sunnuntai 25. syyskuuta 2011

Guillou: "Pahuus" (alk. 1981)

Länsimaisessa moraalikäsityksessä, jos sellaista voi puhua, on jotain perustavanlaatuisesti pielessä mm. siksi, että moraali ja uskonto sekoitetaan toisiinsa.

Oikeastaan niin uskonnosta kuin moraalista puhumisesta olisi ehkä parempi luopua kokonaan ja alkaa puhua elämisen ja tekemisen taido(i)sta. Minkä tahansa asian voi tehdä taitavasti ja taitamattomasti. Kyse ei ole mekaanisesta säännön soveltamisesta tilanteeseen vaan osaamisesta, joka kehittyy harjoituksen avulla.

Se mistä moraalissa lopulta on kyse, mihin se liittyy, on USKOttavien TARINOIDEN (engl. moral = tarina, opetus) kertominen, joilla mennyttä, nykyistä ja tulevaa toimintaa perustellaan ja joilla se oikeutetaan.

Mikä tahansa taitamatonkin teko voidaan perustella uskottavasti vetoamalla esim. isänmaan, kotien ja tietysti uskonnon itsensä puolustamiseen. Sota on kuitenkin aina tulosta taitamattomasta toiminnasta ja siten se on moraalitonta, vaikka suuret uskonnot, islam ja kristinusko, ovat sotia vuosisatojen aikana tukeneetkin.

Keskiaikana lukutaidottomalle kansalle ei tietysti näytetty elokuvia vaan esitettiin näytelmiä, joita kutsuttiin MORALITEETEIKSI. Ajatuksena oli, että uskottavia, uskontoon liittyviä tarinoita, voitiin parhaiten havainnollistaa esittämällä näihin tarinoihin liittyviä opetuksia kansalle. Pelkkä Raamatun lukeminen tms. ei siihen riittänyt, eikä kansa tietysti edes osannut oppineiden kieltä latinaa.

     *     *    *

Jan Guilloun romaanin "Pahuus" (1981) pohjalta tehty samanniminnen elokuva "Pahuus" (2003) on nykyajan moraliteetti, joka omalta osaltaan osoittaa, miten vähän uskonnolla ja moraalisella toiminnalla on tekemistä keskenään.

Elokuva sijoittuu välittömästi 2. maailmansodan jälkeiseen aikaan, jolloin länsimainen pahuus oli saanut kaikkien aikojen mittasuhteet. Moderni sotateknologia ja ydinase olivat tehneet sodasta totaalisempaa kuin koskaan ennen länsimaisten demokratioiden ansiosta. Luterilaisten kirkkojen kansat olivat sota-aikana jumalan valittuja kansoja, joiden oli oikeus niin hyökätä kuin puolustaa isänmaataan ja alueita, joita sotilaallisesti vahvat valtiot mm. Saksa ja Suomi halusivat itselleen.

     *     *     *

Tarina alkaa shokeeraavasti, sillä miten Erik Ponti (Jan Guilloun alter ego) joutuu koulun rehtorin raivoisan hyökkäyksen kohteeksi. Erikin aggressiivista käytöstä koulussa ei voi mitenkään puolustella, mutta kyse on kuitenkin vain noin 14-vuotiaasta koulupojasta.

"[Rehtori:] Vain yksi sana kuvaa kaltaisiasi ja se on pahuus. Pahuus puhtaimmillaan. Muuta selitystä ei ole. Sinä kaipaisit kunnon selkäsaunaa, jos toistakin. Et voi koskaan astua jalallasikaan yhteenkään oppikouluun tässä maassa."

Rehtorin raivokohtaus on irvokas jo pelkästään, kun ajatellaan millaista aikaa elettiin. Miten koulupoika voi edustaa pahuutta puhtaimmillaan? Aivan absurdi ajatus. - Rehtori julistaa sodan - aivan samalla tavalla kuin Adolf Hitler julisti sodan - pientä poikaa vastaan. Käyttäytyminen ei voisi olla taitamattomampaa - moraalittomampaa, mutta siinä ei ollut mitään kristillisen uskon vastaista, minkä moraali-käsitystä rehtori edusti.


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti