keskiviikko 25. tammikuuta 2012

Beckett: "Ensi rakkaus" (1971)

"Ensi rakkaus on tajunnanvirtamonologi, jonka beckettmäisen groteski, pessimisminkin taakseen jättänyt, epätoivosta nauttiva minä vastahakoisesti tunnistaa itsessään häiriön, jota hänen täytyy nimittää rakkaudeksi." (Takakansi)

     *     *    *

"Ensi rakkaus" (1971) on n 40-sivuinen novelli miehestä ja Lulusta, jotka tapaavat toisensa puistonpenkillä. Novellista, sen minä-hahmosta, esineistä ja kaupunkikuvauksesta tulevat erehdyttävästi mieleen "Piiritetyn huoneen novelleja" (suom. 2000) kokoelman novellit.

     *     *     *

Anonyymin, 25-vuotiaan päähenkilön isä kuolee ja hän joutuu kadulle kodistaan. Puistonpenkillä, kanavan rannalla, hän kohtaa nuoren naisen Lulun, johon rakastuu. He käyvät päivittäin istumassa samalla penkillä.

Miestä aluksi harmittaa se, että nainen istuu jatkuvasti samalla penkillä. Nainen kysyykin, häiritseekö hän miestä. Mies vastaa että häiritsee. Hän kun haluaa ojentautua pitkäkseen penkille. - Täytyykö teidän välttämättä ojentautua pitkäksenne? kysyy Lulu. Hän kehottaa miestä menemään pitkäkseen, ja jostamaan jalat hänen syliinsä. Mies tekee niin.

"Tunsin sääripoloisteni alla hänet pyöreät reitensä. Hän rupesi hyväilemään nilkkojani. - Mitäs jos tönäisen häntä kantapäällä pilluun, tuumin itsekseni."

Lopulta Lulu pyytää asunnotonta miestä luokseen, missä hän asuukin aina siihen asti, kun lapsi syntyy. Mies kauhistuu naisen huutoa synnytyksen yhteydessä, ja lähtee pakoon, eikä palaa enää takaisin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti