tiistai 10. tammikuuta 2012

HARJOITUS 7 - "Kirjoittajan elämää" (Cameron)

Julia Cameronin "Tyhjän paperin nautinto. Tie luovaan kirjoittamiseen" (2004) harjoitukset helpottavat kirjoittamisen aloittamisessa.

     *     *     *

HARJOITUS - 'Kirjoittajan elämää'

"Meillä on useimmiten kiire päästä kirjailijaksi, että unohdamme elämän, josta kirjoittaa. Tämän harjoituksen avulla harjoittelet kirjoittamaan elämästäsi.

Sytytä kynttilä. Laita soimaan rauhoittavaa musiikkia. Kirjoita elämäntilanteesta, jota parhaillaan yrität sulatella."


Huh! Mistä aloittaisin?Tällä hetkellä elämäni pyörii muutamien asioiden ympärillä, jotka ovat uskoakseni aika lailla samoja kuin muillakin ihmisillä. 

Olin alkuillasta väsynyt, ja nukahdin. Nyt on jo aamuyö. Kynttilä palaa vielä parvekkeella, sillä se on 60 tunnin kynttilä. Hautakynttilä. Olen marraskuun puolivälistä polttanut öisin kynttilöitä parvekkeella. Radio on ollut koko ajan auki Novalla tai Voicella tai Groove FM:llä, mistä on tullut rauhallista yömusiikkia. Usein öisin pidän radiota auki. Musiikki tulee välillä uniinkin.

Elämän täyttää tällä hetkellä kirjastotyö ja kirjoittaminen... Ja mieleen hiipinyt uupumus. Väsymys elämään. Halu luovuttaa. En näe paljon valoa missään. Viime öinä kuu on paistanut, jos ei ole ollut pilvistä. Kynttilän valo on aavemaista, paikallaan nököttävän majakan valoa, joka ei ohjaa ketään minnekään.

Ikkunasta vetää helvetisti. Ulommainen lasi on ilmeisesti jäänyt raolleen, mutta annan olla. Öisin on kylmä ja paleltaa ja jalasta veti viime yönä suonta. Kaksi päivää sitten vedin verhon lasin ja sängyn väliin. Ei auttanut. Verho vain  vienosti lepattaa ja päästää ulkoilman läpi. Paleltumiskuolema on ainakin Jack Londonin "Martin Edenissä" lohdullinen, hyvä kuolema. Kauniskin. Tosin erämaassa. Tuskin 50-luvulla OTK:n työntekijöille rakennetussa, lähiön ensimmäisessä, kerrrostalossa.

Keitin aamukahvin ja syön samalla ravitsevan Nipponin. Radio soi hiljaa taustalla, ja aamun huomaa siitä, että musiikin väliin ovat tulleet häiritsevät mainokset. Onneksi en kuule mitä mainokset ovat. Kuulin sanan "ennakkoäänestys". Ensimmäiset uutiset ovat alkaneet. Kirjastoon alkaa tänään rampata äänestäjiä, ihmisiä, jotka eivät muuten koskaan kävisi kirjastossa.

Tänään olen iltavuorossa ja tulen 12 tunnin kuluttua tästä hetkestä takaisin. Ulkona on pimeää nyt ja silloin. Pelkkää pimeää... Tosin pidän pimeästä. Usein syksyllä kävelin läheisellä rannalla vain siksi, että on mukava liikkua pimeässä yössä - ja kuunnella yön ääniä. Pimeys saa mielikuvituksen liikkeelle, vaikkei pimeyttä pelkäisikään. Elokuun pimeinä öinä käyn uimassa. Sukeltaminen pimeyteen laiturin päästä on aina yhtä huikaiseva kokemus. Tuntuu että ilmalento jatkuu loputtomiin - ja ehkä se jatkuukin. "Luovan kirjoittamisen" - kurssilla vuosi sitten kirjoitin uimisesta. Hyppäämisestä ja uimisesta jäätävässä vedessä ja sen aiheuttamista tuntemuksista.

Eilen illalla oli tarkoitukseni lukaista yksi kirja läpi. En ole kuitenkaan jaksanut edes silmäillä päiväkausiin uusia kirjoja. Jollain tavalla saan mielessäni pyöriteltyä aiemmin lukeamieni kirjojen tarinoita. Välillä tuntuu etten kunnolla pysty siihenkään, tuntuu, että vain sekoitan asioita. Mielessäni ja muuten. Yhdistelen väärällä tavalla asioita toisiinsa. Nukuin kellon ympäri mutta heräilin muutamia kertoja yön aikana. Sitten heräsin niin kuin aamulla herätään. Vieläkin väsyneenä, mutta tiedän, että jaksan jotenkin rämpiä päivän läpi. En vain tiedä kuinka pitkään jaksan tällä tavalla... Ilman valoa.

Haluaisin harrastaa paljon enemmän kulttuuria. Tuottaa kulttuuria. Lähikirjastossa on ollut kahden paikallisen kuvataiteilijan näyttelyt. Siinä minun kulttuurini. Uutena vuotena olin menossa elokuviin...

Perusongelmani on yksinkertainen. Mitä tehdä, kun elämäni ihminen käyttäytyy tavalla, jota en ymmärrä? Mitä tehdä, kun en osaa tehdä mitään ... oikein? Mitä tehdä, kun kaikella tekemisellä vain pahentaa tilannetta? Pitäisikö antaa asian vain olla. Ilmeisesti. Tietysti. Vaikeammaksi tilanteen tekee, kun hän haluaa vahingoittaa ja vahingoittaakin minua toistuvasti. Pitäisikö siihen reagoida ja miten? Milloin ei enää voi antaa asioiden vain olla...

... ensimmäiset autot ovat liikkeellä. Ensimmäinen bussi meni jo. Elämän meluisat ääntelyt ovat alkaneet. Pihassa joku tyhjäkäyttää autoaan raapatessaan laseja. Tiedän sen katsomattakin. Naapurin ovi kolahti.

Hengähdän syvään, katson kahvikuppiini ja huomaan sen tyhjäksi. On toisen kierroksen aika. Radion juontajat jauhavat vaaliasiaa. Ovat valjastettu tietämättään poliittisen propagandan välineiksi.

Mitähän tekisin vielä ennen kuin lähden liikkeelle...

     *     *     *

Ehkä kirjoitan tähän loppuun vielä arvoituksen tai kysymyksen. Ehkä joku vastaa. Mitä teille tulee mieleen seuraavasta kuviosta?


Olen miettinyt kuvan arvoitusta pari päivää ja minulla ovat siitä omat ajatukseni.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti