tiistai 10. elokuuta 2010

Soikkeli: "Kuninkaantekijät" (2010)

Tieteisnovellien tekijänä tunnettu Markkku Soikkeli on ehkä hieman yllättäen tehnyt ensimmäisestä romaanistaan "Kuninkaantekijät" (2010) aikuisfantasiaa. Ainakin kustantajan ilmoituksen mukaan. Lukija saa tosin pitkään lukea kirjaa ennen kuin tajuaa, miksi kirja on juuri aikuisfantasiaa. Liki 300 sivuisessa opuksessa, kun ei ole kuin muutama kohta, joiden perusteella sitä voisi luonnehtia aikuisille suunnatuksi. Mielenkiintoista onkin, miten sitkeässä juutalais-kristillisessä traditiossamme on se, ettemme kavahda esittää lapsille ja nuorille raakaakin väkivaltaa, mutta kaikki seksiin viittaava on tabu edelleen.

Ensimmäinen kohta, jossa törmätään tabuihin on luomiskertomus. Ylijumalana kirjan kansalla on Atumamu, joka loi aluksi naiset, jotka hänen poikansa tuulten hallitsija Inmar makasi. Aina kun naiset saivat poikalapsen, tällä oli käärme jalkovälissä. Poika ja käärme kasvoivat tasatahtia, ja lopulta käärme aina puri pojan hengiltä. Sitten naiset saivat tarpeekseen Inmarista. Sen sijaan he menivät ja makasivat kuolemanjumala Kereksen kanssa, jolloin poikalapset syntyivät terveinä ilman elävää käärmettä. Vasta poikien muuttuessa miehiksi käärmeet heräsivät henkiin. Ja naiset saattoivat maata myös näiden synnyttämiensä miesten, eikä vain jumalien kanssa. Neljäs jumala oli Kereksen äiti, lemmen ja hedelmällisyyden jumalatar Kuivetar.

Kirjan tapahtumat sijoittuvat kuvitteelliseen Serekritian maahan, joka on viimeisen kuninkaansa Narkian jälkeen anarkian tilassa, mutta tilannetta ei oikeastaan kukaan pidä kovin ongelmallisena. Elämä sujuu samaan malliin vouti Uinonkin hallinnoidessa. Lisäksi kolme hallitsevaa sukua Vuogut, Anvilit ja Sherkalit keskenään sopivat yhteisistä asioita suvun päämiesten, jaarlien johdolla. Kuninkaaksi on itsensä yrittänyt julistaa 14 vuotta aiemmin Bielehyrden kaupungissa asuva jaarli Pirthe, joka ei ole hallitsevien sukujen päämies vaan naapurimaasta Laydomonista aikoinaan maahanmuuttunut ilmeisesti kauppias.

Nyt jaarli on yrittämässä anastaa vallan uudelleen, mutta hieman toisin konstein. Hän ei ole tällä kertaa hankkimassa tai ostamassa vaan myymässä kuninkuutta eniten tarjoavalle jaarlille. Ehtona tosin on, että hänen tyttärestään Anaksantasta tulee jossain vaiheessa kuningatar. Sitä ennen Pirthen jaarli on ajatellut naivansa edellisen kuninkaan Narnian tyttären Marsian, ja olevansa ehkä itse ensin kuningas, mutta hänelle tosin riittäisi sekin, että tytär pääsisi kuninkaallisiin naimisiin. Kolmaskin vaihtoehto on. Jos mikään muu ei onnistu, hän vain ryöstää rosvojoukkoineen Thauralonin, jossa kuninkaanlinna ja vallasväen hovit sijaitsevat.

Thauralon puolestaan sijaitsee kaukana Bielehyrden rannikkokaupungista ja sinne täytyy matkustaa laivoilla mutkikasta Nimerei-jokea pitkin. Pirthen saattueeseen kuuluu kolme laivaa ja kahdessa muussa laivassa on hänen tukijoitaan. Pappi Uhlilla tosin on oma suosikkinsa, satavalta eli sotapäällikkö Sasar. Kauppias Larus Haldus, jonka vaimo Rahul on yhden laivan kapteeni, tukee Pirtheä; ja Pirthe itse on kolmannessa aluksessa. Puolimatkassa saattueeseen liittyy vielä 40 Laydomonin laivaa, jotka Haldus on ilmeisesti ostanut palkkasotilaiksi. Kovin kauaa laivasto ei kuitenkaan ehdi matkaansa taivaltaa, kun joen rannalla asuvat serekritialaiset yöllä tuhoavat lähes kaikki laivat.

Aamulla myös Pirthen pahin kilpailija kuninkaankruunusta pappi Uhl ja hänen suosikkinsa Sasar löytyvät kuolleina rannalta. Pirthen alus on selvinnyt kahakasta, ja se pääsee perille Tharaloniin, missä aletaan heti käydä kauppaa ja taistelua kruunusta. Kirjassa ei kerrota kuka kuninkaaksi lopulta valittiin, mutta epilogissa kerrotaan, kuka on sitä seuraava kuningas. Kertomuksen nykyhetken kuningas on Pieti Tiumal, jonka äiti Imanti oli kirjan päähenkilö, jonka toiminnan kautta hallitsevat suvut löysivät taas yhteisen sävelen. Imanti onnistui lisäksi nostamaan poikansa Pietin neljännen hallitsevan suvun kantaisäksi. Imanti itse oli tavallinen, köyhä Serekritian maan asukki, joka joutui lähtemään kotiseudultaan Bielehyrdeen. Miehensä Perkon päädyttyä pikkurötöksistä vankilaan, Imanti päätti poikansa Pietin kanssa palata Bielehyrdestä takaisin kotiseudulleen.

Tilaisuuden paluuseen Imanti sai, kun hänet pestattiin Pirthen saattueeseen parantajaksi ja laivaemännäksi, missä hän pystyi vaikuttamaan myös maansa kohtaloihin. Keskeisessä roolissa on Imantin vanhakantainen usko Atumamuun ja Atamamun naamio, jonka Larus Haldus on ostanut syrjäisestä tulimaasta, jossa on yksi Serekritian neljästä kaupungista. Naamion avulla Imanti tulee tietoiseksi siitä, mitä hänen ympärillään oikein tapahtuu. Hän saa näkemystä ja voimaa tehdä ratkaisuja, joihin hän ei ilman ylimmän jumalan naamiota olisi pystynyt. Pirthe saa haltuunsa toisen, Inmarin naamion, jonka avulla hän yrittää saada hallitsevat suvut ruotuun - onnistumatta, ja kolmas Keresin naamio joutuu jokitaistelun tuoksinassa Narnian pojan Antekin haltuun. Lopuksi Imantia palauttaa naamiot sinne, mistä ne ovat tulleetkin eli kauas vuorten taakse tulimaahan, jolloin niitä ei voi enää käyttää väärin. Uskon sijaan ihmisten on luotettava tulevaisuudessa vain omiin henkisiin kykyihinsä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti