
Kaikkea sitä keksitään kirjoittaakin. Kuin nyt esimerkiksi siitä, millaisilla eri tavoilla Virginia Woolfin "Mrs Dallowayta" (1925) on mahdollista opettaa. Näin on kuitenkin päässyt käymään.
Kirjoittajia Barrettin & Saxonin (2009) toimittamassa kirjassa on koko joukko, samoin lähestymistapoja tähän modernistisen kirjallisuuden yhteen klassikkoon ja Woolfin läpimurtoteokseen.
Kirjan tekstin on ryhmitelty mielenkiintoisella tavalla neljään osastoon:
1. modernistisen kirjallisuuden ja naiskirjallisuuden kursseilla lukiosta yliopistoon "Mrs Dallowayta" on tietysti opetettu eri tavoin, ja se on asia mikä ensimmäisenä varmasti tulee mieleenkin, kun puhutaan tällaisista asioista.
2. Sitten tulee mielenkiintoinen ryhmä: kirjan käsittely 1. maailmansodan kontekstissa, mikä ei varmastikaan tule monille Woolf-faneille ensimmäisenä mieleen. Teos on kuitenkin tarkkaan luettuna sodanvastainen - pasifistinen teos. Aivan samalla tavoin kun Woolf oli maailmansodan aikana yksi harvoja omassa lähipiirissään, joka loppuun asti johdonmukaisesti oli brittien sotapolitiikkaa vastaan. Toisin kuin esimerkiksi miehensä labour-aktiivi Leonard Woolf. Höpsähtäneenähän Virginiaa tietysti pidettiin, ja epäisänmaallisena ja vaikka minä.
3. Vähintään yhtä mielenkiintoinen kuin olivat edelliset osastot on "Mrs Dallowayn" käsittely intertekstuaalisessa eli tekstien välisissä yhteyksissä. Onhan niin että harvoin - jos koskaan - julkaistaan kirjoja, jotka eivät sijoutu johonkin kirjalliseen perinteeseen. Niin myös Virginia Woolfin "Mrs Dalloway", vaikka se edelleenkin helposti leimataan vähätellen jonkun naisen tekemäksi kokeelliseksi teokseksi joskus 20-luvulla. Jopa Leonard Woolf, Virginian mies, käsitteli vaimonsa tekstejä tämän kuoleman jälkeen 40-luvulla tällaisessa valossa. Törkeetähän se tietysti on, mutta kehen tässä maailmassa voi luottaa... Varsinkaan kuolemansa jälkeen.
4. Viimeisein osasto on saattaa tuntua oudolta. Miten olisi naisvankila, lääkärien jatkoulutustilaisuus tai lesbo-näkökulma mustille teineille USA:n etelässä? No, tällaisissakin yhteyksissä Woolf on todettu hyödylliseksi, ainakin opettajan / kouluttajan näkökulmasta katsottuna, sillä ennakkoluuloinenhan ei pidä olla. Itse varmaankin suosittelisin kirjaa akateemisille pitkäaikaistyöttömille Suomessa. Voisivat porukalla kehittää modernistista ilmaisua esimerkiksi teemalla "Gräv där du står" ja järisyttää onnettoman suomalaisen yhteiskunnan perusteita ainakin jollain mielettömällä tasolla. 13 000 kertomusta siitä, miten Suomi turhaan kouluttaa humanisteja ja yhteiskuntatieteilijöitä voisi olla mielenkiintoinen hanke. Tiedä vaikka maahan saataisiin polkaistua vihdoinkin yhteiskunnallinen liike, joka ajaa muidenkin kuin poliittisen eliitin ja heidän törsäävän jälkikasvunsa asioita.
* * * *
James F. Knapp (from the US, of course) käsittelee ensimmäisessä lyhyessä artikkelissa tai kirjoituksessa, miten hän opettajaa omille opiskelijoilleen modernismia kirjallisuudessa. Opiskelijoiden ikä ei selviä mutta saattavat olla suomalaisittain lukioikäisiä.
Kurssilla tutkitaan erityisesti kolmen modernistin
- Virginia Woolfin (Mrs Dalloway),
- T. S. Eliotin ja
- Eugene ONeillin tekstejä.
Puntit USA vs Iso-Britannia ovat tasan, sillä T.S. Eliot on lähtöisin USA:n etelästä. Näiden lisäksi muidenkin modernistien tekstejä on oppimateriaalina (Willa Cather, Ben Hecht, Jean Toomer ja Langston Hughes).
Kirjoista ennen muuta keskustellaan ja myös laajemmin modernistisesta taiteesta osana modernia yhteiskuntaa, joka muutti ihmisten elämää 1900-luvun alkuvuosikymmeninä voimakkaasti.
Orientoivien keskustelujen jälkeen opiskelijat lukevat kaksi modernismin historiaa käsittelevää tekstiä:
- Michael Levenson "Johdannon" kirjasta "Cambridge companion to modernism" ja
- Michael Bellin artikkelin "The metaphysics of modernism" samasta kirjasta.
Kaunokirjallisia tekstejä ei tässä vaiheessa ole vielä luettu, ja lukeminen aloitetaan Willa Catherin "A lost lady" - opuksesta, joka on ilmeisesti sisällöllisesti tutumpi teos opiskelijoille kuin kolme keskeistä modernistista teosta. Kirjan kuvailusta tulee mieleen amerikkalainen versio Juhani Ahon "Rautatiestä", joka sekin kuvaa modernin yhteiskunnan tuloa pikkukaupunkiin, joka Suomen tapauksessa tietysti on Iisalmi.
Toiseksi Knapp luetti opiskelijoillaan Hechtin "Thousand and one afternoon in Chicago", joten etelän pikkukaupungista on päästy astetta huomattavasti suurempaan kaupunkiin. (Ahokin kirjoitta "Rautatien" jälkeen ensimmäisen suomalaisen modernistisen teoksen "Yksin" Pariisissa.) Suurkaupungissa maalaisserkku ensimmäistä kertaa kohtaa massakulttuurin viettelykset mm. blues musiikin, jonka sanoituksiin myös tutustutaan.
Lukemisen rinnalla em. kahdesta teoksesta on keskusteltu - ja niitä on käyty ohjatusti läpi - ja opettaja on pitänyt myös lyhyitä luentosessioita. Ennen pääteoksiin siirtymistä opiskelijat ovat vielä kirjoittaneet kolme reflektiopaperia tai esseetä mieltymystensä mukaan.
Sitten päästään itse asiaan kuten Woolfin "Mrs Dallowayhin". Knapp opastaa vähitellen opiskelijat kirjaan maailmaan mm. modernistisiin kerrontatekniikoihin. Keskeistä on mm. ajan kuvaaminen kirjan hahmojen tajuntojen läpi. Woolf itse puhui ns. tunneloinnista. Hahmojen menneisyyttä kuvataan heidän omien mieliensä läpi, heidän pohtiessaan omaa menneisyyttään tai menneisyyden tapahtumat ikään kuin pulpahtavat eri tilanteissa mieleen. Päällisin puolin kirjassa kuvataan yhden päivän tapahtumia monen eri ihmisen näkökulmasta, joista keskeisin on tietysti Clarissa Dalloway. Nykyisyyden edessä pilkottaa epävarma tulevaisuus. - Knapp ovelasti kehottaa opiskelijoita kuvittelemaan, miten heidän nykyisyytensä on itse asiassa Virginia Woolfin hahmojen tulevaisuutta - ja kehottaa heitä sen kautta miettimään omaa tulevaisuuttaan!!
Tehtävä ei ole Knappin opiskelijoille helppo, joten asioista keskustellaan - ja he palaavat yhdessä kirjan kohtiin, jotka valaisevat aikaan liittyviä kysymyksiä. "Mrs Dallowayssa" symboliikassa mm. katedraalit, Big Ben ja kirkot kelloineen edustavat jatkuvuutta, joka osoittautuukin jopa yhden päivän aikana hyvin katkonaiseksi. Tunti kuluu tunnin perään, kellot lyövät eri tahtia tasatunteja ja puolia tunteja jne.
Moderni yhteiskunta työntyy vanhan alta kauppakatuineen ja tavarataloineen. Modernissa menneisyys, nykyisyys ja tulevaisuus sekoittuvat iloiseksi sekamelskaksi. Kesäisenä päivänä Clarissa sukeltaa ulos kotoaan ihmisvilinään ostamaan kukkia juhliinsa ym. Kukat tuovat mieleen tapahtumia menneisyydestä sen lisäksi, että ne luovat odotuksen tunteen tulevasta, merkittävästä tapahtumasta vielä samana iltana. Puhumattakaan siitä, että niitä on tietysti ihana katsella ja hypistellä ja tuoksutella ja valita suuresta määrästä ja valikoimasta itselle sopivat.
Avainsanaksi Knapp nostaa tässä yhteydessä kaupallistumisen. Kaikki on nykyään kaupan ja kaikki on muutoksessa. Clarissa nuoruuden rakastettu on palannut komennukseltaan Intiasta, ja vaeltelee työttömänä (sitä sanaa ei käytetä) Lontoon katuja. Hän on ikään kuin elävä esimerkki menneisyyden monumentista. Hän ei ole päässyt vielä nauttimaan modernin yhteiskunnan viettelyksistä, eikä aivan pian pääsekään, sillä hänellä ei yksinkertaisesti ole siihen varaa. Kateellisena hän katseleekin nuoria iloisia ihmisiä ja muistelee omaa nuoruuttaan, jolloin Lontoo näytti koko lailla erilaiselta.