torstai 21. lokakuuta 2010

Woolf: "Oma huone" (1929)

Virginia Woolf kuohuttaa vuosikymmenestä toiseen ihmisiä mikä on aika hämmästyttävää. Edes feministisessä kirjallisuudentutkimuksessa ei ole päästy yksimielisyyteen millainen feministi Woolf on vai onko hän edes feministi - ja mitä sitten jos on tai ei ole.

Feministitutkija Elaine Showalter jakaa feminismin kirjallisuudessa kolmeen vaiheeseen. 1) Feminiininen kausi, jolloin naiset kirjoittivat miesten nimillä tai anonyymisti 1840-luvulta lähtien. 2) Feministinen kausi alkaa naisasialiikkeestä 1880-luvulla. 3) Naiseuden kausi on kausi, jota vielä eletään ja se alkoi 1920-luvulla. - Woolf kuuluu selvästikin viimeiseen vaiheeseen, mutta mm. Showalter hyökkää vihamielisesti Woolfia vastaan eikä pidä esim. kirjaa "Oma huone" feministisenä teoksena. Tietyllä tavalla Showalter on oikeassakin, sillä Woolf ei halua tarkastella ihmisen sukupuolisuutta vain yhdestä näkökulmasta. "Oman huoneen" kääntäjä Kirsti Simonsuuri toteaa esipuheessa, että Woolfin feminismi on kiistatonta, mutta sitähän se siis ei ole.

"Oma huone" on kiehtovasti kirjoitettu kirja ja se pitää loppuun asti otteessaan, jos sen ajatuskulkuja vain jaksaa seurata. Myönnettäköön, en ole aiemmin jaksanut loppuun asti. Nyt päätin yrittää uudestaan. Kolmannenko kerran?

Teksti on heti alusta alkaen sellaista, että siihen on mielikuvituksettoman lukijan vaikea tarttua. Kirjailija on ikään kuin pitämässä puhetta suurelle joukolle naisia. Miehiä ei oleteta olevan paikalla vaan eihän sitä koskaan tiedä... Woolf (?) kertoo kuulijoilleen, että hän piti hänelle annettua aihetta "NAISET JA KIRJALLISUUS" vaikeana, ja hän alkaa purkaa kaikkia ajatuksia, joita teema hänessä herätti - ja kertoo samalla miten hän päätyi siihen, että naiskirjailijan kannalta on kaikkein tärkeintä, että hänellä on oma huone jossa kirjoittaa ja riittävä toimeentulo.

Siis NAISET ja KIRJALLISUUS. Mitä kaikkea se voi tarkoittaa?, pohtii Woolfin romaanihenkilö. Millaisia naiset ovat? Mitä kirjallisuutta naiset ovat kirjoittaneet? tai mitä naisista on kirjallisuudessa kirjoitettu? Ensimmäinen kysymys viitannee sekä biologisiin eroihin että erilaisiin kokemuksiin, joita miehillä ja naisilla on. Tämän kysymyksen Woolfin hahmo Mary Beton tai Seton sivuuttaa. Ei ole selvästikään kaunokirjallisuuden tehtävä pohtia suoraan millaisia naiset ovat (tai millaisia miehet ovat).  Siihen tarvitaan tietokirjoja.

Mitä kirjoja naiset ovat sitten kirjoittaneet? Näitä Mary Beton käy läpi. Ja mitä naiset olisivat voineet kirjoittaa, jos heillä olisi ollut siihen mahdollisuus. Esimerkkina kuviteltu Willam Shakespearen sisko Judith. Judithista ei olisi voinut tulla kirjailijaa, joka kirjoitti omalla nimellään omana aikanaan.

Entäpä sitten kirjallisuuden naiskaanon? Jane Austen, Bronten sisarukset ja George Eliot - ja heidän jälkeisensä kirjallisuus. "He kirjoittavat niin kuin naiset kirjoittavat, ei niin kuin miehet kirjoittavat". Showalterin tyypittelyssä naiset sijoittuvat naiskirjallisuuden feministiseen kauteen. Entäpä tämän kauden jälkeen 1920-luvulla alkanut naiseuden kausi?

Mary Beton ottaa rohkeasti esimerkiksi juuri kuluneena vuonna 1929 ilmestyneen nuoren Mary Carmichaelin keskinkertaisen esikoisromaanin "Elämän seikkailu". - Aluksi hän vertaa kirjaa itseään tunnetuimpiin teoksiin, ja tuntuu pettyneeltä. Liian paljon faktoja kasattu liian vähäiseen tilaan. Sitten hän havahtuu kirjan naiskuvaukseen. "Cloe sanoo pitävänsä Oliviasta". Mahdollisesti ensimmäistä kertaa kirjallisuuden historiassa on sanottu jotain tällaista. Carmichael kuvaa myös naisten arkea, sellaisia arkisia asioita, joita ei tavallisesti kuvata. Tämä oli joitain uutta. Naisista ei kerrottu miesten kautta tai suhteessa miehiin vaan itsenään naisina.

"Olisi tuhatkertainen vahinko, jos naiset kirjoittaisivat samalla tavalla kuin miehet tai eläisivät niin kuin miehet tai näyttäisivät samanlaisilta kuin miehet, sillä jos kaksi sukupuolta on liian vähän kun ajatellaan maailman laajuutta, kuinka tulisimme toimeen vain yhdellä? Eikö kasvatuksen tulisi tuoda esiin  ja vahvistaa pikemminkin eroavaisuuksia kuin yhtäläisyyksiä?"

20-lukulaiselle naiskirjailijalle Mary Carmichaelille miehet eivät olleet enää vastapuoli, johon tulisi tuhlata vihaa tai pelkoja ja Betonin mukaan hän kirjoitti "kuin nainen joka oli unohtanut olevansa nainen".

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti