keskiviikko 31. elokuuta 2011

"Kirjoittamisen ihanuus" - KUVITTELE ETTÄ SINÄ OLET HÄN

"VALITSE joku sopiva henkilö ja kuvittele, että sinä olet hän. Anna henkilön tehdä erilaisia asioita teillä kotona: syödä, petata sänky tai katsoa televisiota. Yritä koko ajan ajatella niin kuin tuo henkilö ajattelisi. Mene sitten ulos. Minne henkilö haluaa mennä? Mitä hän haluaa tehdä." (s. 53)

     *     *     *

Mieleeni tulee jälleen kuva. Tällä kertaa yksivärinen. Sininen. Kuvassa on nuori mies ja nuori nainen. Kuva muistuttaa perhepotrettia 1800 - luvun lopulta. Ihmiset ovat aseteltu kuvaan. Nainen seisoo jäykästi ja hänen kasvonsa ovat kärsivän näköiset. Mies istuu sivuttain, rennosti kuvaajaan päin. Miehellä ovat suhteettoman suuret 1980 - luvun silmälasit. Hän näyttää ikäistään nuoremmalta, idiootilta viattomine silmineen ja ilmeineen.

Miksi kuva on kiinnostava? Miksi kuvan nainen, Cecilia, on kiinnostava? Siksi että kuva on tekemällä tehty. Ihmiset on yritetty saada näyttämään sellaisilta millaisia he eivät ole. Kuva ei ole uskottava. Kuva on luonut oman todellisuutensa.

     *     *     *

Kuvittelen itseni tuoksi nuoreksi mieheksi tai millainen tuo mies todellisuudessa on, kun kurkistaa tekemällä tehtyjen kulissien taakse.

Todellisuudessa tuo nuori mies olen minä. Minut on yritetty saada näyttämään nuoremmalta kuin olen, nuorelta mieheltä. Ja ihminenhän on keskimäärin sen ikäinen kuin miltä hänestä tuntuu. (Fyysisesti 30 - vuotias alkoholisti voi olla 70 - vuotias, ja hyvää huolta itsestään pitänyt 70 - vuotias voi olla 30 - vuotias.)

     *     *     *

"VALITSE joku sopiva henkilö ja kuvittele, että sinä olet hän." - Kuvittelen siis olevani itseni. Kuvittelen että olen sellainen kuin Cecilia haluaa minun olevan tai millaisena hän haluaa minut nähdä.

"Anna henkilön tehdä erilaisia asioita teillä kotona: syödä, petata sänky tai katsoa televisiota." Niin annankin! Ja antaisin Ceciliankin tehdä samoja asioita - TAI MITÄ IKINÄ HÄN HALUAAKAAN -, mutta hän torjuu minua loputtomasta. Halleluja! Ylistetty olkoon Cecilia.

"Yritä koko ajan ajatella niin kuin tuo henkilö ajattelisi." Yritän ajatella ajattelemistani. Mieleni täyttyy epätoivoisista, kiihkeistä ajatuksista. Kaipaan Ceciliaa. Enkä edes tiedä miksi? Miksi vaikka hän torjuu minut. (Tuossa kuvassakin.) Miksi en luovuta? Jokin minussa kieltää tekemästä niin. Jokin, vaisto, tunne sanoo, että odota vielä, odota vielä vähän aikaa. Luovuta sitten.

"Mene sitten ulos. Minne henkilö haluaa mennä? Mitä hän haluaa tehdä." En halua mennä ulos. En halua lähteä kellaristani ulos. En halua mennä minnekään. En halua tehdä mitään. Haluan olla vain verkossa. Siellä missä Cecilia on.


"Kirjoittamisen ihanuus" - KUVAILE TUTTUA PAIKKAA

"Ajattele paikkaa jossa olet ollut usein. Miltä siellä haisee? Mitä ääniä kuuluu? Miltä paikka tuntuu jalkojen alla? Kasvoilla? Liittyykö siihen jokin maku? KUVAA miljöötä snaomatta suoraan, mistä paikasta on kyse." (s. 31)

     *     *     *

Ajattelen paikkaa, jossa nyt olen. Olen tässä paikassa melkein aina. Aina kun olen kotona, ja olen melkein aina kotona.

Jos ollaan ihan tarkkoja, en ole kotona aina silloin, kun olen kotona. Esimerkiksi nyt minä en tarkalleen ottaen ole kotona. Olen verkossa.

     *     *     *

En haluaisi kiistellä tästä asiasta, mutta olen varma, että kaikki eivät ole samaa mieltä kanssani. (Asialla ei sinänsä ole väliä, mutta...) - Otetaan toinen esimerkki. Aamulla radiossa ja TV:ssa toitotettiin sitä, miten pankkipalveluita tullaan lähivuosina vähentämään. Automaatit poistuvat alueilta, joissa on ikääntyviä ihmisiä, jotka eivät ole koskaan käyttäneet tietokoneita tai olleet netissä. Automaateista verkkopalveluihin siirtymisen ei luulisi olevan suuri periaatteellinen hyppäys palvelusta toiseen, sillä asiakas operoi kotitietokoneella saman pankkijärjestelmän kanssa kuin automaatilla asioidessaan. Pankkien ikääntyvät / ikääntyneet asiakkaat ajattelet asian kuitenkin toisin. Heidän mielestään on eri asia, onko pankki kotona vai pankissa, kokonaan toisessa fyysisessä tilassa. Mutta miten on? Ovatko he täysin väärässä. Kyllä, he ovat väärässä.

Kun olen verkossa, on aivan sama mistä kohtaa verkkoa olen kytkeytyneenä verkkoon. Voin ottaa läppärini mukaan, ja mennä Café Kukossa sen langattomaan verkkoon tai voin käyttää kirjaston verkkoa. Jos ei muuta vaihtoehtoa ole, voin missä tahansa käyttää omaa nettitikkuani ja mennä operaattorin verkkoon. Näiden luulisi olevan tänä päivänä jo ihan itsestäänselviä asioita, mutta niin ei vain ole.

    *     *     *

Hyvä! EN siis ole tällä hetkellä kotona (ja olen kotona) VAAN olen verkossa. Ja sitten tehtävään. "Ajattele paikkaa jossa olet ollut usein." Tätä kysymystä olen vähitellen yrittänyt lähestyä... "Miltä siellä haisee?" Miltä haisee verkossa. Hm. Hyvä kysymys. Miltä TÄÄLLÄ haisee? Kuka sanoo. (Kuka ehtii ensin!) En minä tiedä, miltä täällä haisee. Mutta jos kysymykseen on ihan pakko vastata, haluan vastata arvoituksellisesti. Täällä haisee tai ennemmin tuoksuu Cecilialta eli ihan miltä minä vain haluan! Kuulen Cecilian äänen, vaikka en tiedä millainen hänen äänensä on. Voin virtuaalisesti matkustaa minne vain, enkä tarvitse kovaa maata jalkojeni alle.

"Kirjoittamisen ihanuus" - KIRJOITA SYNKKÄ TARINA

"Kirjoita synkkä tarina, joka tapahtuu iloisessa paikassa tai kauhutarina, joka tapahtuu idyllisessä paikassa." (s. 51)

     *     *     *

Mielessäni on valokuva, jonka näin Naamakirjassa viime keväänä. Kuva on nuoresta tummahiuksisesta naisesta kellarissa.Naisella ovat päällään mustat pitkikset ja T-paita. Ranteessaan hänellä on itsetehty pienistä helmistä pujoteltu koru ja kaulassa onnea tuottava ja rohkeutta lisäävä sudenhammas mustassa nahkahihnassa. Paidassa on jotain tekstiä, josta ei saa selvää. Kellarin kokoa on vaikea arvioida. Nainen istuu toisen jalkansa päällä tuolissa valkoista tiiliseinää vasten. Kellari jatkuu vielä tiiliseinän jälkeenkin, mutta sen takana on vain mustaa. Nuoren naisen pään yläpuolella kulkee tiiliseinän läpi punaruskea viemäriputki, joka on eristetty lasivillalla. Villa tursuaa putken reunoilta. Putki villoineen näyttää suurelta fallokselta.

Kuvaaja on luonnollisesti naisen edessä - melko kaukana naisesta - ja nainen katsoo viettelevästi kameraan kuin sanoisi silmillään ja ilmeellään jotain. Kenties kuvan kokonaisuus viittaa siihen, että hän näyttää katselijoilleen keskisormeaan. Sellainen vaikutelma syntyy. Nainen on ivallinen ja pilkallinen, mutta kenties myös peloissaan. Ulkoisella olemuksellaan hän peittää syvällä sisällään olevaa pelkoa lähinnä itseään kohtaan, mutta myös kuvan katselijoita kohtaan. Kuvaaja on kuitenkin turvallinen, tuttu henkilö. Jopa niin tuttu että kuva on otettu ehkä itselaukaisinta käyttäen.

     *     *     *

Joku kenties kysyy edellisen kuvailun jälkeen: kummasta on kyse? Onko kellari iloinen paikka, jossa kerrotaan synkkä tarina vai onko kellari idyllinen paikka, jossa kerrotaan kauhutarina. - Kellari on tuskin itsessään mikään kovin iloinen paikka, vaikka kuvan ottaminen on varmasti ollut hauska tapahtuma, eikä tarina, jota kuvan kautta on rakennettu, ainakaan alun perin ollut kovin synkkä.

Niin, jonkinlaisesta idyllistä tai käänteisestä idyllistä on kyse. Kaipuusta, halusta, intohimosta. Ehkä suorastaan täydellisestä kokemuksesta, mitä se sitten tarkoittaakaan. Yhdyntä selvästikin herättää pelkoja ja kauhua. Se lienee kuvan tärkein sanoma. Iva ja pilkka ovat tulkittavissa puritaaniseksi eleeksi. Viestiksi katsojalle, että voi sitä ihminen elää ilman seksiäkin.Mutta kuinka kauan? Ja ennen muuta millä tavoin tuosta hillittömästä kauhun tunteesta on mahdollista päästä eroon. Kuva tiivistyy lopulta sanaan kauhu. Äärimmäinen kauhu. Paniikki, jota seuraa pako. Pako maan alle, jossa jo ollaan. Tutussa turvallisessa paikassa.

Hergé: "Tintti Haijärvellä" (1979)

"Tintti Haijärvellä" (alk. 1973) poikkeaa Hergén muista Tinteistä siinä, että tämä Tintti-teos tehtiin ensin animaatioelokuvaksi ja vasta sitten kirjailija teki siitä sarjakuvakokoelman. Teos on kolmanneksi viimeinen Tintti-kirja, joita Hergé teki kaikkiaan 25 kappaletta. 

Kirjan erikoisuutena on myös se, että kyse on vakoilutrilleristä "James Bond" - tyyliin. 70 - luvulla Kylmän sodan aikaanhan Bond-elokuvat saavuttivat suosionsa huipun. "Tintti Haijärvellä" - elokuvassa ei kuitenkaan ole USA - Neuvostoliitto -välistä vastakkainasettelua. Toki osapuolet kilvoittelevat huipputeknologiasta, jota professori Tuhatkauno on jälleen kehitellyt.

     *     *     *

Sarjakuva (ja elokuva) alkavat hergémäisen vahdikkaasti. Museoon murtaudutaan ja sieltä varastetaan maailman suurin helmi, mutta kukaan ei huomaa varkautta. Helmi on vaihdettu täydelliseen kopioonsa, joka on tehty - myöhemmin paljastuu - käyttäen professori Tuhatkaunon kehittämää, vielä kokeiluasteella olevaa, teknologiaa.  Samanlaisia varkauksia on tehty museoissa eri puolilla maailmaaa.

Varkauksien takia Tintti matkustaa Syldaviaan Fletsizaffin saarelle, jossa professori Tuhatkauno tekee kokeitaan, selvittämään mistä oikein on kyse. Mukanaan hänellä on koiransa Milou ja ystävänsä kapteeni Haddock. Myös Chaplinin tapaiset poliisietsivät Dupond ja Dupont Tintti-sarjoille tyypillisesti seuraavat Tintin perässä.

Vähitellen Tintille ja hänen kumppaneilleen selviää mistä kaikessa oikein on kyse. Rosvojoukko, kansainvälinen rikollisliiga, on kätkenyt Fletsizaffin saarelle varastamiaan taideaarteita, ja heidän tarkoituksenaan on kuljettaa ne sieltä vähitellen pois. Lisäksi suunnitelmaan kuuluu Tuhatkaunon laitteen varastaminen, jota he ovat siihen asti käyttäneet vaivihkaa Tuhatkaunon tietämättä rikolliseen toimintaansa. Rikollisten oma tukikohta on yllättäen Haijärven pohjassa, ilmeisesti vesialtaan alle jääneessä kylässä, jonne he kulkevat sukellusveneillä.

Monien aseellistenkin yhteenottojen jälkeen Tintti ja sekalainen joukko apulaisia mm. paikallinen tyttö ja poika kukistavat roistot. Avukseen he saavat myös Syldavian viranomaiset. Vain pääroisto pääsee pakenemaan sukellusveneellä, mutta tämän Tintti ja kapteeni Haddock saavat hieman onnekkaastikin kiinni veneen juututtua matalikkoon.

     *     *     *

"Tintti Haijärvellä" - elokuva ei ole ehkä parhainta Hergétä ainakaan suomalaisten elokuvan katsojien ja elokuvafriikkien arvioiden mukaan (esim. Leffatykki). Nummen koulun 4-luokkalaiset lapset pitivät elokuvaa ehkä hieman yllättäen hidastempoisena, vaikka muuten siitä pitivätkin.

tiistai 30. elokuuta 2011

"Kirjoittamisen ihanuus" - KIRJOITA RAKKAUSKIRJE...

"Ehkä paras juttu kirjeissä on, ettei niitä tarvitse lähettää.  Kirjoita rakkauskirje, jonka haluaisit saada." (s. 49)

     *     *     *

Hm. Olkoon tämäkin kirje .. Cecilialta tässä tapauksessa.

     *     *     *

Kehittelyn voisin aloittaa esim. Simon & Garfunkelin tunnetusta laulusta "Cecilia". Laulun sanat & laulu löytyvät googlettamalla. Esimerkiksi "cecilia + lyrics" ja "cecilia + youtube".

Lyhykäisyydessään: laulu toistaa Saint Cecilian tarinan modernissa muodossa, mistä aiemmassa "Kirjoittamisen ihanuus" - blogi-kirjoituksessa (Tarina Cecilia-velhosta) kirjoitin. Nyt Cecilia ei enää yritä uskotella puolisolleen (!), että hän on rakastellut enkelin kanssa. Nyt se on selkeästi toinen mies tai nainen. Mutta niin kuin alkuperäisessä tarinassa: puoliso antaa kaikki, ihan kaikki aina anteeksi. Onhan kyse jumalaisesta Ceciliasta.

    *     *    *

On hyvin vaikea asettua Cecilian asemaan, siihen mitä hänen päässään oikein liikkuu vai liikkuuko siellä mitään. Mutta hyvä. Yritän listata omasta näkökulmastani asioita, joita ehkä toivoisin kirjeessä olevan.

    *     *     *
- Cecilia luonnollisesti vannoo uskollisuuttaan ja rakkauttaan minulle (kaikesta huolimatta)
- Cecilia sanoo ettei hän halua ketään muuta (niin paljon) kuin minua (siksihän hän on hengessään naimisissa kanssani, vaikka ei siis koko kehollaan .. ei halua ainakaan rakastella kanssani .. ei edes voi, kun on toisen kanssa)
- Cecilia sanoo että hän haluaa sitä samaa mitä kaikki haluavat perheeltä, myös lapsia (mutta asioissa on tietysti mutkia matkassa, mitkä estävät tämän toiveen toteutumisen)
- Cecilia aitokatolilaiseen tyyliin vannoo elinikäistä rakkauttaan minuun (eikä tietysti voi kuvitella tosissaan eroa minusta, sillä avioliitto on sakramentti maallisessakin liitossa)
- Niin, en tiedä, pystyykö Cecilia rakkauskirjeessään enempään (hän on jollain tavoin aika .. rajallinen otus, itsekeskeinen ja omissa tekemisissään jääräpäisesti etenee omaa tietöntä uraansa pitkin)

- Tietysti Cecilia lupaa (kun kiireiltään ehtii) ottaa minuun yhteyttä. Aitokliseiseen tyyliin. "Soitellaan!", "Tavataan sitten kahvilassa!", "Hymyillään kun tavataan!" jne.

- Koskaan, ei koskaan hän kirjettään minulle lähettäisi, ei. Se käy kunnian päälle (minkä kunnian?).

- Eikä Cecilia tätä kirjettä koskaan (oikeasti) edes tekisi. Joten en tee sitä minäkään. Tämä lista riittääköön. Halleluja! Ylistäkää Ceciliaa!

Hergé: "Tintti Afrikassa" (1978)

"Tintti Afrikassa" on belgialaisen Hergén toinen Tintti-kirja, joka julkaistiin vuonna 1931. Tuolloin Georges Prosper Remi alias Hergé oli 23-vuotias.

Kokoelma oli luonteeltaan tilaustyö, jossa oli tarkoitus puolustaa Belgian kolonialisma Kongossa. Wikipediassa todetaan, että "kirjan isällinen suhtautuminen kongolaisiin lienee ollut enemmän naiivi kuin rasistinen". Rasistisenakin sitä on pidetty. Jokainen arvioikoon itse millainen teos on. On kuitenkin syytä muistaa, että Hergé teki kirjaa 20 - luvun lopulla ja aika oli silloin toinen.

Hergé itse arvioi Kongo-tarinaansa jälkikäteen tällä tavoin:

"Asia on niin, että imin itseeni sen porvarillisen ympäristön ennakkoluuloja, jossa elin (..) Elettiin vuotta 1930, en tiennyt siitä maasta mitään muuta kuin sen mitä ihmiset siitä kertoivat niihin aikoihin. Minä piirsin afrikkalaiset noista lähtökohdista käsin, siihen puhtaan holhoavaan henkeen, joka oli noihin aikoihin vallalla Belgiassa."

     *     *     *

Tintti on lehtitoimittaja, joka on kuitenkin sattumien oikusta päätoiminen seikkailija. Tintin apuna seikkailuissa on terrieri nimeltä Milou. Lisäksi kapteeni Archibald Haddock on useimmissa seikkailussa Tintin kaverina. Naisia tai tyttöjä ei Hergén sarjakuvissa paljonkaan ole, ja jotkut ovat pitäneetkin häntä siitä syystä hieman sovinistina. Lisäksi toistuvia hahmoja sarjoissa ovat poliisietsivät Dupont ja Dupond, jotka ulkoisesti muistuttavat kovasti Charlie Chaplinin - hahmoa kohelluksineen.

     *     *     *

"Tintti Afrikassa" on toinen Hergén alkukauden töistä, jotka Tintti-tuntijoiden mukaan poikkeavat myöhemmin ilmestyneistä kokoelmista. Toinen on "Tintti Neuvostojen maassa" (alk. 1930, suom. 1986). Molemmat ovat luonteeltaan aika poliittisia.  Toinen on kolonialistinen ja toinen neuvostovastainen.

Tietyllä tavalla seuraavan kauden työt olivat myös poliittisia, mutta hän muutti niissä näkökulmaansa. Hän mm. puolusti Amerikan intiaanien oikeuksia ja arvostelin eurooppalaisten sekaantumista Kiinan asioihin. 

Toisen maailmansodan aikana Hergé häilyi natsikielteisyyden ja -myönteisyyden välillä, ja otti kantaa sen hetkiseen tilanteeseen sarjakuvissaan.

Hergén sodan jälkeiset Tintit olivat vähemmän poliittisia kuin aiemmat työt, ja aiheet eivät enää olleet  aina ajankohtaisia.

     *     *     *

"Tintti Afrikassa" alkaa viattomasti. Tintti lähtee laivalla Belgiasta kohteenaan Belgian siirtomaa Kongo. Mukanaan hänellä on koiransa Milou ja matkan tarkoitus on päästä safarille metsästämään mm. leijonia.

Jo laivalla Tintti ja Milou kuitenkin törmäävät outoon roistoon, joka yrittää vahingoittaa heitä. Sama jatkuu perillä. - Tintti on ilmeisesti tehnyt sopimuksen jonkun lehden kanssa siitä, että hän tekee matkaltaan reportaasin, mutta seikkailujen aikana hän ei kertaakaan tartu - ei ehdi tarttua - kynään.

Monien vaiheiden jälkeen Tintti saa kiinni ensin Tom-nimisen häntä vainonneen roiston ja sitten hänen toimeksiantajansa Gibbonsin. Gibbonsin on puolestaan palkannut - ei enempää eikä vähempää kuin - pahamainen Chigacon gansteri Al Capone. Hän havitteli Kongon timanttikaivoksia belgialaisten nenän alla. Al Capone oli saanut vihiä, että Tintti oli lähdössä Kongoon ja hän epäili, että matkan tarkoitus oli Al Caponen suunnitelmien estäminen. Tintti ei tiennyt asiasta kuitenkaan mitään.

Afrikassa Tintti tapaa lähinnä lapsenmielisiä alkuasukkaita ja heidät käännyttäneen lähetyssaarnaajan, joka pitä yllä lähetyskoulua ja sairaalaa. Jossain vaiheessa Tintti jopa opettaa kongolaislapsille matematiikkaa. Alkuperäisessä tarinassa Tintti opetti historiaa, mutta se sensuroitiin pois.

maanantai 29. elokuuta 2011

"Kirjoittamisen ihanuus" - TARINA VELHOSTA

"Valitse kaunein tietämäsi NIMI ja kirjoita tarina SEN NIMISESTÄ velhosta" (s. 27)

Tehtävä on kirjoitettu sivun ylälaitaan suuren alaspäin kallellaan olevan Ö-kirjaimen sisään. Tehtävä ei liity millään tavalla muihin sivun teksteihin, joissa käsitellään synonyymien käyttöä tekstien elävöittäjinä.

     *     *     *

Jatkan samalla linjalla edellisen runoni kanssa. Valitsen sanaksi CECILIA. Sana soi kauniisti. Se muistuttaa sanaa Sisilia ja Isis ym.

Yhdistän tarinan ja pohdiskelun tarinasta seuraavalla tavalla:

Olen yrittänyt miettiä, millä tavoin Cecilian voisi kuvitella velhoksi. Tehtävä ei tuntunut aluksi helpolta, sillä kristittyjen maailmassa ei velhoja ole – tai ainakin kristityt kivenkovaan väittävät niin -, vaikka muita yliluonnollisia olentoja enkeleistä perkeleisiin saakka on koko joukko.

Saint Cecilia on yksi katolisen kirkon seitsemästä merkittävästä naispyhimyksistä, ja tietyllä tavalla häntä voi pitää eräänlaisena velhona. Hänellä oli eläessään 250 - luvulla yliluonnollisia voimia, joita hän myös käytti.

Aviomiehensä Valerian sijaan hän seurusteli sillain enkeleiden kanssa, mikä teki miehen mustasukkaiseksi jopa niin, että tämä uhkasi miekallaan listiä kilpailijansa. Eihän siitä tietysti mitään tullut, koska enkeleitä ei ollut muuta kuin Cecilian ja alkukristillisen yhteisön omassa mielikuvituksessa.

Musiikin ja muusikoiden suojelupyhimykseksi Cecilia ilmeisesti tuli kieltäytyessään itsepintaisesti menemästä vuoteeseen miehensä kanssa. Sen sijaan hän pimputteli mielessään melodioita ja kenties soittikin niitä pitääkseen itsensä rauhallisena Valerian vaatimusten edessä.

Jos Cecilia olisi ollut muu kuin hyvin ylhäinen nainen, tällainen miestä nöyryyttävä käytös olisi tuskin tullut kuuloonkaan. Sivistynyttä ja ylhäistä naista ei sopinut ottaa sillain, väkisin.

Cecilian outo käytös sai Valerian ja jopa tämän veljen mukaan Rooman valtion vastaisiin höpsötyksiin, joista apostoli Paavali myöhemmin alkukristittyjä torui. Raamatun tekstien kanonisoinnin jälkeen kristityistä tuli kuuliaisia Rooman valtakunnan kansalaisia.

Terrorismin kaltainen toiminta muutenkin hajaannuksen vallassa olevaa Roomaa vastaan sai aikaan sen, että vallanpitäjien pinna paloi. Cecilia tuomittiin kuolemaan  ja hänet mestattiin, mikä merkitsi sitä, että Ceciliasta tuli marttyyri, joka kuoli uskonsa puolesta. Jälkikäteen voi sanoa, että turhaan. Mitä iloa on ruumiin puhtaudesta ja mielen tyyneydestä ilman päätä?

"Kirjoittamisen ihanuus" - KIRJOITA RUNO (taas)

TEKEYTYY...

Tehtävä on kaksijakoinen. Ensin on päivän aikana keräiltävä sanoja kuin pieniä pyöreitä kiviä; ja on päätettävä mistä aihepiiristä sanoja keräilee. (Tuntuu äkkiseltään vaikealta tehtävältä.)

Sitten on sanojen perusteella kirjoitettava enintään kymmenrivinen runo, joka sisältää nuo sanat.

     *     *     *

Päädyin listaan sanoja tai ilmaisuja, joissa ilmaistaan voimakkaita tunteita jonkin asian suhteen. Iltapäivälehdistä ja lööpeistähän näitä löytyy. Muun muassa.

Kova huuto, raju myrsky, seksikkäimmät ammatit, hämmästyttävä kuva, hämmentynyt matkustaja, yllättävä tapaaminen, upea morsian... Ehkä näillä kuudella ilmaisulla & niiden muunnoksilla pärjätään. Vai?

     *     *     *

JATKUU...

Entä tiedä, tuliko tästä runo, mutta ainakin ajankohtainen kirjoitus: 

Joka puolella satamaa kuului kovaa huutoa. 

Myrsky raivosi nyt satama-altaassa.
Hämmentynyt matkustaja istui bussissa satamaterminaalin edessä, 
   kuljettaja oli kai lähtenyt pakoon.

- Luulisi että bussilla ajaminen olisi 
mediaseksikäs ammatti edes tällaisena päivänä, jolloin
kamera-autot ovat kuvaamassa
kaupunkia lähestyvää hurrikaani Ireneä.

Matkustaja vilkaisi sivuikkunasta
ja näki lehtikuvaajan ottavan
hämmästyttävää kuvaa autosta,
jonka tuuli heitti juuri katolleen

- Ilma on upea kuin morsian! yksinäinen matkustaja riemuitsi
bussin vaappuessa edestakaisin rajussa tuulessa.


"Kirjoittamisen ihanuus" - HUIJARI OSTI HÄÄPUVUN

Klassinen kirjoitusharjoitus on avata päivän lehti esim. Hämeen Sanomat ja poimia sieltä jokin kiinnostava uutinen, joka jäi vaivaamaan mieltä; ja kirjoittaa sen pohjalta oma tarina käyttäen fiktion monia keinoja.

Katarina Kuick & Ylva Karlssonin "Kirjoittamisen ihanuus" - kirjan tekijät - tai ehkä ennemmin kirjan kääntäjät - ovat valinneet uutisen, joka on julkaistu ilmeisesti Hämeen Sanomissa. Jutun otsikkona on "Huijari osti hääpuvun".

"Kun olet päässyt alkuun, anna mielikuvituksen lentää. Voit muuttaa kaiken, mikä tuntuu tarpeelliselta."

     *     *     *

Dokumentaarisen ja tutkivan kirjoittamisen sisällä syntyi 80 - luvulla suunta, jota kutsutaan uusjournalismiksi. Esimerkiksi lehtitoimittajat alkoivat tällöin käyttää työssään kaunokirjallisia keinoja. Pelkkä tietojen välittäminen koettiin riittämättömäksi ja kirjallisuudenlajien välistä raja-aitaa pyrittiin madaltamaan. Sitä samaa tosin olivat tehneet kirjailijat iät ja ajat eli fiktioon on aina sekoitettu faktaa. Nyt homma siis tehtiin toisin päin faktaan sekoitettiin fiktiota. Toimittaja Hunter S. Thompson on ehkä kuuluisin uusjournalisti ja hänen kirjoittamistaan on kutsuttu myös gonzoksi.

     *     *     *

"Hämeenlinnalainen pariskunta oli odotellut jo kuukauden verran rahojaan häiden jälkeen netissä myydystä vaimon hääpuvusta. Ostajaksi ilmaantunut malesialainen Fred Frank - nimimerkki tarjosi puvusta 300 euroa, jonka jälkeen puku lähti postitse Kuala Lumpuriin. Rahoja ei koskaan kuulunut, ostajan selityksen mukaan pankki tarvitsi lisäaikaa elektronisten ongelmien takia.. Siitä ei ole tietoa, pääsikö puvun uusi "omistaja" onnellisesti naimisiin. Tarinan opetus on, että mitään tuotetta ei kannata lähettää ostajalle, ennen kuin maksun saaminen on varmaa."

Hm. ei kovin hääppöinen uutinen, mutta mitä tahansa uutista voi tietysti lähteä tuunaamaan!! Koska "Kirjoittamisen ihanuus" - opas ei anna apuvälineitä tuunausta varten, palaan viimeistä edellisen blogikirjoitukseni tarinan rakentamisen elementteihin.

     *     *     *

1. Ensin voisi tuunata tapahtumapaikkaa sekä Suomessa että Malesiassa. On mahdollista kuvitella sekä pariskunta että ostaja johonkin tilanteeseen. Muutoksia voi tehdä monella tavalla ja tyylillä.

"Hämeenlinnalainen pariskunta oli pienessä kerrostaloyksiössään kahden vasikankokoisen hurtan kanssa odotellut jo yli kuukauden rahojaan häiden jälkeen netissä myydystä vaimon hääpuvusta..."

TAI

"Hämeenlinnalainen pariskunta oli nälissään odotellut Hämeenlinnan kaupungin palvelupisteen Kastellin luona jo kuukauden verran rahojaan häiden jälkeen netissä myydystä vaimon hääpuvusta..." 

TAI

"Hämeenlinnalainen pariskunta oli odotellut jo kuukauden verran rahojaan häiden jälkeen netissä myydystä vaimon hääpuvusta..." Kun rahoja ei kuulunut tilille, pariskunta päätti ottaa ja lähteä Malesiaan hakemaan hääpukunsa takaisin.

jne.

"Kirjoittamisen ihanuus" - Runo Ceciliasta


RUNO CECILIASTA

Rakkaani juo kahvia
   aamulla, päivällä ja illalla
      joskus yölläkin.

Rakkaani juo kahvia
   nytkin
   Hänellä on muki kädessään.

Rakkaani juo kahvia
   ja nojailee kuvassa
oven pieleen -
ja katsoo minua kohti
   ja juo kahvia.

Suljen selaimen
   ja rakkaani,
    rakkaani jatkaa
   kahvin juomistaan.
Ikuisesti.

- - - - - - - - - - - - - - - - - - - - -

"Kirjoittamisen ihanuus" (2010) - oppaassa on monenlaisia ja monentasoisia tehtäviä aloittelevalle kirjoittajalle. Useasti kirjoittajaa ei opasteta kovin pitkälle tekstin tekemisessä. Häntä vain kehotetaan tekemään esimerkiksi runo. Niin kuin tässäkin tapauksessa.

Tehtävää varten on kuitenkin tehty ensin toinen tehtävä. Sivulta 12 skipataan välillä sivulle 29 tekemään runoa ja palataan taas sitten takaisin. Kirjaa ei siis lueta alusta loppuun niin kuin romaania.

Sivulla 12 kehotetaan kirjoittamaan 5 - 15 asian mittainen lista hyväntuoksuisista asioista.Ei muuta. (Minulle tällainen yksinkertainen tehtävä on vaikea.)

No, hyvä on. Hyväntuoksuisia asioita...

     *     *     *

... ensimmäiseksi tulee mieleen tuore kahvi. Se tuoksuu huumaavalta varsinkin juuri heräämisen jälkeen aamulla. Eri vuodenajoilla ovat omat tuoksunsa. Kesäsateen, ukkoskuuron jälkeen ilma tuoksuu jotenkin täyteläiseltä ja raikkaalta. Ilmassa on ilmeisesti otsonia ja koivuista lähtee voimakas lehtien tuoksu, samanlainen kuin saunottaessa vihdalla. Savusaunan tuoksu on sekin hyvä. Syksyisessä sieni- ja marjametsässä on oma tuoksunsa niin kuin kipakalla talvipakkasella. Kevään tuoksu on tuoksujen sekoitus ja sekamelska. Aamun lehdenkin tuoksu on hyvä siksi, että musteen tuoksu on signaali siitä, että nyt pääsee lukemaan tuoreita aamun uutisia. Muuten muste ei tuoksu hyvältä, vain tässä tilanteessa. Piipputupakan tuoksu ei ole paha, vaikka tupakka maistuukin pahalta. Monet ruuat tuoksuvat hyvälle, myös metsämansikka ja vaikkapa suklaa jne. jne.

     *     *     *

Sitten skippaus sivulle 29:

"Ota esiin lista hyväntuoksuisista asioista, jonka teit s. 12, ja kirjoita runo rakkaasta ihmisestä, todellisesta tai keksitystä. Yritä rakentaa vertauksia hyväntuoksuisten asioiden listan avulla."

Vai sellainen tehtävä. Taidan keskittyä yhteen asiaan - kahviin & sen tuoksuun. Seuraava runokyhäelmä on fiktiivisestä henkilöstä nimeltä Cecilia.


Warren: "Miten kirjoitan tarinoita" (2007)

Kirjoittamisessa niin kuin monessa muussakin tekemisessä on vaikeinta aloittaminen. Sitten kun on saanut kirjoitettua ensimmäiset sanat paperille, jatko onkin jo helpompaa. Mitä nuorempana oppii panemaan ajatuksiaan ja asioita paperille tai näpyttelemään koneelle, sitä helpompi ja itsestäänselvempi asia se on vanhempana. Vanhoja totuuksia.

Kuitenkin vasta 2000 - luvulla ovat kirjojen hyllyihin ilmestyneet ensimmäiset oppaat kirjoittamisesta, jotka ovat tarkoitettu nuorille - ja miksei myös keille tahansa aloitteleville kirjoittajille.

Oman lähikirjastoni hyllystä löytyi kolme sopivaa aloittelijan opasta, josta harrastuksen voi aloittaa.

Yksi niistä on Celia Warrenin "Miten kirjoitan tarjoita" (2007). Lyhyt ja ytimekäs nimi ja selkeä tavoite oppaalle. Kannessa luvataan, että n. 30 - sivuisen kirjasen luettuasi opit kehittelemään: 1) uskottavia henkilöhahmoja, 2) loistavia juonia ja 3) jännittäviä käänteitä. - Ei ole vaikea arvata, että on kyse amerikkalaista käännösoppaasta, ja sen on kustantanut Lasten keskus.

     *     *     *

Warrenin kirja koostuu seuraavista palikoista, joiden läpikäynnin jälkeen tarinan pitäisi vähitellen kehkeytyä paperille: Tarinalajit, Ideoiden kokoaminen, Tosiasioista taruksi, Tarinan rakentaminen, Henkilöhahmojen luominen, Miellekartan tekeminen, Valintoja, valintoja, Rytmi ja ajoitus, Kipsin murtaminen, Lukujen tarinat, Osien yhdistäminen, Tarinakartta ja Yhteenveto. Ja kaikki siis reilussa 30 sivussa!

Kaikki lähtee liikkeelle ideasta ja sen panemisesta paperille. Koska tarina on fiktiota, esimerkiksi uutisten asiat on muutettava fiktioksi. Kirjoittaja siis panee tarinaan omiaan.

Sitten alkaa matka, jonka päässä on tarinan loppu. Alun ja lopun väliin mahtuu kaikki se mitä kirjoittajalla on kerrottavanaan. Warren kiinittää kirjoittajan huomion viiteen seikkaan. Tapahtumapaikkaan, teemaan, henkilöhahmoihin, juoneen ja kertomuksen kolmeen osaan (alkuun, keskiosaan ja loppuun).

Juonen suunnittelun avuksi Celia Warren tarjoaa miellekarttaa, johon kirjoittaja etukäteen sijoittaa kaiken sen mitä tarinan aikana tehdään ja mitä tapahtuu. Juonen kulkuja voi myös mallintaa kirjoittamalla paperille toisiaan seuraavien tekojen ja tapahtumien ketjuja, jotka risteilevät lopullisessa tarinassa toistensa kanssa.
Jos juoni-ideoita on ylenpalttisesti on mahdollista tehdä vielä tarinakarttakin. Tarinakartta helpottaa lopullisen tarinan kirjoittamista, sillä siinä ovat kaikki mahdolliset polut, joita kirjoittaja on harkinnut käyvänsä läpi.

Tarinan viilaaminen ja rakentaminen ylipäätään on jatkuvien valintojen tekemistä, mistä vähitellen muotoutuu lopputulos, joka (mahdollisesti) edustaa jotain tarinalajia eli on esimerkiksi romanttinen tai seikkailu- ja jännityskertomus.

sunnuntai 28. elokuuta 2011

"Kirjoittamisen ihanuus" - Tarina koirasta josta tuli runoilija...

"Kirjoittamisen ihanuus" - oppaan sivulla 13 kehotetaan kirjoittamaan tarina henkilöstä
- joka on kuollut
- jolla on kuusi sormea toisessa käydessä
- joka pelkää vettä
- joka muuttuu koiraksi
- joka on aikuinen ja lukutaidoton
tai
- joka ei koskaan mene naimisiin.

     *     *    *

Hm. Miksi ei tarinaa henkilöstä, joka täyttää kaikki ehdot (kerta ne nyt on vaivaudutta oikein listaamaan noin tarkkaan)? Olkoon henkilö nainen. Nainen muuttuu koirakseen. Selvä.

     *     *     *

Mieleeni tulee tässä yhteydessä Virginia Woolfin kirja "Runoilijan koira", joka on englantilaisen runoilijan Elizabeth Barrett Browningin cockerspanielin Flushin elämänkerta. - Ehkä onkin niin, että Browning ei ollut edes lukutaitoinen ja osannut kirjoittaa vaan kirjat tekikin hänen koiransa Flush?

Varmaa on, että Browning on kuollut, sillä hän kuoli jo vuonna 1861 eli ennen Virginia Woolfin elämää, ja Woolf tutustui Flushiin mm. Browningin kirjeenvaihdon kautta.

     *     *     *

No, en näe mitään hyvää syytä, miksi Flushin tassuissa olisi ollut jokin epämuodostuma, joten jätän sen tarinasta pois.  Jos Flush pelkästi vettä, oli se aika erikoinen lintukoira. Pelko selittyy sillä, ettei Flush oikeasti ollut koira vaan runoilija, joka muuttui koiraksi (vai koira joka muuttui runoilijaksi, ehkä ennemmin niin päin, ja näin selittyy sekin miksei runoilija mennyt naimisiin, sillä eiväthän koirat mene naimisiin).

JATKUU MYÖHEMMIN...

Millaisen tarinan kertoisin? Tehtävässä ei ole määritelty, millään tavoin missä muodossa tarina tulisi esittää.

Olkoon tarina tällä kertaa sitten vaikka tällainen:

Minä, Flush, olen koira. Cockerspanieli (toivottavasti kirjoitin sanan oikein). Jos haluatte tietää minusta enemmän suosittelen Virginia Woolfin minusta kirjoittamaa kirjaa nimeltä "Runoilijan koira". Englanniksi kirjan nimi on ytimekkäästi vain "Flush".

Koiran elämä poikkeaa paljon ihmisen elämästä, mutta meillä on samanlaisia ajatuksia ja tunteita kuin ihmisillä. Siksi kai me tulemmekin niin hyvin toimeen keskenämme, me, koirat ja koirien isännät. 

Meillä, koirilla, on myös taitoja, joista ainakaan kaikki ihmiset eivät ole kovin tietoisia. Tai he eivät haluaa tietää niistä asioista mitään. Esimerkiksi minä, Flush, vaihdan aina silloin tällöin rooleja emäntäni kanssa. Voinkin hyvällä omallatunnolla sanoa kirjoittaneeni osan emäntäni Elizabeth Barrett Browningin runoista hänen ollessaan koirana, minuna, Flushina.

Välillä on tuntunut, että vain minä meistä kahdesta, tarkoitan emäntääni ja itseäni, olen aikuinen. Emäntäni käyttäytyy usein hyvin lapsellisesti ja alistuvasti suhteessaan mieheensä Robertiin. Siihen minä en suostuisi koskaan. Minulla on itsekunnioitukseni koirana.

Eniten ihmettelen miten huonosti hän lukee miestään. Hän ei huomaa esimerkiksi milloin Robert on ärtynyt, milloin vihainen, milloin taas raivoissaan. Se ei näy Robertin kasvoilta, mutta minä haistan hänen tunnetilansa metrien päähän ja osaan käyttäytyä sen mukaan. Siihen ei emäntäni pysty.

Vaikka olen koira, en käyttäydy koiramaisesti. Vaikka olen lintukoira, en osaa ottaa lintuja kiinni. Pelkään jopa vettä, eikä minua saa veteen millään keinoin. Robert on joskus yrittänyt saada minut veteen heittelemällä sinne typeriä keppejään. Olen silloin jäänyt rannalle istumaan ja katselemaan vedessä kelluvaa keppiä ja heiluttanut häntääni. Ehkä hieman haukahtanutkin tarkoittaen sanoa, että siellä se nyt on, minkäs teet.

Ihmisten maailmassa mennään naimisiin, emäntänikin meni, mitä me koirat, en myöskään minä, Flush, ole koskaan pitänyt osoituksena kovin suuresta älykkyydestä. Meistä koirista se tuntuu kummalliselta. Kun meillä on tilaisuus, ja meitä haluttaa, me pidämme hauskaa keskenämme, mistä voi seurata koko joukko pieniä suloisia pentuja.

Ihmiset sekoittavat asioita. He sanovat uskovansa milloin mihinkin asioihin kuten kuolemattomuuteen. Me emme usko muuhun kuin siihen, mitä näemme, haistamme ja maistamme. Se saa riittää ja kaikki muu on typeryyttä. Eikä minun tarvitse uskoa kuolemattomuuteen, sillä minä, Flush, olen kuolematon. Virginia Woolf teki siitä totta. Minä, Flush, elän ikuisesti toisin kuin monet ihmiset, jotka pitävät itseään kuolemattomina.

"Kirjoittamisen ihanuus" - Runo jarruttomasta autosta

Seuraava "Kirjoittamisen ihanuus" - oppaan tehtävistä on kirjoittaa runo jarruttomasta autosta.

Runon tunnelma on valittu noppaa heittämällä: 1. pelottava, 2. romanttinen, 3. surullinen, 4. absurdi, 5. maaginen ja 6. arkinen.

Arpa osui romanttiseen runoon jarruttomasta autosta.

     *     *     *

Ensimmäiseksi tulee mieleeni alkutalven liukkaat tiet, joilla ei jarruilla tee paljon mitään. Ongelmana ei ole se, ettei autossa ole jarruja vaan, että ihmiset ajavat ruuhkaisilla teillä liian kovaa ja liian lähellä toisiaan.

Tilanteen voisi kääntää jopa näin päin: voisi olla turvallisempaa ajaa jarruttomilla autoilla kuin autoilla, jotka ruokkivat itsepetosta turvallisuudesta.

     *     *     *

Toiseksi tulee mieleen autolla ajamisen (seksuaalinen) kiihottavuus. Kyse ei ole vaan kliseisestä metaforasta, että auto on varsinkin joillekin miehille peniksen jatke vaan siitä, että kova ajaminen kiihottaa samalla tavalla kuin seksuaalinen kiinnostus, mistä tahansa ihmistä kiinnostavasta kohteesta.

Kiihottaako jarruttomilla autoilla vielä enemmän kuin jarrullisilla autoilla ajaminen tai voisiko olla niin? Varmasti jossain vaiheessa astuu pelko kuvaan. Kuljettaja tuntee, ettei hän hallitsekaan enää autoa vaan auto vie kuljettajaa minne tahtoo. Se on tuskin miellyttävä tunne enää.

     *     *     *

Entä voiko tilanteeseen liittyä jotain romanttista? Romanttinen suhde autoon .. autoon, jossa ei ole jarruja. Ei kuulosta kovin uskottavalta. Mutta jos vieressä istuu hehkeä neito tai komea uros, se voi ehkä muuttaa tilanteen.

     *     *     *

Väitetään että monilla jotka ovat ajaneet autolla itsemurhan, ovat saaneet loppuvaiheessa erektion. Itsemurhaa tekevät ovat päässeet kuolemanpelostaan ja voivat nauttia autolla ajamisesta - loppuun asti. Ilmeisesti. Toisin kuin ne jotka pelkäävät.

     *    *    *

Mitä edellä esitellyistä palikoista voidaan saada aikaan? Millainen runo niiden pohjalta ehkä syntyy?

Kiidän, kiidän, kiidän
tiellä liukkaalla liidän

Meno on hurjan hurjaa
ei enää oloa kurjaa

Risteys kohta lähestyy
vauhti vain kiihtyy

Hetken mietin mitä teen
kohta kai enkelit teen

Silmät suljen ja avaan
enää en mieti vain ajan

Tie vie helvettiin
nyt sinne mentiin!

"Kirjoittamisen ihanuus" - kirjoita SATU!

"Kirjoittamisen ihanuus" - kirjan / kurssin toinen viikko aloitetaan kirjoittamalla satu / satuja.

Tai ennen kuin kirjoitetaan oma satu, palautellaan mieliin vanhoja satuja, joita on tullut joskus luettua tai kuultua. Esim. satu "Punahilkasta".

"1- Kirjoita satu Punahilkasta mutta valitse tapahtumapaikaksi nykypäivän suurkaupunki. Suden ei tarvitse olla eläin."

"2 - Kirjoita uusi versio lempisadustasi mutta älä kerro tarinaa ulkopuolisena vaan valitse yksi henkilöistä ja sukella hän päänsä sisään ja kirjoita vain hänen näkökulmastaan."

"3 - Kirjoita surullinen satu, jossa on kuningatar, SAUKKO ja TÄYTEKAKKU."

"4 - Kirjoita mieluisampi muunnelma sinua ärsyttävästä sadusta. Esimerkiksi Prinsessa Ruusunen voisi herätä ja karata linnasta paljon ennen prinssin tuloa."

"5 - Kirjoita satu, joka loppuu ... (etukäteen annetuista lauseista esim.) "niin kävi, kun peikkovaari sai kultahampaan."

Huh! Tältä kurssilta ei pääsekään helpolla. Viikko ei ala vain yhdellä vaan viidellä sadulla, ja lisäksi satuja on vielä luettava lisää...

    *     *     *

1 - PUNAHILKKA

Punahilkka ei ole helppo satu - kaikesta yksinkertaisuudestaan huolimatta - uudelleen kerrottavaksi.

Wikipedian mukaan satu on lähtöisin 1600-luvun Ranskasta. Ensimmäinen laajalti tunnettu Charles Perraultin versio on vuodelta 1697. Tunnetumpi on 1800-luvulta peräisin oleva Grimmin veljesten Punahilkka. - Sadusta on siis eri versioita. Grimmin sadussa niin Punahilkka kuin isoäitikin selviävät suden suista hengissä, mutta synkempiäkin versioita on. (Mielenkiintoista on että tuohon aikaan ei susia juuri enää Ranskan metsissä vaellellut vaan ne oli tapettu sukupuuttoon.)

Tarinassa vaikuttaa symboliselta ja opettavaiselta. Pientä tyttöä varoitetaan tuntemattomista kulkijoista, jotka voivat tehdä pahaa. Suihin syömisessä on jotain seksuaalista. Tuntematon, pedofiili tms. ikään kuin saattaa ottaa niin tytön kuin mummonkin tilaisuuden tullen ja vielä tappaa siihen paikkaan. (Ja metsästäjät, sudentappajat ovat hyväntekijöitä. Mitähän 2000 - luvun eläinaktivistit ajattelevat tällaisista hyväntekijöistä?)

60-luvulla syntyneet legendat namusedistä olivat moderneja Punahilkka-tarinoita, ja samanlaisia tarinoita tullaan varmasti aina kertomaan. Pieniä tyttöjä ja poikia halutaan suojella vierailta miehiltä ja naisilta, maahanmuuttajilta, muslimeilta ym. Milloin miltäkin. Harvemmin omilta siskoksilta, vanhemmilta tai isovanhemmilta.

     *     *     *

Alkuperäinen tarina kaikessä lyhykäisyydessään oli Wikipedian mukaan tällainen:

"Satu kertoo punahuppuiseen viittaan pukeutuneesta pikkutytöstä, joka lähtee viemään vanhalle isoäidilleen ruokaa metsän halki. Metsässä susi kohtaa tytön ja saa tietää, että tyttö on menossa isoäidin luo. Susi menee oikotietä isoäidin talolle, syö isoäidin ja pukeutuu tämän vaatteisiin. Kun tyttö saapuu perille, susi toivottaa hänet tervetulleeksi. Punahilkka kummastelee isoäidin outoa ulkonäköä, mutta ei arvaa pelätä vaaraa, ja susi syö hänet äkkiarvaamatta."


     *     *     *

Vuonna 2011 Punahilkka tuskin kulkee metsiä tai edes katuja pitkin ruokakori käsivarrellaan. Punahilkka saattaisi tosin käydä tapaamassa vuoteessa makaavaa isoäitiään esimerkiksi sairaalaan, jossa hän on jostain syystä esim. poistattamassa kipeytynyttä umpisuoltaan tai kauneusleikkauksessa. Yhtä hyvin isoäiti tietysti voi olla myös kotona niin kuin alkuperäisessä tarinassa esimerkiksi flunssassa. Noin 55 - vuotias isoäiti ei kuitenkaan ole vanha tai tee kuolemaa.

Tämän päivän Punahilkka on varmasti vanhempi kuin esimerkiksi Grimmin satujen Punahilkka. Kovin pientä tyttöä ei voi päästää kaupungille yksinään. Hän voi jäädä auton alle tai mennä väärään bussiin tai metroon ym.

Koska susia ei ole ollut Euroopassa vuosisatoihin, sadussa ei voi myöskään olla sutta. Tosin alkuperäisen tarinan susi oli sekin oikeasti jotain muuta kuin susi. Se oli jotain mitä siihen aikaan pidettiin pahana. Mitä vuonna 2011 pidetään niin pahana, että esimerkiksi hämeenlinnalaisia lapsia tulee suojella tältä pahalta kertomalla näille toistuvasti, vuodesta toiseen Punahilkka-satuja?

Kokeilisin ehkä hieman yllättävää vaihtoehtoa. Isää, isoisää tai hieman vanhempaa sukulaismiestä. Lapsia halutaan suojella seksuaaliselta hyväksikäytöltä ja fyysiseltä väkivallalta. Kyse on siis kaiken kaikkiaan lapsen fyysisestä koskemattomuudesta, joka nykyaikana koetaan pyhäksi asiaksi. Jopa niin pyhäksi, etteivät isät uskalla halata tai muutenkaan koskea tyttöihinsä julkisella paikalla pelkäämättä joutuvansa syytetyksi ahdistelusta varsinkin, jos tyttö alkaa jostain syystä kirkua ja parkua ja kiukutella puhumattakaan, että lapsi alkaa syyttää miestä jostain.

Modernin Punahilkka-sadun tai -tarinan isoäiti voi olla esimerkiksi päivähoitopaikan hoitaja tai mikä tahansa turvalliselta tuntuva paikka, missä lapsi jostain syystä käy säännöllisesti. Se voi olla myös leikkipuisto, jossa hän käy (kotona olevan) isän ja / tai äidin kanssa.

Metsästäjä on moraalinvartija, joka katsoo oikeudekseen puuttua tilanteeseen, vaikka ei välttämättä tiedä, mistä tilanteessa on kyse. Hän tekee päätelmiä näkemänsä perusteella tai mitä on kuvitellut näkevänsä.

     *     *     *
Millaisen sopan edellä esitetyistä aineksista saamme koottua kasaan? Yritetään jotain.

Eräänä päivänä pieni kiukkuinen tyttö, Punahilkka, hyppää autosta päiväkotinsa edustalla. Hän ei sano isälleen "Hei!" eikä katso taakseen vaan juoksee isän vaanivien silmien alla päiväkodin portista sisään. Naama on mutrussa, mutta nähtyään päiväkodin Liisa-tädin naama muuttuu iloiseksi. Täti ottaa hänet lämpimän isoäidilliseen syleilyynsä. Huomatessaan Punahilkan olevan turvassa isä nostaa kytkintä ja ajaa pois paikalta. Täti heilauttaa isälle kättään. Isän katse on tiessä.

Jo päiväkodin ovella Punahilkka alkaa kiskoa reppua selästään. Liisa-täti auttaa. Repussa on hänen omia lelujaan, vaihtovaatteita ja jotain syötävää iltapäiväksi.

Saatuaan ulkovaatteet päältään tyttö muuttuu jälleen kiukkuiseksi. "Isi oli aamulla tuhma, kun pantiin vaatteita päälle. Sattuu päähän." Liisa-täti ja toinen hoitaja vilkaisevat toisiinsa. Tämä oli jo kolmas kerta tällä viikolla. Liisa yrittää kysellä, miksi isä oli Punahilkan mielestä tuhma. "Satutti. Koskee päähän." Mihin isä satutti? - Punahilkka ei osaa vastata, mutta on edelleen pahalla tuulella. Hoitajat tutkivat vaivihkaa Punahilkan, mutta eivät löydä mitään jälkiä. Hetken kuluttua Punahilkka rauhoittuu - ja alkaa leikkiä yksikseen.

Hoitajat miettivät mitä heidän oikein tulisi tehdä. Muut lapset eivät valita aamuisin, ainakaan toistuvasti, niin kuin Punahilkka. Toinen hoitaja alkaa leikittää tyttöä. - Leikitään vähän aikaa isiä ja Punahilkkaa. Nalle saa olla isi ja nukke Punahilkka. Mitä isi ja Punahilkka aamulla tekevät ennen kuin lähtevät päiväkotiin? Tyttö ottaa nallen toiseen käteensä ja nuken toiseen. Punahilkka koputtaa nallella muutaman kerran nukkea päähän - ja heittää lelut sitten sivuun, ja jatkaa hetki sitten aloittamaansa toista leikkiä.

Iltaviideltä äiti saapuu hakemaan Punahilkkaa. Liisa päättää kertoa tytön käytöksestä. Äiti kuuntelee hiljaa eikä sano mitään. Sitten hän aloittaa: "Pentti ei ole Liisan isä, eikä oikeastaan kovin mielellään osallistu lastenhoitoon. Hän katsoo, ettei se kuulu hänen hommiinsa vaan Liisan oikean isän, joka käy viikottain katsomassa tytärtään."

Äiti kertoo myös, että Pentti ja Punahilkka eivät pidä kovasti toisistaan. Punahilkka kiukuttelee jatkuvasti Pentille, eikä suostu pukeutumaan, kun Pentti on paikalla. Hän haluaa, että toinen isi panisi paidan ja housut jalkaan. Hoitaja kysyy, eikö Liisan isä voisi osallistua enemmän lastenhoitoon. "Voisi, mutta en luota häneen", sanoo Punahilkan äiti, "sillä epäilen isän koskettelevan häntä sopimattomasti. Tosin Punahilkka ei ole koskaan valittanut isästään. Vain Pentistä, joka on aamuisin aika kärsimätön ja ehkä liian kovakaurainen."

     *     *     *

Lopputulos taisi olla varsin realistinen tarina Punahilkasta 2010 - luvun Suomessa, mutta fiktiivisiä aineksia siinäkin on mukana. Mikä on totuus? Onko pahaa sutta olemassa ja kuka tai mikä on iso paha susi? Vaikea sanoa. Vai miten on?

     *     *     *

2 -  PRINSESSA RUUSUNEN

Tällä kertaa olisi tarkoitus kertoa lempisadusta uusi versio. Muistan huonosti satuja ja yleensäkin tarinoita, mutta ehkä Grimmin toinen satu "Prinsessa Ruususesta" voisi olla sopiva reposteltavaksi.

Tarina on jollain tavalla hyvin herttainen, prinsessa kaunis ja prinssi komea, mutta en ole koskaan oikein ymmärtänyt tarinaa. En tosin muutenkaan ole kovin hyvä satujen lukija ja ymmärtäjä, sillä alan helposti miettiä tarinan yksityiskohtia, mikä helposti romahduttaa muuten hyvän (?) tarinan.

Wikipediassa todetaan Grimmin saduista mm. seuraavaa:  "Siinä missä Grimmin veljekset pyrkivät poistamaan seksuaalisuutta saduista, Bettelheim on koettanut kaivaa symbolisia seksuaalisuuden merkityksiä esiin pienistäkin yksityiskohdista. Esimerkiksi kun Prinsessa Ruususen sormesta valuu värttinän piston vuoksi verta, sillä on yhteys mestruaatioon."

Niin, aivan samoin kuin Punahilkassa myös Prinsessa Ruususessa on vahvaa seksuaalista värinää. Prinssin saapuessa 100 vuoden jälkeen Ruususen luo, hän heti suutelee häntä suulle. Siis täysin tuntematonta tyttöä. - Jos tapahtuma siirrettäisin 2010 - luvulle, kuvitelkaa esimerkiksi tilanne, jossa 15-vuotias tyttö istuu aurinkoisena päivänä Hämeenlinnan torin laidan linnamaisella kiveyksellä silmät kiinni. Hän ehkä haaveilee prinssistään tai ei ajattele mitään. Nauttii vain ajattomasti kesäpäivästä ja auringonlämmöstä.

Äkkiä tämän Ruususen huulille läjähtää märkä suudelma. Tyttö tuskin avaa silmiään ystävällisesti hymyillen niin kuin sadussa. Ennemmin saa hepulin ja pläjäyttää suutelijaa korville, vaikka onkin ollut 100-vuotisessa unessa, josta Ruususen huutojen ja kirousten jälkeen heräävät muutkin torilla kesäpäiväänsä viettäneet.

No, leikitään, että tyttö toimii muutenkin kuin Ruusunen. Ennen nukahtamistaan suvisena päivänä Kirkkopuiston nurmelle, hän saattaa sipittää muutaman siiderin, mikä tekee hänet sopivan uneliaaksi. Olkoon siiderin huumaama vaikutus yhtä kuin värttinän pisto.

Mistäpä löydän hyvät ja pahat haltijat tähän hätään? Paha haltija olkoon vaikka Alkon myyjä, joka ei suostu myymään tytölle siideriä, vaikka hallitsee suurta määrää alkoholia, joka ei ole edes hänen omaisuuttaan. Pelastajaksi saapuu sukulaistyttö, joka hakee tytölle six packin, ja jopa lahjoittaa sen Ruususellemme.

Siiderin voimasta tyttö vaipuu ihanaan uneen vain herätäkseen prinssimme suuteloon. Voimme tietysti kuvitella, että kyseessä on satu. Sadussa Ruusunen suutelee prinssiä; ja ehkä 2010 - luvun sadussa saattaa alkaa rakastella tämän kanssa keskellä kaupunkia kaikkien silmien alla aina siihen asti kunnes virkavalta saapuu paikalle. Raiskauksesta ei ole kyse, mutta Ruusunen on vasta 15-vuotias...

 3 - SURULLINEN SATU

Kolmannesta sadusta emme etukäteen tiedä muuta kuin että se on surullinen ja siinä on 1) KUNINGATAR, 2) SAUKKO ja 3) TÄYTEKAKKU.

Olipa kerran kuningatar, joka oli menettänyt kaiken, ihan kaiken. Hän oli yhtä alasti kuin keisari "Keisarin uusissa vaatteissa". Hän kulki alasti pitkin kuningaskunnaksi 1920 - luvulla muuttuneen Suomen katuja.

Ihmiset eivät uskoneet silmiään. Hänet nähdessään he käänsivät päänsä muualla. Kukaan ei tehnyt mitään, nähnyt mitään vaan ihmiset antoivat kuningattarensa vaellella nakuna pitkin öistä Esplanadia.

Etelä-Satamaan saavuttuaan kuningatar kohtasi karvaisen olion, jota hän luuli ensin mieheksi, mutta se osoittautuikin eläimeksi. Eläin alkoi nuolla kuningattaren paljaita jalkoja, mikä havahdutti kuningattaren hereille.

Hän tajusi olevansa alasti yönviileässä Helsingissä. Satamassa kaksin suuren saukoksi epäilemänsä otuksen kanssa. Kuningatar kirkaisi: "Iiiik!" Saukko lopetti nuolemisen, nosti hieman päätään ja katsoi suoraan kuningatarta silmiin ja sanoi: "Tervetuloa täytekakulle."

Kuningatar hämmentyi puhuvasta saukosta, rauhoittui ja sanoi vain ystävällisesti: "Kiitos!" ja istuutui kolera-altaan reunalle. Saukko sen sijaan nousi takajaloilleen, loikki kahdella jalalla läheiseen kalastajaveneeseen ja toi etutassujen varassa kannatellen suuren silleillä koristellun voileipäkakun. 

Ja kuinka hyvältä kakku heistä maistuikaan! 

4 - MUUNNELMA HANNUSTA JA KERTUSTA

Jatkan johdonmukaisesti valitsemallani linjalla, joten kolmaskin satu on Grimmien satu "Hannusta ja Kertusta".

Sadun juoni on lyhykäisyydessään tällainen:

"Hannu ja Kerttu ovat köyhän puunhakkaajan lapsia. Nälkäkuolemansa pelossa heidän äitipuolensa vakuuttelee isän viemään lapset metsään ja jättämään heidät. Lapset kuitenkin kuulevat suunnitelmasta ja osaavat varautua siihen. He pudottelevat kiviä matkan aikana ja osaavat niiden perusteella takaisin. Äitipuoli saa isän taas viemään lapset metsään. Tällä kertaa he voivat pudottaa vain leivänpalasia. Isän jätettyä heidät he eivät voikaan palata takaisin, koska linnut ovat syöneet palaset.

Metsässä harhaillessaan he löytävät piparkakkutalon. Hannu ja Kerttu alkavat syödä sitä, mutta talossa asuva noita panee Hannun häkkiin ja tekee Kertusta orjansa. Noita aikoo syödä molemmat ja lihottaa heitä. Kun noita pyytää Kerttua tarkistamaan uunia, Kerttu huijaakin noidan sinne. Hannu ja Kerttu palaavat kotiin, missä äitipuoli on kuollut ja isä ottaa heidät iloiten vastaan." (Wikipedia)

Muunnellun tarinan juoni voisi olla esimerkiksi tällainen:

"Hannu ja Kerttu ovat keskiluokkaisen suomalaisen perheen lapsia, joiden metsäteollisuuden palveluksessa  työskentelevät vanhemmat eivät ajattele kuin omaisuutensa kartuttamista, lomamatkoja kaukomaille, eurooppalaisia loistoautoja ja kotimaista luomu-ruokaa. Lapset eivät näe itsellään tulevaisuutta tällaisessa maassa, joka öykkärimäisesti käyttää hyväkseen, hyvällä omallatunnolla, maailman niukkoja uusiutumattomia luonnonvaroja ja köyhdyttää muita - jopa oman maansa n. 400 000 pitkäaikaisesti syrjäytettyä kansalaista.

Vanhemmat eivät oikeasti piittaa lapsistaan, eivätkä tulevista sukupolvista, vaikka syytävät lapsilleen kaiken mahdollisen maallisen mammonan, mitä he ikinä keksivät pyytää. Kaikki aika kuluu sinänsä mielenkiintoisia töitä tehden, mutta jotka ovat turhaakin turhempia EU-projekteja ja elinkeinojen kehittämisohjelmia ym., joista ei ole kelleen pitkällä tähtäimellä mitään hyötyä eikä huvia. Rahaa poltetaan kuluttamisen ilosta työelämässäkin.

Vastaanhangoittelevista lapsista tulee urasuuntautuneille vanhemmilleen riesa, joten vanhemmat yrittävät lykätä lapsensa isovanhempien kontolle. Lapset kuitenkin viihtyvät kaikesta huolimatta kotonaan, ja karkaavat kotiinsa aina kuin se vain on mahdollista. Erään kerran oltuaan pitkään kesällä isovanhempiensa kolmosasunnolla Phuketissa he eivät enää osaakaan takaisin Suomeen.

Isovanhemmat pitävät lapsia kotiorjinaan, varsinkin Kerttua, ja Kerttu joutuu tekemään Phuketissa niin ruokaostokset kuin ruoankin sekä siivoamaan ja pitämään huolta mummin ja vaarin kotitaloudesta. Kerttua inhottaa erityisesti vaari, joka käpälöi häntä aina, kun mummin silmä välttää.

Hannua mummi ja vaari pitävät ulkotöissä. Hän tuntee olevansa kuin vankilassa Phuketin hienostotalon aidatulla piha-alueella. Hän nukkuukin yksin piharakennuksessa kuin mikäkin ulkotyöntekijä tai puutarhuri. Vain sunnuntaisin lapset voivat olla yhdessä ja viettää vapaa-aikaa Phuketin hiekkarannoilla.

Eräänä sunnuntai-iltapäivänä Hannu ja Kerttu päättävät, että nyt saa riittää. He lähtevät tavalla tai toisella kotiin. Kerttu on kähveltänyt vaariltaan vähitellen hieman rahaa, mitä hän on muutenkin saanut myös pienistä palveluksistaan, joita hän on vaarille tehnyt. Kerttu onnistuu hankkimaan heille kuin ihmeen kaupalla lentoliput Suomeen ja eräänä päivänä he huomaavat olevansa matkalla kotimaahan.

Koti-Suomessa vanhemmat ovat eronneet, ja isä asuu yksin heidän yhteisessä kodissaan. Nähtyään Hannun ja Kertun hän ottaa heidät iloiten vastaan. Kesän aikana isä on menettänyt työnsä, mutta hän ei ole tilanteesta huolissaan vaan aikoo pitää ainakin yhden sapattivuoden ja olla mahdollisimman paljon sinä aikana lastensa kanssa." 

5 - KEKSI SATU JOKA PÄÄTTYY...

"... ja niin kävi, kun peikkovaari sai kultahampaan."

"Olipa kerran peikko, jota kutsuttiin Rölliksi, mutta Rölli ei ollut Se Rölli-peikko, mutta peikko kuitenkin, vanha peikko, peikkovaari.

Tämäkin peikko oli rohkea niin kuin peikot ovat rohkeita. Yhtä asiaa Rölli kuitenkin pelkäsi. Hammaslääkäreitä. Hän kun ei ollut koskaan käynyt hammaslääkärissä, ja muut olivat häntä hammaslääkäreillä pelotelleet.

Hammassärky yltyi kuitenkin eräänä iltana niin kovaksi, ettei Röllillä ollut enää mitään vaihtoehtoa. Jotain oli särylle tehtävä.

Rölli lähti yönselkään ihmisten ilmoille. Päästyään perille hän koputti lääkärin ikkunaan. Heimo Kurki raotti ikkunaverhoa ja tunnisti heti Röllin karvaisen naaman.

Hetken kuluttua Heimo oli ovella ja hän kutsui Rölliä sisään. "Olenkin jo odottanut sinua, tule sisään!" lääkäri sanoi ystävällisesti.

Rölli tuhisi itsekseen ja harkitsi vielä hetken aikaa kääntyisikö ovella ympäri, mutta kipu ei hellittänyt hetkeksikään, joten hän katsoi paremmaksi astua ovesta sisään.

Heimo Kurki oli hoitanut ennenkin peikkojen hampaita, joten hän tiesi, mistä narusta hänen tulee kulloinkin vetää. Röllin kohdalla hän tiesi, että tämä piti kaikesta kiiltävästä, vaikka se ei kultaa ollutkaan.

"Miten on Rölli, tekisimmekö sinulle kultahampaan?" Heimo kysäisi Röllin istuessa jo hammaslääkärin tuolissa pelokkaan näköisenä. Rölli unohti silmänräpäyksessä pelkonsa, jopa kipunsa, ja sanoi, että mitään hän ei toivonut niin paljon. Kellään peikolla, kun ei ollut koskaan ollut varaa hankkia itselleen kultahammasta, koska heillä ei ollut rahaa, jolla mitään arvokasta saattoi ostaa.

Hammaslääkäri Heimo Kurki alkoi hommiin. Rölli istui koko ajan hiiren hiljaa paikallaan, ja lopulta  Heimo totesi: "No, niin. Valmista on." Rölli kiitti parantajaansa sydämellisesti ja antoi tälle lahjaksi suuren rusetin häntään kiinnitettäväksi.

Niin kävi, kun peikkovaari sai kultahampaan. 


"Kirjoittamisen ihanuus" - VIIKON LÄKSY

Olen edennyt "Kirjoittamisen ihanuus" (2010) kirjaa vasta sivulle 9, mutta otsikkona on jo "Viikon läksy".

"1 - Anasta henkilöhahmo." Hahmon voin anastaa mistä tahansa. Hyvä on olkoon hahmo Linnan "Tuntemattoman Aarne Honkajoki, se ikiliikkujan keksijä.

"2 - Valitse joku ja ala kirjoittaa." Hetikö? Mitä minä kirjoitan. Mitä varastaminen tarkoittaa.

"3 - Kirjoita tarina joka tapahtuu sinun paikkakunnallasi 50 vuoden päästä." Liittyykö tämä edelliseen? Miksi en voisi kirjoittaa jostain 50 vuotta sitten tapahtuneesta, joka vaikuttaa tähän päivään. Hmm.

Menen mieluummin ajassa taaksepäin 50 vuotta. Sota on jo loppunut ja eletään vuotta 1960. Mitä keksijäneromme Aarne Honkajoki tekee silloin?

Ensin on tietysti mietittävä tarkemmin itse Aarne Honkajokea. Hänen taustastaan ei Linnan kirjassa kovin paljon kerrota. Voidaan päätellä, että hän on syntynyt vuonna 1914, mikäli hän oli vuonna 1943 hieman vajaat 30 vuotta. Perheestä ei kerrota mitään. Mainitaan vain että hänen isänsä ja äitinsä asuivat Hämeenlinnassa.

Mutta olivatko vanhemmat naimisissa. Ehkä eivät. Ehkä Aarne oli esimerkiksi opettajaäidin avioton lapsi, mutta isä kuitenkin huolehti pojastaan ja kenties koulutti hänet ylioppilaaksi. Heti Aarnen syntymän jälkeen perhe joka tapauksessa muutti Lauttasaaresta Hämeenlinnaan. Kenties vain äiti, joka oli menettänyt opettajan työnsä raskaaksi tulemisensa takia, muutti Hämeenlinnaan. Ja Hämeenlinnasta hän ehkä sai taas opettajan töitä. Jonkun täytyi hoitaa Aarne-poikaa kotona ja se saattoi olla Liisa-äidin nuorempi sisar tai Liisan äiti - Niskavuoren torpparin tyttö - Hauholta. Säätyläisperheen poika, toimittaja-kirjailija-opettaja Aarnen isä, kenties jatkoi elämäänsä niin kuin ennenkin Helsingissä, mutta kävi katsomassa lastaan säännöllisesti perheensä kehotuksesta.

Ylioppilaaksi Aarne pääsi vuonna 1934, ja seikkailtuaan viitisen vuotta Itä-Suomessa hän päätyi Kajaanin. Talvisodan alettua Aarne joutui Suomussalmelle ja osallistui siellä sotamiehenä mm. Raatteen tien taisteluihin. Elääkseen Aarne oli tehnyt metsätöitä, keräillyt käpyjäkin, minkä hän ilmoitti "Tuntemattomassa sotilaassa" ammatikseen. Äitinsä jalanjälkiä seuraten hän oli tehnyt kuitenkin muitakin töitä mm. ollut pari vuotta apuopettajana kansakoulussa. Opettajan työ ja akateeminen ura eivät nuorta miestä kuitenkaan kiinnostaneet vaan hän - ainakin aluksi - tähtäsi metsäinsinööriksi, mitä varten hänen täytyi tehdä useita vuosia alan töitä päästäkseen opiskelemaan. Opiskelupaikka hänelle oli luvattu W. Ahlströmin teollisuuskouluun Varkaudessa, kunhan riittävä työkokemus olisi kasassa. Sota kuitenkin esti opintojen aloittamisen.

     *     *     *

Mutta mitä tapahtui sodan päättymisen ja vuoden 1960 välissä? - Miehet jotka palasivat sodasta jatkoivat siitä mihin olivat ennen sotaa jääneet, mikäli pystyivät. Aarnekin otti yhteyttä teollisuuskouluun, ja pääsi sinne heti oppilaaksi. Kolmen vuoden opintojen jälkeen vuonna 1948 Aarne valmistui paperi-insinööriksi. Aarne oli tuolloin 34-vuotias. Hän sai töitä Ahlströmin Varkauden tehtailta, mutta parin vuoden jälkeen hän jätti insinöörin työt ja muutti työttömänä Hämeenlinnaan, jossa hänen lapsuudenperheensä asui. Omaa perhettä Aarnella ei ollut. Hämeenlinnassa hän alkoi tehdä taas apuopettajan töitä, ja samalla pätevöityi opettajaseminaarissa kansakoulunopettajaksi.

     *     *     *

Vuonna 1960 Aarnen opettajaksi valmistumisesta on vasta muutamia vuosia. Sodasta on15 vuotta ja Aarne on nyt 46-vuotias. Hän on elämäänsä väsynyt, sairas mies, mutta pitää työstään lasten parissa. Aarne ei ole naimisissa, mutta hänellä on ollut suhteita opettajaharjoittelijoiden kanssa. Suhteet eivät kuitenkaan ole johtaneet sen pidemmälle. Lapsia hänellä ei ole.

lauantai 27. elokuuta 2011

"Kirjoittamisen ihanuus" - Keksi toive tai unelma

"Heitä noppaa. Kirjoita silmäluvun antamasta aiheesta." Numero neljä: AIKA. Teemani on aika.

"Valitse jokin runon aluista sivulta 21." Mitäh? Skippaan sivulta 10 sivulle 21 ja takaisin. Valitsen runon tarinan aluksi "PELKÄSIN UNIA ENNEN."

"Keksi henkilö jolla on toive tai unelma." Keksi? Sehän on mainittu jo ensimmäsessä lauseessa: MINÄ.

Entä toive tai unelma? Jos pelkäsin unia ennen, enää en pelkää unia. Toiveeni on siis päästä eroon pelostani.

Mitä vielä? "Keksi este. Keksi ratkaisu ja loppu - onnellinen tai onneton. Kirjoita tarina." - Minulla on siis pakonomainen tarve nähdä jotain unta, painajaista. Taustalla siis jokin trauma. Jokin on aiheuttanut pelon. Se on este, josta on päästävä eroon.

Entä ratkaisu? Millä painajaisesta päästään eroon. Jokin tapahtuma, triggeri, joka muuttaa tilanteen toiseksi. Minun ei tarvitse enää pelätä sitä, mitä pelkään. Olen sen jälkeen .. ilmeisesti onnellisempi kuin ennen.

     *     *     *

PELKÄSIN UNIA ENNEN.
     Itseni kuolevan näin
auto-onnettomuudessa.

Uudelleen, yhä uudelleen
     ja uudelleen.
Monella eri tavalla,
                         tuskallisesti.

Sitten
         CRASH
        (Kolarin tiellä näin. Ja
         kauniin naisen verissäpäin
         käsiini kuolevan.)

Silloin jokin minussa liikahti silloin.

Lopullisesti.

Pelkäsin unia ennen
     vaan en enää.

Nyt unta näen ikuisesti
iloisesta kuolemasta.

     *     *     *

Mietin runon tarinan yksityiskohtia pitkään. Tein siitä eri versioita. "Crash" runon keskellä viittaa J. G. Ballardin kirjaan "Crash".

"Kirjoittamisen ihanuus" - Kirjoita runo kaipauksesta

Ensin yritin kirjoittaa runon kaipauksesta Haikuna, mutta totesin, että Haiku on liian lyhyt.

Wikipediassa todetaan, että itseasiassa Tanka on sopivampi tähän tarkoitukseen. Tanka oli alun pitäen salainen viesti rakastavaisten välillä, mistä kehittyi sitten taidemuoto, jota japanilaiseksi runoudeksi kutsutaan. Siis koolla on tässäkin tapauksessa merkitystä...

     *     *     *

"Päätä etukäteen kuinka pitkä runostasi tulee." Tankan kohdalla tehtävä on helppo. Viisi säettä jonka tavujen määrä vaihtelee säännönmukaisesti (5-7-5-7-7).

Aloita runo "Harvoin...". Välissä voi olla yksi tai useampia rivejä. Viimeinen rivi alkaa "Milloinkaan...".
Yksinkertaista?

     *     *     *

Tällä kertaa lyhyt pohdinta tuotti tällaisen ratkaisun runotehtävään:

HARVOIN näin häntä
vaikka heti rakastin
Äkäpussi on hän -
kesyttää en osannut
MILLOINKAAN en kohdannut.

     *     *    *

Wikipedian mukaan Tanka-runot ovat usein valittavia ja ne sisältävät erossa olemisen tuskaa. Ehkä  runoyritelmä täyttää nämäkin ehdot.

"Kirjoittamisen ihanuus" - Tositarinassa tarvitaan noppia!

"Kirjoittamisen ihanuus" (2010) kirjan kolmas tehtävä alkaa otsikolla: "Tarvitaan noppia!"

Vaan mistäpä minä nopat. (Päädyin ilmaisten Älypää -pelien Yatzyyn, josta sain tarvitsemani nopat silmälukuineen.)

Aluksi tuli määrittää henkilön ikä: 2 +2 merkitsi 22 vuotta.

Sitten kolme heittoa ja kolme vaihtoehtoa: 1. Missä henkilö asuu, 2. Mitä henkilöllä on mukanaan ja 3. Henkilöllä on salaisuus.

Heitot tuottivat seuraavan yhdistelmän: 1. Henkilö asuu SAARELLA, 2. Henkilöllä on mukanaan SAKSET ja 3. Henkilön salaisuus on, että HÄN TAPPOI KERRAN KISSAN.

     *     *     *

Ja sitten olikin vain kerrottava TOSITARINA joko miehestä tai naisesta, tyypistä nimeltään...

     *     *     *

Päädyin kertomaan TOSITARINAN MIEHESTÄ NIMELTÄ NEEKERI. Tällainen on tarinani:

Asuipa kerran kauan sitten asumattomalla saarella nuori mies, joka oli ristitty Neekeriksi. (Hän ei tietysti tiennyt, ettei tätä sanaa saanut enää vuosisatoja myöhemmin käyttää mustista miehistä.) Hän asui autiolla saarella yksin ennen Robinson Crusoen tuloa sinne. Oli ennustettu, että Neekeri kohtaisi kaukana merellä tiettynä perjantaipäivänä valkoihoisen miehen, jota hänen tuli palvella elämänsä loppuun asti. (Neekerin äiti Liisa oli kuullut ennustuksesta heti Neekerin syntymän jälkeen kotikaupunkinsa Kuopion sosiaalityöntekijältä käydessään torilla ostamassa kaalinpäitä.)

Eräänä päivänä Neekerin ollessa jo riittävän vanha selvitäkseen yksin merellä äiti oli vienyt hänet merenrantaan ja sanonut: ”Rakas Neekeri, aikasi on koittanut. Nyt sinun tulee löytää asumaton saari ja jäädä sinne odottamaan miestä, josta tulee sinun isäntäsi”. Kuuliaisena poikani Neekeri otti seurakunnan hänelle lahjoittaman purjepaatin ja äidin hänelle laittamat terveelliset eväät. Kirkoissa rukoiltiin apua Herralta, ettei Neekeri joutuisi maailman laidalle ja putoaisi sieltä suoraan Helvettiin.

Päiviä, viikkoja myöhemmin, melkein kuukauden ajelehdittuaan, soudeltuaan ja purjehdittuaan merellä vaatimattomalla puupaatillaan, hän vihdoin näki rannan. Neekeri otti ja spurttasi. Rakkoisilla käsillään hän souti viimeiset kilometrit ja oli mielissään saatuaan vihdoin kovaa maata jalkojensa alle. Ruoka ja vesi olivat edellisenä päivänä loppuneet, mutta saarella olisi kaikkea yltäkylläisesti.

Ja sitten ei muuta kuin odottamaan, Robinsonia. Vuodet kuluivat ja Robinson tiesi saavuttaneensa jo 22 vuoden iän. Tuolloin eräänä aamuna hän löysi rannalta valkoisen miehen, joka mongersi englantia aivan niin kuin Neekeri oli odottanutkin. Ja tästä alkoi tarina joka on sittemmin tunnettu Daniel Defoen ”Robinson Crusoena”. Defoe oli toimittaja, joka eräänä päivänä saapui saarella vain kertoakseen jälkipolville ennustetun tapahtuman toteutumisesta.

Mutta sattui saarella sellaisiakin asioita, joista Defoe ei viitsinyt kertoa. Robinsonin tavaroiden joukossa olivat sakset, joilla kerittiin lampaita. Saarella ei lampaita tai muita karvaisia otuksia ollut. Vain laivan kissa oli onnistunut yhdeksän henkensä avulla selviämään saarelle. Eräänä päivänä Robinsonin käskystä Neekeri, joka oli jo saanut nimen Perjantai, yritti keritä kissan. Kissa ei ajatuksesta pitänyt vaan alkoi sätkiä vimmatusti. Ja Neekeri pisti vahingossa kissan hengiltä. Loppuelämänsä hän katui tekoaan ja piti itseään kurjana kissan tappajana. Mutta hän tunsi sovittavansa syntiään palvelemalla uskollisesti isäntäänsä elämänsä loppuun asti.

Kuick & Karlsson: "Kirjoittamisen ihanuus. Nuoren kirjoittajan opas" (2010)

... olen nyt saapunut kirjan toiseen etappiin. Toinenkin tehtävä on runon kirjoittaminen: "Kirjoita runo hankaavasta kengästä". Ensimmäisenä tehtävänä oli lyhyesti kirjoittaa runo, minkä olen esittänyt edellisessä blogikirjoituksessa.

Mietin aluksi, mikä on tämän tehtävän mieli - ja miten se eroaa ensimmäisestä tehtävästä. Toisessa tehtävässä on annettu valmis aihe, mutta aihe vaikuttaa varsin mielivaltaiselta. Opetus: runon voi kirjoittaa mistä tahansa aiheesta.

Mutta jotta teksti olisi runo, on keksittävä jokin syy, miksi runon aikoo tehdä. Motivoivana tekijänä on hankaava kenkä, mutta mikä on sen takana oleva runon tekemiseen johtava motiivi. No, tässä tapauksessa tietysti tehtävän tekeminen, mikä tuskin riittää ainoaksi motiiviksi. En tee runoa vain siksi, että tekisin runon hankaavasta kengästä. (Tosin sitäkin voisi yrittää.)

Ensimmäinen kenkä, joka tuli mieleeni, on Tuhkimon lasikenkä. Tuhkimon kenkä ei ollut hankaava kenkä vaan sen vastakohta. Sopiva kenkä juuri Tuhkimon jalkaan. (Tietysti sopivakin kenkä voi tietyissä oloissa alkaa hangata. Esim. uusi kenkä helposti hankaa ennen kuin kenkä mukautuu jalkaan. Pitkiä matkoja käveltäessä sopivakin kenkä voi alkaa hangata.)

     *     *     *

Ideoita runoon kokeilin etsiä googlettamalla. Käytin hakusanana fraasia "hankaavat kengät". Hakutuloksena tuli paljon viitteitä, joista valitsin viisi (5) ensimmäistä.

1. Ensimmäinen osuma oli Wikipedian artikkeli "Liikavarvas". - "Liikavarpaiden synnylle voivat altistaa liian pienet tai hankaavat kengät. Liikavarpaat muodostuvat yleensä jalkoihin niihin kohtiin, joissa jalan iho hankaa kenkää vasten, jolloin hankaamisen seurauksena iho ärsyyntyy ja kovettuu".

Tuhkimo ei arkioloissa käyttänyt kenkiä ollenkaan vaan kulki paljain jaloin, joten hänellä ei ollut vaaraa saada liikavarpaita tai muitakaan hankaumia.

2. Toinen osuma löytyi "Häät kiikarissa" - blogista. Tavallistahan on, että uudet kengät alkavat hangata, jos niitä ei ole aiemmin käytetty. Hankaaviin kenkiin ja sen aiheuttamiin pieniin haavoihin blogi tarjoaa ensiavuksi laastereita.

Mielenkiintoinen osuma, sillä häistähän Tuhkimonkin kohdalla lopulta oli kyse. Tuhkimo saapui linnaan kurpitsavaunuilla. Jos hän olisi tullut kävellen, ja vielä kengät jalassa, uudet lasikengät olisivat voineet aiheuttaa hiertymiä ym., ja juhlat olisivat olleet pilalla.

3. Myös toinen osuma liittyy häihin. "Stockmannin hääpalvelut" - sivulla annetaan ohjeita, mitä pitää tehdä kuukautta ennen häitä: "Muistakaa käyttää hääkenkiä jo etukäteen kotona, etteivät hankaavat kengät pilaa hääpäiväänne."

4. Seuraava teksti löytyi Diabetes-liiton sivustolta. Huonojen kenkien aiheuttamat haavaumat ja hiertymät voivat olla kohtalokkaita diabeetikolle, ja johtaa jopa raajan amputaatioon.

5. Viimeinen teksti on nuoren naisen blogista "It’s just a modern myth by Tau". Kirjoituksen otsikkona, jossa viitataan hankaaviin kenkiin on Starless Night. Tyttö kirjoittaa: "Tänään voisi käydä pyörähtämässä keskustassa. Jos vaikka löytäis fillarin jostain tuolta autotallin perukoilta. Vois ehkä kävelläkin ja oll fiksu, ja laittaa kengät jotka ei hankaa. Mulla on jotenkin kumma tapa aina valita kaikista eniten hankaavat kengät kun lähden kävelemään."

     *     *     *

Opasta selaillessani silmiini osui kohta jossa käsiteltiin runomitoista heksametriä eli kuusmittaa. Mm. Homeroksen "Ilias" ja Odysseia" on kirjoitettu heksametrillä. Wikipedian mukaan sitä on käytetty esim. antiikin Kreikan epiikassa ja opetusrunoissa.

Heksametrissa on kuusi painollista tavua. Säe alkaa painollisella tavulla ja viimeinen tavu on painoton. Väliin sijoittuvat tavut voivat olla löyhästi rakennettuja kuitenkin niin, että säkeestä löytyy ensimmäisen tavun lisäksi viisi muuta painollista tavua. Periaatteessa yksinkertainen kaava.

En pyrkinyt orjallisesti noudattamaan heksametriä (koska en edes osannut).

Tällaiseen kehitelmään päädyin ensiyrittämällä:

HANKAAVAT KENGÄT

Liikavarpaita ei ollut hällä, ei haavaa arkaa,
sillä kengittä kulki hän ennen juhlakalujaan.

Vaunuissa saapui linnaan kuninkaan, lasikengissään.
Ei kävellyt ja antanut kenkien hiertää jalkateriään.

Jos hiertäneet ois kengät Tuhkimon, ei morsianta ois
vaan ois uljas prinssi lähtenyt kodista Tuhkimon hän pois.

Ei mennyt ihan nappiin, mutta ehkä hieman sinnepäin ;)

perjantai 26. elokuuta 2011

"Kirjan aika 2011" - tapahtuma, Hämeenlinna

Hämeenlinnassa alkoi eilen järjestyksessään toinen "Kirjan aika" -tapahtuma vanhalla Verkatehtaalla keskellä kaupunkia. Ajaessani paikan ohi iltapäivällä piipahdin katsomaan, mitä kirjoja kustantajat olivat panneet tyrkylle sisäänkäynnin edessä olevaan aulaan. Ostin samalla lipun huomisen iltapäivän yhteen tilaisuuteen "Jotakin on tapahtunut". Vanaja - salissa ovat keskustelemassa mm. kirjailijat Pentti Linkola, Jarkko Tontti ja Anu Silfverberg. 

Syksyn kirjoittajaopintoja vauhdittamaan ostin Kariston viime vuonna kustantaman kirjan "Kirjoittamisen ihanuus. Nuoren kirjoittajan opas" (2010). Yllättäen kirjan tekijät olivat ruotsalaisia ja kyse oli käännöskirjasta.

     *     *     *

"Kirjoittamisen ihanuus" pisti heti silmiini. Sen typografia. Silmäillessäni kirjaa se herätti ihastusta. Kaunis ja tyylikäs ulkoinen ja sisäinen ilme. Mutta muuten. Vaikutti sekavalta, mutta ilmeisen tahallisesti sekavaksi tehdyltä. Etuliepeessä oli kirjan käyttöohje. Kirjaa ei ollut tarkoitus lukea alusta loppuun vaan skippailukin oli mahdollista. Tehtävissä oli viittauksia kirjan toisiin sivuihin eli sivut olivat ajatuksellisesti eri tavoin linkitetty toisiinsa.

Päätin että luen kirjan alusta loppuun niin kuin perinteisen kirjan, ja katson sitten mihin päädyn. Dokumentoin tulokseni... vaikka tähän blogiin.

     *     *     *

Etuliepeen TAKANA oli yllätyksekseni tekstiä, joka oli itseasiassa ensimmäinen tehtävä, joka oli kirjoitettu suuren Ö-kirjaimen sisään.

KIRJOITA RUNO JA PIILOTA SE JONNEKIN. - Jees, piilotan sen tähän blogiin. (Tosin käyn tässä välissä uimassa. - Virkistävää oli.)

     *     *     *

Jos ja kun kirjan lukee kannesta kanteen, alkaen etuliepeen takaa, lukijalta edellytetään jo varsin paljon ennakkotietoa esim. lyriikasta ja sen tekemisestä. Ainakin minun tulee ensimmäistä tehtävääni tehdessä tietää, mikä runo on ja miten sellainen tehdään! Esitietona olkoon vaikka tieto siitä, että runot ovat joko mitallisia tai mitattomia. Jos haluan tehdä mitallisen runon, minun on siis ensin haettava esim. googlettamalla tietoa runon tekemisen perusteista. Hyvä on. Tehdään niin ja etsitään tietoa... Päädyn siihen, että teen Wikipediasta saamani tiedon perusteella japanilaisen Haiku-runon.

Haikussa on 17 tavua, kolme (3) säettä ja tavujen määrä säkeissä on 7-5-7.  Jokainen säe kirjoitetaan omalle rivilleen, joten Haikussa on kolme riviä.

Runot liittyvät yleensä luontoon ja ne ovat pelkistettyjä mietelauseenomaisia tekstejä.

Joten ei muuta kuin hommiin!

     *      *      *

Ensimmäisenä mieleeni tulee tilanne Linnan "Tuntemattomasta sotilaasta". Alikersantti Antti Rokka kävelee komentokorsusta kohti omaa majapaikkaansa, ja törmää matkalla jäniksenpoikaan.

Rokan mielessä häivähtää ajatus, että hän ottaa poikasen kiinni ja tekee siitä itselleen lemmikin. Rokka arvioi, että hän saa jänön kiinni juoksemalla, mutta pupu onkin nopeampi ja jäniksen kiinnottaminen jää pelkäksi kuolleeksi ajatukseksi.

Rokasta itsestään tulee ensimmäiseksi mieleen se, milllaisen kuvan hän halusi itsestään muille antaa. Ensivaikutelma on, että mies on hieman ylimielinen. Rokka esitteli itsensä karjalaiseksi maanviljelijäksi Kannakselta, jonka vaimo oli raskaana ja joutui yksin tekemään perheen työt, kun mies oli sodassa. Siksi Rokka halusikin mahdollisimman nopeasti päästä sodasta eroon, jotta saattoi taas jatkaa arkista aherrustaan.

Antti ei ole ensimmäistä kertaa sodassa vaan hänestä kehittyi Talvisodan aikana armoton tappaja ja suuta soittava jermu. Rokka kunnostautuu sodan lisäksi yhteenotoissaan luutnantti Lammion kanssa. Hän ei halua pokkuroida herroja vaan hoitaa homman omalla tavallaan kotiin. Kun sota ei ota loppuakseen ja Kannaskin menetetään viholliselle, alikersanttimme katkeroituu. Sodassa ei riittänyt, että teki parhaansa vaan silti tuli turpiin. Vaimosta ja Rokasta tuli sodan jälkeen pakolaisia, jotka luultavasti asutettiin muualle Suomeen.

     *     *     *

Edellisten aineksien pohjalta rustasin vastauksen ensimmäiseen tehtävään eli tein Haiku-runon:

Jänis juosta kipittää
         Rokka saavuttaa
vaan ei konna / koskaan kiinni saa.

     *     *     *

Tein runosta kaksi versiota. Sanalla 'konna' on kaksoismerkitys, sillä se viittaa toisaalta roistoon, toisaalta Zenonin paradoksin kilpikonnaan, jossa jänis ei koskaan saanut kilpikonnaa kiinni juoksukilpailussa.

Hyytiäinen: "Kunnian kauppiaat" (1996)

Taina Hyytiäisen "Kunnian kauppiaat" kertomus sijoittuu Suomen lähimenneisyyteen. Polttopisteessä on naisjohtaja-omistaja Yvonne Liljeberg-Kostia, Suomen tasavallan oikeusministerin Andreas Kostian puoliso ja merkittävän Pankkiiriliike Transaktien osakas.

Kirja kertoo ennen muuta siitä siitä millä tavoin liikesuhteet ja ihmisuhteet kietoutuvat monin eri tavoin toisiinsa. - Lasse Koskela toteaa "Johtaja" (2010) -kirjassa, että "Kunnian kauppiaat avaa näkymiä niihin verkostoitumisen ilmiöihin, joita harvemmin johtamiskirjallisuudessa esitellään". (s. 126)

Yvonne saa häneen ihastuneelta Kauppa- ja teollisuusministeriön korkealta virkamiehelta teollisuusneuvos Jaakko Nurmelta tietoa valtionyhtiöiden yksityistämisen aikataulusta, ja hän käyttää tätä sisäpiiritietoa hyväkseen kauppoja tehdessään. Hän sai tiedon ostamatta rakastuneelta mieheltä, mutta myöhemmin Nurmi yrittää käydä kauppaakin näillä tiedoilla, kun huomaa, ettei kiinnostus ole molemminpuolista.Lisäksi hänellä on suhde omistamansa firman toimitusjohtajan Johan Grotensjön kanssa.

Tietyllä tavalla Yvonne käyttää hyväkseen myös miestään ja tämän asemaa oikeusministerinä, sillä kukaan ei osaa epäillä tällaisessa asemassa olevaa naista rikollisesta toiminnasta. Myös naisen isä on ollut hyvämaineinen ja arvostettu mies alallaan, eikä Liljeberg-Kostia itse pidä toimintaansa moraalittomana - enintään laittomana.

Yvonne on nuori, 30 vuotta miestään nuorempi vasta valmistunut ekonomi, joka on perinyt Transaktien osakkuuden isältään, jota hän käyttää kauppoja tehdessään hyväkseen sen lisäksi että hänellä on oma yritys, jonka kautta hän järjestelee sisäpiirikauppoja Kanaali-saarten kautta.

Huippunaisemme motiivit jäävät Hyytiäisen kirjassa hämärän peittoon. Miksi Yvonne toimii  niin kuin toimii? Ilmeisesti hän haluaa näyttää, miten nuori nainen voi omilla avuillaan pärjätä miesten maailmassa jopa miehiä paremmin!

Dieckmann: "Ville Romunen ja linnan aavekissa" (2008)

Maijaliisa Dieckmannin Ville Romu - kirjat sijoittuvat eri puolelle Suomea. Päähenkilöt jotka kirjassa seikkailevat ovat mummo Mutikainen ja Ville Romunen. "Ville Romunen ja linnan aavekissa" (2008) - kirjassa mukana on myös naapurin tyttö Lilli. Lapset asuvat jossain päin Etelä-Suomea Rämsänrannassa. Mummosta ei ole tarkkaa tietoa, ei edes siitä, kuka hän oikein on. Hän ei ole ihan tavallinen mummo, sillä tämä mummo ottaa konnia kiinni ja ajaa maastoautolla. - Olennaista on vain, että Villen vanhemmat luottavat mummoon ja antavat Villen lähteä useaksi päiväksi mummon mukaan milloin minnekin.

Linna, jonka aavekissasta kirjassa on kyse, on Hämeen linna. Linnan opas kertoo tarinaa kissasta, jonka jälkiä on löytynyt linnan tiilistä ja joka on säikytellyt ihmisiä historian aikana.

Kertomuksessa on kaksi juonnetta. Ensiksikin mummolla on mukanaan kartta, johon on merkitty mahdollinen aarteen tms. kätköpaikka. Linnan rannasta he löytävätkin maahan haudattuna kruunun, joka osoittautuu väärennökseksi. Kruunussa lukee "Made in Taiwan". Heidän yllätyksekseen kruunu kuitenkin katoaa heidän leiripaikastaan Aulangon leirintäalueella. Jäljet johtavat heidän vanhoihin roistotuttuihinsa Mister Risupartaan ja Kapteeni Koukkuun. Varkaudesta tosin ei ole mitään haittaa, koska kruunu on arvoton ja varkaat palauttavatkin ottamansa kruunun. - Mummo ja lapset keskittyvät ensimmäisen päivän lopuksi tutustumaan Hämeenlinnan nähtävyyksiin. He käyvät mm. Jean Sibeliuksen syntymäkodissa ja Aulangon näkötornissa.

Toisena päivä he menevät toistamiseen linnaan. Mummo on vihjaissut, että siellä saattaa tapahtua jotain niin kuin käykin. Ville huomaa opaskierroksen alussa linnanpihalla kaksi epäilyttävää naishenkilöä peilisilmälaseineen ja suurine miestenkenkineen. Myöhemmin selviää, että he eivät oikeasti olleetkaan naisia vaan tutut roistot naisiksi pukeutuneina. - Kappelista tullessaan Ryhmä Mutikainen, joksi mummo heitä kutsuu, huomaa naiset linnan vitriinien kimpussa. Mummo ottaa tilanteessa toisen naisista kiinni, mutta he pääsevät pakenemaan. Jostain ilmestyy samalla myös ihka elävä kissa heidän jalkoihinsa, jota he aluksi epäilevät linnan aavekissaksi. Kun vartija - ja varsinkin poliisit - saapuvat paikalle, on tilanne jo ohi. Vitriinistä otetut tavarat rahat ja mm. tiili, jossa on linnan kissan jalanjälkiä, pelastuvat varkaiden käsistä.

Tapahtuman johdosta museonjohtaja järjestää tiedotustilaisuuden, jossa hän kertoo tapahtumista. Mummo Mutikaisesta ja lapsista tulee hetkeksi paikallisia julkkiksia, ja he saavat vapaaliput Hämeenlinnan museoihin sekä juhla-aterian hotelli-ravintola Aulangolta. Palatessaan viimeisen kerran leirintäalueelle he törmäävät vielä Mister Risupartaan ja Kapteeni Koukkuun, mutta päätyvät siihen, että on parempi antaa heidän mennä. He ovat jo kärsineet rangaistuksensa, kun epäonnistuivat kaikissa kolttosissaan. Seuraavana päivänä linnan varkausyrityksestä kerrotaan paikallisessa lehdessä, ehkä Kaupunkiuutisissa. Kuvasta rouva Viinikainen huomaa, että hänen kissansa on jostain syystä eksynyt linnaan, millä tavoin selviää myös oudon kollikissan arvoitus. Kyse ei ollutkaan kuninkaallisesta aavekissasta, miksi Lilli sitä kutsui.

     *     *     *

Dieckmannin Ville Romunen - seikkailukertomukset ovat erilaisia kuin aiemmassa blogikirjoituksessa esitellyt Jari Mäkipään salapoliisikertomukset Etsiväkerho Hurrikaanista. Dieckannin lapset oppivat vähitellen, että mummo Mutikaisen matkassa joutuu samanlaisiin kommelluksiin kuin mitä tapahtuu Etsiväkerho Hurrikaanille. Erona siis on, että Etsiväkerho Hurrikaanin jäsenet aktiivisesti hakeutuvat tilanteisiin, joissa on ongelmia ratkaistavana. Ville ja Lilli sen sijaan joutuvat mummo Mutikaisen matkassa salapoliisin rooliin. 


Nicolaysen: "Väinö ja rotta kesäleirillä" (2004)

"Väinö ja rotta kesäleirillä" (2004) on ensimmäinen kirja Väinö ja rotta - sarjasta. Neljännelle luokalle menossa oleva Väinö on ensimmäistä kertaa yksin poissa kotoa; ja ero esimerkiksi lemmikkirotta Hakkaraisesta ei ole helppo. Väinö päättääkin ottaa Hakkaraisen mukaan leirille, vaikka se on kiellettyä. Hän piilottaa rotan paitansa sisään, ja leirillä hän sujauttaa rotan makuupussiinsa kerrossängyn ylävuoteelle.

Mutta niin kuin arvata saattaa, eihän se Väinö siellä pussissa pysy vaan lähtee tutustumaan ympäristöönsä. Ja tämä tapahtuu öiseen aikaan. Väinö löytää tiensä tyttöjen puolelle, mistä syntyy aikamoinen häly. Hakkarainen juoksee pakoon keittiöön, mutta siellä häntä vastassa on leirin kokki Anne, iso tuhti täti, joka harjalla hätistelee löytämäänsä otusta. Väinö on kauhuissaan. "Se on minun rottani, [Väinö huudahtaa]. - Sinun rottasi, [ihmettelee kokki Anne]." Mutta loppu hyvin, kaikki hyvin. Niin tytöt kuin kokki ihastuvat rottaan, kun tajuavat että se on vain jonkun lemmikki; ja sille löytyy jopa oma häkki, vanha kanin häkki.

Leirillä tapahtuu kaikenlaista, ja Väinö saa mm. uusia kavereita. Tuomakseen hän tutustuu jo matkalla bussissa, ja Lotasta hän kiinnostuu jalkapallokentällä. Lotta kun pelaa palloa kuin poika. Kiusaajiakin leiriltä löytyy, mutta he talttuvat Väinö rohkeuden ja nokkeluuden ansiosta.

     *     *     *

Kirja on helppo- ja nopealukuinen ja sitä voi suositella nelosluokkalaiselle, joka on lukenut vähän, eikä lue vielä kovin sujuvasti. Sekä tytöille että pojille. Teos on myös kuvitettu, mikä helpottaa mielikuvien synnyttämistä tekstin pohjalta. Kertomuksessa on alusta lähtien jännitystä, mikä jatkuu kirjan loppupuolelle. Lukija ei voi tietää, miten Väinön ja Hakkaraisen käy leirillä. Läheltä piti - tilannekin kirjassa on. Väinö on päästä hengestään, kun sitä luullaan muuksi kuin kesyrotaksi.

Väinön kauhunhetkiä kirjassa kuvataan tällä tavoin: "Näin mielessäni Hakkaraisen tuusan nuuskana, mustavalkoinen turkki veren ja liman tahrimana. Nyt minun oli pakko toimia. Ei auttanut, vaikka minua pelotti." (s. 68)

torstai 25. elokuuta 2011

Mäkipää: "Etsiväkerho Hurrikaani ja kammokellari" (2006)

"Etsiväkerho Hurrikaani" sai alkunsa v. 2002 TV2:n Lasten aamuista, joissa Etsiväkerho Hurrikaani kokoontui toimittaja Jari Mäkipään johdolla.

Pari vuotta myöhemmin etsiväkerho sai oman käsikirjan "Etsiväkerho Hurrikaanin käsikirja" (2004), joka antoi eväitä mm. omien kerhojen perustamiseen.

Vaikka television kerho on ollutta ja mennyttä, "Etsiväkerho Hurrikaani" - kirjoja luetaan edelleen mm. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston Lukudiplomikirjoina.

Yksi seitsemästä sarjan kirjoista on "Etsiväkerho Hurrikaani ja kammokellari" (2006). Kerho kokoontuu koulun alettua syksyllä Karhusen perheen puuvajassa. Kaksossisarukset Jenni ja Jesse sekä Karoliina ja Matias harmittelevat, kun heillä ei ole mitään kerholle asiaankuuluvaa tekemistä. Mutta Halloweenin yökoulu muuttaa kaiken. Illan aikana koululla alkaa tapahtua kummia.

Kaikki alkaa pullonpyörityksestä, jota leikitään neljän hengen ryhmissä. Nelikon pullo luiskahtaa portaita alas ja sujahtaa raollaan olevaan kellariin, josta Jesse löytää pullon. Samalla hän kohtaa - tai luulee kohtaavansa - haamun, joka jälkikäteen ajateltuna muistutti entistä rehtoria E. J. Katajaa. Rehtori oli rahasotkujen takia joutunut eroamaan virastaan vuosikymmeniä sitten. Tilalle tuli nykyinen rehtori Markku Kalevi Vepsäläinen alias Pukinparta. Lapset epäilevät - niin monet muutkin olivat epäilleet -, että Pukinparta oli todellinen syypää.

Illan aikana kuitenkin paljastuu, että on olemassa toinenkin mahdollisuus. Vararehtori Viidakko-Viljanen on mahdollisesti myös havitellut vuosia sitten rehtorin paikkaa. Ja nyt hän yrittää vuorostaan kampittaa Vepsäläistä pois paikaltaan, mistä onkin kyse. Mutta Viljanen on ovela mies, joka osaa kiperässäkin tilanteessa suojella itseään. Vaikka hän jää verekseltään kiinni, todisteita juuri hänen syyllisyydestään mm. koulussa kadonneisiin esineisiin ja rahoihin sekä kuittiväärennöksiin ei ole.

Jesse nokkeluudellaan ratkaisee tilanteen. Viljanen on kerännyt varastetut tavarat lukolliseen laatikkoon, jonka Etsiväkerho Hurrikaani löytää kellarista. Jesse oivaltaa, että Viljasella täytyy olla avain arkkuun, ja hän nappaa vararehtorin avainnipun itselleen. Ja, katso yksi avaimista käy lootaan - ja Viljanen osoittautuu syylliseksi. Ja sitten ei tarvitakaan enää muuta kuin poliisi paikalle...

     *     *     *

Tällaiset kirjat ja kirjasarjat herättävät monenlaisia ajatuksia. Mm. suomalaisilla TV-kanavilla pyörii päivät pääksytysten erilaisia rikossarjoja, ja voi kysyä miksi. Millaista kuvaa yhteiskunnasta tarjoillaan tällaisten sarjojen kautta?  Ja varsinkin: miksi jo pienet lapset vedetään mukaan tällaiseen maailmaan? Positiivisesti ajateltuna "Etsiväkerho Hurrikaani ja kammokellari" tuo kaiken kattavan epärehellisyyden ja rikosten maailmaan lapsinäkökulman. Suhteellisen vähäisilläkin tiedoilla ja taidoilla on lapsien mahdollista paljastaa aikuisten maailman moraalittomuutta aivan omassa lähipiirissäänkin - ja jopa puuttua siihen. Kääntöpuolena on, että tällainen etsiväkerhojen perustaminen ruokkii (keskiluokkaista) kyttäysmentaliteettia ja mustavalkoista kuvaa siitä, että yhteiskunnassa on (vain) hyviä ja pahoja ihmisiä, meitä ja rikollisia.