tiistai 20. joulukuuta 2011

Castrén: "Surukodin kirja" (2011)

"Surukodin kirja on lämmin kädenojennus surun satuttamalle. Kirja rohkaisee rakentamaan hautajaisista sellaisen saattojuhlan, joka sopii omaisille parhaiten ja joka syvimmin kunnioittaa vainajan muistoa.

On tärkeää surra, kun on surun aika. On tärkeää edetä pienin askelin, itseään kuunnellen. Jonain päivänä voi alkaa aavistella, miten uusi väylä tulevaisuuteen hahmottuu. Elämän syrjästä saa taas kiinni.

Helena Castrén on kokenut pappi, joka tuntee niin maalla kuin kaupungissa asuvien elämänpiirin. Hänellä on myös psykoterapeutin koulutus, ja hän on ollut mukana useissa kirjoittajaryhmissä."
(Takakansi)

     *     *     *

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun tämän kirjan käteeni otin ja sitä luin. "Surukodin kirja" (2011) kun vain hyvällä vainajia muisti. Rakkaiksi heidät nimesi ja läheisiksi kehui. Käsi sydämelle jokainen: jotta vaaka on tasapainossa, eikö kummassakin kupissa täydy olla yhtä paljon punnuksia? Ja jos oikein tasan puntit menevät, arvalla menevät kirjan kristityt joko taivaaseen tai helvettiin. Näin on. Arpapeliä on.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin, kun eivät pakanoista mitään puhuneet. Jo kansalliskirjailija Juhani Aho suomalaisia sunnuntaikristittyinä piti. Tarkoitti että pakanoita olivat jo silloin. Paitsi herännäiset ja sellaiset ruotsalaisen paavot. - Pakana, sanoin mielessäni. Jos minä olisin kirjan kirjoittanut, ja tekstiä valkoiselle paperille sutaissut, ensin olisin pakanat miettinyt pois. Kristityistä ja muista uskovaisista viis. Ei niitä varten kirjoja tarvitse kirjoitella. Nuo kun tuntuvat tietävän nämä ikuisuusasiat muutenkin.

Kyllä minä niin mieleni pahoitin siitäkin, kun heti hommiin pappi Helena Castrén patisti. Ja kokenut pappi vielä. Mietinpä vaan missä hommissa kokenut. Syntiähän tämä kristityn tai sosialistin suusta olisi vaan ei pakanan. Hyvä että on vainaja ehtinyt kylmetä, kun heti täytyy ryhtyä arkisiin askareihin ja jumaliste raataa. Eikös tuota helpommallakin pääsisi. Ja onhan silläkin merkitystä kuka se on joka on henkensä heittänyt. Vähällä pääsee, jos on itse koivet oikosenaan, mutta jos olisi Siwan kauppias, seuraavaa saisi odottaa pitkään - ja ongelmiahan siitä vaan aiheutuu.

Ja kyllä pöyristyttää tuo vainajien tuijottelukäsky. Ei, ei luonnistu meikäläiselle. Alkaa oksettaa pelkkä ajatus ja huono olo tulee, että vahvistusta täytyy ottaa ja nitroja, jos sydänvika on. Miksi niitä pitäisi tuijotella lastenkin. Yöunet menevät ja pissivät vielä housuihinsa pelosta, raukat.

Kyllä niin mieltä korpeaa sekin, kun minusta ikuista riesaa tekevät, ja odottelemaan panevat viimeistä tuomiota. Eikö tässä yhdessä elämässä ole ihan riittävästi tuomiota ja helvettiä ja taivasta tiiviissä paketissa. Kuka tällaista paskaa jaksaisi ikuisuuden lukea ja arvostella ja päivitellä. Yhdessäkin tekstissä on puolet liikaa tai kaikki, niin kuin lukijoissakin.

Pahalta tuntuu, kun sitä - en sano minkä ja mitä - musiikkia muistoksi soittaa rämisyttävät. Kaikki tuntuu käyvän, jotta saavat sunnuntaikristittyjä mielisteltyä ja niistettyä niiltä viimeisetkin sentit anekauppaansa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti