sunnuntai 29. huhtikuuta 2012

Plath: "Sänkyjen kirja" (1976)

"Riemastuttava pikkukirja, täynnä valloittavaa riimiä ihmisen pehmeimmästä ystävästä. Tässä runokertomuksessa sängyt paitsi nukuttavat myös lentävät, kävelevät ja muuttuvat nakkikioskeiksi!" (Takakansi)

     *     *     *

Löysin viikkoja sitten polttoroviolle menossa olevan kirjapinon päältä tällaisen pienen runokirjan. Huomioni kiinnittyi erityisesti nimeen "Sylvia Plath". Eikö hän ole se tunnettu amerikkalainen runoilija? Tekikö hän lastenkirjojakin? Teki. Teki hän. Ja oli runoilija. - "Kansojen kirjallisuudessa" (1979) hänet kuitenkin mainitaan vielä vain Ted Hughesin vaimona, joka muutti USA:sta Iso-Britanniaan.

     *     *     *

Legendaksi hän kai syntyi kuolemansa kautta. Plath kuoli 31-vuotiaana kaasuttamalla itsensä omassa privaatissa keskitysleirissään kotona. Sylvia kärsi elämänsä ajan masennuksesta, joka lopulta selätti hänet keittiön lattialle. Suremaan häntä jäi kaksi lasta, jotka nukkuivat viereisessä huoneessa omissa sängyissään.

     *      *      *

Ihmisen elämä - kuten hyvin tiedämme - keskimäärin saa alkunsa sängyssä ja päättyy sänkyyn. Siten se on elämämme keskeinen sisältö, jos asian haluaa nähdä siinä valossa. Sylvia Plath on oivaltanut tämän elämän yhden perustotuuden kirjassaan "Sänkyjen kirja" (1976).

Plath antaa mielikuvituksensa laukata, missä häntä ovat varmasti auttaneet hänen omat lapsensa Frieda ja Nicholas. 

"Jos nälkä yllättää
keskiyön aikaan
voit luottaa snagari-
sängyn taikaan -

Siinä on leipäpielus
naposteltavaksi
ja sängynpäädyssä
automaatti

etkä tarvitse kolikoita,
kunhan painat nappia
saat kananpoikaa, kakkua
ja vaahterasiirappia."

Tällaista sänkyä on varmasti vaikea vastustaa varsinkaan yöllä. Kenties joku tuotekehittelijä saa tästä idean, ja tekee nakkikioskista sängyn sitä halajaville. Kirjassa on kuva sängystä, jossa neljä lasta syövät kilvan herkkuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti