei edes Jumalaansa.

Kirjassa kuvataan tapahtumia, joita henkilöt pitävät mystisinä. Waltari kertojana yrittää vakuutella, että kaikilla ihmisillä on tarve uskoa Jumalaan, joissain tilanteissa. Marttisen veli on juuri kuollut sairaalassa, ja hän tuntee huonoa omaatuntoa sanottuaan veljelleen tämän kuolinvuoteella, että ei usko iänkaikkiseen elämään ja Jumalaan tms. Illan aikana kuitenkin paljastuu, että jossain tohtori Markus Marttisen alitajunnassa luuraa Jumaluus, joka odottaa vain pääsyä tietoisuuteen. Hän saa voimakkaan sappikohtauksen ravintolassa, ja pelkää kuolevansa siihen paikkaan. Feliks ja Erkki vievät hänet hotellihuoneeseen, jossa Marttinen ähisee tuskissaan. Lääkärin tulo viivästyy, joten Feliks alkaa tohtoroimaan häntä. Marttinen pyytää, että Feliks lukisi Raamattua ja rukoilisi hänen puolestaan. Tämä kuitenkin sanoo, ettei osaa rukoilla.

Lopulta Feliks kehottaa Marttista nousemaan ylös ja hän panee kätensä hänen päänsä päälle ja sanoo: "Kipusi poistuu sinusta, jos se on lähettäjäsi tahto". Ja kipu poistui Marttisesta. Marttinen on järkyttynyt ja kyselee, mitä Feliks oikein teki ja tämä sanoo, ettei mitään. Marttinen kuitenkin kokee, että on tapahtunut ihme, ja samalla hän kokee voimakkaan uskonnollisen heräämisen. Marttinen riemuitse lapsenomaisen iloisesti tapahtumasta, mikä saa aikaan kateutta Järvenpäässä. Hänkin olisi halunnut kokea jotain vastaavanlaista. Marttinen: "Tämä muuttaa kaiken. Minä uskon kun minulle todistetaan ja saan tuntea sen omissa nahoissani. En muita selityksiä kaipaa." Näin siis henkeen ja vereen tiedemies.  "Kai tämä on se armo, jota julistetaan. Mistä minä tiedän. Kipu pyyhkäistiin ruumiista, mutta samalla kaikki syyllisyys ja kärsiminen itsestäni."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti