sunnuntai 15. tammikuuta 2012

HARJOITUS 11 - "Oman kokemuksen arvostaminen" (Cameron)

Julia Cameronin "Tyhjän paperin nautinto. Tie luovaan kirjoittamiseen" (2004) harjoitukset helpottavat kirjoittamisen aloittamisessa.

     *     *     *

HARJOITUS - 'Oman kokemuksen arvostaminen'

"Kirjoittaminen on itsensä vaalimista. Kirjoitamme usein syvällisesti ja iloisesti itsellemme läheisistä aiheista. Lähde ulos ja mene johonkin miellyttävään kirjoitusympäristöön esim. kahvilaan.

Luettelo 50 pientä ja suurta asiaa, joista olet ylpeä. Mitä se kertoo arvoistasi? "


      *     *     *

Masentuneena on vaikea orientoitua tällaiseen tehtävään, kun ei näe suuria eikä pieniä asioita. Ei paljon mitään. Kaikki asiat tuntuvat jollain tavoin samanarvoisilta, jokseenkin yhdentekeviltä, vaikka eivät ehkä arvottomilta.

En muista, koska olisin käynyt esimerkiksi elokuvissa viimeksi. Hämeenlinnan kaupunginteatteriassa en ole käynyt kertaakaan sinä aikana, kun olen täällä 2000 - luvulla asunut. Silti pidän teatterista, ja haluan tai haluaisin käydä siellä. Samoin kuin Verkatehtaan konserteissa ym.

     *     *      *

Voiko ihminen olla ylpeä muusta kuin siitä, että pyrkii elämään elämäänsä osana ekologista lokeroa, joka ihmiselle Maapallolla kuuluu? Mistä muusta sitä oikeastaan voi olla ylpeä? Eurooppalaisesta sivistyksestä? Ehkä olen nyt ylpeä siitä, että olen vielä hengissä, enkä kuollut vuodenvaihteessa. Ehkä tällä elämällä on vielä jotain merkitystä jonkin kannalta, vaikka en ole hirveän varma siitä asiasta. Ehkä olen ylpeä myös siitä, että pystyin sanomaan sen ääneen.

Olen väsynyt huonoon kohteluun. Siihen miten ihmiset öykkäröivät ja tärkeilevät tekemisillään ja projekteillaan, joilla ei ole paskankaan merkitystä minkään kannalta.

     *     *     *

En ole ylpeä, jos minusta tulee joskus kirjailija. En ole ylpeä siitä, että kirjojani ehkä luetaan. Olen ylpeä, jos keksin erittäin hyvän syyn olle kirjoittamatta ensimmäistäkään kirjaa tai ylipäätään yhtään mitään.

Useasti sanon itselleni, etten halua jättää itsestäni mitään jälkeä jälkeeni. En halua, että minut muistetaan - ja vaikka muistettaisiinkin, sukupolven tai kahden päästä kukaan ei enää muista. Eikä sillä itse asiassa ole mitään väliä. Miksi olisi - ja kenelle?

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti