maanantai 31. lokakuuta 2011

Lauerma: "Pahuuden anatomia" (2009)

"Pahuus kiinnostaa ihmistä. Moni maailmanhistorian suurmies on ollut diktaattori, despootti ja kansanmurhaaja. Viihdekulttuurimme rakentuu pahuudelle: Viiltäjä-Jack, Hannibal Lecter, Norman Bates... Kain kiehtoo aina enemmän kuin Abel." (Takakansi)

Dosentti, psykiatri Hannu Lauerma, joka työskentelee Psykiatrisen vankisairaalan lääkärinä Turussa ja Vantaalla, on kirjoittanut kirjan siitä, miten pahuus hänen silmilleen näyttäytyy nyky-yhteiskunnassa. Pahuuden taustoja hän löytää myös kaukaisesta menneisyydestä ajalta, jolloin Homo Sapiens metsästi pohjoisella pallonpuoliskolla mammutteja ja muita suuri eläimiä henkensä pitimiksi.

*     *     *


Sisällys

- Onko tappaminen hulluutta?
- Aggressio luonnonilmiönä
- Pahaa monessa paikassa
- Hyvä paha psykiatria
- Aatetta ja uskoa
- Sarja-, joukko- ja massamurhaamista
- Iloa kamppailusta ja väkivallasta
- Rikollinen, aktivisti, terroristi vai sotilas?
- Rankaisemisen ihanuus ja kurjuus
- Mihin olemme matkalla?

     *      *      *


Kun esimerkiksi joukko nuoria naisia kokoontuu syrjäiseen paikkaan, yhteen jengiksi, voi tapahtua mitä tahansa. Heimona he voivat luoda ympärilleen maailman, joka ei vastaa sitä todellisuutta missä muut elävät. Palvoessaan toteemieläintään sutta tai kettua he voivat vielä tänä päivänäkin alkaa uhrata kiihkeästi ihmisiä tunteakseen itsensä mahtaviksi ja voimakkaiksi. Tässä ei ole mitään ihmeellistä sillä se on nykyihmisen geeneissä. Tarve johtaa mammutin kaatajia, tarve organisoda sapelihammastiikerin tappaminen.

     *      *      *

Television ansiostako meistä on tullut sokeita näkemään pieniä vihjeitä väkivallasta, joka voi eskaloitua pahimmillaan kansanmurhina? Jälkikäteen kukaan ei ymmärrä miksi tapahtui sitä mitä tapahtui. Miten on mahdollista, että kunnialliset ja hyvämaineiset ihmiset, jossain tilanteessa muuttuvat silmittömästi tappaviksi hirviöiksi - tai ainakin lähtevät mukaan tällaiseen toimintaan.

Lauerma esittää kirjassaan esimerkkinä "Isä Camillon kylä" - sarjan, joka on tullut televisiosta vuosien varrella lukuisia kertoja. Huumorin ja uskonnon varjolla Isä Camillo terrorisoi kylää, eikä katsoja näe siinä mitään pahaa. Kun hahmoa tarkastelee laajemmissa yhteyksissä, asia alkaa näyttää erilaiselta. Samanlainen gangsterismi Italiassa kuuluu myös mafian toimintatapoihin, ja tunnettu ongelma maassa on mafian soluttautuminen kaikkialle yhteiskuntaan. - Lämpimän ja hyväntahtoisen huumorin varjolla sallitaan monenlainen brutaali ja nöyryyttävä väkivalta, mikä ei ole oikeasti ollenkaan hauskaa, vaikka se televisiosta katsottuna sellaiselta näyttääkin.

     *     *      *

Suomessa järjestäytynyt väkivalta, jota ei ole tulkittu rikollisuudeksi, on liittynyt - ja ehkä edelleenkin - liittyy monenlaisiin kristillispohjaisiin uskonnollisiin liikkeisiin, joita on ollut varsinkin Länsi-Suomessa esimerkiksi Turun seudulla. 2000 - luvulla tällainen väkivalta on ehkä irtaantunut uskonnollisista kehyksistään, on maallistunut, mutta lopputulos voi olla hyvin samankaltainen. "Pelon maantiede" (2000) elokuvassa kuvataan joukkoa sivistyneitä ja kultturelleja naisia, jotka pahoinpitelevät ja tappavat miehiä, jotka heidän mielestään ovat tehneet heille vääryyttä. Eivätkä he näe siinä mitään väärää. He ovat oikeutettuja kostoonsa, kun muita keinoja ei heidän mielestään enää ole käytettävissä.

     *     *    *

Kirjassa pahuus liitetään johdonmukaisesti aggressioiden ja vihantunteiden tuottamaan väkivaltaiseen käyttäytymiseen. Lajin säilymisen kannalta tällaiset tunteet ja käytös ovat olleet välttämättömiä. Nykyihmistä ei olisi valtalajina, jollei se olisi onnistunut syjrjäyttämään kilpailijoitaan, eikä suojautumaan muita petoeläimiä vastaan. Tuhansiin vuosiin ihminen ei ole kuitenkaan enää luonnostaan tarvinnut näitä ominaisuuksia, ja niistä on tullut rasite pyrittäessä rakentaa rauhanomaisia yhteiskuntia. Luonnostaan ihminen jopa haluaa käyttäytyä aggressiivisesti, mistä ovat esimerkkinä eurooppalaiset sodat, joita vuosisatojen aikana on sodittu jopa aivan hyvin vuoksi, kun ne ovat tuottaneet nautintoa ja kiihottaneet niin sotijoita kuin strategeja.

    *    *   *

Psykiatri Hannu Lauerman lyhyt analyysi esimerkiksi Suomen nykyisestä asevelvollisuusjärjestelmästä on herkullista luettavaa, ja se omalta osaltaan osoittaa, miten yhteiskuntamme yhä perustuu organisoituun väkivaltaan, jolla ei ole mitään tekemistä todellisten, ihmisen olemassaoloon liittyvien uhkien kanssa. Aggressioita ja vihantunteita lietsotaan mystistä vihollista vastaan vielä tänä päivänä, sillä jollain tavoinhan sinänsä tarpeettoman instituution on oikeutettava olemassaolonsa. Ne jotka eivät tähän halua osallistua ovat rikollisia! Siis mm. aseistakieltäytyjät, jotka vielä tänä päivänäkin pannaan vankilaan rikoksestaan.

Aseistakieltäytyjiien ehdoton tuomio nuorille miehille on samaa luokkaa kuin mikä olisi tuomio törkeästä väkivaltarikoksesta, mikä kuvaa yhteiskuntamme arvomaailmaa oikein hyvin. Rauhanomainen, sovitteleva toimintaa ei ole niin arvostettua kuin organisoitu väkivalta, jolle ei löydy perusteita.

     *    *    *

Itse olen kohdannut henkilön, joka on koonnut ympärilleen löyhän ryhmän, joka muistuttaa 1950-luvun kartanolaisuutta, joka vaikutti Pohjanmaalla. "Liike oli tunnettu tavastaan levittää häikäilemättömästi vastustajistaan huhuja ja myös nostaa heitä vastaan tekaistuja syytteitä." (s. 117)

Liikkeen jäsenille, jotka tulivat todistajiksi oikeuteen, vannotettiin järjestelmällisesti vääriä valoja Jumalan nimeen ja tulisella piinahelvetillä pelotellen.

Kartanolaisuutta luonnehti mm. fanaattinen seksuaalikielteisyys ja puhtauden vaatimus eli pakkomielteinen seksuaalisuuden näkeminen lapsissa ja heidän pieksämisensä kuuluivat kuvaan mukaan.

Kartanolaisuudella on yhtymäkohtia rukoilevaisuuteen, joka on luterilaisen kirkon yksi herätysliikkeistä, missä myös on fanaattisia ja ekstaattisia juonteita.

"Kartanolaiset käyttivät lähes kaikkia yleisesti tunnettuja ja yleismaailmallisia pahamaineisten lahkojen keinoja", Lauerma kirjoittaa. "Mm. fyysinen väkivalta ulottui pysyvien vammojen tuottamiseen uhreille." Yksi keino olivat julkiset häväistysrituaalit ja mieron tielle karkottaminen.

Yhteinen tekijä kultin uhreilla on suggestioherkkyys eli alttius vaikutuksille. Riippuvuuden kerran synnyttyä perääntyminen onkin usein paljon vaikeampaa. Kartanolaiset etsivät juuri ahdinkoon joutuneita ihmisiä hankkiessaan jäseniä.



Ei kommentteja:

Lähetä kommentti