sunnuntai 22. elokuuta 2010

Philipson: "What's the sense of your parties?" (1974)

Morris Philipson kysyy artikkelissa "What's the Sense of Your Parties" (1974) Virginia Woolfin "Mrs Dallowayn" (1925) juhlien mieltä. Kirjoittaja rinnastaa mm. kansallistunnetta kohottavat juhlat, millaisista tässä tapauksessa oli kyse, uskonnollisiin rituaaleihin. Jumalan tilalle maallistuneessa yhteiskunnassa on noussut erityisesti kansakunta mutta myös aatteellisesti samanmieliset, ystävät ja perhe. Lopulta kyse ei ole enempää eikä vähempää kuin siitä, mikä tekee elämän sisäisesti merkitykselliseksi. Ihmiset tarvitsevat modernissa yksilöllistyneessä yhteiskunnassakin toisiaan, ja mm. juhliminen luo yhteisyyden tunnetta ja yhteisiä kokemuksia. Kääntöpuolena tietysti on, että jotkut jäävät aina juhlien ulkopuolelle. Woolfin romaanissa kaikkia ei kelpuutettu juhliin. Vanha ystävä Sally Seaton kuitenkin tuli juhliin kuokkimaan. Yhtä köyhtynyttä sukulaista Clarissa Dalloway ei olisi itse halunnut juhliinsa. Intiasta vasta palanneen Peter Walshin hän kutsui viime tingassa mukaan kertomatta siitä miehelleen. Sotaveteraani Septimus Warren Smith tuli paikalle salakavalasti keskustelun kautta, jolloin Clarissa sai tietää, miksi lääkäri Sir Bradsaw oli myöhästynyt juhlista.

Rituaaliin kuuluvat symbolit. Mrs Dallowayn juhlissa keskeinen kansallinen symboli oli konservatiinen pääministeri, joka kunnioitti käynnillään hänen tilaisuuttaan. Tosin monikaan vieraista ei kiinnittänyt häneen huomiota. Paikalla oli myös koko joukko ylähuoneen ja parlamentin jäseniä. Richard Dalloway oli hänkin parlamentaarikko. Juhlat eivät muutoin olleet kummoiset. Ihmiset olivat kokoontuneet yhteen syömään ja juomaan sekä tapaamaan toisiaan. Tunnelma kokosi korkealle.

Juhlien emäntä loisti vieraidensa keskellä. Hän otti heidät ensin vastaan ja lopuksi tietysti hyvästeli sekä pitkin iltaa piti huolta, että kaikille löytyi seuraa ja että kaikki olivat tyytyväisiä. Clarissa osasi edustamisen ja kun kaikki sujui niin kuin pitikin, hän joutui miltei orgastiseen onnellisuuden tilaan. Juhlien eteen tehty taustatyö ja hänen henkilökohtaiset uhrauksensa palkittiin. Hän antoi ihmisille juhlan ja sai itse siitä onnistumisen kokemuksen.

Mielenkiintoisella tavalla Woolf nostaa esiin jaetun ilon vastapainoksi toisen äärikokemuksen, ihmisen yksinäisyyden kuoleman hetkellä. Kokemuksissa on jotain samaa, vaikka ne ovat mahdollisimman kaukana toisistaan. Juhlissa ilo ja nauru kohoavat huippuunsa, mutta kuolemakin voi olla samalla tavoin ekstaattinen kokemus. Paradoksi on että itse valitussa kuolemassa, itsemurhassa, ihminen saavuttaa psyykkisen eheyden ja elämän täyttymyksen, jollaista mitkään juhlat eivät voi pysyvästi saada aikaan.

Juhlijan kannalta katsottuna suuri joukko loisteliaasti puettuja iloisia ihmisiä samassa tilassa tiiviisti toistensa lähellä nostattaa tunnelmaa. Yksittäinen juhlija suloisesti sulaa osaksi ihmismassaa. Hänen ei tarvitse ajatella itseään ja ongelmiaan vaan hän kohoaa arkensa yläpuolelle. Ihmisiä Mrs Dallowayn juhlassa oli jopa liikaa, sillä suunnitelluista tansseista ei tullut mitään, mitkä olisivat entisestään nostattaneet tunnelmaa kuten tansseihin liittyvä musiikki.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti