maanantai 31. lokakuuta 2011

Dosa: "Hoivakodin kissa Oscar" (2011)

"Hoivakodin kissa Oscar on sydämellinen tarina kissasta, jolla on erikoinen lahja: kyky aavistaa, milloin loppu on lähellä." (Takakansi)

Kirjan hoivakodin kissasta Oscarista on kirjoittanut amerikkalainen tohtori, geriatri David Rosa, joka työskentelee mm.dementiapotilaiden ja heidän omaishoitajiensa kanssa Steere Housen hoivakodissa Uudessa Englannissa.

     *     *     *

"Hoivakodin kissa Oscar" (2011) - kirjassa kerrotaan toki muustakin kuin Oscarista. Muistakin kissoista kuten Mayasta, joka on samalla osastolla Oscarin kanssa. Oscar poikkeaa muista kissoista siinä, että se tunnistaa, milloin ihmisen loppu on lähellä. Tällöin Oscar esimerkiksi lääkärinkierroksella jää makailemaan hoivakodin asukkaan jalkoihin. Oscarin läsnäolo rauhoittaa ja helpottaa Alzheimer-potilaan elämää ja oloa, varsinkin viimeisiä hetkiä, kun tämä tuntee jonkun olevan vielä lähellään.

Kirja kertoo myös hoitajista ja ylipäätään elämästä yhteisössä, jossa kuolema on koko ajan läsnä siis terminaalihoidosta, kun Alzheimerin tauti on edennyt viimeisimpään kolmanteen vaiheeseensa.

David Rosan tekstistä huokuu lämpö ja rauha, ja hän puhuu arkisen kiinnostavaan tyyliin siitä, miten ihmistä hoidetaan, kun häntä ei voi enää varsinaisesti hoitaa.

Rosa kertoo yhä uusia tarinoita, uusista ihmisistä, uusista tilanteista, joissa mm. Oscar on mukana. Jollain tavalla elämän merkityksettömät viimeiset päivät, hetket, jolloin ihmisen mielestä ovat pyyhkiytyneet kaikki muistot omista läheisistä ihmisistä, saavat merkityksen. Kirjoittaja mm. toteaa ihmetellen itselleen perin tuttua asiaa, miten on kummallista, että ihminen jonka mieli on tyhjentynyt muistoista, on samaan aikaan täyttänyt muiden mielen muistoista itsestään. Mielenkiintoinen, puhutteleva, yksinkertainen yhtälö.

     *     *     *

"Kathy piti äitiä kädestä ja itki hiljaa samalla kun Oscar loikoili vuoteella etu- ja takajalat ojennettuna, selkä hellästi rouva Sandersin jalkaa vasten. (..)
- Voitteko te uskoa tätä kissaa? Kathy sanoi.
- Kuulin että hän oli täällä äitinne kuollessa, vastasin.
- Niin, me olemme nyt kavereita, hän sanoi, ja kurotti silittämään Oscarin päätä. Oscar hyväksyi huomionosoituksen ja tönäisi kuonollaan Kathyn kättä."
(s. 37)


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti