torstai 29. syyskuuta 2011

Heikkilä-Halttunen: "Minttu, Jason ja Peikonhäntä" (2010)

Uteliaisuuttani katsoin, mitä Päivi Heikkilä-Halttunen sanoo tutkimuksessaan "Minttu, Jason ja Peikonhäntä" (2010)  blogissa käsittelemästäni Gisela Braunin kirjasta "Pieni EI ja suuri EI" (2001).

Heikkilä-Halttunen on tutkinut, millä tavoin lasten kuvakirjat ovat vuosien 1960-2010 välisenä aikana käsitelleet erilaisia lasten elämään liittyviä ongelmia.

Kirjassa on mm. tällaisia otsikoita:
- Lapsen ääni kuuluvile: 1960-1970-lukujen valistushenki
- Maltillinen, salliva ja eläytyvä 1980-luku
- Kylliksi vai liikaa? 1990-2000-luvun lapsisukupolven hyvin- ja pahoinvointi

Teemoina ovat mm. perhe, minä ja muut, seksuaali-identiteetti, itsenäistyminen ja vastoinkäymiset elämässä sekä suru, luopuminen ja kuolema lapsen arjessa. - Kirjan loppupuolella kerrotaan, mitä on lastenkirjallisuuden terapeuttinen hyödyntäminen.

     *     *     *

Ennen kuin pääsin kirjan selailussa haluamaani kohtaani, minulla olivat omat aavistukseni, millä tavoin Päivi Heikkilä-Halttunen tätä Mannerheimin lastensuojeluliiton julkaisemaa käännöskirjaa käsittelee.

Sen sijaan että hän olisi nähnyt niin lapsen kuin aikuistenkin käyttäytymisen ongelmallisena, hän näkee ongelmallisena lähinnä miehen käyttäytymisen, joka (melkein) suukottaa pikkutyttöä, mutta tyttöhän sanoi "Ei!" ja se loppui siihen.

Tutkija niin kuin kirjan tekijäkin näkevät, että kyse on siitä, että lapsi voimaannuttaa itseään. Kyse on varmasti siitäkin, mutta tapa, jolla tyttö voimaannuttaa itseään on - kuten blogissa totesin - hieman kyseenalainen. Kukaan aikuisista ei varsinaisesti uhannut lapsen oikeutta oman kehon itsemääräämiseen niin kuin takakansi ja tutkija väittävät. Lisäksi lasten ja aikuisten suhteet oli määritelty epämääräisesti. Kirjasta ei selvinnyt keitä muut ihmiset olivat suhteessa lapseen. - Lisäksi voi kysyä, missä olivat tytöt tutut ihmiset, jos kaikki joiden kanssa hän joutui tekemisiin olivat ventovieraita?
 

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti