perjantai 30. joulukuuta 2011

Honoré: "Slow. Elä hitaammin" (2006)

"Nykykulttuuri opettaa meille, että nopeus on aina hyvä asia. Mutta kun vauhti kiihtyy kiihtymistään, kaikki kärsii: työ, terveys, ihmissuhteet, seksielämä. Meillä on niin kova kiire, että kaikki mikä hidastaa vauhtiamme tuntuu viholliselta." (Takakansi)

     *     *     *

* Tee kaikki nopeammin * Hidas on kaunista * Ruoka: karkota kiire ruokapöydästä * Kaupungit: uuden ja vanhan yhdistäminen  * Mieli ja keho* terve sielu terveessa ruumiissa * Lääketiede: kärsivällisyys maksaa vaivan * Seksi: kiireettömän rakastelun taito * Työ: työnteon vähentäminen kannattaa * Vapaa-aika: levon tärkeys * Lapset: rauhallinen lapsuus *

     *     *     *

Iskulauseet elämän kaikinpuolisesta hidastamisesta eivät ole uusi ilmiö länsimaisessa kulttuurissa. Carl Honorén kirjassa "Slow. Elä hitaammin!" (2006) viitataan useasti 1960-luvun hippeihin, joihin hän haluaa ottaa suorastaan neuroottisesti etäisyyttä. Sen sijaa hän korostaa, että slow-filosofia tai muotitrendi on hänestä sopusoinnussa nykyisen markkinatalouden kanssa. Hieman häiritsevästi kehitysmaiden ongelmat - nälkä ja väestönkasvu - ja ympäristöongelmat kuten ilmastonmuutos eivät häntä kovasti kiinnosta.

     *     *      *

Hitauden tai omatahtisuuden korostamisessa on paljon hyviä puolia, mutta tietysti kääntöpuolensa niin kuin kaikissa asioissa. Esimerkiksi Suomessa olisi voitu toteuttaa sosiologi Paavo Kolin mallin mukainen 6-tuntinen työpäivä 50 vuotta sitten, mutta työmarkkinajärjestöt eivät sitä edes vakavasti harkinneet. 20 vuotta myöhemmin käytiin Euroopan vasemmiston sisällä pitkä kansalaispalkkakeskustelu, joka sekään ei poikinut mitään. Euroopan köyhät ovat entisestään köyhtyneet. Heidän kannaltaan slow-filosofia on huono vitsi.

     *     *     *

Joihinkin ammatteihin on sisäänrakennettu kiireettömyys, ainakin periaatteessa. Honoré viittaa käsityöläisiin ja taiteilijoihin - mm. kuvataiteilijoihin ja kirjailijoihin -, joiden työprosessi on toisenlainen kuin teollisuudessa ja tehomaataloudessa.

Vapaa-aikansa ja kuluttamisensa jokainen voi järjestellä haluamallaan tavalla, joten slow-filosofiassa Honoré keskittyykin tähän puoleen.

     *     *     *

Aikuisten parisuhteessa lännessä seksi koetaan usein elämän keskeiseksi sisällöksi. Carl Honoré esittelee siihen liittyen hitaita vaihtoehtoja. Tiibetin ja Kiinan buddhalaisten tantraseksi on viime vuosikymmeninä tullut tutuksi myös lännessä mm. pareille järjestettyjen viikonloppukurssien kautta. Honoré viittaa Kinseyn seksiraportteihin, jotka kertovat omaa karua kieltään siitä, millaista pikaseksi on. Huonoon seksiin vaikuttaa koetun ajanpuutteen lisäksi liian vähäisestä levosta johtuva väsymys, liian vähäinen liikunta ja autoilun aiheuttama rasitus.

Yksinkertaisilla hengitysharjoituksilla ja keskittymällä olemiseensa ja tekemiseensä Honorén mukaan voi päästä ja paljon parempiin tuloksiin, mikä tässä tapauksessa tarkoittaa mm. parempia ja pidempiä orgasmeja. Kaikkien aistien ottaminen mukaan on myös tärkeää - ja kaiken takana on asenteiden muuttaminen elämää kohtaan. Kiirettä ei tule pitää.

Omaan ja toisen kehoon sekä sen erogeenisiin alueisiin tutustuminen on tärkeää. Lisäksi muiden kehon osien tunteminen - ja sen tietäminen, miten kosketus esimerkiksi jalkapohjiin vaikuttaa toiseen ihmiseen ja miltä se itsestä tuntuu. Naisilla kainalon seutu saattaa olla erityisen herkkää aluetta ns. kokovartalo-orgasmin saavuttamisessa, joka voi kestää pitkään ja tuottaa suurta nautintoa.

     *     *     *

Honoré korostaa että tantraa ei opi yhdessä viikonlopussa niin kuin ei hidastettua elämääkään, mutta jostain, yhdestä viikonlopusta, sen voi aloittaa.

"Perustekniikat vaativat harjoittelua - rakkauslihakseni ainakin kaipaa treenausta - ja opittuja taitoja on paljon. Oman kokemukseni perusteella voin sanoa, että tantra voi avata oven parempaan seksiin, syvempään läheisyyteen ja itsetuntemukseen." tiivistää Honoré oman slow-kokemuksensa.

torstai 29. joulukuuta 2011

Vatsjajana: "Kama Sutra" (2000)

"Kama Sutra" on intialaisen kirjallisuuden klassikko, joka ihastuttaa sukupolvesta toiseen. Sen viehätys perustuu ujostelemattomaan tyyliin, jolla Vatsjajana kuvaa rakastelun ja viettelyn taitoja. Kama Sutra on myös ainutlaatuinen menneen maailman tapojen ja arkisen elämän kuvaus." (Takakansi)

     *     *    *

Osa: 1. Rakastunut mies

- Yhteisöllisestä elämästä - Viettelyn taito - Naisen ajatusmaailmasta - Naisen valloittamisesta - Kuninkaallisista haaremeista - Rakastelusta - Rakastavaisten riidoista - Syleilystä ja intohimosta - Suutelun voimaa - Puremisesta ja raapimisesta - Lyönneistä ja huudoista - Erilaisia yhdyntätapoja

Osa: 2. Aistillinen nainen

- Otteita Kama Sutrasta - Viettelyn taito - Viettely kannattaa aina - Kurtisaaneista ja intohimosta - Vaimon tavoin elämisestä - Kun rakastajasi lähtee matkalle - Kuinka saada rahaa rakastajaltasi - Aika hankkiutua hänestä eroon - Kuinka päästä hänestä eroon - Rakasteluasennoista

     *     *     *

"Kama Sutra" on 2000 vuotta vanhaa viisautta elämisestä ja erotiikasta.'Viettelyn taidossa' Vatsjajana toteaa rakastuneelle miehelle, että "naista tulee arvioida hänen käytöksensä, puheensa ja ruumiinkielensä perusteella". Rohkeuttaan ei tule vastoinkäymisistä huolimatta menettää - ja lopulta hän (jos on ollaakseen) on sinun.

Joitain naisia tulee kuitenkin välttää: spitaalisia, mielisairaita ja kastistaan karkotettuja. Myös sellaisia jotka eivät pysty pitämään salaisuuksia tai ehdottavat julkisesti ja häpeilemättä seksuaalista kanssakäymistä.

     *     *     *

'Naisen ajatusmaailmasta' antaa ohjeita naisen logiikan ymmärtämiseen. Pienistä vihjeistä on pääteltävissä, onko nainen ja millä tavoin kiinnostunut rakastuneesta miehestä. Jos mikään muu ei auta naisen ylpeyden tai ujouden takia, on harkiten, ovelasti käytettävä sanansaattajaa. Jos mikään ei auta, on lopulta mietittävä, onko nainen vaivan arvoinen.

'Naisen valloittamisesta' - jaksossa Vatsjajana korostaa, että suora lähestymistapa on yleensä paras. Tosin ensin on päästävä naista lähelle, mikä tarkoittaa, että pääsee näyttäytymään hänelle muiden seurassa esimerkiksi ystävien luona. Juhlissa tms. on miehen tietysti eri keinoin päästävä lähelle naista, johon hän on rakastunut. "Muuttuessaan halukkaaksi tyttö lopettaa ujostelun ja silloin on aika siirtyä seuraavaan vaiheeseen."

     *     *     *

Naiset ymmärtävät Vatsjajanan mukaan jo vaistonvaraisesti Kama Sutran oppeja, mutta heillekin voidaan varta vasten opettaa myös näitä oppeja. Ohjeet naisille ovat kuitenkin erilaisia kuin miehille, koska naisten elämänpiirin oletetaan olevan säätynsä mukainen koti.

'Aistillinen nainen' - osassa keskitytään naimisissa olevaan naiseen, joka haluaa pitää itsellään rakastajaa. "Jos epäilet, että mies vain koettelee siveyttäsi aviomiehesi pyynnöstä tai jos mies pitää hyveellisyyttä arvossa yli kaiken, torju hänen lähentelynsä."

Naisilla voi olla Kama Sutran mukaan erilaisia rakastajia. Kyvykkäitä, taitavia tarinankertojia, lapsuuden ystäviä, sellaisia joille voi uskoutua, komeita miehiä jne.

Naiselle joka ei ole vielä naimisissa (ja joka on tavoiteltu), Vatsjajana antaa seuraavan ohjeen: "Nai mieleisesi mies vain jos olet varma, että hän pysyy sinulle uskollisena ja pystyy antamaan sinulle paljon nautintoa."

keskiviikko 28. joulukuuta 2011

Ollakka: "Suomalaisen palkkasotilaan tarina. Kempeleestä Kosovoon" (2000)

"Suomalaisen palkkasotilaan tarina" (2000) on nuoren, seikkailunjanoisen miehen kertomus Burmasta, muukalaislegioonasta ja Kosovosta. Samalla se on kehityskertomus nuorukaisesta, joka ei sopeudu tavalliseen elämään vaan kaipaa säpinää ympärilleen. Hän liittyy muutamaksi kuukaudeksi karenien itsenäisyystaistelijoihin Burmassa, käy mutkan Ranskan muukalaislegioonassa - pettymässä karvaasti - ja suuntaa sitten kulkunsa serbijoukkojen tiedustelijaksi Kosovoon. Neljän kuukauden sotaretki päättyy haavoittumiseen aivan sodan loppumetreillä. (Takakansi)

     *     *     *

Rolf Ollakan kirja on kiinnostava, oli sen sisällöstä sitten mitä mieltä tahansa. Sen näkökulma Kosovon tapahtumiin on hyvin toisenlainen kuin esimerkiksi Paul Polanskyn "Kosovon mustarastaassa" (2011) tai Martti Ahtisaaren "Matkalla" (2011) -elämänkerrassa.

Samaan aikaan kun Ahtisaari on välittäjänä konfliktissa Rolf Ollakka makaa serbisairaalassa Pec´in kaupungin sairaalassa. Hän toimi ryhmänsä kanssa serbien erikoisjoukkojen tiedustelijana, ja kertoo mm. Nato-joukkojen olleen albaanien vapautusarmeijan UCK:n tukena, mitä ei esimerkiksi Ahtisaaren elämänkertakirjassa kerrota.

Näkökulma on muutenkin toinen, sillä serbeillä - vaikka olivatkin vähemmistönä Kosovossa - oli paljon puolustettavaa, sillä alueella oli mm. kymmeniä ortodoksikirkkoja ja serbien juuret olivat tämän maan maaperässä. Olennaista on sekin, että yhtenä serbijoukkojen tehtävänä oli suojella alueen serbivähemmistöä albaanien pahamaineisten puolisotilaallisten joukkojen iskuilta.

Lisäksi serbien laajamittaiset toimet, joista on paljon puhuttu olivat itse asiassa seurausta Naton massiivisista pommituksista, eikä niin, että albaanien siirto Makedoniaan ja Albaniaan olisi edeltänyt pommituksia. Koko Kosovon sota vaikuttaa tästä näkökulmasta katsottuna länsimaiden ja Naton teatterilta, jota rauhannobelisti Ahtisaari oli säestämässä.

     *     *     *

Älykkyydeltään ja sosiaalisilta taidoiltaan Rolf Ollakka tuntuu olevan Martti Ahtisaaren luokkaa. Koulutus on samantasoinen - ja kummatkin ovat jättäneet korkeakouluopinnot kesken. Elämäntarinat vaan ovat hyvin, hyvin erilaiset, vaikka ne käytännön tasolla yllättäen etäisesti kohtaavatkin. Maailmalle kumpikin lähti Oulusta - Ruotsin kautta. Kummankin kansainvälistyminen alkoi Aasiasta, mutta siihen yhtäläisyydet sitten loppuvatkin.

Rolf tutustuu töissä Rickyyn, joka tuntee entisen palkkasotilaan. Yhdessä he päättävät lähteä Burmaan, jossa on sotilashallitusta vastustavien palkkasotilaiden leiri. Burmassa miehet kulkevat vapautustaisteilijoiden mukana ja joutuvat aseellisiin selkkauksiin mm. sabotoidessaan hallituksen asekuljetuksia.

Kareninit, joiden joukoissa nuoret miehet ovat, on pieni etninen vähemmistö, jota maan hallitsijat ovat itse asiassa iät ja ajat kohdelleet kaltoin. Nobelin rauhanpalkinnon saanut Aung San Suu Kyi kuuluu myös hallituksen vastaiseen oppositioon niin kuin Ollakka tietää.

Eniten miehiä kuitenkin kiinnostaa äksön. "Olimme Rickyn kanssa tyytyväisiä. Ensimmäinen kokemus tulitaistelusta!" Lopulta neljän kuukauden jälkeen miehet kyllästyvät tapahtumattomuuteen ja lähtevät Burmasta Thaimaan kautta kotiin.

     *     *    *

Seuraavaksi Rolf kokeilee Ranskan muukalaislegioonaa mutta pettyy siihenkin. Aika kuluu Aubagnen kasarmeilla perunoita kuoriessa ym. Senkin hän jättää muutaman kuukauden jälkeen kesken; ja ottaa jälleen Rickyyn yhteyttä. Lontoossa he yrittävät värväytyä Kosovoon, sillä Jugoslavian alueella sattuu ja tapahtuu, kun Nato moukaroi pääkaupunkia Belgradia yötä päivää.

Rolfilla ja Rickyllä on suhteellisen selkeä käsitys, mitä Jugoslaviassa tapahtuu ja mikä on tilanne Kosovossa - ja jututtaessaan Belgradissa serbejä ja sinne saapuneita ulkomaalaisia heidän kuvansa tilanteesta tarkentuu.  - Miehet pääsevät serbien tiedustelijoiksi ryhmään, jossa on miehiä mm. Venäjältä ja Ukrainasta, tekemään vaarallista työtä alueelle, jossa liikkuu albaanien joukkoja.

    *     *     *


Tarinoiden uskottavuus on välillä koetuksella, sillä tuntuu, että Ollakka liioittelee omaa rooliaan tapahtumissa - ja saattaa keksiäkin joitain äksön-kohtauksia tai lainata kuulemiaan tarinoita. Kirjan viimeisessä kappaleessa tapahtuu jotain kummallista, sillä syntyy vaikutelma, että kirjoittajan mieli jollain tavalla hajoaa ja hän menettää otteensa kertomiinsa asioihin. Kenties syynä ovat traumaattiset kokemukset niin sotilaana kuin julkisen huomion kohteena Suomessa.

Karppanen (toim.): "Hekuman huipulla. Eroottinen sf/f-antologia" (2008)

"Hekuman huipulla on eroottinen sf/f-novelliantologia, johon on koottu vuonna 2006 järjestetyn Hekuma-kirjoitus­kilpailun satoa

Antologia edustaa yhtä näkökulmaa siihen, mikä kisan sadossa oli ansiokasta nostettavaksi esille. Mukaan mahtuu niin puhdasta fantasiaa kuin scifiäkin sekä kaikkea siltä väliltä. Mukana on riipaisevia tarinoita, jopa kauhua, mutta myös huumoria.

Kokoelma on ensimmäinen eroottiselle sf/f:lle omistettu antologia yli vuosikymmeneen."
(Takakansi)

     *      *      *

Sisällys
- Lotta Dufva: Käärmeenlumooja - Harri Erkki: Resonanssi - Jenny Kangasvuo: Käenmuna - Manna Kuusipalo: Korvike - Jukka Laajarinne: Yövartio - Marko Laihinen: Pahuuden pisarat - Heikki Nevala: Sielun peili - Markku Penttilä: Näkymätön sydän - Kalle Turakka Purhonen: Ari - Mari Saario: Sateenkaari 2256 - Tuomas Saloranta: Peniskuiskaajat

     *     *     *

Esipuheessa todetaan, että 'Hekuman huipulla' - kirjoituskilpailuun lähetetyt tekstit eivät käsitelleet seksuaalisuutta luonnollisena ja positiivisena  asiana, mikä näkyy myös kokoelmaan valituista teksteistä. Tosin eivät tekstit aivan seksuaalikielteisiäkään, ja tuntuu siltä, että kirjoittajat menevät fantasiassaan liian pitkälle, liioittelevat, mikä on halpa ja helppo ratkaisu sen sijaan, että tarina kehitettäisiin loppuun asti..

Ehkä Hekuman huipulla - kilpailun voittaneessa Mari Saision 'Sateenkaari 2256' - novellissa on eniten potentiaalia jatkokehittelyä varten. Teksti on nykymuodossaan liian mutkikas ja vaikeaselkoinen, vaikka lopussa paljastuu missä kaikessa oikein on kyse eli jonkinlaisesta virtuaaliseksistä. Pelaaja tms. liikkuu värikoodien avulla eri hahmojen sisällä ja kokee erilaisia, valitsemiaan sukupuolettomia seksielämyksiä. Näin ainakin ymmärsin.- Samanlaista seksiä edustaa Harri Erkin 'Resonanssi', jossa konsertissa istuvat ihmiset saavat voimakkaita orgasmeja korviin sijoitetun välineen avulla. Tosin Erkki keskittyy vain muutaman naisen kuvaamiseen.

Kilpailun ulkopuolelta kokoelmaan on nostettu jostain syystä Tuomas Salorannan 'Peniskuiskaajat', joka tuntui - ja on - todella outo teksti ennen kuin osaa asemoida sen omassa kokemusmaailmassaan sopivaan lokeroon eli myyttiseksi tarinaksi, joka selittää miksi miehet ovat miehiä peniksineen tai miten he saivat etuvekkulinsa takaisin merenkuohuista. Tekstin tarina mielestäni kuitenkin ontuu siksi, että mytologiassa ei mennä kuvatun matriarkaatin taakse myyttisen alkutilaan vaan lähdetään liikkeelle ikään kuin tapahtumien keskeltä tilanteesta, jossa naiset ovat jo alistaneet miehet hallintaansa. Tarina ei myöskään etene oikeastaan mihinkään suuntaan. Siinä vain kuvataan kummallista kyläyhteisöä.

Toinen outoon, fantasiamaailmaan sijoittuva tarina on Jenny Kangasvuon 'Käenmuna'. Ja ehkä yllättäen myös tässä tarinassa seksi on sukupuoletonta. Kummalliset otukset, käet munivat ihmisten peräsuoleen munansa, joista kehittyy uusia otuksia. Seksi käkien kanssa kuvataan monin verroin paremmaksi kuin mitä on ihmisten välinen seksi - tai siitä ei puhuta yhtään mitään.

Myös Marko Laihisen 'Pahuuden pisarat' on rakentanut oman fantasiamaailman, jossa tulevaisuuden maailmassa seksi on kontrolloitua. Kaksi naista löytää sattumalta Argonon -nimisen tahdottoman olion sängystä, mutta eivät tiedä aluksi mistä miehessä on kyse. Ennen kuin vaistomainen seksihurjastelu alkaa. Lukija voi päätellä, että on kyse naisten maailmasta, jossa miehiä käytetään vain siittämiseen.

     *     *    *

Antologian aloittava Lotta Dufvan 'Käärmeenlumooja' ei sijoittunut kilpailussa mutta on kiva pieni kertomus naisesta, joka osoittautuu kirjaimellisesti miestensyöjäksi. Rakastelun aikana käärmenainen muuttuu itse käärmeeksi. Manna Kuusipalon 'Korvike' edustaa lesbofantasiaa. Novellissa ei ole muuta punaista lankaa kuin lopun yllättävä käänne, jossa seksiravintolaan tullut soturi paljastuu naiseksi.Toinen puhdas lesbonovelli on Markku Penttilän slangilla kirjoittamana 'Näkymätön sydän'. Nuori, hehkeäi nainen Cassandra osoittautuu naisten tai tyttöjen syöjäksi, joka imee heidät jättimäiseksi muuttuneeseen vaginaansa johonkin toiseen ulottuvuuteen.

Toisenlaista fantasiaa edustaa Heikki Nevalan 'Sielun peili', joka on muunnos tai väännös vanhasta saksalaisesta kansansadusta, jonka myös Grimmin veljekset kertoivat eli 'Pillipiiparista'. Nevala esittää yhden tunnetun modernin tulkinnan tarinasta. Hän esittää muukalaisen lasten viettelijänä pilleineen.

Ideatasolla ehkä lähinnä nykypäivää, eräänlaista Uuden aallon scifiä edustaa Kalle Turakka Purhosen 'Ari'. Tykästyin hänen ideoihinsa, ja siihen, että hän oli selvästi penkonut ihmiseen ja teknologiaan liittyviä taustoja aika tarkkaan.Ari on erotiikan ammattilainen, joka on tuunattu ikääntyvien naisten tarpeisiin. Myös asiakas jota kuvataan on kaukana aidosta kuusikymppisestä. Kerronta on hauskaa, ehkä juuri sen takia, että se on niin lähellä psyykkisesti ja fyysisesti tätä päivää ja sitä millaisia ihmiset ovat. Niin tässä tekstissä kuin kaikissa muissakin harmittaa D.H. Lawrence - tyylinen kristinuskon ja puritaanisuuden pohjavire.

Miller: "Kravun kääntöpiiri" (1986)

"Tämä ei ole mikään kirja. Tämä on herjausta, parjausta, panettelua. Tämä ei ole kirja sanan varsinaisessa merkityksessä. Ei, tämä on jatkettu loukkaus, sylkäisy vasten Taiteen kasvoja, tässä potkaistaan takapuoleen Jumalaa, Ihmistä, Kohtaloa, Aikaa, Rakkauta, Kauneutta... miten vain haluat.

Kirja kiellettiin aikoinaan kaikissa englantia puhuvissa maissa. Nyt se on aikamme kirjallisuuden merkittävimpiä teoksia."
(Taka- ja etukansi)

     *     *     *

Henry Millerin omaelämänkerrallinen romaani kertoo köyhän kirjailijan elämästä Pariisissa ja hänen ystävistään ja ihmisistä, joihin hän hotelleissa ja ravintoloissa tutustui. Nimet ovat muutettu.

Rinnan tämän kirjan kanssa on mielenkiintoista lukea Anaïs Ninin päiväkirjoja vuosilta 1931-32, jolloin hänellä oli kiihkeä suhde Henry Millerin kanssa. Päiväkirjat tuovat sopivaa naisnäkökulmaa muuten perin miehiseen maailmaan, jossa pienistä usein fallisista asioista meuhkataan suureen ääneen.

     *     *     *

Seuraavaksi satunnainen ote kirjan keskeltä. Sikäli tähdellinen, että Miller liikkui pääasiassa Pariisissa kirjoittaessaan kirjaansa ja yleensä tyhjätaskuna.Mm. Anaïs Nin toimi eräällä tavalla hänen mesenaattinaan - siis antoi hänelle asumiseen, ruokaan ja matkoihin rahaa.

"Pariisi on kuin huora. Matkan päästä se näyttää hurmaavalta, ei malta odottaa että saa sen syliinsä. Ja viisi minuuttia jälkeenpäin tuntee itsensä tyhjäksi ja inhoaa itseään. Tuntee itsensä petetyksi.

Pariisiin palatessani minulla oli rahaa taskussa - muutama sata frangia, jotka Collins oli työntänyt taskuuni juuri kun olin nousemassa junaan. Se riitti huoneeseen ja ainakin viikon muonaan. Se oli enemmän kuin mitä minulla oli moneen vuoteen ollut yhdellä kertaa käytössäni."
(s.218)

Raha ei pysynyt kirjailijan hyppysissä pitkään, ja vajaassa viikossa rahat olivat lopussa.

"Viikon kuluttua tuntui niinkuin minä olisin ollut täällä koko ikäni. Se oli kuin verinen, inhottava painajaisuni josta ei pääse eroon." (s. 289)

Jotenkin Miller kuitenkin sinnitteli talven yli seuraavaan kevääseen.

      *      *     *

Suomennoksen lopussa on Karl Shapiron artikkeli 'Suurin nykyään elävä kertoja', joka jo kertoo paljon sisällöstä. Miller on edelläkävijä, joka on kuvannut  mm. seksiä toisin kuin kukaan ennen häntä.

Silti hänen "päämääränään ei ollut kirjoittaa erotiikasta vaan kirjoittaa koko totuus siitä elämästä jonka hän tunsi."

Shapiron mukaan Miller eroaa edeltäjistään D.H. Lawrencestä ja James Joycestä siinä, ettei hänen tekstissään ole moraalista ja uskonnollista jännitystä. Siten hän pystyy kertomaan asioista kiihkotta, asioista asioina.

Miller oli myös yhteiskuntakriittinen. Karl Shapiro siteeraa hänen satiirisista tekstiään: "Meillä [USA:ssa] on hienoimmat sairaalat, satumaisimmat vankilat, parhaiten varustettu ja korkeimmin palkattu armeija  (..) [mutta] meidän runoilijamme ovat huonoiten palkattuja."

     *     *     *

Loppuun lienee pakko liittää (täysin satunnainen) lainaus "Kravun kääntöpiirin" eroottisestakin kuvauksesta:

"Kun katson tähän huoran levälleen nussittuun vittuun, minä tunnen koko maailman allani, maailman joka horjuu ja murenee, maailman joka on käytetty loppuun ja kiillotettu kuin spitaalisen kallo." (s. 258)

tiistai 27. joulukuuta 2011

Kundera: "Olemisen sietämätön keveys" (1985)

"Olemisen sietämätön keveys" on neljän keskieurooppalaisen sijaansa etsivän ihmisen tarina. Se on myös rakkauskertomus, syvimpiä ja kauneimpia mitä koskaan on kirjoitettu.

Tomás, prahalainen kirurgi ja naistenmies, rakastuu päätäpahkaa herkkään hauraaseen tarjoilijattareen Terezaan. Hän haluaa tytön mutta myös vapautensa, kaikki hänelle kertyneet ihanat naiset. Heistä tärkein on Sabina, itsellinen taiteilija ja seikkailijatar.

Ihmiskohtalot kutoutuvat romaanissa kuvioksi, jonka moraaliset, intellektuaaliset, eroottiset ja poliittiset kosketuskohdat ovat ainutlaatuiset.
(Takakansi)

      *     *     *

Sisällys:
1. Keveys ja paino, 2. Sielu ja ruumis, 3. Käsittämättömiksi jääneet sanat, 4. Sielu ja ruumis, 5. Keveys ja paino, 6. Surumarssi, 7. Kareninin hymy

     *     *     *

Älykkökirjailija Milan Kundera kertoo neljän nuoren ihmisen, kahden miehen ja kahden naisen tarinan, joka sijoittuu 60-luvun lopun Tsekkoslovakiaan ja Sveitsiin. Jokainen tavoittelee elämässään hieman erilaisia asioita, joita Kunderan terminologian mukaan yhdistää kitsch, joka on länsimaisen ihmisen olemisen perusta. Kitsch on "sydämen dikatuuria" - jotain sellaista, mikä on yhteiskunnassa itsestään selvää ja yleisesti hyväksyttyä ja tavoiteltavaa. Jopa Sabina, joka kyseenalaisti taiteessaan kitschin törmäsi siihen tavassa, jolla hänen taidettaan Sveitsissä esiteltiin. Taiteeseen ja taiteilijaan iskettiin poliittisia ym. leimoja, mitä Sabina ei olisi halunnut, mutta hän ei voinut mitään sille, miten muut hänen taidettaan tulkitsivat.

Kirjan esittelyissä tavallisesti todetaan, että Sabinan, joka on kuvataiteilija, elämä on sitä, joka on sietämättömän kevyttä - ja muiden vastaavasti raskasta. Kunderan mustan huumorin alta kuitenkin paljastuu toisenlainen totuus. Kaikkien hänen hahmojensa niin Sabinan, Tomasin, Terezan kuin Franzin elämä on omalla tavallaan kevyttä. He ovat lastuja maailman myrskyjen maininkien keskellä.

Franz on ainoa, joka jollain tavalla uskoo mielenosoituksin ym. keinoin voitavan vaikuttaa maailmanmenoon, mutta joutuu toteamaan sen turhaksi niin kuin Kunderakin kertojan äänellään. Kundera on pessimisti niin demokratioiden kuin totalitarististen järjestelmien suhteen. Kansalaisen näkökulmasta ero ei välttämättä ole kovin suuri. Mitä esimerkiksi tsekit olisivat saattaneet tehdä vuonna 1938, kun Hitler joukkoineen marssi Prahaan ja miehitti maan. Demokratioiden niin kuin totalitarististen järjestelmien keinot loppuvat lopulta aina kesken. Elämä eri tasoillaan kiertää yhtä ja samaa syklistä kehää.

     *     *     *

Kirjan keskeinen viesti lienee siinä, että jokainen ihminen määrittää sen, millaiseksi hän elämänsä haluaa. Tomas oli taitava kirurgi, joka teki sivullisen silmin aika outoja valintoja elämässään - ja päätyi ikkunanpesijäksi vuosikausiksi. Hän valitsi kevyen, helpon tien elämässään. Jos hän olisi valinnut sairaalan ylilääkärin pestin, hän olisi joutunut liputtamaan jotain poliittista väriä - ja joutunut mahdollisesti vankilaan.Ikkunan pesijänä hänen ei tarvinnut välittää mistään - esimerkiksi yksityiselämässään hän saattoi metsästää naisia sen minkä ehti.

Tomasin elämään Prahassa toi raskautta Tereza, joka oli hänelle uskollinen. Terezan takia hän teki mielestään elämänsä suurimman virheen palattuaan Zürichistä takaisin Prahaan naisen perästä, mistä alkoi hänen elämänsä kurjistuminen.Tosin se ei ollut Terezan syytä, vaan Tomasin oman harkitsemattoman lehtikirjoituksen, joka teki hänen elämänsä raskaaksi. Painostuksen edessä hän luovutti, vaikka olisi voinut valita toisinkin.

     *     *     *

Franz asui Sveitsissä ja seurasi sivusta Tsekkoslovakin tapahtumia. Hänen elämänsä teki raskaaksi, kun hän tajusi, etteivät esimerkiksi lääkärit, tutkijat ja kirjailijat joukkona voi vaikuttaa maailman tapahtumiin. Asioilla on oma, osittain hyvin sattumanvarainen kaaoksen logiikkansa.

Franzin, Tomasin ja Sabinan yhdisti se, että Sabina oli miesten rakastajatar, mikä luultavasti selittää mm. sen miksi Tomas lähti Tsekkoslovakiasta juuri Sveitsiin.

Sabina on ainoa, jonka elämää Milan Kunderan kirjassa "Olemisen sietämätön keveys" (1986) kuvataan kevyeksi. Keveys hänen elämässään perustuu petokseen, mikä on lähinnä itsepetosta. Sabina oli jättänyt Tsekkoslovakian ohella aviomiehensä, lapsuuden perheensä ja Tsekkoslovakian, mitä kertoja kuvaa hänen muiksi petoksikseen. Lopputuloksena on tyhjyys - kevyempää ei enää voi olla.

Tosin hänelle rakkaat miehet ovat ainakin jossain vaiheissa kummatkin häntä lähellä sekä Franz että Tomas. Tomasin paluuseen Tsekkoslovakiaan hän ei voinut vaikuttaa, sillä Tomas teki valinnan hänen ja Terezan väliltä. Jompi kumpi kun oli valittava, koska he asuivat rautaesiripun eri puolilla. 

     *     *     *

Sabina ja Tereza on kuvattu toistensa vastakohtina. Toinen on uskoton aviovaimo (ennen eroa miehestään) ja toinen on uskollinen kotivaimo. Tereza on muista poiketen tavallinen työläisnainen, jonka elämän kannalta sillä mitä tapahtuu yhteiskunnan ylätasolla ei ole juuri merkitystä. Siten hänen elämänsä tekee raskaaksi vain hänen pohjaton uskollisuutensa Tomasia kohtaan ja uhrautuminen tämän eteen tai niin hän sen itselleen ainakin selittää. Ilman riippuvuuttaan Tomasiin (ja ehkä äitiinsä) Terezan elämä on tietyllä tavalla kaikkein keveintä. Hän voisi elää sellaista elämää kuin haluaa. Hän ei esimerkiksi voisi kokea sosiaalista pudotusta elämässään, koska hän on jo pohjalla. Kaikilla muilla on jotain menetettävää.

Vastaavasti Franzin elämä on jo hyvin kevyttä, mutta hän voisi keventää sitä entisestään olemalla pohtimatta liikaa maailmanmenoa ja keskittyä omaan uraansa ja tutkijantyöhönsä. Jos Tomas haluaisi keventää omaa elämäänsä, se paradoksaalisesti merkitsisi Tsekkoslovakian kansandemokratian pelinsääntöjen hyväksymisen sellaisena kuin ne ovat. Voidaan tietysti väittää, että myös Franz noudattaa samantapaisia sääntöjä asuessaan Sveitsissä. Jos Franz alkaisi kapinoida vallitsevaa demokratiaa vastaan esimerkiksi heittäytymällä terroristiksi, edes puheissaan, hänen tilanteensa olisi nopeasti sama kuin Tomasin.

maanantai 26. joulukuuta 2011

Mankiewicz: "Kleopatra" (1963)

"Kleopatra" (1963) on kaikkien aikojen kallein Hollywood-elokuva. Todellinen historiallinen spektaakkeli, jonka keloille kertyi mittaa yli kuusi tuntia. Ensi-illassa siitä näytettiin kuitenkin neljä tuntia. Oscar-gaalassa "Kleopatra" huomioitiin neljällä oscarilla tosin vain teknisestä toteutuksesta.

Pääosissa olivat aikansa valovoimaisimmat tähdet Richard Burton (Antonius) ja Elizabeth Taylor (Kleopatra), jotka pariutuivat elokuvan tekemisen aikoihin, mikä oli tietysti omiaan lisäämään kiinnostusta itse elokuvaa kohtaan. Naistenlehtien juorupalstat ja iltapäivälehtien lööpit pursusivat burtonia ja tayloria. Burton mm. erosi vaimostaan.

     *     *     *

Kiinnostava kuriositeetti on, miten Egyptin faarao Kleopatra kutsuu itseään Isis-jumalattareksi. Kyse on ikivanhasta kultista, joka oli jo Kleopatran aikoihin kymmenen kertaa vanhempaa kuin mitä kristinusko on tänä päivänä. Rooman valtakunnassa se kilpaili 100 vuotta myöhemmin suosiosta kristinuskon kanssa. Kultti oli erityisesti köyhien, orjien ja naisten suosiossa. Eurooppaan kultti löysi tiensä Aleksanteri Suuren valloitussotien aikana n. 330 - luvulla eaa. 

     *     *     *

Egyptin faaraona ja mahtavan valtakunnan toisena johtajana Kleopatra joutui vastakkain Rooman kanssa, mistä elokuva kertoo. Hän oli naimisissa paljon nuoremman veljensä kanssa, ja tuli itse 17-vuotiaana Isis-jumalattaren inkarnaatioksi.

Kleopatra oli taitava johtaja, joka käytti tunnetusti jumalallisia avujaan hyväkseen Roomaa vastaan. Elokuva alkaa sillä, miten Julius Ceasar kohtaa Kleopatran Aleksandriassa - ja heidän suhteestaan syntyy perillinen Ceasarion. Keisarin tosin murhaa historian oppikirjoista tunnetulla tavalla hänen sukulaispoikansa Brutus, joten Ceasarionista ei koskaan tullut Rooman valtiasta.

     *     *     *

Kleopatra saa toisen tilaisuuden päästä vallankahvaan Rooman valtakunnassa, kun valtakunnan hajaannuksen aikana hän lyö hynttyyt yhteen Marcus Antoniuksen kanssa. Heillekin syntyy lapsia ja he menevät naimisiin egyptiläisin menoin. Siinä Antonius kuitenkin teki taktisen virheen, sillä tästä liitosta hän saa maanpetturin leiman otsaansa - ja alkaa Egyptin ja Rooman välinen valtataistelu, jonka tunnetusti Kleopatra ja Antonius häviävät. Elokuvan lopussa he tekevät itsemurhan kumpikin tavallaan. Kleopatran kuoleman myötä myös Isis-kultti kokee takaiskun.

sunnuntai 25. joulukuuta 2011

Wright: "Sovitus" (2007)

"Sovitus" (2007) on elokuva sovituksesta. Voiko hirveän syntinsä, joka perustuu valheeseen sovittaa?

Yläluokkainen, varhaiskypsä Briony Tallis antoi 13-vuotiaana väärän todistuksen puolet itseään vanhemmasta miehestä, työväentaustaisesta Robbie Turnerista. Hän väitti miehen raiskanneen hänen sukulaistyttönsä Lolan eräänä kesänä 1930-luvun lopulla. Briony oli ainoa tapahtuman silminnäkijä. Briony näki selvästi, että teon teki toinen mies, hänen veljensä ystävä, rikas suklaatehtailija Paul Marshall.

Perhe ja poliisit uskoivat tyttöä. Ainoa joka häntä ei uskonut oli Brionyn vanhempi sisar Cecilia, joka oli tuntenut Robbien lapsesta saakka, ja oli tähän hyvin rakastunut. Tapahtuman jälkeen Cecilia jätti perheensä ja hankki itselleen sairaanhoitajan koulutuksen ja asui yksin. Robbie istui sodan alkuun asti vankilassa, minkä jälkeen hän taisteli rintamalla tavallisena sotamiehenä.

Robbie tapaa Cecilian vain kerran elämässään - raiskauksen jälkeen - ollessaan lomalla armeijasta. Cecilia on odottanut Robbie'a rintamalta. Sodan loppuvaiheessa Robbie joutuu kuitenkin kavereineen erilleen joukoistaan. Dunkirkissä he saavat pääjoukot kiinni, mutta Robbie on sairastunut ilmeisesti saastuneesta vedestä kuolettavasti, eikä ehdi päästä takaisin Englantiin ennen kuin kuolee.

     *     *     *

Toinen juonne elokuvassa liittyy Brionyyn, joka kohtaa vuosien päästä Cecilian - ja Robbien. Myös Briony on päättänyt ryhtyä sairaanhoitajaksi, ja päädyttyään samaan sairaalaan Cecilian kanssa, hän päättää käydä tapaamassa tätä. Briony tunnustaa tekonsa siskolleen Cecilialle. Paikalla sattuu tuolloin olemaan myös Robbie, joka ripittää Brionya perusteellisesti. Tämä lupa tehdä kaikkensa palauttaakseen Robbien maineen.

Jotta asetelma ei olisi liian yksinkertainen Lola menee samoihin aikoihin naimisiin, eikä enempää eikä vähempää kuin Paul Marshallin kanssa, joka oli raiskannut hänet 5 vuotta aiemmin. Lola ei voi avioliittossa ollessaan todistaa miestään vastaan, joten asia näyttää kuivuvan kokoon, eivätkä Robbie ja Cecilia sittenkään saa oikeutta osakseen.

     *     *     *

Tosielämässä Briony ei koskaan, 30-luvun jälkeen, tavannut siskoaan Ceciliaa eikä tämän rakastettua Robbie'a, eikä hän tunnustanut nuorena tekemäänsä rikosta. Hän ei myöskään ryhtynyt sairaanhoitajaksi vaan kirjailijaksi. Viimeisenä kirjanaan ennen kuolemaansa hän lopulta tunnustaa kaiken kirjoittamalla omaelämänkerrallisen romaanin "Sovitus" (1999).

Kirjassa - niin kuin myös elokuvan lopussa - Robbie ja Cecilia saavat toisensa, vaikka niin ei todellisuudessa tapahtunut. Elokuvassa Robbie pääsi Ranskasta elävänä kotiin Englantiin, meni Cecilian kanssa naimisiin ja hänen maineensa palautettiin heti sodan jälkeen. Ja Cecilia ja Robbie elivät onnellisina elämäänsä niin kuin kuka tahansa toisiaan rakastava pari. Brionyn kohtalosta ei kerrota mitään. Hän tuskin joutui vankilaan tms lapsena tekemästään väärästä valasta.

Itseasiassa vakavaa dementiaa sairastavana ja kuolevaa tekevänä vanhuksena Brionyn kannalta oli yhdentekevä asia, missä hän viimeiset kuukautensa viettäisi. Ei ollut väliä, oliko paikka koti, sairaala vai vankila.

perjantai 23. joulukuuta 2011

OLET NUORI NAINEN. Osa 21. Viivin rakkaus- ja vihakirjeet Armakselle

Viivi kirjoitti Armakselle parin vuoden aikana lukuisia kirjeitä, joiden mukana hän lähetti kuvia itsestään, jotka puhuivat paljon enemmän kuin Viivin sanat. Eroottisia kuvia? Niitäkin. Hän kuvasi itseään milloin morsiamena, milloin jumalattarena, milloin minäkin. Jopa kaltoinkohdeltuna Maria Magdalenana, langenneena naisena ja kerran sulautuneena yhteen Armaksen kanssa.

Kuvia ei Armas voi valitettavasti tähän profiiliin panna - ja kirjeiden sisällöstä hän kertoo ulkomuistista. Kirjeet Viivi erään kerran suutuspäissään hävitti. Yhden riidan päätteeksi. Samalla kuin Armaksen Speissi-sivuston.


Rakkauskirjeiden lisäksi Viivi lähetti tulikivenkatkuisia vihakirjeitä, joissa hän uhkaili Armasta, milloin mafialla milloin poliisilla, milloin milläkin. Itselläänkin ja kaveriporukallaan.

    *     *     *

Ensimmäinen kirje, jonka Armas muistaa, liittyy kuvaan, jossa Viivi seisoo itsevarman näköisenä nojailemassa uuden asuntonsa ovenpieleen. Hän on heittänyt toisen jalan toisen yli siten, että hän seisoo yhden jalan varassa ja toisella jalalla hän hakee miellyttävän tasapainon olemiseensa.

Toinen käsi on lonkalla kuin Puupään Justiinalla ja toisessa kädessä on höyryävä kahvikuppi aistikkaassa asennossa. Viivin takana on valossa kylpevä keittiö, johon tulee valo ikkunasta.

Kuva on otettu eteisestä ja Viivi seisoo keittiönoven pielessä. Hänen vieressään etuoikealla on matala eteisen pöytä, jonka päällä on jokin pehmolelu. Viivi kertoi myöhemmin, että siinä istui hänen nallensa vahtimassa sisääntulijoita ja ulosmenijöitä.

     *     *     *

Armas, 
tässä minä olen sellaisena, jollaisena minä haluan esitellä itseni sinulle ja jollaisena minä haluan sinun muistavan minut ja jollaisena itse näen itseni. Tässä minä olen valmiina mihin tahansa mitä elämä tuo eteen. Haluan katsoa avoimena eteenpäin.

Armas,
en tiedä tapaammeko koskaan ja tuleeko sinusta ja minusta ystäviä, mutta tällainen minä olen. Ihan tavallinen nuori nainen. Kaikki mitä minä olen, on tässä silmiesi edessä. Silmäsi voivat ottaa
minut vastaan niin halutessaan. Annan itseni sinulle näyttöruudun pikseleinä niin kuin kenelle tahansa muullekin, joka on minusta kiinnostunut.

Armas,
tiedän miten kovasti haluat tavata minut, mutta se on mahdotonta. Minä en vain pysty. Usko kun sanon,  että se mitä sanon ja se mitä teen, eivät ole aina samoja asioita. Voin kohdella sinua kaltoin, mutta se ei merkitse sitä, että olisit jotenkin ansainnut sellaisen kohtelun.  Siksi kehotankin sinua välttämään minua, jos se suinkin on mahdollista. En tule olemaan reilu ja oikeudenmukainen sinua kohtaan.
 

Armas,
minä olen tietyllä tavalla paha, mutta minä olen myös hyvä. Minussa ovat vahvoina molemmat puolet, ja se miten toimin on hyvän ja pahan tuolla puolen. Siksi minun sanojani ja tekojani voi olla vaikea ymmärtää ja hyväksyä. Minä koettelen sinua, testaan millainen olet, mutta sen ei tarvitse johtaa mihinkään. Pilailen kanssasi, leikittelen ja teen kaikkea hullua. Sellainen minä olen.

torstai 22. joulukuuta 2011

Nin: "Henry ja June" [1966]

"Intiimi kuvaus naisen seksuaalisesta heräämisestä. Teos kertoo mitä tapahtui vuosina 1931-32, kun Anaïs Nin tutustui Henry Milleriin ja tämän vaimoon Juneen Pariisissa. Hän rakastui Junen kauneuteen ja Henryn kirjailijantyöhön.

Kun June lähti New Yorkiin, Anaïs heittäytyi kiihkeään suhteeseen Henryn kanssa. Hänen mieltään askarrutti kysymys mitä tapahtuisi, kun June palaisi Pariisiin. Kun June saapui, Anaïs saattoi vain tunnustaa rakastavansa molempia.
" (Takakansi)

     *     *     *

Kirjailija Anaïs Ninin "Henry ja June" (1966) sisältää hänen päiväkirjamerkintöjään vuosilta 1931-1932, jotka hän on itse toimittanut julkaistavaan muotoon - ja poistanut samalla joitain merkityksettömiä yksityisasioita.

Huolimatta siitä, että päiväkirjoja on jälkikäteen käsitelty, kuvaus on hyvin yksityiskohtaista, ja Anaïs Ninin ja hänen miehensä Hugon elämä ja ajattelu piirtyvät tarkkana ja vivaihdekkaana lukijoille. Nin on taitava kertoja, joka pystyy muutamalla lauseella luomaan vahvoja mielikuvia ja tunteita.

     *     *     *

"Henry ja minä olimme yhtä lihaa, me makaamme neljä päivää yhteen sulautuneina. eivät ruumiimme vaan liekkimme. Hyvä Jumala, anna minun kiittää jotakuta. Mikään huume ei voisi tehota paremmin. Mikä mies. Hän on imenyt elämäni ruumiiseensa, kuten minä olen imenyt hänen elämänsä. Tässä elämäni ylistyslaulu: Henry, Louveciennes, yksinäisyys, kesän kuumuus, hajujen leimahdukset, humisevat tuulahdukset ja meidän sisällämme myrskyä ja ihanaa rauhaa." (s. 204)

Anaïs on katolisen kasvatuksen saanut nuori nainen, joka vielä seitsemän avioliittovuoden jälkeen on varsin kokematon ja tietämätön seksistä, mutta Hugo ja Anaïs ovat 30-luvun alussa päättäneet vapauttaa itsensä seksuaalisesti. Kummallakin on satunnaisia suhteita muiden kanssa. Henry ja June Miller ovat kuitenkin ensimmäiset ihmiset, joihin Anaïs rakastuu.

Vuonna 1931 Nin tekee kirjaa D.H. Lawrencesta minkä hän saa myös valmiiksi. Ainakin Lawrencen ajattelu on  Hugon ja Anaïsin kokeilujen taustalla. Anaïs Nin ei suhtaudu kritiikittömästi miehiseen ajatteluun ja erotiikkaan vaan koko ajan pohtii ja kyseenalaistaa sitä, mikä tekee "Henry ja June" - kirjasta kiehtovan.

     *     *     *

JATKUU...

keskiviikko 21. joulukuuta 2011

Summers: "Jumalatar. Marilyn Monroe" (1988)

"Alaston totuus vuosisadan seksisymbolista. Jumaloitu filmitähti Marilyn Monroe lumoaa yhä maailmaa. Tutkimuksiin ja haastatteluihin perustuva dokumenttiteos kertoo karun totuuden hänen elämästään. Jumalatar paljastaa Marilynin rakkauselämän ja avioliittojen pimeät puolet. Julki tulevat tähden fantasiat ja pelot, raskaushuolet, sydänsurut, suhteet Kennedyn veljeksiin." (Takakansi)

     *     *     *
Sisällys:
- Skorpionien maa - DiMaggio katastrofi - Rikkinäinen avioliitto, rikkinäinen mieli - Marilyn ja Kennedyjen veljekset - Loppunäytös

     *     *    *

Marilyn Monroen nimen mainitseminen aiheuttaa tunteiden ja mielikuvien ryöpyn. Häntä on mahdoton luonnehtia lyhyesti tai muutamalla sanalla. Jos yhdellä sanalla häntä haluaisi kuvata, se olisi (rakkauden) jumalatar (ja seksisymboli).

Suomi-rockin rakastajana Juice Leskisen "Marilyn" on tietysti ehdoton ykkösjuttu keski-ikäisille ja ikääntyville suomalaisille miehille.

Olin nuori ja keuhkoissa kirveli Boston
Brylgreemikutreilla keikkui roston
Sä olit mun nainen, nainen Marilyn

Mä tuijottelin silloin vain sinun herkkupoveen
ja kuuta ulvoin illoin - langenneena loveen

Mä rahani tuhlasin sun joka leffaan
ja unessa hampaat iskin sun peffaan
Oli kaikkein pyhin sinun hurlumhei

Ja kun sun nurinniskoin sai kirjailija Arttu
mä seinältä sun kiskoin, sä olit pelkkä narttu
.

Monien nuorten miesten elämän Marilyn mullisti täysin, ja jos ei elämässä muutoin ollut draamaa, sitä tuli elämään mielikuvituksen ja elokuvien kautta. Googlettamalla selvisi, että Brylcream oli hiusrasvaa, jota miehet käyttivät 50-luvulla ja roston oli se kuuluisa lättähattu - ja Boston tietysti tupakkamerkki. Eikä vaadi paljon mielikuvistusta päätellä, mitä tarkoittaa hurlumhei. Sivistyssanakirjakin osaa nimetä sen hässäkäksi.

     *     *     *

Oli Marilynistä sitten mitä mieltä tahansa, hän ei ollut ainakaan sanan kielteisessä ja leimaavassa merkityksessä "Piukkojen paikkojen" (1959) blondi. Hän oli yksi aikansa älykkäimpiä ja aistillisimpia ihmisiä, joka nousi tyhjyydestä tähteyteen ja tähtiin. Monroen elämä paljastaa ehkä selkeimmin sen, mitä 'amerikkalainen unelma' - myytin takaa löytyy. Traagista on, että suuresta menestyksestään huolimatta tähti ei tullut kuin hetkittäin onnelliseksi.

Ehkä pysyvä käänne huonompaan suuntaa oli ero kirjailija Arthur Milleristä. Marilyn epätoivoisesti halusi itselleen lasta, mutta hän sai keskenmenon. Hän halusi myös pysyvyyttä, oman perheen ja turvallisen elämän, mutta näitä onnen sirpaleita hän ei koskaan saanut vaan jotain aivan muuta. Kun kaikki tuntui romuttuvan, hän ainakin hetkellisesti halusi päästä päiviltään, mutta tuskin enää sen jälkeen, kun hän oli jo jotenkin selvinnyt kriisistään.

     *     *     *

Miller näki ehkä selvemmin kuin muut mikä Marilynissä oli jumalaista ja mikä samaan aikaan ajoi hänen elämänsä kaaokseen. Hän oli täydellisyyden tavoittelija, ja kun tavoittelu ei onnistunut, hänestä tuli raivotar.

Kun Miller kuuli entisen vaimonsa kuolemasta, hänen ensireaktionsa oli, että "niin oli tapahduttava". - En tiennyt milloin ja miten, mutta se oli väistämätöntä.

Turvallisen elämän sijaan Marilyn valitsi vaarallisen elämän. Kohtalokkaan naisen roolin. Hän pääsi yhä lähemmäs vallan ja vaikuttamisen huippua. Hänen ainoa virheensä oli siinä, että hän ei uskonut, että kukaan voisi kylmäverisesti murhata jumalatarta. Tai ehkä hän vain uskoi jumalattaren olevan kuolematon, eikä se ollut vain uskonasia.

Tabermann: "Itkeä, nauraa ja rakastaa" (2011)

"Tommy Tabermann on Suomen rakastetuin runoilija, joka ehti tehdä laajan runotuotantonsa lisäksi myös proosaa. Hänen 2000-luvun tuotantoonsa kuuluvat olennaisesti kolumnit, joita hän kirjoitti Me-lehteen vuodesta 2003. Itkeä, nauraa ja rakastaa on kooste näistä teksteistä, joista viimeinen ilmestyi vasta hänen poismenonsa jälkeen elokuussa 2010."  (Takakansi)

     *     *     *

Minulle on tullut Siwan asiakkaana "Me"-lehti vuosia, ja vakiolukemistoon ovat siten kuuluneet Tommy Tabermannin kolumnit 2000 - luvulta, jotka ovat Tommyn kuoleman jälkeen koottu "Itkeä, nauraa ja rakastaa" (2011) - kokoelmaan. Rakkaus ja erotiikka tietysti kuuluvat Tabermannin keskeiseen arsenaaliin.

'Joulun nirvanassa' hän ehdottaa joulunviettoa 1800-luvun saamelaisten tapaan. Siis aitoa pakanaperinnettä.

"Joulun valmisteluun kuuluisi siivoamisen ja kinkunpaiston sijaan punaisten kärpässienten ahkera syöttäminen poroille, jotta niillä olisi aattona siivet ja lentelisimme koko porukka iloisesti pitkin taivaankantta kaukana kavalasta, ristiriitojen täyttämästä maailmasta." (s. 61)

     *     *     *

Sisällys esim.
Jumalten kieli (suutelu) * Lemmen kääpiöt (suomalaisten seksielämä) * Ensirakkauteni * Rakkaus - brändien brändi * Onko rakkaus rikos? *

     *     *     *

ONKO RAKKAUS RIKOS? "Me olemme kaikki sidoksissa rakkauteen tai sen puutteeseen. Se on loppujen lopuksi vaaka, jolla me punnitsemme elämäämme. (..) Rakkaus on ihmistä viisaampi. Onko siis rakkauden seuraaminen rikos?"

RAKKAUS - BRÄNDIEN BRÄNDI. "Rakkaus perustuu viattomuuteen ja anteliaisuuteen, ja se sirottelee kultapölyään vain niiden ylle, jotka tämän tosiasian edessä polvistuvat. Teeskentelijät se jättää tyhjiksi, vaikka he kuinka kailottaisivat ääneen rakkauden nimeä. Rakkaus on armollinen omilleen ja armoton vihollisilleen. Sellainen se on."

ENSIRAKKAUTENI. "Rakkautensa vuoksi on oltava valmis uhraamaan mitä tahansa, siksi minä uhmaan ivan ja pilkan mahdollisuutta. (..) Ensirakkauteni oli puhdasta ja pyhää, ja olisi väärin sitä kohtaan tehdä mitään kiellettyä ja rumaa."


Ellilä: "Miehen tuoksu. Mies seksiobjektina? Miten tätä projektia pyöritetään?" (2007)

"Kaikki alkaa laivaseminaarista, jossa turkulaismuseon tutkijoihin yritetään iskostaa asiakaslähtöistä ajattelua. Museon kävijämäärät pitää saada kasvuun ja sitä kautta määrärahat nousuun! Museon nuoriin tutkijoihin kuuluva Helmi kapinoi turhaan, kun kollegat keksivät mielestään myyvän teeman uudelle näyttelylle: erotiikka! mies seksuaaliobjektina! Näyttelyn nimeksi tulee Miehen tuoksu, ja menestystä pidetään taattuna. " (Takakansi)

     *    *    *

Miltä kuulostaisi "Miehen tuoksu" - niminen erotiikkanäyttely Turun linnassa, jonka järjestäjänä on Turun historiallinen museo - ja tietysti sen naiset?

Juuri tällaisesta näyttelystä ja sen ympärille kehkeytyvästä kevyen romanttisesta tarinasta on kyse Kirsti Ellilän "Miehen Tuoksu" (2007) - romaanissa.

Sisällys

Kirjan koostuu neljästä oudosti määritellystä vaiheesta. Ikään kuin kirja olisi jonkin turkulaisen kulttuuriprojektin suunnitelma (Eroottinen museo) tai raportti toteutuneesta projektista (mikä se tietyllä tavalla onkin).

1 VAIHE. Täsmällisesti ilmaistu ja mitattavissa oleva projektitavoite antaa sinulle uskottavuutta ja luo luottamusta sidosryhmissäsi
2 VAIHE. Epätäydellinen ja harkitsematta laadittu tehtäväluettelo hankaloittaa projektia huomattavasti
3 VAIHE. Riskienhallintasuunnitelma auttaa pitämään projektin aikataulussa ja budjetissa
4 VAIHE. Projektin päätyttyä sidosryhmien jäsenten kannattaa kokoontua analysoimaan mikä meni hyvin ja mikä huonosti, sekä tekemään lopulliset raportit ja tulosteet

Kenties nämä vaiheiden kuvaukset olisi voinut jättää poiskin. Toisaalta ne tuovat kirjaan omaperäisyyttä ja todentuntua, mutta ovat hirveän tylsiä.

     *     *     *

Projekti on kerrottu yhden museon työntekijän Helmin näkökulmasta, joka on tutkija. Hänen erikoisalaansa ovat keskiaikaiset pyhimysten patsaat. Yksi sellainen seikkailee tässäkin tarinassa eli Pyhän Yrjänän patsas ja myös hänen hevosensa, jotka löytyvät sattumalta erään talon romujen joukosta.

Erotiikka-projekti alkaa työntekijöiden laivaseminaarista. Ajatuksen esittää toinen tutkija Jaana, eikä Helmi ole siitä erityisen innostunut. Hän on perinteisempien näyttelyiden ja museoiden kannalla. Näyttelyä kuitenkin aletaan valmistella ja Helmi on siinä mukana, ja miettii millainen se voisi olla.

Helmin tädin Marleenan mökkinaapurina on tunnettu muotoilija Juhani Petersen, jolla on kylällä myös kesäravintola. Jaanan ja Helmin vierailu tädin mökillä saa aikaan vauhtia "Miehen tuoksu" - näyttelyyn. Petersen on Pariisissa tutustunut sikälaiseen Erotiikka-museoon, mistä hän kertoo naisille.

     *     *     *

Maalla vietetyn viikonlopun jälkeen ollaan taas kaupungissa. Jaana jauhaa vielä, miten erotiikka-museo tulisi perustaa. Muut keskittyvät realistisesti "Miehen tuoksu" - näyttelyyn, ja millainen se voisi olla.

"Kuningas Erik XIV, Benedictus Olai, Jaakko Ilkka, Johann Copp, erityisesti Johann Copp, meidän omat miehemme, meidän rakkaat, ristiriitaiset ihanat miehemme, jotka ovat riidelleet ja rakastaneet tässä linnassa, juonitelleet ja hallinneet tai ainakin yrittäneet hallita, miten yksipuolista kuvaa me olemme välittäneet heistä maailmalle. (..) Me emme ole koskaan tarkastelleet heitä rakastajina, naisellisen halun ja katseen objekteina. Mutta nyt me teemme niin ja täydennämme sitä kuvaa, mikä heistä on aikaisemmin maailmalle tarjottu ja siitä tulee niin hienoa", kiteyttää Jaana näyttelyn filosofian naisnäkökulmasta.

Helmi haaveilee vielä puuveistosnäyttelystään, joka on nyt jäänyt toiseksi. Miehen tuoksu tosin innoittaa häntäkin, mutta hieman arkisemmissa ympyröissä.

"Kun Hannu liikahti, hänen tuoksunsa tuli  ilmavirran mukana, ripaus sammalten kosteutta, kuusimetsän salaisuuksia, rantakallioita nuoleskelevaa humuspitoista järvivettä ja siirryin vaistomaisesti askeleen lähemmäksi."

Hannu oli Helmi tädin Marleenan naapuri, jonka varastosta sittemmin löytyi arvokkaita keskiaikaisia veistoksia ym. - ja johon Helmi rakastui. Suhde jäi kirjan lopulla vielä avoimeksi - mihin suuntaan se lähtee kehittymään.Heillä oli kuitenkin lyhyt romanssi, yhden yön suhde, joka ei ainakaan heti saanut jatkoa. Kolmas vaihe kuvaa Hannun ja Helmin suhteen kehittymistä koukeroisesti. Heillä on jopa raju yhteenotto siksi, että Hannu katsoo kokeneensa suurta vääryyttä mm. Museoviraston taholta. Helmista tulee tilanteessa eräänlainen sijaiskärsijä, joka puolustaa kulttuuriarvoja.

     *     *     *

Päätösjaksossa ovat juhlat Turun linnassa. Kyse on tietysti "Miehen tuoksu" - näyttelyn avajaisista, joka on succée. Jaana on ainakin hetkellisesti luopunut Erotiikka-museo ideastaan ja museon tiimi nauttii menestyksensä huumasta. Ympäri Suomea ihmiset käyvät bussilasteittain katsomassa kohunäyttelyä.

tiistai 20. joulukuuta 2011

Furman & Ahola: "Palauta elämänilosi. Itsehoito-opas" (2011)

"Tämä itseapukirja on kirjoitettu sinulle, joka olet syystä tai toisesta onneton ja haluat palauttaa elämänilosi. Jos mielialaasi hallitsevat kielteiset tunteet kuten katkeruus, epätoivo ja ahdistus, voit kirjan tehtävien avulla korvata ne positiivisilla tunteilla kuten iloisuus, kiitollisuus ja tyytyväisyys. Kirjan tehtävät perustuvat ratkaisukeskeiseen psykoterapiaan." (Takakansi)

     *     *     *

Sisällys
- Luo mielikuva siitä, että olet toipunut - Selitä mistä toipumisesi johtui - Näe toipumisesi muiden silmin - Hahmota toipunmisen askeleet - Analysoi edistymisesi - Pidä kirjaa ilonpilkahdyksista - Hae ratkaisuja menneisyydestä - Kuvittele viisaan ihmisen neuvo - Varaudu vaikeisiin päiviin - Ohita synkät ajatukset - Lataa akkusi - Mieti mitä olet oppinut - Paranna elämäsi laatua - Kiitä kannustajiasi - Aseta itsellesi tavoite - Auta jotakuta muuta - Ole yhteydessä luontoon - Harrasta liikuntaa - Kartoita voimavarasi ... - .. ja keksi miten voit hyödyntää niitä - Muuta suhtautumistasi toiseen ihmiseen - Voita katkeruuden tunteesi - Näe kärsimyksesi uudessa valossa - Sopeudu uuteen tilanteeseen - Ulkoista matala mielialasi

     *     *     *

Jokainen sisällysluettelon kohta sisältää: 1) tehtävän, 2) sen perustelun (psykologinen periaate johon perustuu), 3) sisäinen opas (kuvitteellinen keskustelu itsen kanssa tai ryhmässä) ja 4) tilaa omille vastauksille. Tehtävät perustuvat ratkaisukeskeiseen psykoterapiaan.

     *     *    *

Että mikä elämänilon voi viedä, mihin itsehoitoa voi kokeilla? Lyhyesti erilaiset vastoinkäymiset elämässä, mitkä aiheuttavat ahdistusta, pelkoja, masennusta ym.

    *      *     *

Aluksi luodaan mielikuva itsestä jossain hamassa tulevaisuudessa, kun elämänilo on palannut. Henkilökohtaisesti voin sanoa, että olen sen verran masentunut, että jo tämä ensimmäinen askel tuntuu mahdottomalta, mutta liikkeelle voi lähteä jostain muustakin kohtaa. - Vastauksen kohdalle jää siis pelkkää tyhjää.

Harppaan kohtaan kolme: näe toipumisesi muiden silmin. Sisäisenä oppaana on dialogi, jossa kaksi henkilöä keskustelee minusta. Ei näytä hyvältä. En pysty kuvittelemaan ketään kahta henkilöä keskustelemassa minusta. - Tämänkin vastauksen kohdalle - tyhjää. (Huonolta näyttää)

Neljäs tehtävä saattaa onnistua. Hahmota toipumisesi askeleet. "Kuvittele että huomisiltana vointisi on aavistuksen verran parempi." Sen sentään voin kuvitella, mutta toteutuuko se, siitä en ole ollenkaan varma. En usko ihmeisiin, vaikka tämä ihme ei ole kovin ihmeellinen asia. Joskus on elämä pienen pienistä asioista kiinni. Pienemmistä kuin uskoisikaan.

     *     *     *

Opas vaikuttaa käyttökelpoiselta, mutta kovin masentuneelle tätä ei tietysti voi suositella. Ihmisellä täytyy olla voimia saada itsensä edes hieman liikkeelle, jos ei muuta niin konttaamalla.

Ehkä tällaisen lyhytterapia-ajattelun suurin pullonkaula on sen yksilökeskeisyys ja kuvitelma, että ihminen pystyy vaikuttamaan kaikkiin, ulkoisiin asioihin. Ehkä niin onkin. Nyt en siihen kuitenkaan usko. Ehkä huomenna on toisin. Ehkä huomenna tapahtuu pieni ihme.

      *     *     *

Viimeinen tehtävä kehottaa ulkoistamaan mielialan. Kuulostaa hyvältä. Vaikka ihminen tietää, että ongelma on hänessä itsessään, tilannetta voi helpottaa, ja sitä voi käsitellä helpommin, kun kuvittelee, että aiheuttaja on jokin ulkopuolinen. - Siis joskus voi esimerkiksi tietoisesti heittäytyä uhriksi ja hetken aikaa pyöriskellä itsesäälissä. Tähän tilaan ei kuitenkaan ole tervettä jäädä kovin pitkäksi aikaa. Ja on ymmärrettävä, että kyse on vain ajatusleikistä.

Castrén: "Surukodin kirja" (2011)

"Surukodin kirja on lämmin kädenojennus surun satuttamalle. Kirja rohkaisee rakentamaan hautajaisista sellaisen saattojuhlan, joka sopii omaisille parhaiten ja joka syvimmin kunnioittaa vainajan muistoa.

On tärkeää surra, kun on surun aika. On tärkeää edetä pienin askelin, itseään kuunnellen. Jonain päivänä voi alkaa aavistella, miten uusi väylä tulevaisuuteen hahmottuu. Elämän syrjästä saa taas kiinni.

Helena Castrén on kokenut pappi, joka tuntee niin maalla kuin kaupungissa asuvien elämänpiirin. Hänellä on myös psykoterapeutin koulutus, ja hän on ollut mukana useissa kirjoittajaryhmissä."
(Takakansi)

     *     *     *

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tämän kirjan käteeni otin ja sitä luin. "Surukodin kirja" (2011) kun vain hyvällä vainajia muisti. Rakkaiksi heidät nimesi ja läheisiksi kehui. Käsi sydämelle jokainen: jotta vaaka on tasapainossa, eikö kummassakin kupissa täydy olla yhtä paljon punnuksia? Ja jos oikein tasan puntit menevät, arvalla menevät kirjan kristityt joko taivaaseen tai helvettiin. Näin on. Arpapeliä on.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun eivät pakanoista mitään puhuneet. Jo kansalliskirjailija Juhani Aho suomalaisia sunnuntaikristittyinä piti. Tarkoitti että pakanoita olivat jo silloin. Paitsi herännäiset ja sellaiset ruotsalaisen paavot. - Pakana, sanoin mielessäni. Jos minä olisin kirjan kirjoittanut, ja tekstiä valkoiselle paperille sutaissut, ensin olisin pakanat miettinyt pois. Kristityistä ja muista uskovaisista viis. Ei niitä varten kirjoja tarvitse kirjoitella. Nuo kun tuntuvat tietävän nämä ikuisuusasiat muutenkin.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin siitäkin, kun heti hommiin pappi Helena Castrén patisti. Ja kokenut pappi vielä. Mietinpä vaan missä hommissa kokenut. Syntiähän tämä kristityn tai sosialistin suusta olisi vaan ei pakanan. Hyvä että on vainaja ehtinyt kylmetä, kun heti täytyy ryhtyä arkisiin askareihin ja jumaliste raataa. Eikös tuota helpommallakin pääsisi. Ja onhan silläkin merkitystä kuka se on joka on henkensä heittänyt. Vähällä pääsee, jos on itse koivet oikosenaan, mutta jos olisi Siwan kauppias, seuraavaa saisi odottaa pitkään - ja ongelmiahan siitä vaan aiheutuu.

Ja kyllä pöyristyttää tuo vainajien tuijottelukäsky. Ei, ei luonnistu meikäläiselle. Alkaa oksettaa pelkkä ajatus ja huono olo tulee, että vahvistusta täytyy ottaa ja nitroja, jos sydänvika on. Miksi niitä pitäisi tuijotella lastenkin. Yöunet menevät ja pissivät vielä housuihinsa pelosta, raukat.

Kyllä niin mieltä korpeaa sekin, kun minusta ikuista riesaa tekevät, ja odottelemaan panevat viimeistä tuomiota. Eikö tässä yhdessä elämässä ole ihan riittävästi tuomiota ja helvettiä ja taivasta tiiviissä paketissa. Kuka tällaista paskaa jaksaisi ikuisuuden lukea ja arvostella ja päivitellä. Yhdessäkin tekstissä on puolet liikaa tai kaikki, niin kuin lukijoissakin.

Pahalta tuntuu, kun sitä - en sano minkä ja mitä - musiikkia muistoksi soittaa rämisyttävät. Kaikki tuntuu käyvän, jotta saavat sunnuntaikristittyjä mielisteltyä ja niistettyä niiltä viimeisetkin sentit anekauppaansa.

OLET NUORI NAINEN. Osa 20. Miten Viivi muuttui fallokseksi?

Mielessäni on kuva tai oikeastaan kaksi kuvaa nuoresta naisesta parin vuoden takaa. Hän on yksin huoneessa, jossa on tietokone, tietokonepöytä ja -tuoli, nojatuoli, valaisin, seinällä taulu sekä lattialla matto. Hyvin askeettisen näköinen huone.

Kuvat on otettu kameralla, joka on jalustalla ja - koska nainen on yksin huoneessa - kuva on otettu itselaukaisimella. Edellisessä kuvassa hän istuu tuolilla kääntyneenä takanaan olevaan kameraan päin. Hän istuu rennosti, itsevarmasti hymyillen.

Toisessa kuvassa hän on noussut ylös. Nainen, Viivi, seisoo tuolin takana voimakkaasti taipuneena eteenpäin, seinään päin. Hän heiluttaa nopeaan tahtiin molempia käsiään sivuilleen lähellä vartaloa, räpyttelee niitä kuin lintu, joka ei pääse lentoon. Kuvassa kädet näkyvätkin siipimäisenä muodostelmana.Hänen silmänsä ovat luultavasti kiinni ja hän päästää suustaan kimeitä ääniä. Viivi on ekstaasissa - ja paradoksaalisesti - ehkä myös raivon vallassa, mitä on kuvasta vaikea päätellä. Hän on fallos.


     *     *     *

Käsien liike tekee vartalon sivuille pallomaisen tai soikean kuvion. On ilmeistä, että Viivi on muuttunut tavallisesta nuoresta naisesta miehiä pelottavaksi (ja naisia etsiväksi?) valtavaksi penikseksi. Kuvan viesti on: -  Ota minut! mutta miten mies- tai poikaparat sen voisivat tehdä. Sitä paitsi ei ole tosimiesten hommaa, tarttua kiinni kaverin kaluun.

Hysteeriseen naaraaseen kuin aggressiiviseen anteroon tarttuminen on jo muutenkin riski. Miten sellaisen voi edes kuvitella ottavansa niin kuin miehet naisia (tai miehiä) ottavat.

Armas, poikaystävä, joka tuntee myötätuntoa muuttunutta tyttöystäväänsä kohtaan voi tietysti yrittää tehdä jotain. Hän voi hyssytellä: - No, älä nyt, Viivi. Todennäköisesti huuto vain yltyy ja jotain alkaa rapattessa roiskua ja lennellä.Tai sitten Armas voi vain olla ja odotella, että erektio tultuaan hetken päästä menee pois. Niinhän niillä on tapana käydä. Alkaakseen taas sopivassa tilanteessa uudelleen...

     *     *     *

Viivin oma ratkaisu oli löytää, mikä on tilanteessa johdonmukaista, itselleen sopivan kokoinen vagina. Sellaisen hän löysi Pietarsaaresta. Lähempää sitä ei valitettavasti löytynyt, mutta hyvä että sentään Suomesta. Oman identiteetin kannalta jatkuva falloksena oleminen - tai sellaiseksi muuttuminen - on tietysti kiusallista.

Esimerkiksi viime pääsiäisenä Viivi muuttui pomppivaksi penikseksi paikallisessa S-marketissa. Hän antoi keski-ikäiselle, n. 35-vuotiaalle, blondimiehelle kunnon jytkyn, eikä mies-parka vielä tänäkään päivänä tiedä, mikä hänen ahteriinsa osui, ainakin kuvainnollisesti. Viivihän se vain oli. Banaanit ja muut eroottiset hedelmät valuttivat nesteensä kauppahuoneen lattialle ja miehen housuille. Ja suuttuuhan mies nyt tuollaisesta käytöksestä, mihin ei ole tottunut ja naiselta vielä.

TEKEYTYY...

Ideointia

- Philip Rothin "Rinta" -> fallos (kirjassa viittaus siihen, entä jos tyttöystävä muuttuisi fallokseksi, tässä tapauksessa ehkä kellarissa...)

-- mieleen tulee valokuva V:stä, jonka hän on itse ottanut itsestään Speissiin  'erektiossa', jossa hän on kippurassa, ekstaasissa nautinnosta ja raivosta samaan aikaan, tyypillistä V:lle, että äärimmäisyydet ovat mukana samalla kertaa, raivo & rakkaus --> heiluttaa vimmatusti käsiään ja on lopputilassa taipuneena eteenpäin -- hauska ja hämmentävä kuva (löytyisiköhän se jostain...)
-- siis symbolisesti todella fallinen, V. laajenee ulos itsestään


- Erica Jongin "Lennä, uneksi" kirjan kehys --> "The Battle Between Sexes"
& viittaus D.H. Lawrencen "Lady Chatterleyn rakastajaan" (Mellorsin penis-kultti tms., joka kirjassa esitellään, ja johon Lady Constance hurahtaa) & huom! uusi ranskalainen elokuvaversio v. 2006

-- V. ja Rakel harrastivat pääsiäisena v. 2010 kaikenlaista... (2-lahkeisia ärsyttävää ym.)
-- voisi olla aineksia heidän oman kulttinsa hahmottamiseen... hmm... 

- Andrew O'Hagan "Maf-koira ja hänen ystävänsä Marilyn Monroe" (2011) --> koiran näkökulmasta MM:n kuvaaminen

-- kissalla on V:lle & R:lle jokin erityinen merkitys --> voisi harkita kissan näkökulmaa...

- ja tietysti Gogolin "Nenä" & Kafkan "Muodonmuutos"

     *     *     *

- millä tavoin muutos tapahtuu, mikä osa muuttuu miksikin
- muuttuuko koko nainen, vai niin kuin Gogolin "Nenässä", vain osa kehoa joksikin toiseksi --> vähimmillään kyse olisi kai vain sukupuolen vaihdoksesta tms. (toisessa ääripäässä esim.Viivi & Rakel sulautuvat toisiinsa... miten? ehkä Lawrencen "Lady Chatterleyn" metsämökkityyppinen iloittelu, jonka aikana muutos alkaa vähitellen tapahtua)
- absurdeinta olisi että nainen alkaisi ajatella & toimia miehisellä alapäällä...Ehkei kovin hyvä ajatus

- Huom! Anaïs Nin kirjoitti 30-luvulla kirjan D.H. Lawrencestä --> puolusti häntä Henry & June - kirjassa

- miten muutos vaikuttaa muiden ihmisten suhtautumiseen & siihen miten itse suhtautuu itseensä
- muutoksen taustalla: naisten sovinismi? miesviha? vai oma epävarmuus, arkuus, joka johtaa outoon tilanteeseen, muodonmuutokseen

- liittyy tietysti homo/lesbo - teemaan kuten "Rinnassa"

- kenen ääni kuuluu, kuka tai mikä on kertoja? fallos vai jokin muu osa kehosta vai Viivi itse ulkopuolisena ihmettelee itsessään tapahtunutta muutosta (ehkä Viivin aivot ovat tuhoutuneet kolarissa tms. mutta keho entisellään ennen muutosta?)

- muodonmuutos on tapa tulla ulos kaapista, päästä pois kellarista - ydin

     *     *    *

- erilaisia aloituksia voisi taas harkita - ja kokeilla...

"Viivi istuu eräänä syksyisenä päivänä tietokoneen ääressä, ja miettii millaisen Speissi-profiilin hän itselleen loisi. Hänen tarkoituksensa on kauniisti sanottuna testata Armasta luomalla kuvitteellisen hahmon, jonka kautta hän tätä lähestyy. Viivi tuntee outoa kutinaa vaginassaan. Hänen päässään välähtää valo, voimaantumisen tunne. Olo on kuin jumaläidillä, joka oli kaksineuvoinen."


- myös juonikuvioita

- henkilön piirteitä
-- rajatilapersoonallisuus --> äärimmäisyydestä toiseen, ei sääntöjä, ei kohtuutta ...
-- haavoittuvuus, herkkyys, ujous; myös raju ja reaktiivinen --> myös maskuliinisuus

Roth: "Rinta" (1972)

"Mitä tuntee, kokee, kiroaa, mistä nauttii, hekumoi, turhautuu kirjallisuuden professori David Allan Kepesh, joka eräänä päivänä, joskus puolenyön ja kello neljän välillä, on muuttunut kuusi jalkaa pitkäksi ja sadanviidenkymmenenviiden paunan painoiseksi naisen rinnaksi.

Rinta on surullinen, koskettavan inhimillinen yksinäisyyden kokemus. Se on seksiintyneen ajan makaaberi kuvitelma joka ylittää satiirin ja komedian rajat. Philip Roth nousee kirjallaan suurten edeltäjiensä Gogolin ja Kafkan joukkoon.
" (Takakansi)

     *     *     *

Miltä kuulostaisi saada tietää, ihan oikeasti, että vertailevan kirjallisuuden professori David Alan Kepesh NY:n yliopistosta on muuttunut naisen rinnaksi? Et uskoisi. Niinpä tietysti. Niin epäili tri Klingerkin, että kadunmiehet ja -naiset eivät uskoisi. Pitäisivät sitä vitsinä. Huonona pilana.

Philip Roth, "Rinnan" (1971) kirjoittaja, tietää asiasta enemmän. Hän tietää totuuden. David Kepesh todella muuttui rinnaksi, vaikka hän olisi mieluummin tullut esimerkiksi hulluksi. Rintana eläminen ei nyky-yhteiskunnassa ole helppoa. Kepeshkin eli elämäänsä piilossa muilta ihmisiltä.

Samalla kun muutos, hermafrodiittinen kromosomiräjähdys, tapahtui professori menetti näkönsä sekä kaikki neljä raajaansa. Peniksenkin hän menetti tai se muuttui nännin röpyreunoiksi. Elintoiminnot pelaavat kuta kuinkin normaalisti, mutta ruoan hän saa pistoksina. Maitoa rinta ei tuota, sillä se edellyttäisi hormonihoitoa, mutta on periaatteessa mahdollista.

    *     *     *

On sanomattakin selvää, että Philip Rothin teos, jonka Pentti Saarikoski on kääntänyt, on maailmankirjallisuutta. Mitään muutahan se ei voi olla, sillä kukaan muu ei ole uskaltanut kertoa rinnasta. Nikolai Gogol kirjoitti Nikolai Jakovlevitsin "Nenästä" [1836] ja Franz Kafka Gregor Samsan "Muodonmuutoksesta" [1915]. Rinnasta ei ole kuitenkaan kukaan vielä uskaltautunut kirjoittaa sillä tällöin kohtaamme seksin ja erotiikan peräti pelottavan maailman.

Onni onnettomuudessa oli, että David Kepesh pystyy kertomaan elämästään, sillä muutoinhan emme voisi tietää asiasta mitään. Ehkä traagisinta muutoksessa on miten se vaikutti Kepeshin arkeen. Hänhän ei enää luonnollisesti, ainakaan heti, voinut harkita jatkavansa opetustyötään yliopistolla. Tutkimusta hän sen sijaan saattoi tehdä sairaalasta käsin muiden avustuksella.

     *     *     *

David Kepeshin ja hänen lähipiirinsä elämä mullistui kerralla, pelkän fyysisen muutoksen takia. Yhtäkkiä ajatellen ei uskoisi, että pelkkä ulkoinen muutos - kuten ulkonäön muuttuminen - voi saada niin paljon aikaan. Tietysti pään muuttuminen nänniksi on aika hämmentävää ainakin aluksi.

Eniten Kepesh kärsi ehkä siitä, ettei voinut harjoittaa samanlaista seksielämää kuin aiemmin. Häntä hävetti pyytää nuorta ja kaunista, 25-vuotiasta naisystäväänsä Clairea istumaan nänninsä päälle. Sen sijaan hermostuttuaan erään kerran rintana olemiseen hän yritti taivutella hänestä huolta pitävää nti Clarkia, 56-vuotiasta vanhapiikasairaanhoitajaa, hoitamaan homman. No, tietäähän sen mitä siitä seurasi. Hieman epärealistinen toive, mutta mitäpä sitä liikuntakyvytön ihminen ei epätoivoisena voisi tehdä.

     *     *     *

Ennen kuin Kepesh alkoi tottua uuteen olotilaansa, hänen päivänsä rytmittyi sairaalan rutiinien mukaan. Hänet pestiin kerran päivässä, mikä sai aikaan erityisen paljon mielihyvää. Tunnetta korosti se, että hänen elämisensä paikallaan oli muuten perin pitkäveteistä.  Ei ollutkaan mikään ihme, että nimenomaan suhde sairaanhoitajaan neiti Clarkiin muodostui hyvin läheiseksi, sillä hänhän nautintoa rinnalle tuotti. Välillä nautinto sai David Kepeshin suuren kiihkon valtaan ja hänen oli vaikea hillitä itseään, mutta hän ei tietysti rintana voinut muuta tehdä kuin kiemurrella paikallaan.

Välillä professori pohti vakavasti elämäänsä. Hän halusi elää, mikä häntä itseäänkin hämmästytti, sillä olihan rintana oleminen maanpäällinen helvetti. Ja muita helvettejä tuskin oli olemassakaan. Ja jos Jumala oli olemassa hän epäili, pystyisikö tämä kääntämään muutoksen takaisin entiselleen.

     *     *     *

Isänsä, Clairen ja kollegojen ja tietysti hoitohenkilökunnan avustukselle David Kepesh sai vähitellen elämänsä takaisin. Tosin rintana. Niin Claire, isä kuin muutkin läheiset hyväksyivät hänet sellaisena kuin hän oli. Tosin David epäili - jopa toivoi -, että Claire älyäisi luoda suhteen johonkin, joka oli muuta kuin hän. Siis mies eikä hermafrodiitti.

Seuraavassa  lyhyt kuvaus Davidin ja Clairen ensimmäisistä kohtaamisista muutoksen jälkeen.
"Miten ihmeessä hän haluaa koskettaa minua? Miten hän voi painaa kasvonsa minua vasten? (..) Ajattelin: 'Jos Claire olisi muuttunut valtavaksi penikseksi...'"

maanantai 19. joulukuuta 2011

Tabermann: "Yksinäinen tyttö ja yksisarvinen" (2003)

"Yksinäinen tyttö ja yksisarvinen on runoista koostuva kertomus kahden yksinäisen ja erilaisen olennon kohtaamisesta maailmassa, jossa pedot vaanivat kaikkialla ympärillä. Pedot vaativat kaikkia olemaan samanlaisia eivätkä jätä rauhaan niitä, jotka eivät siihen suostu. Yksinäinen tyttö on erilainen, ja yksisarvinen on erilainen. Kun kaksi erilaista kohtaa, he eivät enää ole yksin. Maailmassa on sittenkin läheisyyttä, rakkautta ja toivoa pedoista huolimatta." (Takakansi)


     *     *     *

Taidegraafikko Mirka Johanssonin ja runoilija Tommy Tabermannin "Yksinäinen tyttö ja yksisarvinen" (2003) on jo ulkoisestikin vaikuttava teos.

Tabermann on runoissaan luonut aivan oman mytologisen maailman, minkä Johansson on hienosti kuvittanut. Kosmoskynä - lehdessä (1/2004) Pasi Karppanen piti teosta jonkinlaisena "spekulatiivisena fiktiona", jollaista on fantasia- ja scifi-kirjallisuus.

Kirjasta ei googlettamalla juuri arvioita löydy, mutta kirja jakaa lukijoita niin kuin yleensäkin Tommy Tabermannin teokset. LibraryThing - palvelussa kolme lukijaa on tähdittänyt kirjan. Kaksi piti kirjasta paljon, yksi ei ollenkaan - ja se, joka ei pitänyt kirjoitti siitä muutaman lauseen arvion.

Lady_Lazarus (2009) kirjoittaa kaikessa lyhykäisyydessään näin: "Nimestä voi jo päätellä millaisella symboliikalla Tabermann (taas) leikittelee. Kliseisesti ja itsestäänselvästi ilman lukijalle kuuluvaa oivalluksen riemua. Ainoa syy, miksi jaksoin tähän (ilmaiskappaleeseen) edes tarttua, oli Mirka Johanssonin kuvitus".

Ilmeisesti Lady_Lazarus on kirjallisuuskriitikko, sillä muuten hän tuskin olisi saanut kirjasta ilmaiskappaletta. Kriitikko toistaa jo tutut syytökset Tabermannin runoudesta, jotka ovat toistuneet vuosikymmeniä. Silti runoja ostetaan ja niistä pidetään. Paljon enemmän kuin muiden runoilijoiden teoksia.

Ei ole yllätys, että Helsingin Sanomien arvostelija Piritta Maavuori on artikkelissa "Moni kakku päältä kaunis" (2003) samoilla linjoilla Lady_Lazaruksen kanssa. Maavuori teilaa teoksen täysin. "Kaikesta tekstin virrasta jää käteen yksi kuva, joka tulee selväksi jo teoksen nimessä: yksinäinen nainen kaipaa yksisarvista sisäänsä".

Tabermannin eroottinen runous ei siis pure ainakaan keski-ikäiseen, laadukasta runoutta himoaviin naislukijoihin.

     *     *     *

"Mies repii sydämen rinnastaan
ja ojentaa paljaalla kämmenellä
meren yli ja avaruuden halki:
Katso miten se sykkii!
Sydämeni värisee kuin tähti syysöisellä taivaalla!
Kerran on jokaisen
revittävä sydän rinnastaan
ja ojennettava se paljaalla kämmenellä
tuntemattomaan
Muuta ei mies voi
kuin rukoilla ja toivoa
että joku ojentaa jossakin kätensä
ja ottaa sydämen sille
Muuta ei mies voi kuin rukoilla ja toivoa
että kämmenellä sykkivässä sydämessä
olisi enemmän tummaa punaista
kuin synkkää mustaa, täysin tähdetöntä.
" (s. 28)

     *     *      *

Mm. tämä teos panee miettimään, miksi Tommy Tabermannin lyriikkaa niin ankarasti vihataan ja ennen muuta mitä pahaa on erotiikassa. Miten asioita muuttaa se, että niistä hymistellään huomattavasti peitetymmin.

Tabermannin symboliikka avautuu helposti ja sen kerronta on sujuvaa ja suoraviivaista. Se ei sisällä sellaisia aineksia, mikä vieroittaa esim. tavallisia lähiökirjaston käyttäjiä runoudesta.

Yllä oleva runo on kirjan keskivaiheilta. Yksisarvinen, joka on osoittautunut mieheksi, riutuu yksinäisyydessä. Hän voisi olla kuka tahansa Tabermannin kuvaama erilainen mies kaupunkien lähiöistä tai maaseudun peräkammareista, mies, joka jostain syystä esimerkiksi masennuksen ja työttömyyden takia elää yksinäisyydessään. Vastaavasti tyttö voi olla kuka tahansa vastaavanlainen tyttö, joka kaipaa nuolta sydämensä sisään.

Reage: "O:n tarina" [1954]

"O:n tarina on fantasia täydellisestä alistumisesta. Kaikkeen suostuvan O:n ja hänen rakastajansa tarina hämmentää, kiehtoo ja kauhistuttaa. O luovuttaa oman tahtonsa täydellisesti miehen haltuun, suostuu tämä orjaksi omasta halustaan. Hurja rakkaustarina jättää jälkensä lukijaan.

Pauline Reage säilyi pitkään lukijoilleen arvoituksena. Millainen nainen pystyi kirjoittamaan tämän julman ja tyylikkään tarinan? Tätä kirjaa ei voi kuvailla, se täytyy kokea itse.
"   (Takakansi)

     *      *      *

Pauline Réagen "O:n tarina" (1954) on naisen kirjoittama, mitä ei vielä teoksen ilmestymisvaiheessa tiedetty. Asia paljastui vasta vuonna 1994, kun salanimen takana ollut Anne Desclos kertoi kirjoittaneensa teoksen.

Asia on sikäli tärkeä, että tällainen eroottinen kirjallisuus oli ennen tätä mielletty miesten kirjoittamaksi kirjallisuudeksi. Desclos romutti myytin kirjoittamalla aikansa sadomasokistisen kohukirjan. Suomeksi kirja käännettiin vuonna 1971 ja siitä on otetettu lukuisia painoksia. 

     *     *     *

Kirja jakaantuu neljään osaan:

1) 'Roissyn rakastajat'. Roissy on linna, jossa O:ta ja yleensä naisia opetetaan alistumaan miesten tahtoon. O tekee sen mitä käsketään vapaaehtoisesti rakkaudesta René'hen. Hän tai René ei missään vaiheessa esimerkiksi sano, että nyt riittää. Olisikin ollut mielenkiintoista tietää, miten pitkälle siinä tapauksessa O:n kouluttajat olisivat menneet.

2) 'Sir Stephen'. René antaa O:n velipuolensa Sir Stephenin oppiin. Miehet ikään kuin jakavat O:n tai - niin kuin René itse toteaa - O on lahja Sir Stephenille. Tämä vie alistamisen tai alistumisen astetta pidemmälle. Nyt O:n tottelemisen motiivina ei ole enää rakkaus René'hen, mikä sinänsä tuntuu epäuskottavalta, sillä yksilön sisäistä motiivia ei voi kuvatulla tavalla poistaa.Sir Stephen testaa O:ta erilaisilla tehtävillä.

3) 'Anne-Marie ja renkaat'. Seuraavaksi Sir Stephen, toki Renén suostumuksella, vie O:n Anne-Marien naistentaloon, jossa hän oppii toimimaan naisten kanssa, sekä dominoinnin että alistumisen taidon.

4) 'Pöllö' viittaa siihen, että O esiintyy vielä Sir Stephenin käskystä alasti miesten klubilla pöllönaamiossa.

Kirjoittaja jättää tarinansa tahallisesti kesken. Viidettä lukua ei ole kirjoitettu, joten kenttä on avoinna erilaisille kokeiluille.

Romaani päättyy huomautukseen puuttuvasta viimeisestä luvusta. Anne Desclos kertoo, että on kaksi vaihtoehtoista tapaa lopettaa kirja.

      *     *     *

Kirjan alkaa ja loppuu samalla tavoin. Alkuja ja loppuja on kaksi. Lukijan tehtävänä on päättää, millä tavoin kirja alkaa - ja miten se päättyy. Vaihtoehdoksi jää myös se, ettei kirja ala ehdotetulla tavalla tai pääty niin kuin kirjailija ehdottaa sen päättyvän.

sunnuntai 18. joulukuuta 2011

Colombani: "Rakastaa, ei rakasta" (2002)

Iki-ihanan Andrey Tautoun rooli toisessa Latitia Colombanin elokuvassa "Rakastaa, ei rakasta" (2002) ei voisi paljon enempää poiketa siitä mikä se oli "Améliessa" (2001). Mutta niin hämmästyttävältä kuin se saattaa kuulostaakin, elokuvan lopussa mielisairaalan seinien sisältää kuoriutuu sama vanha Amélie. Olisikohan niin että nuorissa naisissa on jotain pohjimmiltaan psykopaattista ja kaikkia rajoja rikkovaa?

Angélique (Andrey Tautou) rakastuu itseään vanhempaan, 35-vuotiaaseen, naimisissa olevaan sydänlääkäriin Loïc Le Garreciin (Samuel Le Bihan).  - Elokuvan tarinassa on heti tässä kohdin katsojan mielikuvitusta ja kuvittelukykyä ravisteleva aukko. Katsoja ei saa tietää, millä tavoin, missä ja milloin Angélique rakastuu lääkäriinsä. Niin, eihän sillä oikeastaan ole väliä... Vai onko sittenkin, jos olisi halunnut välttää elokuvan tragediat.

Joka tapauksessa Angélique onnistuu muuttamaan lääkärin naapuriin elokuvan tarinankerronnan ajaksi. Hän huolehtii matkoilla olevien tuttaviensa talosta heidän poissaollessaan. Kaikki näyttää aluksi harmittomalta ja vilpittömältä - ja varmasti se sitä onkin. Sitten Angélique alkaa määrätietoisesti romuttaa Loïcin ja tämän vaimon Héloïsen (Sophie Guillemin) avioliittoa. Ilmeisesti hän ei ymmärrä tekevänsä kelleen mitään pahaa, minkä ohjaaja kyseenalaistaa aivan elokuvan lopussa.

     *     *     *

Loïc ei pitkään tiedä, kuka häneen ihastunut, korviaan myöten rakastunut, nainen - tai mies - on. Hän epäilee kaikkia lähellään olevia ihmisiä, potilaitaan ja henkilökuntaakin. Elokuvan alussa sydänlääkäri saa Angéliquelta punaisen ruusun syntympäpäivälahjaksi. Sen lisäksi Angélique on tehnyt suuren taulun miehestä, jonka Loïcin vastaanottoapulainen on sijoittanut työhuoneen seinälle. Mies on aivan pyörällä päästään. Ensimmäinen särö pariskunnan parisuhteeseen syntyy, kun Héloïse löytää taulun takaa onnittelutekstin.

Angélique eri tavoin osoittaa kiinnostusta mieheen kuitenkaan paljastamatta henkilöllisyyttään. Hän osoittautuu sosiaalisesti erittäin taitavaksi ihmisten manipuloijaksi, eikä tilanteessa olisi edes mitään pahaa, jos sydänlääkäri Loïc olisi pelissä täysin rinnoin mukana. Hän ei kuitenkaan pääse sisään Angéliquen, rakkauteensa täysin hurahtaneen ihmisen, maailmaan ennen kuin on jo aivan liian myöhäistä.

Kun Angélique ei lahjoilla ym. huomionosoituksilla saa rikottua Loïcin ja Héloïsen perheidylliä, hän turvautuu astetta kovempaan keinoon. Hän toimittaa kirjeessä Loïcille avaimen asuntoonsa, millä onkin toivottu vaikutus ja Héloïse vihdoin menettää uskonsa mieheensä. Tätä ennen Héloïse on jo saanut keskenmenon Angéliquen törmättyä skootterilla hänen autoonsa - ja paettua sitten paikalta. 

      *      *     *

Tilanne alkaa purkautua vasta kun rakkaudessaan epätoivoinen Angélique yrittää itsemurhaa kaasulla, ja kuinka ollakaan, naapurin lääkäri Loïc pelastaa hänet. Hän antaa sydänhierontaa ja tekohengitystä, mikä saa Angéliquen tietysti aivan ekstaasiin.

Vasta sairaalassa hoitaessaan nuorta naista lääkärimme vihdoin havahtuu keskustellessaan Angéliquen kanssa. Tämä käyttää ilmaisua, joka on lääkärille entuudestaan tuttu. Angélique oli käyttänyt samoja sanoja yhdessä monista kirjeistään. Samalla lääkäri tajuaa, että hänen saamansa avain onkin hänen naapurinsa avain - ja samalla tulee todistettua - että häneen pohjattomasti rakastunut nainen on Angélique.

Tilanne on todella absurdi, sillä oli vähällä, ettei lääkäri joutunut syytteeseen kahden ihmisen kuolemasta, menettänyt vaimoaan ja tietysti myös lääkärinammattiaan Angéliquen takia.

Lopulta ketään ei ilmeisesti syytetä mistään. Angéliquen käytös tulkitaan ainakin syyntakeettoman ihmisen teoiksi. Lääkäri tosin on lyönyt yhtä potilastaan, ja aiheuttanut välillisesti tämän kuoleman epäiltyään tätä häiritsijäkseen. Lisäksi miestään puolustanut Héloïse antaa väärän valan, mistä hän saattaa joutua edesvastuuseen.

     *     *     *

Elokuvan jälkeen jää miettimään, että on asioita ja tilanteita, joiden kohdalla juridinen käsittely on aika lailla mahdotonta. Sen sijaan se mitä on tapahtunut, täytyy setviä muilla tavoin, jotta ei rikota ihmisten oikeustajua. Laillisuus ja oikeus ovat tässäkin tapauksessa aivan eri asioita. Lait ovat ihmisten laatimia, mutta oikeuden ja kohtuuden kanssa sillä ei tarvitse olla mitään tekemistä.

lauantai 17. joulukuuta 2011

OLET NUORI NAINEN. Osa 19. Viivin sydän on pakahtumaisillaan

Viivin sydän on pakahtumaisillaan. Hän ei ole vielä kertaakaan nähnyt armastaan. Kohta on se hetki. Ei ihan vielä, mutta ihan, ihan kohta.

Viivi odottaa viileän näköisenä. Hän seisoo peilin edessä ja tarkkailee ilmeitään. Hän on kuvitellut mielessään kaikki mahdolliset tilanteet, joita voi tulla eteen - ja miltä hän silloin haluaa näyttää. Mitä sanoo, kun Armas sanoo... Mitä tekee, kun Armas tekee... Paremmin tilanteeseen ei enää olisi voinut valmistautua.

Silti Viivi on vähän epävarma. Jos hän olisi ollut varma, hänen ei olisi tarvinnut valmistautua. Ainakaan samalla perusteellisuudella. Ensimmäinen kerta on kuitenkin, tai ainakin siltä tuntuu, jotenkin ratkaiseva. Siinä on jotain kohtalokasta. Lopullista. Vaikka ei niin tietysti tarvitsisi olla, mutta niin vain on.

     *     *     *

Viivin ajatukset aaltoilevat.  Hänen ja Armaksen elämä netissä on ollut myrskyisää. Tunteitten koko kirjo kaikkine vivahteineen on käyty läpi laidasta laitaan lyhyessä ajassa. Kumpikaan ei oikeastaan tiedä missä tarkalleen ottaen mennään. Silti he ovat päättäneet ottaa suuren harppauksen eteenpäin, ja kohdata toisensa silmäkkäin.

Ratkaisu oli kummallekin tietyllä tavalla helppo, sillä kukaan toinen ihminen ei ollut aiemmin vaikuttanut - niin hyvässä kuin pahassa - niin paljon omaan elämään. Vaikutusta on tehostanut vielä se, että kaikki kommunikaatio ja vuorovaikutus on tapahtunut vain verkon välityksellä. Ensimmäinen kauhistuttava ja samalla riemastuttava kysymys olikin, mitä tapahtuu, kun kaikki tapahtuu livenä. Enää ei ole helppoja pakoteitä. Nyt saa kohdata myös itsensä silmästä silmään ja nähdä oman varjonsa, itsensä toisen kautta.

     *     *     *

Viivi tuijottaa peiliin. Kasvot tuntuvat vierailta. Hän on eri ihminen kuin vuosi sitten ennen Armasta, ja se näkyy kasvoistakin. Tuntuu melkein kuin joku olisi sivaltanut korvan pois. Niin tiukasti on Viivi vetänyt hiukset yhteen niskan taakse. Van Gogh joutui mielisairaalaan korvan takia, ei muuten, mutta hän esitteli korvaansa kuin minä tahansa luonnollisena asiana. Yhtä hullulta Viivistä tuntuu itsensä esittäminen Armakselle. Kuin tarjoilisi toiselle irtileikattua korvaa tai rinnasta revittyä sydäntä. Kuin itsensä antaminen kaikkine karvoineen olisi suuri uhraus - ja niinhän se onkin -, vaikka samaan aikaan saa toisen itselleen. Samalla tosin saa ehkä myös sellaista mistä ei olisi niin väliä...

Viivi ei tunne itseään - juuri tällä hetkellä - kovin eheäksi, kokonaiseksi ihmiseksi. Ennemmin torsoksi. Pelkiksi kasvoiksi, jotka nekin ovat jotenkin runnellun näköiset. - Kelpaanko minä, ihan oikeasti, tällaisena Armakselle? Entä jos hän pettyy minuun, puhuu Viivi peilikuvalleen.

     *     *      *

Viivi on kuitenkin päättänyt ottaa tilanteen haltuun.  - Tästä kellarista on päästävä pois, sanoo hän arvoituksellisesti itsekseen. Ovi on auki. Joten ei muuta kuin menoksi! Viivi luo viimeisen silmäyksen peilikuvaansa ja astuu ovesta sisään toiseen maailmaan.

Samalla kun Viivi poistuu peilimaastaan kuuluu auton ääni. Armas on pihassa.

perjantai 16. joulukuuta 2011

Rajala: "Naisten mies ja aatteiden. Juhani Ahon elämäntaide" (2011)

"Juhani Ahon elämän aikana suomen kieli kehittyi kirjallisuuden ja itsenäisen valtion kieleksi. Panu Rajalan teos levittää näkymää Ahon rooliin kirjallisten virtausten uteliaana maahantuojana, Ahon eurooppalaiseen vastaanottoon, Nobel-ehdokkuuteen ja ystäväpiiriin.

Rajala kuvaa kiihkeän ja kipuilevan ylioppilaan kehityksen arvonsa tuntevaksi ammattikirjailijaksi joka ei pyydellyt anteeksi kirjoitustensa saati ihmissuhteittensa aiheuttamaa hämmennystä. Rajala kirjoittaa, milloin Järnefeltien salongista, Minna Canthin kodista, laajoilta polkupyörämatkoilta tai Pariisista maailmannäyttelyn vilinästä.
" (Takakansi)

     *     *     *

Sisällys
- Mikä mies? - Yksi ylitse muiden - Armoton avioliittoromaani - Taisteleva lehtimies ja naisten vapautus - Yksinäisen miehen harhautus - Viimeinkin onnellinen mies - Kosmopoliitti pureutuu kotimaahan - Suomea luomassa ja puolustamassa - Kansakunnan kalamies - Kohtalokas kolmio - Pettymys kansaan ja sotaan - Vastavirran kapinallinen - Muistelijan masennus, kalastajan kaipaus - Klassikko keskuudessamme

     *     *     *

Kansalliskirjailijanakin pidetyn Juhani Ahon elämä on suomalaisille pääpiirteissään tuttu. Tutuksi Aho on tullut monien kertomusten kautta, jotka liittyvät mm. Tuusulanjärven taiteilijayhteisöön. Aho perheineen itse asiassa synnytti yhteisön Aholansa ympärille. Yksi kirjailijan ajattelun sokeista pisteistä oli suhtautuminen ns. työväenkysymykseen ja maan köyhiin, mikä jakoi jopa hänen perheensä 1910-luvulla kahtia.

Juhani Aho aloitti sanomalehtimiehenä, joten hänelle lyhyiden uutisten kirjoittaminen oli tullut tutuiksi. Aho jatkoi lyhyiden tekstien kirjoittamista myös sepitteellisten tekstien tekijänä. Näitä lyhyitä kirjoitelmia hän kutsui lastuiksi, joita niin ikään julkaistiin lehdissä. Mm. nationalististen "Katajainen kansani" - lastujensa asiosta hän oli 1900-luvun alussa ehdolla Nobelin kirjallisuuspalkinnon saajaksi.

Kuvataiteilija Venny Soldan-Brofeldt oli Juhani Ahon vaimo, mutta hänellä oli lapsi myös tämän nuoren sisaren Tillyn kanssa. Kolmikko eli pitkään elämäänsä erikoisena kolmikkona lapsineen. Aho rakasti kumpaakin naista ja he samaa miestä. Tosin ristiriidoiltakaan ei vältytty. Asetelman teki kiinnostavaksi sekin, että Venny oli perustamassa Naisasialiitto unionia Suomeen. Hän oli siis pesunkestävä feministi, joka puolusti perinteistä avioliittoa.

Aho tuli tunnetuksi naistenmiehenä. Hän mm. liehitteli ja kosi toisen Tuusulanjärven rannalla asuneen taiteilijan Jean Sibeliuksen puolisoa Ainoa. Tosin Aino ei vielä siinä vaiheessa ollut edes kihloissa Jannensa kanssa. Juhani Ahon aikanaan kohutuin kirja "Yksin" kuvaa roihuavaa rakkautta 17-vuotiaaseen tyttöön.

Kirjoittamaan Janne oppi Kuopiossa niin Minna Canthin Kanttilassa kuin Elizabeth Järnefeltin Kirjallisessa salongissa. Elizabeth oli Aino Järnefeltin äiti. Myös äitiin Juhani Aholla oli pitkään suhde, joka ei ollut pelkästään platoninen. Lisäksi hän oli mm. kihloissa nuoren opettajattaren Minna Nikanderin kanssa. Muusia Aholle riitti. "Yksin" - teoksen pariisilaiselle prostituoidulle oli vastineensa todellisuudessa. Aho oli jopa kirjeenvaihdossa naisen kanssa.

     *      *      *

Professori Panu Rajala luonnehtii kirjansa "Naisten mies ja aatteiden" (2011) jo otsikossa Ahoa aatteiden mieheksi. Aatteiden miehenä hän ei paljon poikennut tavallisista porvarillisesti ajattelevista ja toimivista suomalaisista. Aholla oli koko ajan menossa busineksia mm. lehti- ja kustannusalalla sekä hänen ystäväpiirinsä kuului liikemiehiä.

Aho luonnehti itseään sunnuntaikristityksi, ja suhde uskontoon oli koko uran ajan ongelmallinen. Uskonnon hän selvästi näki yhdistävän kansaa, mikä osoittautui sisällissodan aikana harhaksi. Tyypillisenä kristittynä hän osasi selittää ongelman pois mm. siten, että hän yhdisti pahuuden pakanoihin eli lähinnä punaisten johtomiehiin. Tässä hän vaimonsa Venny Soldan-Brofeldtin kanssa olivat eri linjoilla.

Uskonasioissa hän kulki ystävänsä Arvid Järnefeltin jalanjälkiä kuitenkaan osumatta niihin. Fennomaniasta hän siirtyi nuorsuomalaisuuteen samalla tavoin kuin Järnefeltin "Isänmaan" päähenkilö. Kantaansa kristinuskoon hän tarkisti Järnefeltin "Heräämiseni" kirjan ilmestyttyä. Tosin Juhani Aho ei harkinnut tolstoilaisuutta vaihtoehtona vaan keskittyi Pohjanmaan herännäisyyteen.

Rauhanaate oli viimeinen aate, johon Aho elämänsä aikana pysähtyi. "Rauhan erakon" jälkeen Suomessa puhkesi sisällissota, joten kirjailijan hurskaat toiveet eurooppalaisesta rauhasta karisivat 1. maailmansodan lopulla ja Venäjän vallankumouksen aattona.

      *      *      *

Kouluissa vielä tänäkin päivänä luetaan Juhani Ahon kirjaa "Rautatie", jossa maalaiset Matti ja Liisa tutustuvat modernin maailman ihmeeseen höyryllä kulkevaan hevoseen. Pariskunta ei kuitenkaan vaikutu kokemastaan vaan palaa vähin äänin kotiinsa jatkamaan elämäänsä niin kuin on aina elänyt.

Ahoa on pidetty mestarina naisten kuvaamisessa, joista hänellä oli paljon omakohtaista kokemusta. "Papin tytär" ja "Papin rouva" ovat kotimaista laatukirjallisuutta, ja jälkimmäistä teosta on pidetty Suomen "Madame Bovaryna", mikä on rankkaa liioittelua. Tarina on kirjoitettu hyvin sovinnaiseen tyyliin verrattuna kuuluisaan esikuvaansa.

Naisten lisäksi häntä on pidetty viettelyn kuvaajana. Niin "Yksin" -teoksessa, "Papin tyttäressä", "Papin rouvassa" kuin varsinkin "Juhassa" viettely - ja vietellyksi haluaminen - sekä erotiikka ovat keskeisessä asemassa.  - Tematiikka oli Juhani Aholle henkilökohtaisesti merkittävä, sillä hänen suhteensa mm. häntä yli 20 vuotta vanhempaan Elizabeth Järnefeltiin ei ilmeisesti koskaan johtanut 'täyttymykseen' samoin kuin hänen 10 vuotta nuorempaan tyttäreensä Ainoon. Aho vain riutui rakkaudessaan, mikä synnytti niin lastuja kuin pidempääkin proosaa.

JATKUU...