tiistai 3. tammikuuta 2012

Whitman: "Ruohoa" (1965)

"Pitkän odotuksen jälkeen on saatu suomeksi tämä aikanaan käänteentekevä, uutta suuntaa osoittava runoteos.

'Ruohoa' [1855] herätti ilmestyessään valtavaa huomiota, järkytti vakiintuneita käsityksiä. Meni vuosikymmeniä ennen kuin pilkattu, parjattu, häväisty ja halveksittu runoteos tajuttiin erääksi maailmankirjallisuuden ainutlaatuisimmista saavutuksista." (Takakansi)

     *     *     *

Suurena pidetyn USA:laisen runoilijan Walt Whitmanin "Ruohoa" (suom. 1965) on ollut pitkään epämääräisellä lukulistallani. Nyt otin sen vihdoin ainakin käsiini ja uskalsin koskea siihen. Ei se kirjaa kummoisemmalta tuntunut. Ulkoisesti.

Viimeiset kipinät kirjan lukemiseen oli tarve pohti omien runojen kirjoittamista ja Harold Bloomin "Lukemisen ylistys" (2001) - kirjan Whitmania käsittelevä lyhyt osuus, jossa runoilija löytyy muiden tunnettujen angloamerikkalaisten kollegojensa kuten Emily Dickinsonin seurasta.

     *     *    *

Bloomista kaikkien maailman ihmisten tulisi lukea Whitmanin "Ruohoa" yksinkertaisesti siitä syystä, että maailma - ja sen ihmiset - amerikkalaistuu, mitä muodonmuutosta kuvataan teoksessa välillä surrealistisesti.

Ihminen kuvataan osaksi luontoa. Ihmisen sielu - mitä se sitten onkaan - on kietoutunut ympäröivään luontoon, ruohoonkin. Bloomista tämä amerikkalaisen mielenmaisema on vaikeasti sovitettavissa Sigmund Freudin tai ylipäätään mihinkään muuhunkaan mielen malliin.

Lukija kuitenkin helposti assosioi Bloomin luonnehtiman 3-jakoisen mallin nimenomaan Freudin pohjimmiltaan materialistiseen malliin, jollainen myös Whitmanin malli on. Whitmanin 'sielu' ei ole enempää eikä vähempää kuin ihmisen alitajunta tai id kaikkine vietteineen ja vaistoineen. Ihmisen sisin, ego, on luonnollisesti ihmisen 'todellinen minä'. Jäljelle jäävä 'minä itse' ovat ihmisen usein ristiriitaiset roolit yhteiskunnassa, mitä Freud kuvaa yliminällä tai superegolla.

Vastaavanlaisen mallin on kehittänyt myös sosiologi George H. Mead 30-luvulla. Kaikki mallit käyvät keskenään yksiin. Itse asiassa Mead menee vielä yhden askeleen pidemmälle. Hänellä on vielä neljäs elementti: mitä ihminen kuvittelee muiden ajattelevan itsestään. Siis ihmisen roolit yhteiskunnassa voivat perustua harhaisiin käsityksiin siitä millainen vaikkapa naisen ulkomuodon tulisi olla. - Useasti kuulee väitettävän, että yhteiskunta normittaa jollain tavoin sen millainen naisen tulee olla, mikä on kuitenkin kuvitelma, jonka jokainen nainen luo omassa päässään. Sitä ei (välttämättä) häneltä kukaan vaadi tai edellytä.

     *     *     *

"Laulu itsestäni" - runoelman kuudes kappale alkaa lapsen kysymyksellä "Mitä ruoho on?", mihin runoilija ei osaa vastata. Tilanne on jokaiselle tuttu. On paljon kysymyksiä, joihin aikuinen ei pysty lapselle vastaamaan, koska ei tiedä itsekään vastauksia. Jotain täytyy kuitenkin sanoa.

Runossa haarukoidaan kielikuvin erilaisia vaihtoehtoisia vastauksia kysymykseen "Mitä ruoho on?" Aikuisen rämpiminen tuntuu ainakin nykylukijasta suorastaan huvittavalta. (Harold Bloom suhtautui kuitenkin vastauksiin hyvin vakavasti.) Tosin lapsi ei varmasti ymmärtänyt piiruakaan, mitä mies puhui.

"Minä luulen, että se on tarkoitukseni lippu, vihreästä toivorikkaasta
    nukkakankaasta kudottu.

Tai luulen, että se on luojan kaulaliina,
tieten tahtoen pudotettu tuoksuva lahja ja tervehdys,
omistajansa nimi jossain nurkassaan, jotta vilkaisisimme
    siihen ja sanoisimme Kenen?

Tai luulen, että ruoho itse on lapsi, kasvullisuuden
    tuottama lapsukainen.

Tai ehkä se on yleistä ja yhtäläistä kuvakirjoitusta
ja tarkoittaa, levittäytyessään samalla tavalla
   niin avarilla kuin ahtailla alueilla.
"

Whitman ei tee asiallista eroa ruohon ja lapsen välille. Kummatkin ovat yhtä ja samaa luontoa. Ruohokin voi olla lapsi, vanhetessaanhan ruoho harmaantuu, mihin viitataan myöhemmin runossa.

Runoilija jopa viittaa, että hän voisi olla sisimmässään samaa kuin mitä ruoho on. Kenties ruohokin ajattelee. Ainakin se kuiskii tuulessa ja aistii maailmaa siinä missä muutkin elävät oliot.

Samalla tavoin kuin ihmisellä ehkä ruohollakin on jokin ylempi tarkoitus tai rooli - myös suhteessa ihmiseen. Se voi olla "tuoksuva lahja ja tervehdys", joka on tarkoitettu jollekin. Kenties ruoho on tarkoitettu preerialla vaelteleville biisoneille tai nautakarjalaumoille. Ehkä ennemmin biisoneille, joita taas intiaanit metsästivät - ja valkoiset tappoivat sukupuuttoon ...

2 kommenttia:

  1. Hei, tiedätkö onko Whitmanin runo O Captain! My Captain julkaistu suomeksi (Turtiaisen tai jonkun muun kääntämänä?

    VastaaPoista
  2. Hm. Olen miettinyt itse samaa. Katsoin kirjastossa Valittuja runoja. Taitaa olla niin ettei runoa ole käännetty... Joten täytyy kai kääntää itse. Niin, sehän oli tietysti siinä Kuolleiden runoilijoiden seurassa. Robin Williams lausui joitain säkeitä - ja ne oli tekstittäjä tietysti kääntänyt ;)

    VastaaPoista