lauantai 28. tammikuuta 2012

HARJOITUS 22 - Paikan henki - (Cameron)

Julia Cameronin "Tyhjän paperin nautinto. Tie luovaan kirjoittamiseen" (2004) harjoitukset helpottavat  kirjoittamisen aloittamisessa.

     *     *     *

HARJOITUS - 'Paikan henki'

"Kun kirjoitamme, sijoitamme itsemme maailmaan. Tai kun keskitymme paikkoihin, joissa olemme olleet, aistimme syvällä ja erityisellä tavalla, miltä meistä tuntui silloin, kun olimme siellä.

Lähde kahvilaan tai johonkin muuhun vieraaseen paikkaan. Luettele joka ainoa paikka jossa olet asunut. Listattuasi paikat valitse yksi, joka tuo mieleesi erityisen eläviä muistoja. Kirjoita tuon nuoremman minä todellisuudesta.
"

     *     *     *

Ensimmäisen kerran taisin pohtia paikkoja ja niiden merkityksiä, kun tapasin sattumalta semiootikko Henri Bromsin 90-luvun puolivälissä Savonlinnassa, jossa asuin. Järjestelin silloin Avoimen yliopiston yleisöluentoja, ja Broms oli yksi, joka oli kutsuttu Kuninkaankartanonmäelle. Hän oli kirjoittanut pari vuotta aiemmin keskinkertaisen romaanin "Paikan henki" (1993). Ennen Bromsin tuloa lukaisin kirjan nopeasti läpi samoin kuin hänen semiotiikan perusteensa.

Ennen luentoa keskustelimme jonkin aikaa aiheesta, ja yleisöluentosarjasta, johon hänen esityksensä kuului yhtenä osana. En muista keskustelun sisältöjä tarkkaan. Hän mm. kertoi, että hänen romaaninsa on oikeastaan semioottinen romaani. Tutkielma erilaisista merkeistä, joita sisältyy arkielämään ja sen paikkoihin.

Mieleeni avautui uusi ulottuvuus alkaessani ajatella paikkoja niihin liittyvien merkitysten kautta. Sama paikka merkitsee eri kellon aikoina eri asioita. Hyvä esimerkki on minkä tahansa kaupungin tori. Torilla liikkuvat eri ihmiset eri vuorokauden aikoina, ja tori myös näyttää aivan erilaiselta eri aikoihin. Lisäksi paikoilla ovat historiansa, usein synkkä puolensa.

Jotkut paikat ovat herättäneet minussa epämiellyttäviä tuntemuksia, vaikka en ole tiennyt miksi. Mieleeni on saattanut syntyä mielikuvia tapahtumista, jotka ovat minulle outoja. Pari tällaista paikkaa on osoittautunut jälkikäteen sellaisiksi, joissa on sisällissodan aikana tapettu ihmisiä. Tällaisia paikkoja on Suomessa satoja, ja kenties niitä yhdistävät jotkut piirteet. En tiedä.

Jotkut paikat ovat puolestaan jääneet ikonisina mieleen ja ne herättävät hyvin myönteisiä tuntemuksia. Yksi tällainen on Pietarsaaren vanha satama, jossa olen käynyt kaksi kertaa. Mieleeni tulee välillä tietty penkki, tietystä kulmasta, mistä joku katselee kaipaavasti merelle päin.

     *     *     *

Paikoista joissa olen asunut ei tule mitään mielikuvaryöppyä. Eniten ehkä pidän mielikuvista, joita syntyy Kajaanista, jossa en ole asunut kuin eräänä keväänä viikonloppuisin, kun olin siellä matkailualan PD-koulutuksessa.

Asuin tuolloin retkeilymajassa, jossa oli oma viehättävä tunnelmansa. Paikassa vuodet ja vuosikymmenet olivat sekoittuneet. Huoneet olivat erilaisia, sekalaisesti kalustettuja. Maja oli myös tuoksujen ja hajujen sekamelska, millaista en muualla ole kohdannut. Ikkunoista oli hyvin erilaisia näkymiä eri suuntiin: suurelle sisäpihalla, keskustaan päin ja rautatieaseman suuntaan.

Muutamat tuntuivat asuvan retkeilymajassa pitkiäkin aikoja yhtäjaksoisesti. Toiset nukkuivat yön ja lähtivät aamulla. Sitten oli samanlaisia käypäläisiä niin kuin minäkin, jotka oleskelivat siellä pari päivää ja lähtivät sitten. Paikka oli modernisti 'bead & brekfast' - paikka. Suurimmassa huoneessa oli katonrajassa televisio, millaisen sai pyynnöstä myös muihin huoneisiin.

Jostain syystä retkeilymaja ja kirjailija Pentti Haanpää assosioituivat mielessäni. Näin mielessäni Haanpään pyörineen kulkevan pitkin Kainuun teitä. Kajaaniin hän oli kenties tullut junalla. En tiedä tapahtuiko tällaista koskaan, mutta mieleni jostain syystä rakensi tällaisen tarinan, tällaisia mielikuvia. Majassa hän makasi toinen käsi päänsä alla, ja poltteli piippuaan.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti