perjantai 9. syyskuuta 2011

Albee: "Who's afraid of Virginia Woolf" (1962)

"Kuka pelkää Virginia Woolfia" on näytelmä / elokuva, johon ei koskaan kyllästy. Se kiehtoo niin tunteita kuin älyäkin kutkuttavalla tavalla. Kenties oma aikuisuuden aikainen akateeminen tausta vaikuttaa asiaan.

Näytelmä - vai pitäisikö sanoa performanssi - alkaa, kun yliopiston historian apulaisprofessori George (Richard Burton) ja hänen juoppo kotirouva-vaimonsa Martta (Elizabeth Taylor) saapuvat aamu kahdelta kotiinsa Martan isän juhlista. Isä on pienen uusienglantilaisen yliopiston rehtori.  George on uupunut juhlista, mutta Martta ilmoittaa, että heille on tulossa vielä vieraita. Martta on kutsunut uuden biologian lehtorin Níckin ja tämän vaimon Honeyn heille kohta vierailulle. George ei ole innostunut asiasta, mutta ei voi sille mitään. Pariskunta alkaa riidellä, ja samalla soi ovikello. George lähtee avaamaan ovea. Samalla kun hän avaa oven, rävähtää Martan suusta näytelmän ensimmäinen kuolematon repliikki: "Screw you!" Nuoret vieraat ovat, ennen kuin ovat astuneet edes ovesta sisään, keski-ikäisen pariskunnan taistelutantereella.

Varsinkin Nickille selviää hyvin pian, millaiseksi tapaaminen uusien tuttavien kanssa tulee muodostumaan. Kun naiset ovat käymässä toiletissa, George aloittaa naljailevan sanaleikin Nickin kanssa. Tämä tekee selväksi, ettei hän halua osallistua pariskunnan peleihin, mutta George saa hänet taivuteltua luopumaan ajatuksesta lähteä pois ennen kuin vierailu on kunnolla edes alkanut. George puolestaan tekee selväksi, että pienessä yhteisössä ei seuraansa juuri voi valita. Sosiaalisia pelejä on pelattava halusi tai ei.

Koko nelituntisen session yhtenä juonteena on keskustelu Georgen ja Martan pojasta. Juuri ennen vieraiden tuloa George nimenomaan kielsi Marttaa puhumasta mitään hänestä. Martta kuitenkin paljastaa Honeylle heidän käydessään takahuoneessa, että heillä on poika. (Tosiasia kuitenkin oli, että heillä ei ollut poikaa. Vain mielikuvitusolio, jota Martta ja George yhdessä pitivät hengissä. Martta ei jostain syystä voinut saada lapsia.)

George ei pyri missään vaiheessa oikaisemaan Nickin tai Honeyn väärää käsitystä, vaikka George antaakin Nickille koko ajan vihjeitä siitä, että poika on olemassa vain Martan mielikuvituksessa. Erään kerran ollessaan Nickin kanssa taas kahden George suoraan sanoo, ettei Martta ole ollut koskaan raskaana, mutta Nick ei keskustelutilanteessa edes näin suorasta vihjeestä vielä tajua mistä on kyse. Vasta aivan näytelmän lopulla, viimeisen pelatun pelin aikana ja monen tunnin päästä, Nickille vihdoin kirkastuu, mistä on kyse, kun George ilmoittaa vaimolleen Martalle heidän yhteisen poikansa kuolleen.

George ja Martta ovat tehneet keskisistä peleistään melkein taidetta. He ovat jopa nimenneet sosiaalisia pelejä, joita he keskenään ja muiden avustuksella - tässä tapauksessa Nickin ja Honeyn kanssa - toistuvasti pelaavat. Lisäksi keskusteluiden aikana he pelaavat milloin mihinkin asiaan liittyen, ja pelien säännöt muotoutuvat luovasti vasta vuorovaikutuksen aikana. Kaksi peleistä liittyi kirjojen kirjoittamiseen. Toista peliä isäntäpariskunta on selvästi pelannut usein, ja sen tarkoitus on ollut isännän nöyryyttäminen (Humililiate the Host).

Pelin aloittaa Martta kertomalla, että George on kirjoittanut kirjankin, jota ei kuitenkaan voitu julkaista sen sopimattoman sisällön takia. Hänen isänsä kielsi sen julkaisemisen ja sanoi, että Georgen ura pysähtyy siihen paikkaan, jos hän ei jätä asiaa sikseen. George reagoi Martan paljastukseen toteamalla, että hän ei halua puhua mitään tästä asiasta. Martta kuitenkin jatkaa ja jatkaa - ja George kykyjensä mukaan vastaa Martan verbaalisiin iskuihin. Lopulta päädytään jonkinlaiseen tasapainotilaan. Sen lisäksi että Martta ja George pelaavat peliä keskenään pelin tarkoitus on selvästikin järkyttää niitä, jotka vain kuuntelevat ja ehkä kommentoivat pariskunnan keskustelua.

Toinen peli on suunnattu vieraita vastaan (Get the Guests). George yllättäen kertoo, että hän on kirjoittanut toisenkin kirjan, mikä on Martallekin yllätys. Honey ei ole innostunut enää uusista peleistä eikä Nickikään mutta George aloittaa pelin.

George toteaa, että hänen toinen kirjansa on hauskaa proosaa. Se kertoo nuoresta parista, joka on tullut Keski-Lännestä. He ovat tietysti juuri Nickin ja Honeyn ikäisiä ja näköisiä. Honey ei heti tajua, että kyse on heistä toisin kuin Nick. Nick yrittääkin estää Georgea kertomasta tarinaa. Sen sijaan Honey sanoo, että hän haluaa kuulla tutulta kuulostavan tarinan, loppuun asti. Nick yrittää jatkuvasti jarrutella tarinan etenemistä Georgen vauhdin vain kiihtyessä, ja hänen kertoessa yhä enemmän Nickin itsensä - miesten kesken - Georgelle kertomaa tarinaa itsestään ja Honeysta.

Vasta kun George pääsee kertomuksessa Honeyn valeraskauteen tämä tajuaa mistä on kyse. Honey on järkyttynyt siitä, että Nick oli kertonut aivan vieraalle ihmiselle Honeyn häpeällisestä valeraskaudesta, joka johti siihen, että hän ja Nick menivät naimisiin. Nick yrittää pyydellä Honeylta anteeksi, mutta tämä on järkyttynyt ja poissa toltaltaan. Kun Honey on lähtenyt huoneesta, Nick vannoo kostoa Georgelle. Nickin lähdettyä Martan kehotuksesta Honeyn perään Martta ja George keskustelevat tapahtuneesta. Martta haukkuu George paskapääksi, mutta samalla antaa tälle tunnustusta ensimmäisestä elonmerkistä pitkään aikaan.

     *     *    *

Näytelmän / elokuvan otsikko "Who's afraid of Virginia Woolf" liittyy johonkin Martan isänsä päivällisillä kertomaan juttuun, joka sai kaikki hervottomasti nauramaan. Martta lauloi sitä lastenlaulun "Pahaa sutta ken pelkäsi" (Who's afraid of big bad wolf) -sävelellä. Viittaus alkuillan tapahtumaan toistuu useita kertoja aamuyön tunteina Martan ja Georgen luona. Aluksi Martta laulaa laulua piristääkseen Georgea tämän alkaessa murjottaa yllätysvieraiden takia. Seuraavaksi se yhdistää naisia, jotka lähtevät laulua laulaen - ja nauraen - toilettiin. Seuraavaksi George alkaa laulaa laulua. George peittää laululla Martan puhetta tämän pilkatessa miestään kyvyttömyydestä edetä urallaan; ja Honey yhtyy lauluun Georgen kanssa, mikä lopettaa yhden monista sosiaalisista peleistä illan aikana. Aivan lopussa George alkaa laulaa laulua Martalle, joka suree kuollutta poikaansa. Vieraat ovat jo lähteneet ja aviopari on menossa nukkumaan. Laulu päättyy Martan kuuluisaan repliikkiin. "I ... am ... George ... I ... am ... [afraid of Virginia Woolf]."

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti