perjantai 17. joulukuuta 2010

Diktonius: Kirjaimia ja kirjavia (1956)

Löysinpä Hämeenlinnan kaupunginkirjastosta tällaisenkin suomalaisen kirjallisen modernismin, sanoisinko, helmen. - FST5:n "Boktid" - ohjelmassa esitellään aina lopuksi unohdettu helmi (Bortglömd pärla). Olkoon tämä nyt sitten sellainen, suomenkielinen helmi. Samalta kanavalta tuli muuten 5.12.2010 dokumentti "Diktonius - sanat elävät!", jossa Diktonius - asiantuntija ja hänen elämänkertansa kirjoittaja Jörn Donner tarinoi vuonna 1996 ystävästään Elmer Diktoniuksesta. Nurmijärven toisesta suuresta pojasta. Toinen oli tietysti Aleksis Kivi.

En tiedä, onko runovalikoima "Kirjaimia ja kirjavia" oikeasti (?) mikään helmi, mutta siinä on joitain runoja, jotka ovat joskus sattumalta tulleet tutuiksi - ilman että olen tiennyt, kuka tai mikä Elmer Diktonius edes on. Runo on puhunut puolestaan. - Runot on luonnollisesti kirjaan valinnut Jörn Donner ja ilmeisesti runoilijan itsensä kanssa. Kirja oli viimeinen Diktoniuksen elinaikana julkaistu kirja. Donner on kirjoittanut kirjaan myös jälkisanat tai runoilija-kirjailija-säveltäjän esittelyn. Diktonius muuten myös teki käännöksiä, joista lienee merkittävin Aleksis Kiven "Seitsemän veljeksen" kääntäminen ruotsiksi.

Donner luonnehtii valintojaan ja niiden merkitystä tähän tapaan:
"Toimittaessani tätä kokoelmaa olen vakuuttunut siitä, että tämäkin valikoima antaa jotakin kaikille, jotka välittävät lihaksi ja elämäksi muuttuvasta sanasta, taiteesta joka ilmaisee välttämättömyyttä eikä vain henkilökohtaisten murheitten tilitystä.

Maassamme ei usein synny runoilijaa, johon samalla tavalla kuin Diktoniukseen kerääntyisi aikamme moninaisuus. Siksi on syytä kunnioittaa häntä. Monet ovat sen oivaltaneet, monilta se on jäänyt näkemättä. Tämä kokoelma on tarkoitettu kaikille."

Kokoelman kolmannessa osassa, 'Lapsia' on runo Lapsen uni, jonka sain lukioikäisenä eräältä samanikäiseltä nuorelta naiselta. Tosin en muista enää miksi. Jotenkin se taisi liittyä luokkalehden tekemiseen. Tuon runon jälkeen aloin spontaanisti kirjoittaa omia runoja, jotka tosin olivat varsin erilaisia ja muistuttivat enemmän Tuomas Anhavan "Oikukkaan tuulen" tankoja ja haikuja tai olivat kalevalamittaisia heksametrejä tai ristorasatyyppisiä pieniä luontokuvia ym.

Niin, se runo. Se alkoi näin:

"Tuli enkeli taivaasta, makkara kädessä,
ja antoi sen minulle -
voi kuinka se maistui!
Ja enkeli sanoi: tule taivaaseen!
Ja me mentiin. Ja siellä istui jumala.
Tikkukaramelli suusa. Ja antoi sen minulle."

Loistavaa uskontokritiikkiä köyhän pikkulapsen suusta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti