keskiviikko 4. tammikuuta 2012

HARJOITUS 1 - Cameron: "Tyhjän paperin nautinto" (2004)

Raportoin tähän, miten olen tehnyt Julia Cameronin kirjan "Tyhjän paperin nautinto" (2004) tehtäviä.

Kirjan jokaisen jakson perässä on toisinaan hyvin työläskin tehtävä lukijalle tehtäväksi.

     *     *     *

HARJOITUS - 'Aloittaminen'

"Aloita kertomalla, miltä sinusta tuntuu ja mitä ajattelet juuri nyt. Aloita sieltä, missä olet - fyysisesti, tunneperäisesti ja psykologisesti. Kirjoita kaikesta, mikä tulee mieleesi." (s. 19)

Ensimmäinen ajatus oli radiota kuunnellessani, että "Jaaha, tänään se siis taas alkaa. Presidentinvaalien ennakkoäänestys." En ole muuten kiinnostunut asiasta, mutta olen töissä lähikirjastossa, joka toimii ennakkoäänestyspaikkana - ja kirjastoon alkaa lappaa lähiviikkoina ihmisiä, jotka eivät välttämättä koskaan muutoin käy kirjastossa. Tietenkin on hyvä asia, että ihmisiä tulee kirjastoon, mutta...  Ihmiset vaeltavat kirjaston perimmäisessä nurkassa olevaan ennakkoäänestyspaikkaan rapaisin jaloin jättäen ruskean vanan keskelle kirjastoa. Samalla he eri tavoin häiritsevät kirjaston päivittäistä toimintaa ja asiakkaita.

Yöllä oli ollut jälleen myrsky. Parvekkeen pöydällä ollut kynttilälyhty oli lentänyt lattialle. Yöllä heräsin pari kertaa ikkunoissa ujeltavaan tuuleen. Suurempia vahinkoja ei uutisten mukaan ollut tapahtunut. Yöllä satanut lumi oli painanut puiden oksia sähkölinjojen päälle ja saanut aikaan joitain sähkökatkoja. Suomeen tultuaan myrsky oli olennaisesti talttunut, mutta muissa Pohjoismaissa Eemeli oli aiheuttanut enemmänkin haittaa.

Seuraan nykyään hyvin heikosti tiedotusvälineitä, lehtiä ja TV:tä. Lehtiä minulle ei tule ja televisiota minulla ei ole. Radion eri kanavia kuuntelen niin kuin tänäkin aamuna. Telkku.com - sivustolta saatan tosin katsoa, mitä ohjelmia minulla tällä kertaa jäi näkemättä. Usein jätän radion yöksi auki ja heräillessäni aamulla saatan yllättäen kiinnittää huomioni esimerkiksi johonkin uutiseen tai musiikkikappaleeseen, jolloin alan vähitellen harkita ylösnousemista. Tänä aamuna heräsin hieman ärtyneenä presidenttiuutiseen.

Telkku.comissa herätti huomioni TV1:n otsikko "Vihreä vastarinta". USA:ssa on paljon järjestöjä, jotka yrittävät vaikuttaa mm. omalla esimerkillään siihen, millä tavoin ihmiset kuluttavat ja käyttävät luonnonvaroja. Freegans kuulemma hankkiin kaiken tarvitsemansa kaatopaikoilta. - Suhtaudun nykyään jossain  määrin skeptisesti tällaisiin ympäristö- ja elämäntapaliikkeisiin. Asioita olisi ajateltava satojen ja tuhansien vuosien aikajänteellä, ei vain oman välittömän käyttäytymisen kannalta. Esimerkiksi ekologinenkin maatalous aiheuttaa lopulta maaperän erosioitumisen. Kun maata on riittävän pitkään viljelty, se ei tuota enää paljon mitään. Ja tunnetusti ihmiset lisääntynyt lisääntymistään, ja kun populaatio pallolla on riittävän tiheä, kanta tavalla tai toisella romahtaa.


Ainoa tapa elää kestävästi on elää niin kuin luonnonkansat ja alkuperäiskansat ovat eläneet kymmeniä tuhansia vuosia. Eri puolilta Tellusta löytyy vielä tänäkin päivänä pieniä yhteisöjä, mutta eurooppalaiset ovat viisaudessaan ja jumalansa luomina hävittäneet nämä kansat ja kulttuurit melkein sukupuuttoon.

     *     *     *

Luin välillä kysymyksen. Mitä minun pitikään kirjoittaa... Miltä minusta tuntuu? Aamukahvin jälkeen virkeältä. Niskat ovat hieman jäykät, sillä ikkuna jäi yöllä liian pitkäksi aikaa auki, kun hieman tuuletin ummehtunutta ilmaa pois. Viime viikolla kävin ensimmäisen kerran 10 vuoteen hartia- ja ylävartalohieronnassa, mikä tuntui hyvältä. Sain lahjakortin jo melkein vuosi sitten keväällä, ja käytin se vasta viime tingassa. Nyt tuntuu että se vähäinenkin hyöty, joka käsittelystä oli, on häipynyt johonkin taivaan tuuliin.

Toinen asia mikä tuntuu vieläkin ikävältä on isoäitini kuolema marraskuun puolivälissä. Kävin hänen luonaan usean kerran viikossa mm. markkinapäivinä - ja eilen oli markkinapäivä. Vein hänelle yleensä viipurinrinkelin ja jotain muuta mitä mieleen tuli ja mitä hän halusi. Useasti hän halusi kalaa kuten muikkuja tai silakoita.

Kolmaskin asia rasittaa jatkuvasti mieltäni, vaikka asia alkaa olla jo vanha. Rakastamani ihminen, hyvä ystävä, hylkäsi minut tunnetasolla ilmeisesti jo vuoden 2010 lopulla - ja tajuan vasta nyt, että se on totta. Syytä en tiedä tapahtuneeseen. Mielestäni mikään ei ollut muuttunut ainakaan huonompaan suuntaan. En voi muuta kuin todeta että nyt vain on niin kuin on. Asia olisi helpompi kestää, kun tietäisin mistä se johtui. Teinkö kenties jotain väärin, loukkasin jollain tavoin tms. En osaa edes kunnolla arvailla mistä on kyse. Kun tilanne on mahdollista kohdata suoraan ja avoimesti, sen pystyy käsittelemään pois.

     *     *     *

Fyysisesti olen suhteellisen hyvässä kunnossa, sillä ajan talvisinkin polkupyörällä aina, kun se on mahdollista. Tänä syksynä olen tosin hieman laiskistunut, ja tekosyitä löytyy aina, kun haluaa selittää, miksi pyörän sijaan valitsee auton. Kävin kuntosalilla vuoden 2008 syksystä vuoden 2010 syksyyn, mikä rakensi hyvän lihaskunnon, mikä näkyy vielä nytkin. Tosin tänä keväänä täytyisi tämä harrastus aloittaa uudelleen jossain sopivassa vaiheessa.

Psykologisesti oli varsin hyvin sinut itseni kanssa. Olen elänyt ja nähnyt maailmaa niin paljon, että uskallan ottaa elämässä ehkä suhteettoman suuriakin riskejä. En kuitenkaan halua vanhana pappana katua sitä, että jotain tärkeää on jäänyt näkemättä, kokematta ja tekemättä siksi, etten ole jostain syystä ollut riittävänä rohkea elämässäni. 

     *     *     *

Eilen illalla luin - ja erittelin mielessäni - jonkin verran Walt Whitmanin runoja "Ruohoa" - kokoelmasta, jonka Arvo Turtiainen 60-luvulla käänsi suomeksi. Lukukokemus oli virkistävä, ja se sai minut miettimään millaisia runoja itse ehkä kirjoitan lähimmän parin viikon aikana.

Olen kirjoittajakoulutuksessa, minkä runojakson yhteydessä tulisi saada aikaan 4-6 runon ryväs muiden kanssa ruodittavaksi. Runosuoni ei vain viime viikkoina ole sykkinyt, mutta ongelman ratkaisee yksi ilta, jolloin saan koottua ajatukseni yhteen. Olen harvakseltaan kirjoittanut jonkin sortin käyttörunoja, joten jonkinlainen tuntuma erilaisten runojen kirjoittamiseen on olemassa.

Olen nyt muhittanut runoasiaa niin pitkään mielessäni, että kyse lienee nyt vain siitä, että päätän alkaa kirjoittaa runoja. Julia Cameron toistuvasti muistuttaa siitä, että kaikki syyt, jotka estävät kirjoittamasta esimerkiksi runoja, ovat tekosyitä. Ja näinhän se on. - Päätän nyt, että kirjoitan runot loppiaisena siis torstaina. Ehkä tuuppaan ne sitten tähän blogiinikin. Kommentoida saa, enkä pyri täydellisyyteen tms.

3 kommenttia:

  1. Olipa hienoa avata tänään kone, avata blogi ja löytää ensimmäisenä sinun päivityksesi. Osasit mielestäni hienosti pukea sanoiksi ihan nuo arkipäiväiset asiat minkä keskellä elämme. Jopa niiden saattaminen kirjalliseen muotoon on toisinaan perin vaikeaa.
    Olen muuten hiukan kateellinen sinulle että saat elää kirjojen keskellä;) Asun toistaiseksi täällä Espanjassa ja mukaani sain vain muutaman äidinkielellämme kirjoitetun kirjan ja kaipaan jo kovasti uutta luettavaa. Kirjallisuusblogit ovat siitä harmillisia, että ne tarjoavat joka päivä useita arvioituja kirjoja, jotka heti itsekin haluaisi lukea! Blogissani tänään aiheena kirjoittamisen osa-alue -teema. Toivon runsasta osanottoa koska siten oma kirjoittajaäänikin saa polttoainetta. Iloista päivänjatkoa!

    VastaaPoista
  2. Kyllä, on etuoikeus työskennellä kirjojen keskellä yleisessä kirjastossa, jos ja kun pitää kirjoista.

    Niin, kirjoja voi esimerkiksi verkkokirjakauppojen kautta tilata minne tahansa maailmassa, eivätkä kulutkaan ole tänä päivänä päätä huimaavia.

    VastaaPoista
  3. Olen joskus pyöritellyt tuota Cameronin kirjaa käsissäni, mukavaa päästä katsomaan miten harjoitukset sinulla etenevät!

    Meilläkin oli kirjastossa tänä vuonna ekaa kertaa ennakkoäänestys. Kirjasto on iso, ja työskentelen äänestyspaikasta katsottuna sen äärimmäisessä nurkassa. Valituksia tuli lähinnä opasteista, ensin oli väärin opastaa ihmisiä sisään meidänkin ovesta kun äänestyspaikka olikin toisella puolella rakennusta, sitten oli väärin ettei opasteita ollut ;) Mutta se oli hauskaa, että pari asikasta kertoi tulleensa hakemaan lukemistakin sitten samalla, vaikkei muuten koskaan käy kirjastossa! Ja kävijälaskurit lauloi aika mukavasti, olipahan johtajatkin sitten varmaan tyytyväisiä.

    VastaaPoista