keskiviikko 30. marraskuuta 2011

Weil: "Painovoima ja armo" (1976)

"Filosofin ja kirjailijan kirjallisen jäämistön pohjalta julkaistu teos, joka valaisee tekijänsä aatemaailmaa aforistisesti.

Pohtiessaan maanosamme epätoivoista tilaa Simone Weil näki sen syyksi juurettomuuden. Juurettomat joko vaipuivat tylsyyteen kuten antiikin orjat tai ryhtyivät toimimaan kiskoakseen muutkin juuriltaan."
(Takakansi)

    *     *    *

Sisällys
- Painovoima ja armo - Tyhjiö ja sen täyttäminen - Tyhjiöön tyytyminen - Maailmasta irtautuminen - Mielikuvitus tyhjiön täyttäjänä - Ajasta luopuminen - Kohteeton kaipaus - Minä - Luodun tekeminen luomattomaksi - Syrjään vetäytyminen - Välttämättömyys ja tottelevaisuus - Harhakuvia - Epäjumalanpalvelus - Rakkaus - Paha - Onnettomuus -Väkivalta - Risti - Vaaka ja vipu - Mahdottomuus - Ristiriita - Välttämättömyys on kaukana hyvästä  - Sattuma - Hän jota meidän on rakastettava on poissa - Ateismi puhdistuksena - Tarkkaavaisuus ja tahto - Valmennus - Järki ja armo - Lukutapoja - Gygesin sormus - Kaikkeuden tarkoitus - Metaxy - Kauneus - Algebra - Sosiaalinen leima - Iso eläin - Israel - Sosiaalinen harmonia - Työn mystiikka

     *     *     *

Simone Weil oli poliittisesti aktiivinen filosofi 1930-luvun Ranskassa ja kuoli 32-vuotiaana keuhkotuberkuloosiin. Hän kuitenkin pettyi poliitikkoihin, kommunisteihin ja meni tehtaaseen töihin liukuhihnan ääreen, mikä vaikutti hänen ajatteluunsa ja kirjoituksiinsa. Weil mm. ihmetteli, miksi ihmiset eivät tehneet mitään parantaakseen itse olojaan vaan tyytyivät kurjuuteen.

Politiikan ja poliittisten ideologioiden ohella hän oli kiinnostunut uskonnoista. Weilin oma tausta oli juutalaisuudessa. Aluksi hän piti buddhalaisuutta juutalaisuutta ja kristinuskoa parempana uskontona, mutta oleskeltuaan Italiassa hän siirtyi  katolilaisuuden kannattajaksi, millaisena hänet on kirjoittajana tunnettu.Weil käsitteli kirjoituksissaan mm. kärsimyksen ja pahuuden ongelmia. Weilin uskonnollisista pohdinnoista on hänen kuolemansa jälkeen koottu teos  "Painovoima ja armo" (alk. 1957).

     *     *    *

Viimeisen 'Työn mystiikka' - otsikon alla on yhteensä kaksitoista lyhyttä kirjoitelmaa.

"Orjuus on työtä vailla ikuisuuden valoa, vailla runoutta, vailla uskontoa. Ikuisen valon tarkoituksena ei ole antaa meille syytä, jonka vuoksi elämme ja teemme työtä, vaan yltäkylläisyys, joka vapauttaa meidät kyselemästä tuota syytä. "

Simone Weil on ajattelussaan radikaalimpi kuin (vasemmisto)poliitikot tai ay-aktiivit. Hän ei lähde taistelemaan työelämän uudistuksista, senteistä ja prosenttikorotuksista vaan toteaa kylmän viileästi, että palkkatyötä tekevät ovat aina orjia.Vaikka orja saisi minkälaista palkkaa tahansa, hän on orja tehdessään työtä, joka on pakkoa ja omalta kannalta päämäärätöntä ponnistelua.

Weil ei näe orjan asemaa kuitenkaan toivottomana. Hän pelastuu vain tyytymällä siihen mitä hänellä on. Orja voi hallita omaa mieltään ja ajatteluaan ja kuvitella ikuisuuden. Kaukaisen valon universumin tuolla puolen. Hän voi siis elää tuosta valosta tehdessään työtä liukuhihnan ääressä ja saadessaan työperäisiä sairauksia, joihin kuolee nuorena.

Valo - mitä se sitten onkaan - on kaikki, eikä mitään meiltä puutu. Me, orjat, olemme tällöin yltäkylläisiä ajatuksistamme, siitä, mitä päässämme tapahtuu kohisten.

Toki kaikki ihmiset eivät ole orjia. Isännistä Simone Weil ei tässä yhteydessä puhu. Jollain tavoin niin orjan kuin isännänkin on selvitettävä suhteensa häntä ympäröivän luonnon kanssa.Kaikkien ihmisten on elämänsä aikana luotava itsensä uudelleen. Tietyllä tavalla orjan osa on ilmeisesti isännän osaa helpompi. Orja näkee kättensä töiden tulokset välittömästi ja hän tuntee nahoissaan, miten päivä kuluu aamusta iltaan asti kyllästyttävässä työssä.

tiistai 29. marraskuuta 2011

Krishnamurti: "Elämän kokonaisuus" (1982)

"Kirjan aiheena on ihmisen orjuuttaminen, se mikä saa meidät jatkuvasti antautumaan rodun, uskonnon, ideologian tai kansallisuuden asettamiin rajoihin ja elämään sidottua, epätyydyttävää elämää." (Takakansi)

     *     *     *

Vuonna 1986 kuollut J. Krishnamurti oli intialainen filosofi, joka ei ajatuksineen jättänyt ketään kylmäksi. Vuonna 1984 hänelle myönnettiin elämäntyöstään jopa YK:n Rauhanmitali.

Krishnamurti vaikutti 2. maailmansodan jälkeisessä ns kylmän sodan maailmassa, jossa Yhdysvallat ja Neuvostoliitto olivat blokkeineen vastakkain. Hän uskoi, että ihmiset voivat elää sovussa ja sivistyneesti keskenään, mutta maailmanuskontoihin ja ideologioihin sisältyvästä heimoajattelusta on päästävä eroon.

Toisistaan eristäytyneet leirit (Nato, Varsovan liitto), jotka pitivät yllä armeijoita ja asevarustelivat, ovat tämän heimoajattelun ilmentymiä. Niin kristinusko, islam (kuin silloinen neuvostokommunismi) oikeuttivat valtioiden nimissä harjoitetun joukkomittaisen tappamisen. Pysyvä rauha maailmaan on saavutettavissa vain luopumalla tällaisista ehdottomaan totuuteen, oikeaoppisuuteen ja varmuuteen tähtäävistä ajatusjärjestelmistä.

     *     *     *

"Elämän kokonaisuus" (1981) on viimeisiä suomeksi käännettyjä Krishnamurtin tekstejä, missä hän kirjoittaa mm. rakkaudesta. Rakkauden hän katsoo syntyvän kaiken sellaisen kieltämisestä, mikä ei ole rakkautta. Rakkaus on jotain sellaista mikä on, mutta mikä ei ole aina sanottavissa sanoin. Siinä on jotain mystistä. Se on merkityksellistä, syvää ja kaunista. Pyhää.

Ajattelulla rakkautta ei voi saavuttaa. Siis ajattelu on kiellettävä. Rakkaus ei ole ajattelemisen vaan tuntemisen asia. Tuntemisen johon liittyy myötätuntoa jotain toista esimerkiksi itselle rakasta ihmistä kohtaan mikä on totaalista, täydellistä, lopullista.

Krishnamurti muistuttaa, että länsimaisesta ajattelusta poiketen itämaisessa ajattelussa korostetaan sitä, että ihmisen minä on jo tuolla puolen ajan. Aika- ja elämänkäsitys on siten kehämäinen. Elämää ja kuolemaa ei eroteta toisistaan niin kuin esimerkiksi kristinuskossa. Ihminen elää mielessään, sisimmässään jo tuolla puolen. Jossain toiseudessa.

Ihmisen ajattelu ja aistiminen, eläminen, tapahtuu kuitenkin tällä puolen. Tässä maailmassa. Ihminen voi kahlita itsensä mielessään erilaisiin uskontoihin ja ideologioihin, jotka rajoittavat hänen olemistaan ja kykyään rakastaa, tuntea myötätuntoa toisia kohtaan.

Ajattelun sitominen esimerkiksi kristinuskoon ja sen jumaluuden käsitteeseen on haitallista ihmisen aivoille. Se rappeuttaa ja antaa luvan esimerkiksi väkivallan käytön ihmisten keskisten ongelmien ratkaisemisessa ja oman uskon puolustamisessa.

Krishnamurtista myöskään puolisoiden välinen rakkaus ei voi perustua mihinkään kaavamaisesti määriteltyyn suhteeseen. Suhteen on oltava tietyllä tavalla avoin ja vapaa elämää rajoittavista rutiineista.

Viljamaa: "Pakko saada. Addiktoitunut yhteiskunta" (2011)

"Nyky-yhteiskunta suosii pitkiä työpäiviä, extreme-lajeja ja nettipäivitysten vahtaamista. (..)
Riippuvuus voi syntyä niin ruokaan, liikuntaan, tupakkaan, alkoholiin kuin seksiinkin." (Takakansi)

     *     *     *

Sisällys
- Kun mikään ei riitä - Kuka meistä on addikti - Toiminnalliset addiktiot - Aineriippuvuudet - Jo riitti, kiitti - Lisää luettavaa

     *     *     *

Riippuvuuksista on kirjoitettu 2000 - luvulla pari hyllymetriä kirjoja. Tämä Janne Viljamaan "Pakko saada" (2011) on yksi näistä kirjoista. Kirja ei ehkä ole näiden kirjojen eliittiä, mutta lukukelpoinen kirja kuitenkin on. Pientä tarpeetonta sälää kirjassa on paljon, ja keskittymällä olennaisiin asioihin kirjasta olisi saanut vielä luettavamman. Pikkutarkka, populistissävytteinen journalististinen kerronta ja ohjeitalistaava onnellisuusopasmaisuus hieman haittaavat lukukokemusta.

    *     *     *

Mustavalkoinen paha riippuvuus, hyvä riippuvuuksien puute asetelma häiritsee sekin, sillä ihminen tarvitsee syntymästään lähtien riippuvuuksia. Elämässä on oltava monien asioiden suhteen toistoa ja arkisia rutiineja.

Ensimmäinen riippuvuus syntyy äidin ja lapsen välille. Ilman tätä riippuvuutta esimerkiksi lapsen kehitys viivästyy tai jotkut kehitysvaiheet jäävät kokonaan väliin, mikä saattaa vammauttaa ihmisen loppuiäksi.

Seksiriippuvuus ei ole pelkästään huono asia. Olennaistahan on, kokeeko ihminen sen ongelmaksi ja onko siitä haittaa muille. Jos riippuvuus liittyy parisuhteeseen, kysehän on vain toivottavasta ja monien kateudella tavoittelemasta tilasta. Esimerkiksi edesmenneen runoilijan Tommy Tabermannin ja hänen vaimonsa suhde oli myönteisessä mielessä riippuvuussuhde.

Elämässä on oltava myös paheita, pieniä, ehkä haitallisia, nautintoja. Riippuvuutta kahviin ei nykypäivänä voi pitää kovin suurena haittana. Jos kahvin hinta esimerkiksi kolmikertaistuisi, köyhät ihmiset kärsisivät ensimmäiseksi, koska suuri osa ruokarahoista menisikin yllättäen yhteen nautintoaineeseen.

     *     *     *

Sosiaalipsykologi Janne Viljamaa väittää esimerkiksi, että seksiriippuvuuksien takana on lisääntynyt pornografinen materiaali. Lapsuuden kokemuksilla on myös merkitystä. Seksiaddiktioista joka tapauksessa alettiin puhua vasta 70-luvulla, jolloin miestenlehdet yleistyivät. Nettiporno tuli tietysti kuvaan mukaan netin myötä 90-luvun lopulla.Seksiriippuvainen ei Viljamaan mukaan nauti seksistä vaan se on ilotonta ja pakonomaista. Tosin voidaan epäillä ovatko kaikki nuoret miehet, jotka väkisin harjoittavat seksiä kerätäkseen lisää kokemuksia addikteja vaiko vain kulttuurinsa uhreja tai tuotteita.

Eri ihmisten seksuaalivietin voimakkuus vaihtelee, mitä kirjan tekijä ei ota huomioon. Esimerkiksi pakonomainen itsetyydytys voi johtua yksinkertaisesti siitä, ettei esimerkiksi nuori nainen tai mies ole parisuhteessa. Missä kulkee riippuvuuden ja normaaliuden raja, lienee mahdotonta tarkkaan määrittää. Viljamaakin päätyy siihen, että seksi muodostuu riippuvuudeksi silloin, kun ihminen itse tai hänen lähellään olevat ihmiset kokevat vaikkapa jatkuvan masturboinnin tai seksin vonkaamisen ongelmalliseksi.

Wuori-Tabermann: "Meitä oli KAKSI" (2011)

"Runoilija Tommy Tabermannin leski kirjoittaa herkällä otteella luopumisesta, surutyöstä ja yliluonnollisesta kokemuksestaan. Miten ohut lanka välillämme onkaan?" (Takakansi)

     *     *     *

Sisällys
- Meitä oli kaksi - Rohkea soturi - Lupaus - Yksin - Via dell'amore - Perhonen kädelläni - Dorianin käskyläinen - Hetki hautausmaalla - Uni - Ensimmäinen joulu - Uuteen vuoteen -  Eräs kohtaaminen - Ohut lanka välillämme - Yksinpuhelua - Ave maria - Nämä ikuiset kyyneleet - Vertaistukea - Virallisesti leski - Elämä jatkuu - Kohtalotoverit - Aamukävelyllä - Omassa huoneessa - Enkeiden lähettiläs - Häivähdys kevättä - Naurua ja kyyneleitä - Älä unohda unelmia - Pieni, suuri hetki - Hyvää energiaa - Odotusta - Mistä tunnet ystävän? - Eräs aamu - Kukkiva puu - Lähellä ja kaukana - Runot

     *     *     *

Mikä se on joka julkaistiin ensimmäisen kerrran vuonna 1974, sitten vuonna 1995 ja viimeksi viime vuonna 2010? Se oli Tommy Tabermannin suosittu runoteos "Tähtiä kämmenellä". Teos on yksi niistä kokoelmista, joka teki runoilijasta kuolemattoman suomalaisten silmissä. Suurin osa runoista oli rakkausrunoja, jonkinlaista käyttörunoutta, jota korkeakulttuuriset kirjallisuuden harrastajat Suomessa eivät ole arvostaneet järin korkealle. Tabermann on kuitenkin ollut vuosikymmenet yksi luetuimmista runoilijoista, ehkä jopa ykkönen.

     *     *     *

Aurinko, sinä sanoit kun me katselimme kuuta.
Sinä vannoit pitäneesi
tähtiä kämmenellä,
että kissat
olivat suudelleet lintuja,
kielot kukkineet pakkasessa.
Kun me olemme rakastelleet
sinä olet aina
sillä tavalla
oikeassa ja väärässä
etten muuta voi kuin rakastaa sinua.


     *     *     *

Runoilijan leski Tuija Wuori-Tabermann on kirjoittanut muistelmateoksen "Meitä oli kaksi" (2011), jonka jokaisen n 30 kappaletta hän aloittaa Tommyn runolla. Yllä oleva runo ei ole kuitenkaan yksi niistä, mutta se on yksi hänen rakastetuimmista runoistaan.

Yksi tarinoista on otsikoitu 'Ohut lanka välillämme', jossa Tuija Wuori-Tabermann kertoo yliluonnollisista tai sellaisiksi tulkitsemistaan kokemuksista Tommyn kuoleman jälkeen.

"Tunnen kevyen ilmavirran, joka kulkee ohitseni. En voi erehtyä siitäkään. Minä tosiaan TUNNEN sen, mutta huoneessa ei ole ketään." (s. 54)

Pöydällä ollut kynttilä sammuu omia aikojaan ilman näkyvää syytä. Leski sytyttää kynttilän uudelleen. Se sammuu toistamiseen. Vasta kolmannella yrittämällä liekki alkaa taas palaa tasaisesti.

"Epäilen aistimuksiani. Mielessäni viivähtää, ovatko nämä kenties jotakin väsymyksen aiheuttamia harhoja? Stressiä? 

Myös muilla Tommyn läheisillä on vastaavanlaisia kokemuksia.

"Ajatus siitä että olisit jossakin toisella tähdellä, kaukaisten galaksien ulottumattomissa, sai meiltä heti hylkäävän tuomion. Olimme varmoja että siinä sinä olit meidän kanssamme."

Harisalo: "Luovuuden teknologiat" (2011)

"Kirja esittelee keskeisiä välineitä ja työkaluja, joiden avulla ihmiset voivat vahvistaa luovaa mieltään. (..)

Kirjalla on käytännöllisiä tavoitteita, joista ensimmäinen on edistää ihmisten välistä vuorovaikutusta. Toinen tavoite on vahvistaa organisaatioita."
(Takakansi)

     *     *     *

Sisällys
- Johtamisen perustehtävät - Luovuuden edistäminen organisaatiossa - Luovuus ongelmanratkaisijana - Ongelmien etsintä strategisena luovuutena - Ongelmien määrittely strategisena luovuutena - Ongelmien ratkaisu strategisena luovuutena - Innovaatioihin johtavat pitkät tiet

     *     *     *

Jokainen vähänkin aikaa työelämässä ollut on mitä todennäköisimmin joutunut tilanteeseen, jossa ideoidaan jotain uutta tuotetta tai palvelua tai mitä tahansa muuta asiaa. Ideoinnin taustalla on jokin asia, joka on määritelty ongelmaksi ja johon haetaan ratkaisua.

Ideointia varten on kehitetty ja testattu lukuisa määrä erilaisia menetelmiä, joista kerrotaan mm. tamperelaisen professorin Risto Harisalon "Luovuuden teknologia" (2011) - kirjassa.

     *     *      *

Menetelmät eivät ota kantaa itse ongelmaan, mutta ennen kuin voidaan lähteä ideoimaan yhtään mitään, ongelma on tunnistettava ja rajattava. Ongelman määrittelyä rajoittaa aika- ja resurssipula, mutta liika kiire on haitaksi, koska organisaatioiden toiminta tapahtuu lähes aina epävarmassa ympäristössä, jossa joutuu ottamaan riskejä.(Tietysti myös liika hitaus on haitaksi, koska ongelmiin on pystytty reagoimaan ennen kuin on myöhäistä. Riski saattaa toteutua silloinkin, kun ei tehdä mitään. Kun ei esimerkiksi puututa koulun homeongelmaan. Asioiden silleen jättäminen ei siten ole aina mielekäs vaihtoehto niin kuin joskus kuvitellaan.)

     *      *      *

Ongelman tunnistamista seuraa loogisesti ongelman määrittely. Ongelmiin ei ole yhtä totuutta ja oikeaoppista ratkaisua vaan vaihtoehtoja on aina useita. Ongelma näyttää lisäksi eri näkökulmista erilaiselta. (Esimerkiksi homeongelma näyttää lasten ja opettajien näkökulmasta erilaiselta kuin virkamiesten ja kunnallispäättäjien kannalta. Kuntalaiset joita ongelma ei koske voivat joko liioitella tai vähätellä ongelmaa saamansa tiedon perusteella. Aina on mahdollista, ettei ongelmaa tällä kertaa edes ole tai sitten on jo myöhäistä - opettajat ovat saaneet homepölykeuhkon ja ovat matkalla sairaseläkkeelle tms.) Joka tilanteessa on kuitenkin pystyttävä vastaamaan kysymykseen, miten tästä eteenpäin?

     *     *      *

Kun ongelma on tunnistettu ja määritelty, tullaan kolmanteen prosessin vaiheeseen eli siihen, mitä ongelmalle tehdään, miten se ratkaistaan. Yksi tapa on siis käyttää erilaisia luovan ongelmanratkaisun tekniikoita, johon eri osapuolet voivat osallistua. (Kouluesimerkissa kaikki, joita ongelma koskee, voivat olla ideoimassa ratkaisua siihen.) Tekniikoiden avulla saadaan nostettua esiin eri vaihtoehtoja, joiden joukosta esimerkiksi kunnallispäättäjät tai virkamiehet haarukoivat sopivat tavat puuttua ongelmaan.

Niipola: "Duudsonit. Jekkukirja" (2011)

"Mikä on Velmukelmu? Millaista jälkeä syntyy Ketsuppipesussa? (..)

Me opetetaan nyt sulle meirän parhaat källit. Jos luet vain yhden kirjan, lue tämä."
(Takakansi)

     *     *     *

Sisällys

- Isäntä rakentaa - Tekniikan ihmelapsi - Kunnioita isääsi ja äitiäsi - Duudsonit keittiössä - Koulussa tyhmyys tiivistyy

     *     *     *

En muista milloin olisin viimeksi nauranut niin paljon kuin lukiessani "Duudsonien jekkukirjaa" (2011). Nuorten miesten huumori on absurdiudessaan vertaansa vailla, eikä ole oikeastaan mikään ihme, että he ovat tempuillaan valloittaneet maailmaa. Duudsonien hyvyyteen on helppo uskoa, kun sen näkee silmiensä edessä kirjaa lukiessa.

Verrattuna Duudsonien videoihin, joita en pysty edes katsomaan, jekkukirja sisältää monta astetta kevyempää huumoria kuin heidän rajut live-esityksensä. Toki näitäkin performansseja löytyy esimerkiksi YouTubesta.

     *     *     *

Ensimmäinen pila, joka tuntui tajuttoman hauskalta kaikessa harmittomuudessaan, oli post-it -lappujen käyttö. 'Ala laputtaa' - niminen temppu löytyy myös tuubista. Lapuilla yksinkertaisesti voidaan laputtaa mikä tahansa kohde, ja hämmentää sillä tavoin laputettavaa. Siinä pila kaikessa yksinkertaisuudessaan. Pilan tehnyt tai tehneet tietysti seuraavat tekonsa vaikutusta sopivasta piilopaikasta käsin.

Pojat lähinnä Jukka on videolla laputtanut kaverinsa Jarpin auton. Videolla on tehty vielä lisäjäynää, jollaista ei kirjassa ole tietysti kerrottu.

      *     *     *

Auton penkki on hissattu niin eteen, ettei Jarppi pääsee istumaan autoon. Jarpin ensimmäinen reaktio avattuaan auton oven oli odotusten mukaisesti
- Voi s**a, manaa Jarppi yrittäessään vetää etupenkkiä taaksepäin. Lappuihin hän suhtautui vielä pelkällä hämmennyksellä.

Ruuvilla on estetty, ettei penkin liikuttaminen tapahdu kädenkäänteessä. Saatuaan penkin paikoilleen Jarppi kiskoo ärtyneenä kaksin käsin lappuja auton tuulilasista. Suurimman osan erivärisistä post-it -lapuista hän jättää autoon.

Kun Jarppi saa vihdoin autonsa käyntiin ja liikkeelle, pakoputkeen pantu pilli saa auton ujeltamaan hillittömästi.

Auton lähtiessä liikkeelle Jukka tulee esiin piilosta ja huutaa Jarppia, joka hetken päästä ilmeisesti pysähtyy, mutta mitä sitten tapahtuu, sitä ei näytetä... Ilmeisesti ensin on käsikähmä ja sitten hillitöntä nauru ja sanailua puolin ja toisin.

Linkit

Piilokamerapäälliköt ep.1 Källikoulu: POST IT-källi 
Ovatko Duudsonit syyllisiä laputusbuumiin?

JATKUU...

Ojansuu: "Pyhyys. Rajalla oleva ihminen" (2011)

"Totuuden tavoitteleminen on edelleen ihmisen elämää leimaava päämäärä. Varmuuden ja oikeaoppisuuden vaatimukset estävät meitä kuitenkin pääsemästä lähemmäs selittämätöntä, pyhää." (Takakansi)

     *     *     *

Sisällys
- Johdanto: Ymmärryksen vanhuus - Kadonneen aarteen metsästys - Maallistettu filosofia - Me uskomme jotta me eläisimme - Me emme ole itseämme tehneet - "Me Emme ole itseämme tehneet" - Rajallisuutemme maailmat - Selviytymisemme tarina - Rajallisuuden etiikka - Epilogi: vanhuuden katsomus

     *     *     *

Opettaja, filosofi, kirjailija Johannes Ojansuun kirja "Pyhyys" (2011) ilmestyi ensimmäisen kerran seitsemän vuotta sitten. Kirja sai myönteisen vastaanoton mm. luterilaisen kirkon piirissä ja se oli ilmestyessään ehdolla "Kristillinen kirja" - palkinnon saajaksi.

Ojansuun kirjan kaikkia juonteita ei voi käsitellä yhdessä blogikirjoituksessa, mutta joihinkin kohtiin on mahdollista puuttua. Lähden liikkeelle prologista ja epilogista ja jätän keskiosan väliin. Tyhjäksi.

     *     *     *

Ensimmäinen ajatus selattuani kirjan eilen illalla läpi ja luettuani tänä aamuna alun ja lopun oli, miksi tämä kirja on kirjoitettu? Rivien välistä on valitettavasti luettavissa aika ikäviltä tuntuvia asioita. Kristinuskon aikansa elänyt, tuhoava lähestystyön henki on edelleen voimissaan, mitä tarjoillaan rauhanlippua heilutellen. Ojansuu haluaa levittää ilosanomaa revisioidussa muodossa, uudenlaisen oikeaoppisuuden ja totuuden hengessä kaikkeen maailmaan. Tuntuu pelottavalta.

Kirjan vaikuttaa hengeltään ortodoksikristillisyyden ja luterilaisuuden sekasotkulta. Katolisen kirkon pyhyys on hylätty. Pyhyys ei Ojansuulla enää liity esineisiin ja paikkoihin, mikä on keskeinen osa katolilaisuutta. Ojansuu liikkuu vain korviensa välissä tuntien keski-ikäisen miehen ahdistusta lähinnä kai nuorten naisten edessä.

Keskeisiä ajatuksia kirjassa ovat mm. ihminen tietoisuus itsestä ihmisenä, tietoisuus toisesta ihmisestä toiseutena, tietoisuus luonnon merkityksestä ihmisen kannalta, totuus omasta vanhemisesta ja kuoleman läheisyydestä, tunne omasta rajallisuudesta ja elämän tyhjyydestä sekä pakkomielteinen kuvitelma saavuttamattoman - tai kuoleman kautta saavutettavan - jumaluuden olemassaolosta

     *     *     *

Filosofimme on huolissaan pyhyyden katoamisesta länsimaissa, mistä hän syyttää mm. kirkkoa (tai kirkkoja). Kirkko on hänen mielestään opillisesti jähmettynyt, eikä se anna tilaa aidon toiseuden tunnustamiselle. Toiseutta Ojansuu jauhaa, mutta ainakaan alussa ja lopussa juurikaan kertomatta mitä se tarkoittaa. Vaikutelmaksi tulee, että toiseus on kahden länsimaisen ihmisen, kenties keski-ikäisen miehen ja nuoren naisen, välistä vuorovaikutusta. Toisen toiseutta on kunnioitettava, sillä se mitä toinen on, on eri asia kuin mitä me itse olemme tms. Tuntuu aika kliseiseltä. Kummatkin kuitenkin ovat ihannetapauksessa ilmeisesti kristittyjä, sillä muutenhan heillä ei ole yhteistä kieltä ja oikeaa asennetta elämään.

Myös moderni ja postmoderni yhteiskunta on edesauttanut pyhyyden katoamista. Esimerkiksi moderni tapa tuhota luontoa kirjoja painamalla ei vastaa kestävän kehityksen vaatimuksia ja parempi olisi jättää asiat silleen tai vain blogata. Siten esimerkiksi Ojansuun oman kirjan olisi - tällä logiikalla - voinut jättää painamatta, ja hän olisi käytännössä toteuttanut paremmin omaa filosofiaansa ja kunnioittanut luonnon monimuotoisuutta ja ehkä toiseuttakin. Tosin ekokatastrofien rinnalla muutaman puun kaataminen tai aukkohakkuu ovat tietysti pikkujuttuja.

    *     *    *

Ojansuu usko oman ajattelunsa erinomaisuuteen, ja kukapa ajattelija ei uskoisi, jos on uskonmies tai -nainen. Hän uskoo, että varmuuden tunne on korvattava epävarmuuden tunteella ja tietoisuus epätietoisuudella. Siinä hänen oppinsa keskeinen silmänkääntötemppu, joka ei tunnu kovin vakuuttavalta. Kirkot ja kristinusko vielä nykymuodossaan ruokkivat oikeaoppisuutta ja Raamattuun perustuvaa totuuden puhumista.

Pelastus on kuitenkin lähellä. Riittää kun luovutaan universaalista kristinuskosta ja hyväksytään (lähes) kaikki subjektiiviset tulkinnat oikeina. Jokainen ihminen joka tapauksessa rakentaa omassa pikkupäässään omat tulkintansa, sanoivat oppineet totalitaristit sitten mitä tahansa. Näin voidaan säilyttää kristinuskon pyhyys muiden oppien puristuksessa. Ratkaisu on siis eräänlaista uskonnollista populismia. On hyväksyttävä, että kaikki se mitä ihmiset pitävät totena, on jollain tavoin tarkoituksenmukaista heidän oman eloonjäämisensä kannalta tms.

     *     *     *

Hengen ja aineen dualismi hiertää. Vaikka ihminen hyväksyisi kaikkien muiden (potentiaalisesti kristittyjen) toiseuden, ihminen on vain yksi eläin- ja ihmislaji muiden joukossa. Kissojen ja koirien toiseutta on vaikea niellä kristittynä. Puhumattakaan tuotantoeläimistä, sillä tällöin päätyisimme ajatuksiin ihmisten kannibalismista tms. Lisäksi ihminen lajina on kehittynyt evoluution aikana - ja tulee oletettavasti kehittymään lähimpien satojen tuhansien vuosien kuluessa tästä eteenpäinkin johonkin suuntaan. Lopulta ihminen lajina häviää maapallolta, ja jokin toinen laji, ehkä ihmisenkaltainen, on valtalajina kaukana tulevaisuudessa. Lopputulos on ihmisen kannalta tyly - tyhjyys, mikä Ojansuuta ahdistaa.

Ihmisen häviämisessä lajina maapallolta, teki ihminen sitten mitä tahansa, on ajatuksena vapauttava. Se antaa perspektiiviä nykyisyyteen, menneisyyteen - ja kauas tulevaisuuteen. Ehkä filosofimme Johannes Ojansuukin lopulta tajuaa, että kristinusko syntyi populistisen joukkoliikkeen kautta vain 2000 vuotta sitten ja se häviää aivan varmasti lähimmän 2000 vuoden aikana omaan mahdottomuuteensa niin kuin kaikki muutkin universaalit maailmanuskonnot ja -ideologiat. Uskonnot ovat tulleet tyhjyydestä ja häviävät tyhjyyteen. Sen pituinen se.

sunnuntai 27. marraskuuta 2011

OLET NUORI NAINEN. Osa 17. Ensin häät, sitten hautajaiset

Häiden jälkeen Viivi ja Armas tapasivat seuraavan kerran hautajaisissa. Armaksen isoäiti, jota Viivi ei ehtinyt koskaan edes nähdä, kuoli yllättäen.

Marraskuinen päivä kylmän talon lasiin piirtyvine kuurankukkineen, ei olisi voinut olla parempi päivä tällaiselle tilaisuudelle.

Häiden  ”Ave Maria” oli muuttunut hautajaisten ”Ave Mariaksi”.

”Ave Maria lempehin, sun luokses taivaasehen saakka
nyt pyyntö nousee palavin:
pois sielun pyyhi syntitaakka!
Niin huoletonna uinahdamme,
vaik syyllinenkin tunto ois.
Oi äiti, katso tuskiamme,
sä ällös käänny meistä pois!
Ave Maria!”

Franz Schubertin suositun ”Ave Marian” melodia soi Armaksen mielessä vielä seuraavana aamuna pitkien öisten unien jälkeenkin. Oikeastaan paljon muuta Armas ei tilaisuudesta muistakaan kuin "Ave Marian" ja Viivin lämpöiset kädet. Kappelin ikkunasta, puiden välisti pilkotti punertava taivas, alkava iltarusko ja kuulas pakkassää. Nopeasti kylmentyvä ilma hunnutti kappelin takana olevat puut seremonian aikana valkoisiksi morsiamiksi.

Armaksen ajatukset pysähtyivät Mariaan. Isoäidin nimi oli ollut Maria, Viivin toinen nimi oli Maria ja äidin kolmas nimi oli Maria. Kaikki marioita. Kristityn katolisen maailman yleisin nimi. Kaikki naiset haluavat hengessään olla ikuisia neitseitä ja marioita. Kristuksen morsiamia.

Maria, maria, maria… Kolme naista. Kolme rakasta eri-ikäistä naista. Mariat, heidän nimensä ja Schubertin laulu heistä ja heidän nimensä kunniaksi. Marian kunniaksi.

    *     *     *

Mutta Schubertin ”Ave Maria” ei ole Schubertin, vaikka niin yleisesti uskotaan. Uskonnollisen sävellyksen sanat ovat lainaa Kanaalin toiselta puolelta Skotlannista. Sir Walter Scott tuli angloamerikkalaisessa maailmassa 1800-luvun alussa kuuluisaksi runoelmastaan ”The Lady of the Lake”. Eikä hän ollut edes katolinen, vaikka olisi voinut olla. Joskus Scottin sanat korvataankin "Ave Maria" -rukouksen sanoilla. Episkopaalisen kirkon bestseller-runoa ei ilmeisesti pidetä riittävän arvokkaana kaikkiin tilanteisiin.

Itävalta-Unkarin sotaisassa suurvallassa syntynyt Franz Peter Schubert (1797-1828) ei katolisuudestaan huolimatta ollut mikään puhdas pulmunen - tai Sir Walter Scott oli elämäntavoiltaan häntä hartaampi kristitty. Musiikin lapsenero kuoli 31-vuotiaana kuppaan, jonka oli saanut 25-vuotiaana. Välitön kuoleman syy oli kuitenkin lavantauti mitä edesauttoi ajan lääkäreiden puoskarointi elohopealla.

     *     *    *

Sir Walter Scottin runoelman "The Lady of the Lake", johon Schubertin ”Ave Marian” sanat perustuvat taustalla on tarina Skotlannin 1500-luvun alkupuolella eläneestä kuninkaasta Jaakko V:stä ja hänen valtataistelustaan Douglasin suvun kanssa.

Tarina on ritariromantiikkaa, jota Miguel de Cervantes parodioi ”Don Quijotessaan” (1605). Tuulimyllyjä vastaan taisteltiin tosielämässäkin.

Kuningas Jaakko V saapuu vihollisensa suojelijan linnaan vakoojana James Fitz-Jamesina, nuorena ritarina, joka rakastuu linnanneitoon Elleniin, vihollisensa tyttäreen.

Ellen ei ole kuitenkaan kiinnostunut tulokkaasta vaan hänellä on oma suosikkinsa, toinen nuori ritari Malcolm Graeme, joka tuntee sympatiaa Douglasien ahdistettua asemaa kohtaan. Elleniä kosiskelee vielä kolmaskin mies Roderick Dhu, jonka linnassa Ellen ja hänen isänsä James Douglas ovat piilossa kuninkaan kätyreitä.

Taistelussa Roderick Dhu miehineen ja Jaakko V armeijoineen kohtaavat toisensa, minkä taistelun kuningas voittaa.

Loppuhuipennus tapahtuu hovissa, jossa nuori neitsykäinen Ellen Douglas paljastaa kuninkaalleen, että hänen rakkautensa kohde ei ole kuningas vaan kuninkaalle uskollinen uljas ritari Malcolm Graeme. Kuningas siunaa ritarillisesti avioliittokilpailijansa ja Ellenin avioliiton, mikä vahvistaa Jaakko V:n ja Douglasin suvun välisen liiton.

     *     *     *

Scottin runoelman "The Lady of the Lake" kolmannessa laulussa, 'Canto Third', ovat Schubertin lainaamat "Ave Maria" - runon sanat. 

Ave. Maria! maiden mild!     
Listen to a maiden's prayer!
Thou canst hear though from the wild,     
Thou canst save amid despair.
Safe may we sleep beneath thy care,     
Though banished, outcast, and reviled--
Maiden! hear a maiden's prayer;     
Mother, hear a suppliant child!
Ave Maria!

Kolmannessa laulussa kerrotaan myös muun muassa, että Ellenin isä James Douglas ei halunnut osallistua, eikä osallistunutkaan, kapinaan kuningas Jaakko V:tä vastaan toisin kuin monet muut suvun miehet kuten Roderick Dhu, joka kosiskeli Elleniä. Ennen sotaan lähtöään Dhu kuulee vahingossa Ellenin rukoilevan ja laulavan laulua, joka on ylistys Marialle, hän kuulee siis Schubertin ”Ave Marian”.

Ellenin rukouksen jälkeen kapina kukistuu, kapinaan osallistunut Dhu kuolee, kuningas Jaakko V saa pitää valtaistuimensa ja Ellen itse siis saa haluamansa puolison, ritari Malcolm Graemen. Loppu hyvin kaikki hyvin. Ainakin vähäksi aikaa... Seuraavaan pyhään sotaan asti.

     *     *     *

Jokin Marian hautajaisissa jäi häiritsemään Armasta. Marioita se ei häirinnyt. Se mikä häiritsi saattoivat olla rukouksen sinänsä kauniit psalmin ja saarnaajan sanat, jotka eivät sovi tähän päivään. Tai sopivat sotaisuutensa ja armottomuutensa takia ehkä liiankin hyvin.

Suhiseva sana 'sota' sai alttarilla olevan kynttilän liekin lepattamaan hetkeksi, sanan ajaksi. Toivottavasti joku, ehkä vainajien henget, lopulta aina protestoivat kaikkea katteetonta kuoleman ylistystä kohtaan, kun elävät eivät sitä tee.

perjantai 25. marraskuuta 2011

Niemelä & Malmi: "Neittideitit - uusi onni verkosta" (2011)

"Kaipaatko seuraa, mutta baareissa roikkuminen ei innosta ja ruokakaupan kassajonossa ei tärppää? Nettideittaa! Opi miten uuden onnen metsästys onnistuu online – turvallisesti ja tehokkaasti. Kirja käy perusteellisesti läpi nettideittailun kolme vaihetta: verkossa tutustumisen, itse treffailun sekä deittailumokien ja -mutkien tunnistamisen ja suoristamisen." (Takakansi)

     *     *     *

Sisällys
- Neulaa heinäsuovasta - Kerman kuoriminen - Lavatanssit

     *     *     *

Uusien kirjojen hyllystä bongasin tällä kertaa "Nettideitit - uusi onni verkosta?" (2011) - kirjasen. Esimerkiksi Facebook - tuttavuus saattaa johtaa siihen, että toisilleen aiemmin tuntemattomat henkilöt haluavat syystä tai toisesta tavata toisensa. Kyse ei välttämättä ole deiteistä, vaikki sitä nimitystä tällaisista tilanteista mm. tässä kirjassa käytetäänkin. On monia muitakin syitä, miksi ihmiset haluavat ja voivat tavata toisiaan.

Minni Niemelän & Pasi Malmin kirjassa keskitytään kuitenkin ainakin jonkinlaisia seksuaalisia väristyksiä herättäviin tapaamisiin, jotka harvoin johtavat yhtään mihinkään, ehkä enintään tuttavuuden syvenemiseen ja parhaimmillaan ystävyyyteen. Toki jopa avioliittoja on syntynyt, joka on alkanut satunnaisella seurustelulla netissä esim. Facebookin tai MySpacen kautta.

     *     *    *
    
Verkossa tutustumisessa ovat puolensa. Se mahdollistaa tutustumisen toiseen kunnolla ennen ensimmäistä kohtaamista. Ja jos haluaa vain pientä flirttiä tai seksiä, sekin on mahdollista. Ennen muuta netin etuna on se, että on mahdollista tutustua ihmiseen - iästä ja sukupuolesta riippumatta. Toinen etu on se, että netissä tutustuu ihmisiin, joita ei reaalimaailmassa ehkä koskaan olisi kohdannut. Kohtaamiset eivät ole aikaan ja paikkaan sidottuja. Keskusteluja voi käydä yhtä hyvin yöllä kuin päivälläkin.

Esimerkiksi Facebookin deittisovellukset on korvannut perinteiset lehti-ilmoitukset, joilla on haettu sopivaa seuraa. Profiilien kautta saa perustiedot ihmisistä ja se luo ensivaikutelman. Keskeistä on kuvien käyttö, mitkä kertovat aluksi enemmän kuin se mitä profiiliin on kirjoitettu.

Facebookissa voi viestiä eri tavoin ennen kuin edes harkitsee tapaamista. Yksi tapa on sähköpostien lähettäminen, jolloin voi käydä privaattia keskustelua. Toinen tapa on mikrobloggaaminen, jossa viestit näkyvät kaikille muillekin. Flirttailuun on oma työkalunsa.

Varsinkin naisille ongelmaksi saattaa muodostua liian monet deittiehdokkaat tai deitit, joista ei osaa  valita itselleen sopivaa ehdokasta. Niemelä & Malmi kehottavat harkitsemaan tarkkaan, kannattaako nettideittejä ottaa Facebook-ystäviksi - varsinkin jos niitä on monta. Selvittämättömät suhteet voivat aiheuttaa hankaluuksia.

     *     *      *

Suurin osa Facebookinkin käyttäjistä on käyttänyt sosiaalista mediaansa vielä varsin vähän aikaa. Kokemuksia deittailusta ei välttämättä ole paljon. Joka kymmenes oli seurustellut netissä jonkun kanssa yli vuoden, muut vähemmän aikaa.

Treffit voivat joko onnistua tai olla onnistumatta. Tavallisimmin tapaaminen epäonnistuu, jos on jättänyt sanomatta itsestään jotain olennaista etukäteen. Ensitapaamisen paikan on hyvä olla julkinen paikka, joka on turvallinen. Oma koti ei oli sopiva paikka, jollei halua heti mennä pidemmälle parisuhteessa.

     *     *     *

Oli tapaaminen sitten onnistunut tai epäonnistunut, on toiselle hyvä heti kertoa missä mennään. Jatketaanko tapailua vai jatkuuko ystävyys vain esimerkiksi Facebookissa jos sielläkään. Sanattomista vihjeistä voi seurata väärinkäsityksiä. Kulttuurien välillä on eroa, millaista kemiaa ihmisten väliltä vaaditaan heti ensitapaamisen yhteydessä. Esimerkiksi Intiassa ei pidetä ongelmallisena sitä, että heti ei synny romanttista ihastumista vaan suhteelle annetaan tilaa kehittyä.

Parker: "Unet ja painajaiset" (2011)

"Kirja pureutuu perusteelliseti yöllisen maailman jiniin ja jangiin. Se painottaa, että unet ja painajaiset ovat saman ilmiön kääntöpuolia.

Kirjan sivuilla esitellään 50 unen ja 50 painajaisen symbolit ja teemat, ja joiden ohessa on Sigmund Freudin, Carl Jungin sekä nykyajan unitutkijoiden tulkinnat yöllisistä näyistä."
(Takakantta mukaillen)

     *     *     *

Sisällys
- Mikä on uni? - Unien sieppaaminen - Unisymbolit ja uniteemat
- Mikä on painajainen? - Eroon painajaisista - Painajaissymbolit ja painajaisteemat

     *     *      *

Valitsin yhden uni- ja yhden painajaissymbolin esimerkeiksi. Toinen symboleista on jumalatar, toinen prostituoitu.

Sekä miehet että naiset voivat nähdä jumalattaria unissaan. Jungin mukaan jumalatar edustaa ihmisen sisintä, joka pyrkii täydellisyyteen tai kehittymään paremmaksi. Unessa jumalatar voi siten olla hahmo, jota idealisoimme. Hahmo on tällöin jumalattaren arkkityyppi. Lisäksi symboli kertoo ihmisten androgyniasta. Siitä että jokaisen miehen sisällä on feminiininen puolensa ja naisen sisällä maskuliininen puolensa.

Prostituoitu on eräänlainen jumalattaren vastakohta. Kun ihminen, mies tai nainen, myy periaatteensa ja ihanteensa hyödyn toivossa, saattaa prostituoidun symboli tulla painajaisiin. Prostituoitu on myös jungilainen arkkityyppi, symboli, joka esiintyy eri kulttuureissa, joissa ihannoidaan vallantaivoittelua ja aineellista menestystä. Tämän merkin voi tulkita myös myönteisesti. Jung näkee painajaisessa henkisen kasvun mahdollisuuden. Prostituoitu saa ihmisen miettimään, onko hänen suuntansa oikea vai pitäisikö omia tapoja toimia ehkä muuttaa.

     *     *     *

Toinen kiinnostava symbolipari, jos sellaisesta voidaan puhua, ovat toisaalta lentämisunet, jossa ihminen voi liikkua ympäristössään ilman mitään rajoituksia, ja toisaalta unet, joissa ihminen joutuu uhriksi, toisin sanoen jokin rajoittaa tai estää hänen tekemistään.

Uhriunia tai painajaisia on suuri kiusaus tulkita kirjaimellisesti, mutta valvetilan uhrius ja uhrina oleminen unissa eivät vastaa toisiaan. Unissa voi tulla esiin esimerkiksi unennäkijan voimakas itsesääli jossain tilanteessa, mikä tekee hänestä ikään kuin uhrin. Painajaisen tehtävä on tällöin osoittaa, että tässä tilanteessa ihmisen ehkä täytyy muuttaa omaa käytöstään.

Lentäessään ihminen on löytänyt jungilaisittain ajateltuna sisäisen rauhan. Hän tietää mitä hän haluaa tehdä - ja tekee sen myös. Uniin voi liittyä seksuaalista kiihottuneisuutta tai kielteisessä mielessä rehentyä, "kun minä nyt tässä olen jotain enemmän kuin muut" tms.

     *     *     *

Jennnifer Parkerin "Unet + painajaiset" (2011) soveltuu aloittelijalle, joka haluaa harrastaa unien ja painajaisten tulkintaa. Kirja on eräänlainen peruspaketti uniasiaa, minkä jälkeen on helppo jatkaa harrastusta eteenpäin. Kirjassa kerrotaan mm. eri uniteorioista ja unitutkimuksesta. Lukijaa opastetaan unipäiväkirjan tekemiseen ja unien ohjailuun.Parker kertoo myös mitä esimerkiksi unien sieppaaminen tarkoittaa.


Viitala: "Miten maailma loppuu" (2011)

"Katastrofielokuvat ovat pelotelleet meitä tulivuorenpurkauksilla, asteroideilla ja vastustuskykyisillä viruksilla. Todennäköisin uhka ihmiskunnalle on kuitenkin väestöräjähdys. Meitä on täällä viisi miljardia liikaa, joten ennen pitkää ruoka ja puhdas vesi loppuvat, päädymme energiakriisiin ja kuivuus näivettää pellot." (Takakansi)

     *     *     *
Sisällys
- Luonto antaa ja ottaa (dinosaurusten kuolema, tulivuorenpurkaukset, asteroidit, taudit)
- Ihminenkö itsensä uhka (ilmastonmuutos, ravinnon ja veden loppuminen, saasteet ja ympäristömyrkyt)

     *     *    *

Arena Kustannuksen julkaisema ja Jussi Viitalan kirjoittama populaaritieteellinen "Miten maailma loppuu?" (2011) kertoo hyvin tunnetut perusfaktat ihmistä ja maapalloa uhkaavista vaaroista. Kovin paljon uutta tietoa kirja ei tarjoa peruskoulun oppimäärän suorittaneille. Tosin kirjassa vilahtelee paljon tieteellisiä termejä ja tieteelliseltä tuntuvia arvioita, joiden pätevyyteen lukija ei voi kuin luottaa. Tuoreita ympäristökatastrofejakin hän kommentoi.

Yhden tärkeimmistä perustotuuksista Viitala toteaa jo johdantojaksossa. Ihmisen elämä loppuu kuin kananlento maksimissaan 120 vuoden kohdalla. Asiaa ei käy valittaminen korkeimpaan tuomioistuimeen. Maailman loppu on siten suhteellinen asia niin kuin kirjoittaja toteaa.

Toinen tärkeä muistutus on, että ihminen on itse maailmanloppujen tulosta. Ilman jatkuvaa muutosta ja katastrofeja ei olisi tapahtunut evoluutiota, joka johti nykyihmiseen. Eikä kehitys pääty ihmiseen:
"Voidaan edes toivoa, että meidän jälkeemme tuleva maailman valtalaji pääsisi irti eläimellisyytensä kahleista eikä tuhoaisi itseään ja muita maailmaansa kansoittavia lajeja."  Tässä kielikuvat ja metaforat heittävät häränpyllyä. Viitala ilmeisesti tarkoittaa, että tulevan lajin toivoisi olevan toisenlainen kuin nykyihminen. Eläimellisyys ihmisessä tuskin on ongelma, sillä eiväthän edes suurpedot ole globaali maailmanuhka.

     *     *     *

Suurin uhka ihmisille on ihminen itse, mikä tarkoittaa, että ihmisen mielen rakenne on Viitalasta ongelmallinen.Tosin hän toteaa, että "valitettavasti olemme eläinlaji, jonka vaistot eivät ole kehityksen myötä vähentyneet ja menettäneet voimaansa". Tuntuu aika erikoiselta väitteeltä, että ihmisen vaistot olisivat uhka ihmiselle itselleen, sillä juuri nehän ovat taanneet lajin olemassaolon. Ennemmin näiden vaistojen puuttumista voisi pitää ongelmana. Esimerkiksi sitä, että ihmisen itsesuojeluvaisto on modernin yhteiskunnan myötä heikentynyt ja ihminen on älyllään ja teknologioillaan tuottanut itselleen ja maapallolle monia suuria riskejä, jotka ovat toteutuneet mm. eurooppalaisissa sodissa 1900 - luvulla.

Viitalan ajattelun läpi puskee kristillisen ajattelun ja yleensä suurten uskontojen ajama eetos. Seksi on vaarallisempi asia kuin ydinaseet. Lisäksi kirjoittaja tuntuu kannattavan ajatusta "itsekkäästä geenistä", joka on tyypillistä ihmiselle, mikä saa Homo Sapiens - lajin edustajat verissäpäin kilpailemaan toisten ihmisten kanssa. Pahuus on siis meidän geeneissämme. "Äly, viisaus, rehellisyys, luottamus ja viettien täydellinen hallinta" eivät evoluution myötä ole valikoituneet ihmisen ominaisuuksiksi.

     *     *     *

Pitkän päättelyn, juonen punomisensa jälkeen Jussi Viitala päätyy siihen, että "ruokakriisi maustettuna vesikriisillä lienee todennäköisin syy seuraavaan suureen väestöromahdukseen". Kyse ei siis kuitenkaan ole maailmanlopusta. Suurempaa jytkyä saamme odotella hänen mukaansa näillä näkymin vielä satoja vuosia.

torstai 24. marraskuuta 2011

OLET NUORI NAINEN. Osa 16. Häiden jälkeen, paluu karuun arkeen

Jo päivän päästä Armas ja Viivi lähtivät majakkasaarelta mantereelle. Kaikki ei ollut mennyt niin kuin piti. Romanttiseksi suunnitellun hääviikonvaihteen syksyisellä saarella pilasi Viivin isän Artun vihainen puhelinsoitto seuraavana päivänä. Isä vastusti jumalattoman Armaksen ja Viivin liittoa loppuun asti. Viivi päätyikin siihen, ettei kerro isälleen asiasta mitään ennen kuin oli jo mennyt naimisiin. Ankaran katolinen isä haukkui Viiviä huoraksi ja petturiksi, joka oli hylännyt uskonsa ja Jumalansa, perheensäkin, vain omien mielihalujensa takia. Hän oli myynyt sielunsa paholaiselle eikä pääsisi edes kiirastuleen vaan joutuisi suoraan helvettiin. Viiville tuli paha olo ja huono omatunto isän vuodatuksen jälkeen, vaikka hän tiesi, ettei isä ollut oikeassa.

Mielessään Viivi toisti "Ave Mariaa" yhä uudelleen:
Terve Maria, armoitettu, Herra sinun kanssasi. Siunattu sinä naisten joukossa ja siunattu kohtusi hedelmä Jeesus. Pyhä Maria, Jumalanäiti, rukoile meidän syntisten puolesta nyt ja kuolemamme hetkenä. Aamen.
Ave Maria, gratia plena, Dominus tecum: benedicta tu in mulieribus, et benedictus fructus ventris tui Iesus. Sancta Maria, Mater Dei, ora pro nobis peccatoribus, nunc et in hora mortis nostrae. Amen.


Isä oli saanut tutun tuomarin kautta tietää, mitä edellisenä perjantaipäivänä Pietarsaaressa oli tapahtunut. Hän syytti Armasta, itseään perkelettä, siitä, että tämä oli vietellyt Viivin suhteeseen, joka ei tulisi missään tapauksessa kestämään. Viivi ja Armas olivat eri mieltä, mutta isän raivokohtaukset saivat Viivin aina epävarmaksi itsestään.  Viivi halusi nyt että hän ja Armas olisivat jonkin aikaa erillään, ehkä pidempäänkin, kunnes Viivi oli selvittänyt asioita mielessään, keskustelut Jumalansa kanssa ja käsitellyt terapeuttinsa kanssa vaikeaa isäsuhdettaan.

    *     *     *

Niin Viivi kuin Armas olivat poissa tolaltaan - Viivi isänsä, Armas Viivin takia. Kun Viivi ei pystynyt sanoin käsittelemään tilannetta, hän tarttui jälleen kerran kammiossaan kynään ja alkoi piirtää. Pöydällä oli peili, josta Viivi katseli itseään. Aamulla vielä onnelliset Madonnan kasvot olivat muuttuneet hetkessä Maria Magdalenan kasvoiksi.

Kuva jonka Viivi piirsi järkytti Armasta. Hän pani sen Naamakirjan profiilikuvaksi.

Viivi oli pukeutunut kuvassa mustaan hääpukuun, jollaista ennen käytettiin. Päänsä päälle hän oli piirtänyt kehän, joka valkoista tiiliseinää vasten muodosti myös ristikuvion.  Viivi oli tehnyt itsestään Kristuksen morsiamen, Madonnan, mutta myös syntisen naisen, huoran, Maria Magdalenan. Kasvot ovat runnellut, hiukset riivitty päästä. Silti huulilla on hymynkare kuin Leonardo da VincinMona Lisalla”, millaista Maria Magdalenan huulilla ei tauluissa ole koskaan ollut.

Armas mietti kuvan nähdessään, mihin hymy viittasi. Viivi piti itseään kai jonkinlaisena marttyyrinä, naisena joka kestäisi kaiken, kaikki saamansa iskut hymyssä suin. Keskiaikana monista prostituoiduista tuli marttyyreitä, Maria Magdalenan hengessä.  Hääpuku viittasi kahteen keskenään ristiriitaiseen seikkaan: neitsyyteen ja avioliittoon. Halusiko Viivi palauttaa itselleen kerran menetetyn neitsyyden ja toiveen askeettisesta elämästä, minkä kautta voisi saavuttaa kuolemattomuuden? Vai hyväksyikö hän avioliiton, joka kestäisi kuolemaan asti. Vai tarkoittiko Viivi kumpaakin asiaa samaan aikaan? Kenties ristiriitaiset elementit sulautuvat kuvassa yhdeksi eheäksi kokonaisuuksi.

Joka tapauksessa kuva oli nerokas, niin kuin kaikki Viivin kuvat, joita Armas rakasti niin kuin Viiviäkin.

Huotarinen: "Valoa valoa valoa" (2011)

"Valoa valoa valoa" (2011) sai tämän vuotisen Finlandia Junior - palkinnon. Nuortenkirjan on kirjoittanut tamperelainen kirjailija Vilja-Tuulia Huotarinen.

Kerronnassa käytetään erilaisia tekniikoita jopa kikkaillen ja teksti on varsin lyyristä. Huotarinen onkin julkaissut aiemmin mm. kolme runoteosta.

Kirjan aiheena on nuorten seksuaalisuus, kahden 14-vuotiaan tytön lesbosuhde eräänä kesänä 1980 - luvulla. Tarkalleen ottaen vuosi on sama, jolloin tapahtui Tsherbobylin ydinvoimaonnettomuus Ukrainassa.

      *     *     *

Voittajan valitsi kuuden ehdokkaan joukosta muusikko Paula Vesala.

"Valoa valoa valoa" ei kumarru nuorten puoleen aikuisen maailmasta, vaan sen ääni tulee suoraan ja elävänä kipeästä, pyörryttävästä, monimutkaisesta nuoruudesta, siitä, jossa nuorta pitäisikin oikeastaan suojella juuri aikuisilta ja heidän sokeudeltaan", perustelee Vesala valintaansa.

Palkinnon takana on Suomen Kirjasäätiö eli Suomen suurimmat kirjankustantajat. Palkinto annetaan vuosittain ansiokkaalle suomalaiselle lasten- ja nuortenkirjalle. Rahasumma on huomattava, 30 000 euroa.

     *     *      *

Sitaatti kirjan loppupuolelta, jolloin toinen tytöistä Mimi on jo kuollut:
"Sanoin:
Rakastan sinua.
Sen minä vain halusinkin kuulla, Mimi sanoi. Että sinä rakastelet minua ja minä sinua eikä kukaan uhraa kenellekään.
(..)
Mimi.
Hänen onkalonsa olivat sisältäpäin kosteat ja punaiset.
Herkät.
Niitä pitkin sukellettiin sieluun."
(s. 157-8)

     *     *     *

"Valoa valoa valoa" (2011) on tarina elämästä, kokonaisesta elämästä, niin kuin kirjan kertoja, toinen tytöistä, Mariia Ovaskainen toteaa, joka tapahtuu yhden ainoan kesän ja alkusyksyn aikana. Tytöt tutustuvat toisiinsa ja erovat kuoleman kautta. Mariia jää yksin suremaan kuollutta rakastaan.

Toisen tytön Mimin tai Mirandan tilanne on surkea. Vaikka tyttöjen kesä on täydellinen, sitä varjostaa Mimin epävarma kotitilanne. Hänen äitinsä on kuollut tehtyään itsemurhan, ja hän elää sairaalloisen isoäitinsä kanssa. Isä liehuu maailmalla, eikä halua huolehtia lapsestaan. Taloutta hoitaa Mimin viimeisten kuukausien aikana Kylli-täti, joka on tullut tilapäisesti antamaan heille apuaan.

Syksyllä isoäiti kuolee, jolloin tilanne äkkiä pahenee. Kylli-täti ei voi huolehtia Mimistä, jolloin isä jää ainoaksi vaihtoehdoksi. Mimi ei halua kuitenkaan muuttaa pois kotoaan.Ainoaksi vaihtoehdoksi nuorelle naiselle jää kuolema - niin hän on päättänyt.

keskiviikko 23. marraskuuta 2011

Koivunen: "Madonna ja huora" (1995)

"Tämä kirja ravistelee rajusti kristinuskon välittämää kuvaa naisesta alempiarvoisena, seksuaalisuudestaan syyllistettynä olentona. Hannele Koivunen perustaa tutkimuksensa varhaiskristillisiin gnostilaisiin teksteihin, jotka sisälsivät vahvoja juonteita vanhoista naisjumalattarien kulteista ja joissa mieheys ja naiseus olivat toisiaan täydentäviä, tasaveroisia voimia." (Takakansi)

     *     *     *

Sisällys:
- Naisen myyttinen minuus - Suuren jumalattaren perintö - Hyvä ja hirveä äiti - Mikä on sukupuoli - Neitsyyden magia - Gnostilaisuuden arvoitus - Gnostilaisuuden naiskuva - Isiksen esikuva - Nainen ja synti - Naiseus viisautena - Nainen joka tunsi kaikkeuden - Jeesuksen puoliso - Syntinen nainen - Madonna ja huora - Mystinen musta madonna - Kristinuskon madonnat - Äiditön uskonto, luterilaisuus - Islamin Neitsyt Maria - Ruskea neitsyt - Marjatta ja Mataleena - Rocktähti Madonna, neitsytjumalattaren inkarnaatio - Naiseuden suuri kertomus, jälleensyntynyt jumalatar

     *     *     *

Hannele Koivusen "Madonnaa ja huoraa" (1995) lukiessa aika, historia, äkkiä suhteellistuu. 2000 vuotta, 10 000 vuotta, jopa 100 000 vuotta osoittautuvat lyhyiksi ajanjaksoiksi.

Tuhansien vuosien aikajänteellä katsottuna esimerkiksi kristinusko - ja yleensä suuret maailmanuskonnot - osoittautuvat tietyllä tavalla pieniksi. Suurta jumaläitiä ja esimerkiksi egyptiläisten Isis-jumalatarta palvottiin paljon pidempään kuin nykyisiä, perin miehisiä jumaluuksia. Naisjumalten rauhanomaisuudesta en ole kaikilta osin vakuuttunut. Ehkä eniten mietityttävät ajanjaksot, joilta meillä ei ole mitään tietoa. Jollain tavallahan uskomusjärjestelmien kautta on täytynyt selittää neandertalin ihmisten hävittäminen niiltä alueilta Euroopasta, jonne Homo Sapiens levittäytyi. Ensimmäiset tiedot uskonnoista, jotka liittyvät suureen jumalattareen, ajoittuvat ajankohtaan, jolloin neandertalin ihmistä ei enää ollut tai se oli juuri syystä tai toisesta hävinnyt.

     *     *     *

"Madonna ja huora" - kirjan keskeistä sisältöä on vertailla ns. gnostilaista viisautta ja kristinuskon kanonisoituja oppeja toisiinsa. Koivunen käyttää myös jaottelua Pietarista lähtöisin olevaan traditioon, joka teki kristinuskosta Rooman valtakunnan uskonnon ja toisaalta Maria Magdalenasta lähtöisin olevaan traditioon. Gnostilaisten ajattelu on suoraa jatkoa Isis-kultille, joka taas pohjautuu ikiaikaisiin uskontoihin, joiden keskiössä on suuri jumaläiti tms.

Nykyinen kristinusko sen eri muodoissaan on jatkoa Paavalin patriarkaattisille opeille, joissa naisiin suhtaudutaan kaksijakoisesti. 300 - luvulla vakiintui näkemys, että Jeesuksen äiti, Neitsyt Maria on Jumalan äiti, Madonna ja Maria Magdalena on huora, joka edustaa kaikkia syntejä maailmassa, jotka saivat alkunsa Eevan syntiinlankeemuksesta.

Gnostilainen näkemys on, että mitään syntiä ja syntiinlankeemusta ei ole ollutkaan vaan käärme tai piru sai aikaan sen, että Eeva sai haltuunsa salattua tietoa, joka nosti ihmisen moraalisesti korkeammalle tasolle, jolla se oli ollut. Eevan kautta saatiin tieto ihmisen hyvästä ja pahasta. Gnostilaisittain Maria Magdalena on Jeesuksen äitiä tärkeämpi hahmo, sillä hän edustaa juuri tätä korkeampaa tietoisuutta ihmisestä. Hän on (mahdollisesti myös) Jeesuksen puoliso, jolla oli eroottinen suhde Jeesukseen. Hän sai ehkä jopa lapsen Jeesuksen kuoleman jälkeen, mihin Maria Magdalena -kultti perustuu.

     *     *     *

Hannele Koivunen yrittää selvästi ravistella kristittyjä - niin katolisia kuin protestanteja - ajattelemaan uskoaan naisnäkökulmasta uudelleen. Hän ei ole ateisti tai kristinuskonvastainen vaan ennemmin kulttuurintutkija ja semiootikko tässä yhteydessä. Koivunen tutkii keskeisiä kristinuskon perustana olevia kertomuksia kriittisen linssin läpi, ja tekee mielenkiintoisia havaintoja mm. kristinuskon itsensä kehittymisestä. Alun perin kristinusko ei ollut esimerkiksi naisvihamielinen vaan tällaiset tulkinnat uskonnosta syntyivät apostoli Paavalin kirjoitusten myötä.

Olennaista on että vielä Rooman valtakunnan kaatumisen jälkeen kristinuskon sisällä oli valtavirrasta poikkeavia näkemyksiä mm. Maria Magdalena - kultin sisällä, jota harjoitettiin keskiaikana ainakin Ranskassa. Kultti ei perännyt uskovaisilta askeettisuutta tai naisilta neitsyyttä vaan suhtautuu elämän aistinautintoihin myönteisesti. Maria Magdalena nostetaan kultissa tärkeimmäksi apostoliksi Jeesuksen puolisona. Jeesus ja Maria elivät kuin mikä tahansa aviopari, ja saivat myös lapsen.

     *     *     *

Kristinuskoon sisältyvä näkemys ihmisestä, naisesta ja miehestä, on ongelmallinen. Naista toisaalta idealisoidaan, hänet nostetaan Jumalan äitinä Madonnana jalustalle, toisaalta hän on Maria Magdalenan kaltainen prostituoitu, joka vain Jeesuksen armosta sai kulkea apostolien mukana. Luterilaisuuden näkemys Maria Magdalenasta on tämän valtavirran mukainen. Lutherille Maria Magdalena oli myös ihmisten syntisyyden vertauskuva ja neitsyys säilyi arvona sinänsä myös luterilaisessa arvomaailmassa.

Kun nuori nainen menettää neitsyytensä, hänen arvonsa avioliittomarkkinoilla alenee, ja hänestä - tämän logiikan mukaan - tulee huora. Tämän päivä kristityt eivät ehkä ajattele enää näin yksioikoisesti, mutta heidän kannattamaansa oppiin ajatus on sisäänrakennettu. Avoliitto on viimeinen kirkon tekemä myönnytys, mikä mahdollistaa avioliiton ulkopuolisen seksin. Sitä ennen avioliittolupaus eli kihlajaiset oli tällainen porras kohti kristillistä avioliittoa.

Maria Magdalena -kultin lähtökohdat ovat erilaiset. Jeesus ja Maria Magdalena elivät avioliitonomaisessa suhteessa, mutteivät ehkä olleet naimisissa. Kenties tällä hetkellä enemmistö esimerkiksi suomalaisista tietämättään kannattaa kristinuskon vastaista Maria Magdalena -kulttia. Mielenkiintoinen ajatus jatkokehiteltäväksi...

Purola: "Suomalainen piru. Paholainen kansanperinteessä" (2011)

"Suomalainen piru kertoo eri puolilta maata kerättyjen tarinoiden kautta, millaiseen paholaiseen vanha kansa on uskonut. Kansanuskomusten piru ei ole yhtä paha kuin kristinuskon paholainen - se on usein myös moraalinvartija ja köyhien auttaja." (Takakansi)

     *     *     *

Sisällys:
- Piru kansanuskomuksissa - Paholaisen ulkonäkö -  Paholaisen nimet - Piru saapuu - Paholaisen riivaamat - Piru tulee tupaan - Piru ulkotöissä - Piru tien päällä - Liitto pirun kanssa - Piru moraalinvartijana - Piru ja pahat ihmiset - Miten pelastautua pirulta? Piru rientää hätiin

     *     *     *

Pirut, perkeleet ja paholaiset on pirullinen aihe käsiteltäväksi. Törmäämme varsin erikoiseen ongelmaan, jota emme tavanomaisessa moraalikeskustelussa kohtaa nimittäin näkökulmaan. Kristinuskon ja yleensä maailmanuskontojen kannalta paholainen edustaa yksinomaan pahuutta, mutta kansantarinoissa piru on yleensä heikomman puolella. Eikä piru itsessään ole paha vaan se on yksi toimija muiden joukossa.

Kun Mari Purolan toimittamaa "Suomalainen piru" (2011) - kirjan lukee, tajuaa jossain vaiheessa, että esimerkiksi pikkupirujen olemassaolo ei edellytä minkäänlaisten jumalien olemassaoloa vastapainokseen. Pirun vastapooliksi riittää ihminen, pelkkä pakana.

    *     *     *

Ulkoisesti piru yleensä mielletään sarvipäiseksi pukiksi, mutta yhtä hyvin piru voi esiintyä viettelevän naisen muodossa tai jonain eläimenä kuten kissana. Kristillinen piru liittyy yksiselitteisesti syntiin tai pahan tekemiseen. Ja luterilainen piru saa ihmisen tekemään töitä pyhäpäivänä ja pirun tekemiset liittyvätkin usein erilaisiin töihin ja niiden tunnolliseen tekemiseen.

Piru ei vain vaikuta ihmiseen tämän ulkopuolelta. Piru voi mennä myös ihmisen nahkoihin esimerkiksi pään sisään ja saada ihmisen tekemään asioita, joita tämä ei muuten tekisi tms. 

Piru houkuttelee myös ihmisen ulkopuolelta häntä tekemään arveluttavia asioita. Ihminen joka on itse piru voi vietellä toisen vaikkapa sänkyyn kanssaan.

Pirun kanssa on mahdollista käydä myös kauppaa ja niinkin inhimillinen piru on, että joissain tilanteissa sitä voi huijata.Esimerkiksi rukoilemalla pirun vaikutuksen voi jälkikäteen eliminoida.

     *     *     *

Ehkä erikoisinta pirun roolissa on juuri sen kaksijakoisuus. Se voi edustaa niin hyvää kuin pahaakin. Piru voi toimia moraalinvartijana. Piru voi sotkea jumalattoman kortinpelaajan konseptit tai niksauttaa tanssijan nilkan tms. Tällöin piru kristillisesti ajateltuna toimii jumalan puolella. Tosin piru on ollut myös se, joka on saanut kortinpelaajan pelaamaan ja tanssijan tanssimaan. Mielenkiintoinen skitsofreninen rooli.

Jumalinenkin piru on puolustaessaan köyhiä rikkaita vastaan. Pihi kartanonomistaja tai teollisuusmies saa ehkä tuntea nahoissaan sen, miten piru suomii häntä ahneutensa ja julmuutensa takia. Vähäosaisia ja köyhiä tulee auttaa. Kaikenlainen kohtuuttomuus ja yltiöpäisyys saattaa saada pirun rankaisemaan syntistä. Pirulta voi kuitenkin yrittää suojautua esimerkiksi tekemällä ristinmerkkejä mutta myös ei-kristillisin keinoin kuten sylkäisemällä sopivasti olkansa yli. 

Aro-Heinilä: "Martta on" (2010)

"Martta on ja elää väkevästi, vaikka lapsuudenaikainen hyväksikäyttö nousee ajoittain pintaan. Tohtori Aro-Heinilä on kirjoittanut romaanin, jossa kartanolaisuudeksi kutsuttu uskonnollinen liike kasvattaa juuriaan nykyaikaan asti. Martan ja hänen perheensä tarina jatkuu seuraavassa romaanissa." (Takakansi)

      *      *      *

Teologian tohtori ja pappi Irja Aro-Heinilän romaani "Martta on" (2010) sivuaa mm. kristinuskosta voimansa ammentavaa uskonlahkoa, kartanolaisuutta. Martan isä on ollut 30-luvulla jonkin aikaa lahkon vaikutuspiirissä ja tuntenut mm. Alma Kartanon. Lahkon opeista hän on kuitenkin saanut lähinnä vain tukea omalle ongelmalliselle käytökselleen. Isä juopottelee viikonloppuisin, mihin liittyy rituaalinomaista lasten seksuaalista hyväksikäyttöä lauantaisin, mikä on hänen omaa keksintöään. Äiti ei puutu millään tavoin tilanteeseen, vaikka näkee mitä perheen sisällä tapahtuu. Isä jopa nai malliksi pojilleen äitiä heidän silmiensä edessä. Mielenterveytensä takia isä ei joudu enää jatkosotaan. (Mikä toisaalta on linjassa myös kartanolaisuuden kanssa, joka vastustaa aseellista väkivaltaa.)

Toisin kuin kartanolaisuudessa lapsia ei piestä jatkuvasti, varmuuden vuoksi vain siksi, että ihminen on syntinen. Isän 'kartanolaisuus' todellakin keskittyy viikonloppuun jolloin hän ryyppää rajusti ja menettää kontrollin tekemisensä suhteen. (Oikeat kartanolaiset eivät käytä alkoholia ja he lyövät lapsiaan jatkuvasti varmuuden vuoksi.)

Martta ainoana tyttönä on isän seksilelu, jota hän keikuttaa polvellaan - tosin vain lauantaisin - poikien katsellessa vierestä. (Kartanolaisilla seksi liittyy heidän uskonnollisiin rituaaleihinsa.) Itsetyydytys johtaa ilmeisesti osittaiseen penetraatioon. Isä tarjoilee tytärtään myös muille miehille, ja hänen enonsa tekee hänet tarkoituksella jopa raskaaksi. Martta ei tiedä synnyttäneensä lapsen, joka vatsakipujen jälkeen joutuu enon perheeseen kasvatettavaksi. (Kartanolaiset eivät harjoita seksiä avioliitossa, eivätkä myöskään tee lapsia, sillä he odottavat maailmanloppua, minkä takia lapsenteko on turhaa.)

     *     *      *

Rinnan menneisyyden kuvauksen kanssa kirjassa kuvataan Martan nykyisyyttä. Vähitellen paljastuu, että Martalla on ollut aikuisena psyykkisiä ongelmia, jotka ovat johtaneet välillä siihen, että hän on joutunut psykoosissa mielisairaalaan. Martta on kuitenkin elänyt kuta kuinkin tavanomaista perhe-elämää, mennyt naimisiin ja saanut viisi lasta. Ennen ensimmäisiä miessuhteitaan hänellä oli lesbosuhde, jonka avulla hän selvisi lapsuuden traumoistaan ja löysi oman kehonsa.

Avioliitossa ollessaan hän rakastuu seurakuntansa pappiin Tapioon. Martalla on voimakas seksuaalivietti, joka ikään kuin vaatii purkautumistaan. Hän fantasioi miehestä ja seksistä tämän kanssa, mutta ei uskalla lähestyä miestä. Papin ja vapaaehtoistyöntekijänä toimivan Martan välille kehkeytyy lopulta kesäleirillä intohimoinen suhde, joka ajan myötä kuitenkin kuoleutuu omaan mahdottomuuteensa. Mies kun on naimisissa.

      *     *      *

Kirjassa nykyisyyden ja menneisyyden (seksielämän) kuvaus vuorottelevat. Isän käytöstä lauantaina Aro-Heinilä kuvaa tällä tavoin (pojat seuraavat vierestä):
"Isä pyöritti Marttaa kolme kertaa ja laski hänet polvilleen. Sitten hän hörppäsi pullosta ja alkoi sivellä Marttaa. Hänen kätensä etsivät Martan nilkat, polvet ja sitten olivatkin jo piilossa. (..) - Isä pompotti Marttaa polvillaan, sylissään, lähellä, aina vain lähempänä. (..) - Martan vatsassa purkautuva huuto juuttui kurkkuun. Sen täytyi juuttua, sen Martta oli oppinut, sen hän tiesi ja muisti." (s. 35)

Lopulta Martta kuitenkin lähti kotoa opiskelemaan ja muutti omaan asuntoon. Seksiväritteistä suhdetta Liisiin kuvataan yksityiskohtaisesti:
"Kevyet hipaisut toisen käteen saivat Martan värähtelemään ilosta ja onnesta.- Tätäkö ystävyys on?- Saako ruumis tuntea näin? (..) - Olenko minä lesbo, minä nainut nainen." (s. 80)

Rippileirillä pappi Tapio kutsuu Martan vihdoin eräänä iltana toimistoonsa:
"Juuri nyt hän [Martta] on asiasta varma. Tapio on kaikella tavalla sopiva. Rakkauden huumassa Martan päässä soi Händelin Hallelujan huippukohta, se missä kaikki huutavat minkä kurkuistaan irti saavat. - Suudelma polttaa. (s. 113)

Joitain tilanteita kuvataan maahanmuuttajanaisen Mitin kanssa käytyjen keskustelujen kautta. Mit oli ollut kotimaassaan mm. lapsiprostituoitu:
"Hänelle [Mit] opetettiin miesten miellyttämistä, ja kun hän oli noin viisivuotias, hänelle osoitettiin pieni koppi ilotalossa." (s. 143) Mitin ja Martan lapsuuden kokemukset muistuttavat paljon toisiaan.

      *     *      *

Martan koko elämä pyörii seksin ympärillä, lapsuudesta aikuisuuteen. Vielä aikuisenakaan hän ei ymmärrä, miksi hänen isänsä käyttäytyi niin kuin käyttäytyi, ja kartanolaisuuskin toi vain osittaisen selityksen tilanteeseen. Kartanolaisuushan oli seksuaalikielteinen uskonlahko. Isä puolestaan oli poikkeuksellisen kiinnostunut seksistä.

Martan aviomies Raimo yrittää ymmärtää häntä ja hänen seikkailujaan mm. papin kanssa. Raimolle hän kertoo lopulta myös saaneensa jo lapsena ensimmäisen lapsen - omalle enolleen. Kertoessaan asiasta eno ja hänen vaimonsa ovat jo kuolleet, ja Martta itsekin on ikäneito.

Kirjan loppupuolella kerrotaan myös psykoterapiasta, jonka avulla Martta selvittää itselleen, miksi tapahtui niin kuin tapahtui. Miksi hänen isänsä ole sellainen kuin oli. Isän menneisyydessä, lapsuudessa on täytynyt tapahtua jotain pahaa. Jälkikäteen Martta tuntee isäänsä kohtaan lähinnä sääliä.

maanantai 21. marraskuuta 2011

Desai: "Pimeyden lapset" (2010)

"Durga on selvästikin raiskattu, mutta miksei hän suostu puhumaan yön tapahtumista? Simran alkaa tutkia tapausta. Jäljet johtavat karismaattisen kotiopettajan kotiin, mielisairaalaan ja yksityiselle klinikalle, jossa ei-haluttuja tyttösikiöitä abortoidaan laittomasti." (LIKE:n verkkosivu)

     *     *      *

Lännessä asuvan intialaisen Kishwar Desain esikoisromaani "Pimeyden lapset" (2010) sai ilmestyessään paljon huomiota osakseen. Dekkarimuotoon kirjoitettu sosiaalinen romaani ei kirjana ole ehkä niitä onnistuneimpia, mutta sisältö on kiinnostava. Toimittajana Desai on kohdannut kirjassa kerrotut, Intiassa esiintyvät naisten kurjaan asemaan liittyvät ilmiöt.

Punjab johon kirja sijoittuu on naisten kannalta pahinta aluetta. Joissain kylissä vain kolmannes väestöstä on naisia, mistä aiheutuu monenlaisia lieveilmiöitä, joista mm. Suomen televisiossa kerrottiin, kun Desain kirjan käännös ilmestyi viime vuonna. Naisia, pieniä tyttöjä, esimerkiksi kaupitellaan yleisesti maaseudulla ja myös kaupungeissa.

Desain kirjassa rikkaan Atwalin perheen palvelija Manubhai ostaa perheen poikien leikkikaluksi 12-vuotiaan tytön, josta ei kirjassa paljon kerrota. Vielä silloinkin kun perheen poika Jitu on mennyt naimisiin hänellä on suhde tytön kanssa. Siis eräänlaista yksityistä prostituutiota tms. Perhe on omassa kaupungissaan arvostettu ja hartaan uskonnollinen, mutta kulissien takana voi ilmeisesti tapahtua mitä tahansa.

     *     *     *

Perheen omien tytärten Durga (14) ja Shardan (19) asema ei ole juuri yhtään parempi kuin perheeseen ostetun pikkutytön. Äiti yritti surmata kummatkin tyttärensä eri tavoin heidän syntymänsä jälkeen onnistumatta siinä. Durga mm. yritettiin haudata elävältä puutarhaan, mutta perheen koirat kaivoivat esiin ruukun, johon hänet oli kätketty.

Muitakin tyttöjä äidille on ilmeisesti syntynyt tai ollut ainakin tulossa. Ultraäänitutkimukset jossain vaiheessa mahdollistivat abortoinnin jo raskauden varhaisessa vaiheessa, jolloin tyttölapsia ei sentään tarvinnut enää tappaa.

     *     *      *

Kirja alkaa sillä, että Atwalin perhe on surmattu. Eloon on jäänyt vain palvelija Manubhai ja Durga, joka on raiskattu väkivaltaisesti ja sidottu toisesta kädestään sänkyyn kiinni. Durgan käly Binny on juuri ennen murhia muuttanut Iso-Britanniaan, joten myös hän säilyy hengissä. Durgaa epäillään muiden perheenjäsenten myrkyttämisestä ja raa'asta tappamisesta. Asetelma ei ole ihan uskottava, mutta tällaisen kuvion Kishwar Desai on kirjaansa luonut. Poliisi Ramnath ja hänen esimiehensä Amarjit, joka on myös perheen hyvä ystävä, perustelevat epäilyjään mm. Durgan halulla kostaa. Hänen sisarensa katosi viisi vuotta sitten, mistä Durga on syyttänyt perhettä.

Tapauksen selvittämistä hankaloittaa Durgan haluttomuus puhua tapauksesta. Durga on joka tapauksessa toimitettu tutkintovankeuteen, missä Simran Singh niminen sosiaalityöntekijä, joka tekee vapaaehtoistyötä, yrittää päästä kontaktiin Durgan kanssa - ja lopulta dekkarina selvittää, mistä kaikessa oikein on kyse.

     *     *     *

"Pimeyden lapset" - kirjassa on kaksi kertojaa, murhasta syytetty 14-vuotias tyttö Durga ja 44-vuotias sosiaalityöntekijä Simran, joka auttaa poliisia tapauksen selvittämisessä. Lisäksi Simran on netin kautta koko ajan yhteydessä Durgan veljen vaimoon Binnyyn. Dekkareille tyypilliseen tapaan epäiltyjä Simran listalle kasaantuu useita, poliisi on varma Durgan syyllisyydestä, eikä muita vaihtoehtoja selvitetä. - Kirjan lopussa poliisi kuitenkin joutuu antamaan myöten. Lopputulos on tietyllä tavalla ratkaisematon, vaikka murhaaja selviääkin  - ja koko murhan kudelma. Paradoksaalista on, että kirjan hahmoista vain Durga - ja hänen viisi vuotta sitten kadonnut siskonsa  Sharda - ovat täysin syyttömiä tapahtumiin. Tai nimenomaan heidän takiaan perhe tapetaan. Valittu näkökulma vaikuttaa siihen, miltä asiat näyttävät.

     *     *      *

Ehkä hieman häiritsevästi Kishwar Desai tekee komeasta, vihreäsilmäisestä,  kotipettajasta Harpreet Singhistä syntipukin. Toki hän on tapahtumien primus motor, joka käynnistää tapahtumien ketjun. Harpreet viettelee Durgan siskon Shardan tämän ollessa Durgan ikäinen. Sisko tulee raskaaksi. Koska kehittyvä lapsi osoittautuu pojaksi, Rahuliksi, Shardan annetaan synnyttää lapsi. Lapsen ottaa kasvattaakseen Shardan veljen vaimo Binny. Sharda itse häviää mystisesti, kun perhe toimittaa hänet mielisairaalaan. Julmat hoidot ovat tuhonneet Shardan, mikä paljastuu kirjan loppupuolella. Tapahtuneesta huolimatta Harpreet jatkaa perheen kotiopettajana - ja Durga kokee saman kohtalon kuin siskonsa. Durga rakastuu Harpreetiin ja Simran mukaan on saattanut jopa auttaa häntä oman perheensä myrkyttämisessä. Desain juonen kehittely ei tässä yhteydessä tunnu hirveän vakuuttavalta.

Uskomattomalta tuntuu sekin, että kotiopettaja Harpreet esitetään samaan aikaan miehenä, joka on edelleenkin kiinnostunut - jopa rakastaa Shardaa -, vaikka hän on osallistunut Shardan toimittamiseen mielisairaalaan ja tuhonnut tämän elämän. Joka tapauksessa niin Durga kuin Harpreet ovat henkilöt, joita yhdistää kiinnostus Shardaan. Shardan avulla Harpreet saa Durgan jollain tavoin vaikenemaan kohtalokkaan yön tapahtumista. Kenties Harpreet on luvannut hakea Durgan siskon sairaalasta ja tarjota tälle parempaa elämää, kun muusta perheestä on ensin päästy eroon tms. Hapreetia ja Durgaa yhdistää myös Binnyn suojelu. Lukijalle herää ajatus, että Harpreet on ehkä auttanut raskaana olevaa Binnyä pakenemaan Iso-Britanniaan. Ilmeisesti Binnyn raskaus, ja suunniteltu raskaudenkeskeytys, on ollut Durgalle ja myös Binnylle viimeinen ratkaiseva askel, joka on saanut heidät kääntymään kokonaan muuta perhettä vastaan ja turvautumaan Harpreetin apuun. Monet asiat kirjassa jäävät kuitenkin lopullista vastausta vaille.


"LadyLine. Naisen käsikirja - anna aikaa itsellesi" (2011)

Lähikirjaston uusien kirjojen hyllyssä käsiini osui kirja, joka jo kirjana kiinnitti huomioni. Kirjalla ei ollut - niin kuin yleensä kirjoilla on - tekijää. Sen tekijä oli tavaramerkki Lady Line.

En tiedä kuka kirjan oli tilannut - ja oliko kirjaa edes tilattu - kirjastoon, mutta siellä se oli muiden joukossa "Lady Line. Naisen käsikirja - anna aikaa itsellesi" (2011).

     *     *     *

Sisällys:
Luku I. Liikunta
Luku II. Ravitsemus
Luku. III. Rentoutuminen

     *     *     *

Googlettamalla kirjaa ei löytynyt, se ei siis ollut myynnissä missään. Ei edes kirjan etusivulla olevan html-osoitteen www.ladyline.fi kautta. Mystistä.

Kirja on suppea, siinä on n. 50 sivua. Mutta se on kirja, laadukas kirja, joka on ammattitaidolla tehty.

Oli miten oli. Lady Line on nettisivuston mukaan "naisten tarpeita varten suunniteltu täyden palvelun hyvinvointikeskus". Välilehdiltä löytyvät liikuntapalvelut, ravintovalmennus ja henkinen valmennus. Siis sama jaoittelu kuin kirjassa. Siis kirjalla ikään kuin tehdään palveluita tunnetuksi, markkinoidaan niitä. Lady Linellä on heidän Facebook-sivustonsa perusteella valtakunnallinen palveluiden verkosto. Hämeenlinnaan leidi ei ole ilmeisesti vielä jalkautunut, mutta kirja on täällä.

     *    *    *

Satunnainen surffailija saattaa kysyä minulta, miksi olen kirjoittanut tällaisen kirjoituksen. Miksikö? Minusta on mielenkiintoista nähdä millaiseksi tietokirjamarkkinat ovat oikein menossa. Lady Linen kirja oli jotain sellaista, johon en ollut aiemmin törmännyt. Ihan oma konsepti julkaista kirjoja muiden palveluiden kylkiäiseksi.

sunnuntai 20. marraskuuta 2011

Musil: "Mies vailla ominaisuuksia. Osa 1" [1952]

TULEE JOTAIN TÄNÄÄN...

"Mies vailla ominaisuuksia on viime vuosisadan suurimpia eurooppalaisia romaaneja, jota on verrattu niin James Joycen kuin Marcel Proustin yrityksiin hahmottaa kokonainen elämänkuva romaanin puitteissa. Sen päähenkilö, lahjakas mutta kyyninen Ulrich nimitetään rappeutuneen ja kuolevan Kakanian valtion ”paralleeliaktiota” valmistelevan komitean pääsihteeriksi. Vain kevyesti peitelty iva ja ironia byrokratiaan tukehtuvaa Itävalta-Unkaria kohtaan on Musilin kehys 1900-luvun ensimmäiselle täysin modernille ihmiskuvalle.  (Takakansi)

      *     *     *

Koska kirjan keskiössä on 32-vuotias aristokraattinen virkamies Ulrich, jonka tehtäviin kuuluu paralleeliaktion valmistelu, ehkä on syytä aloittaa kertomalla, mitä tämä termi tarkoittaa.

Termi on suomennettu mm. "vastatoimeksi tarkoitettujen rinnakkaistapausten järjestämiseksi". Ei taida avata vielä yhtään sanan merkitystä? Kyse on yksinkertaisesti tekemisestä, jota esimerkiksi eri ihmiset tekevät samaan aikaan. Kun lapsi näkee toisen lapsen syövän jäätelöä, hänkin haluaa syödä jäätelöä. Kun nuoret haluavat itselleen jotain, he helposti perustelevat haluamistaan sillä, kun kaikilla muillakin on. Tästä on paralleeliaktiossa kyse.Tehdään samaan aikaan toisista riippumatta jotain samaa mitä toinenkin tekee.

Miksi ja millaiseen paralleeliaktioon kuvitteellisen Kakanian valtion korkea-arvoinen virkamies tai ryhmä virkamiehiä ryhtyisi? Tietysti sellaiseen joka korostaa Kakanian valtion asemaa eurooppalaisten valtioiden joukossa ja joka on samalla isänmaallinen teko. Teko tai tapahtuma - mistä sitten onkaan kyse - ei kuitenkaan saa loukata muita valtioita, eikä lisätä sodanuhkaa Euroopassa. Perinteisesti - kirjan kirjoittamisen aikaan 1930-luvulla - paralleeliaktiot olivat kuitenkin eurooppalaisten valtioiden varustautumista sotaan toisiaan vastaan. - Kuningasajatus toisenlaisesta paralleeliaktiosta oli alun perin erään virkamiehen vaimon keksimä, naisen, jonka salongissa kaikki Kakonian silmäätekevät viettivät vapaa-aikaansa.


JATKUU...

lauantai 19. marraskuuta 2011

Hosia: "Tulipunaiset ratsastajat" (1938)

"Romaanissaan 'Tulipunaiset ratsastajat' (1938) Eino Hosia kuvasi tositapahtumiin perustuen Huittisten seudulla toiminutta kartanolaisten uskonlahkoa." (Wikipedia)

      *     *     *

Sisällys
- Multaa ja taivasta eli talo syksyn helmassa
- Tulipunaiset ratsastajat
- Pääsiäinen – Herran ohikäymimnen
- Nainen nouse öljymäelle

     *     *     *

Eino Hosian kirja "Tulipunaiset ratsastajat" (1938) on aika taitavasti näkökulmatekniikan avulla rakennettu kertomus pienen, luterilaisen kirkon piirissä, toimineesta uskonlahkosta. Keskeinen heikkous on avoimen tuomitseva ja leimaava suhtautuminen teoksessa kuvattuihin ns. kartanolaisiin. Teos on siis eräänlainen tendenssiromaani, jonka oma tendenssi jää hieman hämäräksi.Hosia haarukoi kirjassa eri vaihtoehtoja, mutta hän hylkää niin Leo Tolstoin kuin ilmeisesti kirkonkin opit. Kirjailijan alter egoksi paljastuu kulkukauppias Saarela, joka ei julista mitään, mutta Friedrich Nietzsche on yksi hänen suunnannäyttäjistään.

Varsinkin sisällissodan kokeneille ikämiehille Kustaa Vanhatalolle, hänen edesmenneelle isälleen, kulkukauppias Kalle Saarelalle, kylän sepälle ym. jumalat ovat kuolleet, mutta tilalle he eivät ole keksineet  viinaa väkevämpää mahtia. (Heidän tarinansa pyörivät arvatenkin valkoisen puolen sotajutuissa.)

Kustaan veljen Riston mieli järkkyi nuorena hänen luettuaan liikaa mm. "Raamatun" Ilmestyskirjaa, ja hän asuu veljensä ylläpitämänä köyhäintalossa. Risto pyörittää mielessään yhä uudelleen samoja tarinoita kuin lahkolaisetkin kuitenkaan olematta lahkolainen.

Päähenkilön Hannan, Kustaan tyttären, tuleva aviomies Verner Haavas valmistuu papiksi, joten nuoren polven kautta luterilaisen kirkon jumalat jatkavat olemassaoloaan. Nuorten katse on lopulta tulevaisuudessa, vanhempien menneisyyttä ei kanneta painolastina eikä vanhemmille kanneta kaunaa.

Lahkolaisia eivät kirjassa kuvatun Vanhatalon perheessä ole kuin äiti Maria ja tytär Hanna, joka vähitellen irtaantuu lahkosta. Kaksi muuta sisarusta Olga ja Markus eivät käy kartanolaisten kokouksissa samoin kuin ei Kustaakaan.

     *     *     *

Kirjaa sävyttävät voimakkaat ristiriidat niin henkilöiden kuin lahkon ja muiden välillä. Perheen sisäinen Kustaan ja Marian kärhämöinti johtaa kirjan lopulla Marian kuolemaan, mikä on lähinnä Kustaan syytä. Kustaa yrittää estää Mariaa lähtemästä lahkon syysjuhliin, mistä seuraa tragedia. Aiemmin Kustaa ei ollut puuttunut Marian menemisiin ja tekemisiin. Kun hän saa kuulla, että Maria oli maannut toisen miehen kanssa hieman ennen heidän häitään, Kustaa alkaa toimia kostonhimoisesti. Rivien välistä on luettavissa, että heidän vanhin lapsensa Markus oli ilmeisesti erään Albertin eikä Kustaan poika.

Kustaa ottaa yhteen myös kartanolaisten kahden naisjohtajan kanssa ja haastaa nämä käräjille kotirauhan rikkomisesta. Tosin Kustaan oma vaimo oli tuonut lahkolaiset heidän kotiinsa. Lahkolaiset nöyryyttävät Kustaata ja seppää, jotka yrittävät hätistää lahkolaiset talosta, mutta jäävät alakynteen. Käräjöimällä Kustaa siten kostaa kartanolaisillekin.

     *     *     *

Kirjan päähenkilö on Hanna, jonka kautta kirjan tapahtumat esitetään ja tarina on samalla hänen kehityskertomuksensa. Lähtötilanteessa jo murrosikäinen Hanna on muita, vanhempia sisaruksiaan riippuvaisempi äidistään Mariasta, ja kulkee tämän kanssa iltaisin lahkolaisten kokouksissa. Lähinnä lojaalisuudestaan äitiään kohtaan hän vielä kulkee tämän mukana, mutta Hannan olisi myös mahdollista toimia toisin. 

Vaimon kääntymys joitain vuosia avioliiton jälkeen muutti Marian ja Kustaan yhteiselämän - ja koko perheen elämän - kertaheitolla. Vanhempien väliltä katkesi yhteys, kun Maria oli kiinnostunut enää uskostaan. Lapsiin ei tilanne suuresti vaikuttanut paitsi Hannaan, joka liikkui äitinsä matkassa.

"Teitpä mitä tahansa, kaikki on toisen mielestä saastunutta, saatanan leimaamaa, tulisen pätsin ansainnutta", vuodattaa Kustaa kulkukauppias Saarelalle tuntojaan. Tilanne oli vielä pahempi kuin Kustaa saattoi edes aavistaa. Maria ei koskaan edes ollut rakastanut miestään, eikä olisi halunnut lähteä miehelään Vanhataloon. Uppoutumalla vain uniinsa ja näkyihinsä Maria oli yhä kauempana miehestään ja muusta perheestä.

     *      *     *

Kirjan toinen kappale 'Tulipunaiset ratsastajat' on hätkähdyttävä, sillä Hosian teksti on julkaistu vuotta ennen 2. maailmansodan alkua. Mieleen tulee mm. se, että Maria ehkä todella saattoi aistia yhteiskunnan yleisestä ilmapiiristä sellaisia uhkia ja enteitä, jotka järkyttivät häntä ja ajoivat yhä syvemmälle kartanolaisuuteen - ja yleensä omaan sisäiseen maailmaansa. Hosian kertoja ei kuitenkaan tunne myötätuntoa Mariaa kohtaan.

"Tuo loittoneva kavioiden kopse kaikui kuin taivaasta, kumean, kylmän sinisyyden rajalta, keskeltä avaruuden rajatonta syksyä. Se  oli kuin lähestyvien tulipunaisten ratsastajien synkeää alkukohua, etäistä, huumaavaa jylinää..." (s. 109) Maria ja Kustaa olivat tilanteessa saattamassa poikaansa Markusta takaisin sotaväkeen.

Samalla tavoin kartanolaisten kokouksissa nähtiin näkyjä.
"Joskus hän [naisprofeetta] näki myös helvetin ja sarvipäisen Perkeleen saastassaan, näki kadotettujen piinan ja kärsimyskuilujen verisen savun...".  Niin lahkon johtajan Anna Hautalan kuin Marian Hosian kirjan kertoja leimaa mielisairaiksi mikä kenties piti paikkansakin. Tässä kuitenkin törmäämme mielenkiintoiseen kysymykseen: onko heidän oirehtimisensa vain merkki sairaasta yhteiskunnasta heidän ympärillään, joka valmistautuu vaivihkaa valloitussotaan Venäjää vastaan. 

     *     *     *

Hosia maalaa hyvin tummin synkin sävyin kuvaa kartanolaisten herätyskokouksista. Kymmeniä sivuja pelkkää tunnelmakuvausta. Kartanolaisten kyseenalaisten rituaalien rinnalle voi kuitenkin asettaa sen, miten yhteiskunnassa muutoin ihmisiin suhtaudutaan ja miten heitä kohdellaan. Lahkolaiset mm. vastustustivat aseidenkäyttöä ja olivat aikansa totaalikieltäytyjiä - ja miehet olivat luultavasti sodan aikana vankilassa siinä missä kommunistitkin. Jos kartanolainen herätys olisi ennen sotaa saavuttanut koko suomalaisen yhteiskunnan, kymmenet tuhannet suomalaiset olisivat säilyttäneet henkensä, eikä puolen miljoonan karjalaisen olisi tarvinnut menettää kotejaan ja isänmaataan.

Kartanolaisuus perää ihmisiltä fyysistä ja psyykkistä vahvuutta kaikissa tilanteissa, mikä on jyrkässä ristiriidassa ajan nationalistisen ja sosialistisen ajattelun kanssa. Modernissa yhteiskunnassa ihmiset luottavat itsensä ja henkilökohtaisen osaamisensa sijaan rakentamiinsa koneistoihin, joilla voivat tuhota toisiaan.  Esimodernien sadististen rituaalien tarkoitus oli vahvistaa ihmisiä, ei vahingoittaa. Fyysisesti rituaalit eivät ketään vahingoittaneetkaan (mitä ei ole pystytty jälkikäteen osoittamaan).  Kaikkien psyyke ei kuitenkaan kestänyt taitamatonta käsittelyä.

Seksuaalikielteisyys johti vastakohtaansa eli rituaaleissa korostui seksi monin tavoin. Jopa herätyskokoukset tihkuivat koko ajan seksuaalisuutta kuten Hosia kuvaa:
"Naiset huojuttelivat ruumistaan, päätään, puristelivat molemmin käsin rintojaan, kokien näinä palavina, repaleisina, omituisen paljaina hetkinä ikään kuin sukupuolisen nautinnon ja purkauksen eri asteet."

torstai 17. marraskuuta 2011

Rydberg: "Korkeinta kastia" (1998)

"Ennemmin tai myöhemmin ihminen saavuttaa pisteen, jossa tietää, että pian tapahtuu jotain ratkaisevaa; pisteen, josta ei ole paluuta.

Carina Rydberg on romaaninsa päähenkilö. Hän paljastaa itsensä avoimesti, kertoo koruttomasti intohimosta ja petoksesta, pakkomielteestä ja häpeästä, vallasta ja vallan puutteesta. (Takakansi)

     *     *     *

"Korkeinta kastia" (1998) on omaelämänkerrallinen romaani, joka ilmestyessään kohahdutti, sillä kirjassa Carina Rydberg kosti miehille kaiken elämässään kokemansa vääryyden. Ensimmäiset muistot ovat ajalta, jolloin Carina oli 4-5 - vuoden vanha, ja miehet pitivät pilkkanaan hänen tanssimistaan. Tarkoitus ei ehkä ollut niin paha kuin teko, mutta se jätti lähtemättömän jälkeensä tyttöön, eikä hän myöhemminkään enää tanssinut.

Naiskriitikot puolustivat voimakkaasti Rydbergia kirja-arvioissaan. Jotain ennennäkemätöntä ja -kuulematonta hänen saamassaan julkisuudessa Ruotsissa oli, eikä se olisi saanut niin laajoja mittasuhteita ellei kirjailija olisi päässyt esittämään ajatuksiin televisiossa. Julkisuuspelistä tulee vääjäämättä mieleen toinen hieman samanlainen teos Jan Guilloun "Pahuus" (1981), jonka kirjoittamisen motiivina oli niin ikään kosto, ja myös hänen kokemansa vääryydet tapahtuivat lapsena ja nuorena.

Koska kyse on kostosta, kirjailija ottaa näkökulmakseen uhrin roolin, josta hän tapahtumia tarkastelee. Kirjallisuuden professori Merete Mazzarella luonnehtii Carina Rydbergin uhriutta "Silloin en ole koskaan yksin" (1999) - teoksessa "uhriksi heittäytymiseksi". Miehet jotka lapsena leikkivät Carinan kustannuksella kuitenkin Mazzarellan mielestä pelasivat jonkinlaista seksuaalista peliä. Joten rajaa esimerkiksi pilailun ja pedofilian välille ei ole helppo vetää. Yksi miehistä piti Carinaa mm. polvellaan. Aina voidaan kysyä, mitä Carinalle vieraan miehen päässä tuolloin liikkui. Luultavasti ei mitään sopimatonta.

Myöhemmin Carina oli hyvin tarkka ja herkkä siitä, millä silmillä miehet hänen mielestään häntä katsoivat. Niin, millä silmin miehet katselevat kauniita naisia? Entä naiset? Kuka milläkin. Carinan mitta kuitenkin jossain vaiheessa täyttyi ja hän halusi kostaa kokemansa vääryydet. Koston kohteena oli ennen muuta Rolf, josta tuli siis kaiken koetun vääryyden syntipukki.

     *     *     *

Oma vaikutelmani Carina Rydbergin kirjasta "Korkeinta kastia" (1998) on hieman toisenlainen kuin Merete Mazzarellan. Tai miten aikalaiset siihen suhtautuivat. Vaikka kirjailija janoaa kirjan sivuilla kostoa, ja ehkä kokee kostaneensa, herättää kirja lähinnä pienoisen säälintunteen (jos edes sitä) Carinaa kohtaan. Kustantaja on karsinut kirjan sisältöä, ja voi olla, että pahimmat vuodatukset ovat jääneet kustantamon kassakaappiin. Kun ajattelen kirjaa Rolfin - tai muiden Carinan kuvaamien miesten - näkökulmasta, kuva heistä on ehkä karu ja realistinen, mutta Rolfina tuskin voisin pahastua siitä mitä Carina kirjoittaa.

Ehkä kirjan lopussa Rydberg kuvittelee sanovansa pahimman asian, jota miehelle voi sanoa eli sen, etteivät he koskaan maanneet Rolfin kanssa. Voi olla että mies kokee tällaisen nöyryytyksenä, mutta ei sen kertomiseen olisi tarvittu kirjaa kostoksi. Carina muutenkin levitti paikoissa, ravintoloissa ym. huhuja ja kertoi siitä, mitä heidän välillään oli tapahtunut - ja että hän kirjoitti kirjaa. "Korkeinta kastia" oli ikään kuin vain jo tiedettyjen asioiden toistamista. Lisäksi romaanissahan voi aina kertoa mitä tahansa lämpimikseen. Ja on varmaa että Rolf ja Carina olivat myös naineet, mutta mitäpä väliä (ja kirjallista arvoa) sillä loppujen lopuksi on, mitä neljän seinän sisällä tapahtui. He joka tapauksessa yöpyivät toistensa luona, eivätkä ainakaan piesseet toisiaan tai mistä minä sen tiedän millaisia leikkejä he harrastivat...

keskiviikko 16. marraskuuta 2011

Freud: "Vitsi ja sen yhteys piilotajuntaan" (1983)

"Vitsi ja sen yhteys piilotajuntaan" (1905) on Sigmund Freudin kuuluisimman, ihmisten maailmankuvaa järkyttäneen teoksen "Unien tulkinta" (1900) rinnakkaisteos." (Takakansi)

     *     *     *

Vitsin mekanismi on periaatteessa yksinkertainen. Arkisessa elämässämme jotkin asiat päivän aikana painuvat piilotajuntaan, joka meidän huomaamattamme työskentelee ja tekee 'vitsityötä' (mikä on samankaltainen tapahtuma kuin unien syntyminen nukkuessa). Kolmannessa vaiheessa mielemme tuottaa tuosta piilotajunnasta tahattomasti mielikuvia, jotka saavat kielellisen muodon. 

Sigmund Freud on kirjassaan "Vitsi ja sen yhteys piilotajuntaan" (suom. 1983) käynyt läpi vitsejä ja pohtinut, millä tekniikoilla ne tuottavat meille (usein) harmitonta mielihyvää. Osa vitseistä ei ole harmittomia vaan esimerkiksi rivoja, joiden tarkoitus on hämmentää niitä, joille vitsiä kerrotaan. Härskitkin vitsit menettävät tehoaan, kun niitä kerrotaan toistuvasti - ja kääntyvät jopa itseään vastaan. Vitsit voivat olla myös aggressiivisia ja tahallaan loukkaavia kuten monet juutalaisvitsit olivat varsinkin 1900 - luvun alussa. Paradoksaalista on, että juutalaiset itse vitsailevat ehkä enemmän omalla kustannuksellaan kuin muiden uskontokuntien edustajat. Tällaiset vitsit kuitenkin poikkeavat paljon juutalaisvastaisista vitseistä. Viime vuosikymmeniltä hyväntahtoisista juutalaisvitseistään ehkä tunnetuin on elokuvaohjaaja Woody Allen. Niin Allen kuin Freud ovat kulttuuritaustaltaan juutalaisia mutta myös ateisteja.

     *     *     *

Vitsit ovat kielellä leikittelyä ja tarinoina hyvin lyhyitä. Freud korostaakin että tiivistäminen on keskeinen tekniikka, jota vitseissä käytetään. Usein vitsi syntyy vain yhden sanan ja sen eri merkitysten ympärille. Tällaisia ovat esimerkiksi modernit blondivitsit, jotka toki ovat myös tendenssivitsejä kuten pahansuovat juutalaisvitsit.

Rahvaan ja yläluokan vitsit usein poikkeavat toisistaan siten, että yläluokan tendenssivitsit ovat hienovaraisia esim. viittaukset seksuaalisuuteen. Nimenomaan seksiin liittyvien vitsien tarkoituksena usein on suoraviivainen iskeminen tai vaivihkainen viettely. Miesporukassa tällaiset vitsit luonnollisesti tuottavat vain mielihyvää, kiihottavat ja saavat aikaan naurunpurskahduksia.

Vitsejä voi käyttää myös kiihottamisessa sanan toisessa merkityksessä, kiihottamisessa poliittisia vastustajia - ja yleisemminkin suuria ja mahtavia herroja - vastaan. Hienovaraisempaa muotoa tällaisesta vitsailusta kutsuttaisiin ehkä yhteiskuntasatiiriksi.

Vitsejä varmastikin yleisimmin kerrotaan vain niiden itsensä - ja niiden tuottaman mielihyvän takia. Ne viihdyttävät. Vitsien kertojan kannalta kyse on roolinottamisesta. Vitsinkertojat pönkittävät vitseillä itsetuntoaan ja asemaansa yhteisössä ja kenties samalla osoittavat - tai yrittävät osoittaa - omaa älykkyyttään ja henkevyyttään.

Julkisuudessa poliitikot usein vitsailevat ja tietysti heidän kustannuksellaan vitsaillaan. Viimeksi pari päivää sitten presidenttiehdokas Sauli  Niinistö yritti vitsailla toisen poliitikon Paavo Väyrysen kustannuksella. Niinistö vertasi Väyrystä tämän väitetyn Nato-pelottelun takia sympaattiseen Don Quijoteen, joka taisteli tuulimyllyjä vastaan.Myös Niinistöä itseään on verrattu esimerkiksi Suomi 24:n keskustelupalstalla Don Quijoteen.