keskiviikko 25. elokuuta 2010

Guth: "Rituals an Self-Deception: Clarissa Dalloway's Final Moment of Vision"

Deborah Guthin artikkeli tuntui aluksi haastavimmalta Virginia Woolfin "Mrs Dalloway" (1925) - teosta käsittelevistä artikkeleista, joita olen tähän mennessä lukenut. Pienen pureksinnan jälkeen teksti alkoi kuitenkin aueta.

Guth keskittyy vain muutamaan Woolfin kirjan sivuun analyysissään, kohtiin, joissa päähenkilö Mrs Dalloway, Clarissa prosessoi mielessään juhlissaan kuulemaansa uutista hänelle tuntemattoman 1. maailmansodan veteraanin Septimus Warren Smithin juhlien alla tapahtuneesta itsemurhasta.

Guth on löytänyt kolme kehystä (framework), joiden avulla Clarissa Dalloway käy läpi mielessään hänelle sokeeraavaa tietoa, jotka eivät aluksi tuntuneet intuitiivisesti aivan tyydyttäviltä. Kehykset ovat 1) romanttinen, 2) pakanallinen ja 3) kristillinen kehys. Ajatuksena on, että Clarissan mielessä kehykset vaihtelevat hetkestä toiseen, millä tavoin hän yrittää välttää oman minänsä (inner self) kannalta haitallisen tiedon käsittelyn. Asetelmassa on vahva jännite Clarissan roolin (public self) suurten juhlien valovoimaisena emäntänä ja helposti sisäisesti haavoittuvana ihmisenä.

Kaikki alkaa siitä kun lääkäri Sir William Bradshaw vaimoineen saapuu myöhässä juhliin, ja Clarissa luonnollisesti ottaa heidät vastaan samalla tavoin kuin muutkin vieraansa. Samalla hän kuulee, että nuori mies on tappanut itsensä. Clarissa reagoi mielessään uutiseen toteamalla itselleen: "Ah! niinpä siis kuolema on läsnä kutsuissani." Ja unohtaa sitten hetkeksi asian, vain alitajunta työskentelee. Aluksi hän ei siis kehystä uutista millään tavoin (tätä ei Guth totea).

Hetken päästä hän jatkaa ärtyneenä sisäistä monologiaan. "Mikä oikeus Bradshaw'lla oli puhua kuolemasta hänen kutsuissaan?" Hän toistelee ajatusta mielessään usean kerran. Tämän jälkeen astuu kuvioon mukaan kirjan kertoja. Aina kun Clarissalle kerrotaan tällaisia uutisia, hän tuntee sen omassa ruumiissaan äkillisenä tuskana. (Vieläkään Clarissa ei ala kehystää kertomusta millään tavoin...)

Sitten. Clarissa kuvittelee miehen mielessään heittäytymässä alas ikkunasta ja murskautuvan katuun. "Mutta miksi hän oli tehnyt sen?" kysyi Mrs Dalloway itseltään. "Ja Bradshaw't puhuivat siitä hänen kutsuissaan." Ensimmäinen vastaus miksi kysymykseen tapahtuu romanttisen kehyksen kautta. "Kuolema on taisteluhaaste (defiance). (..) Kuolemassa on yhtyminen. Mutta entä tuo nuori mies, joka oli surmannut itsensä - oliko hän sukeltanut pidellen aarrettaan." Guth kirjoittaa, ettei Clarissa tulkinta ota huomioon itsemurhan tehneen Septimuksen omaa kokemusta tilanteessa, mikä ei pidä aivan paikkaansa mm. siksi, ettei Clarissa edes voinut tietää sitä. Hän saattoi vain pohtia asiaa. 

Guth tulkitsee, että Clarissa valitsi romanttisen kehyksen siksi, että hän halusi välttää ajattelemasta sitä, mitä Septimukselle todella tapahtui - ja Septimuksen kauhun tunnetta. Septimus ei halunnut kuolla. Sen sijaan Clarissa halusi nähdä nuoren miehen kuoleman ekstaattisena kokemuksena. Septimus uhmasi maailmaa - ja häntä painostavia lääkäreitä - vapauttamalla itsensä kärsimyksistä. Guthin mukaan tästä ei kuitenkaan ollut kyse. Tosin Clarissa ei tiennyt mitä todella tapahtui, missä tilanteessa Septimus hyppäsi ikkunasta, ja tätä Guth ei huomioi. Lisäksi kauhun ja ekstaasin tunteet ovat ääritilanteissa lähellä toisiaan.

Erityisesti Guth ei ota huomioon Clarissan pohdintaa lääkäri Sir William Bradshaw'sta. Hyvänä ihmistuntijana Clarissa tajuaa, että Bradshaw on jollain tavoin aiheuttanut Septimuksen kuoleman. Hän jopa pystytyy mielessään kuvittelemaan tilanteen melko tarkkaan. Kuvitellessaan Bradshaw'n osuutta tapahtumiin, Clarissan tulkinnan kehys vaihtuu pakanalliseksi Guthin terminologiaa käyttäen. Hän tajuaa Septimuksen olleen yhteiskunnan, lääkäreiden toiminnan uhri, ja hän säälii miestä.

Päästäkseen säälin tunteesta Clarissa Guthin näkemyksen mukaan jälleen vaihtaa kehystä. Hän haluaa vapauttaa pakanallisen kehyksen syntipukit rikoksistaan. (Näin Clarissa ei kuitenkaan itse asiassa tee vaan hän pitää Septimuksen kuoleman aiheuttanutta Bradshaw'ta pahan ruumiillistumana.) Viimeksi Clarissa päätyy kolmanteen kristilliseen kehykseen, joka on Guthin mukaan seurausta Clarissan omasta minäkuvasta.

Sen sijaan että Septimus olisi uhri, hän lopulta onkin osa jumallista suunnitelmaa, johon kuolema kuuluu. Ainoa viite "jumallisesta suunnitelmasta" on Clarissan toteamus, että hän oli iloinen että mies oli tehnyt sen, heittänyt elämänsä. Hän oli siis jollain tavoin toteuttanut jumalansa tahdon. Aivan samalla tavalla kuin Clarissan hengissä oleminen oli osa samaa suunnitelmaa.

Kristillinen kehys ei tunnu kovin uskottavalta nimitykseltä, mutta jokin transendentaalinen kehys Clarissalla selvästikin oli mielessään ajatellessaan itseään. Kertoja tiiviistää Clarissan ajatuksia seuraavalla tavalla: "Jossain mielessä hän tunsi olevansa hänen (Septimuksen) kaltaisensa, tuon nuoren miehen, joka oli tappanut itsensä". Clarissa näkee itsensä ja Septimuksen välillä vain hiuksenhienon eron, ja on vain sattumaa, ettei hän itse ollut tämän roolissa ja surmannut itseään. Siksi esim. Deborah Guth pitävääkin Septimusta eräänlaisena Clarissan kaksoisolentona (double).

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti