maanantai 12. syyskuuta 2011

Jokinen ym. "Kritiikin kasvot" (2010)

Arvioilla ja arvosteluilla tieto- ja kaunokirjallisuudesta ovat monet kasvot, ja Suomen arvostelijain liitto ry:n (SARV) 60-vuotisjuhlakirjan onkin nimetty osuvasti "Kritiikin kasvoiksi" (2010). Luvassa on 120-sivun pakkaus tietoa ja arvioita kritiikistä itsestään.

     *     *     *

Kirjallisuuskritiikki on Suomessa ollut käsitykseni mukaan jokseenkin .. ohutta, ja sen ydin on keskittynyt vain muutamaan mediaa. Näistä tärkeimmät ovat Helsingin Sanomat ja Parnasso, joiden auktoriteetilla esimerkiksi yleisiin kirjastoihin on kirjoja valittu.

Vuosina 1908 - 1988 yleisillä kirjastoilla oli oma Suomen kirjastoseuran ylläpitämä kritiikki- tai sensuuri-instituutionsa "Arvosteleva luettelo suomenkielisestä kirjallisuudesta" tai lyhyesti "Arvosteleva kirjaluttelo" (AKL), jota julkaistiin alan ammattilehdessä Kirjastolehdessä.


     *     *    *

Hyvä esimerkki AKL:n tekijöiden tyylistä on suhtautuminen Paavo Rintalan "Sissiluutnanttiin" (1963), mistä Kauko Kula teki arvionsa, mikä tarkoitti, että itseään kunnioittavat kirjastot eivät kirjaa kokoelmiinsa hankkineet. Mitään sanktioita AKL:n tekijöillä ei ollut käytössään, mutta itsesensuuri on Suomessa ollut aina tehokas sensuurin muoto mitä on kutsuttu mm. suomettumiseksi 70-luvulla.

Kulan noin liuskan mittaisen arvion argumentit ovat tällaisia:
- sotatapahtumien kuvausta Kula pitää joten kuten uskottavina
- upseerien juhlinta lottaseurassa (!) ei sovi Kulan ajatusmaailmaan
- kielenkäyttö osoittaa Kulasta, ettei Rintala ole sotaa käynyt mies
- totuudellinen pohja olisi Kulan mielestä tarpeen

Kula toteaa lopuksi, että "tämä teos on tuskin kirjastoissa tarpeen". Toisin sanoen yksi mies päättää ikään kuin kaikkien puolesta mikä on tarpeen mikä ei yleisille kirjastoille ja niiden asiakkaille. Näin siis vapaassa ja itsenäisessä Suomessa sotien jälkeen.

     *     *     *

Aamulehden pitkäaikainen taidekriitikko Maila-Katriina Tuominen kuvaa nykyistä tilannetta näin:

"Koko mediamaailma on nyt toisenlainen kuin kaksi vuosikymmentä sitten. Sanomalehtien talous, journalismin uskottavuus ja laatu ovat kriisissä. Verkkomedia, internet, sosiaalinen media ja jatkuvasti laajeneva media-avaruus ovat ratkaisevasti muuttaneet printtimedian, ennen muuta sanomalehtien, sisältöjä, ulkoasua ja koko olemusta." (Ammattikriitikon valinnat, s. 27)

Kritiikissä on yllättäen kyse ennen muuta rahasta. Sanoma- ja aikakauslehdillä, joihin kritiikki 1900-luvulla ja 2000-luvun alussa vielä keskittyi, ei ole enää resursseja - tai ehkä ennemmin halua - pitää yllä esimerkiksi kirjallisuuskriitikoita. - Kritiikki on siis siirtynyt yhä enemmän globaaliin, verkkojen verkkoon, internetiin ja sen blogeihin. (Esimerkiksi tästä kirjoituksesta ei kukaan maksa minulle senttiäkään!)

Tuominen korostaa, että kriitikoiden on mentävä verkkoon. Ulkopuolelle ei voi jäädä, sillä se on "varomatonta ja peruuttamatonta". (mt, 28)
 
     *     *     *

Kirjassa on artikkeleita eri taidemuotojen kritiikistä: arkkitehtuurista, elokuvasta, musiikista, sarjakuvasta, teatterista ym. Joten jos taidekritiikistä on kiinnostunut, nämä ajankohtaiset puheenvuorot kannattaa lukea läpi - ja kommentoida omassa blogissa, jollei muuta foorumia omien näkemysten esille tuomiseen ole. Ja vaikka olisikin. Ilman korvausta ei kannata lehdille kirjoituksia tarjota, ainakaan sellaisen, joka suhtautuu työhönsä kriittisesti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti