keskiviikko 25. huhtikuuta 2012

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 23: "Missä ovat valkoiset vuoret?"

Katsoin eilen illalla tai oikeastaan yöllä lastenelokuvan "The Legend of Hiawatha" (1988), suomeksi vain "Hiawatha". Siinä Hiawatha yhdessä huilua soittavan ystävänsä Chibioboksen kanssa vaelsi lumisille vuorille. Vuorilta he löysivät Suuren karhun, jolta he saivat tai ottivat kaulapussin, jossa oli maagisia maissinsiemeniä. Siementen avulla kaikki intiaanikansat välttivät nälänhädän. Hetkessä preeriat kasvoivat komeita maissintähkiä, mikä lopetti myös heimojen väliset veriset sodat.

     *    *    *

Miljoonia, miljoonia vuosia sitten Suomessa olivat omat Kalliovuorensa. Lapin tunturit ja Itä-Suomen vaarat ovat näiden suurten vuoristojen jämiä - ja Kalevalan Pohjola, jossa Ilmarinen takoi Sammon. Toisin kuin intiaanien Sampo suomalaisten Sampo hajosi ja upposi veden syvyyksiin. Edes Nokiasta ei tullut konetta, joka olisi tahkonnut hyvinvointia kaikille.

Niin suomalaiset kuin muut eurooppalaiset lähtivät varsinkin 1900-luvun alussa ryöstöretkelle Hiawathan heimon ja muiden intiaanien maahan. Lopulta nälkämaan kurjuus ja eurooppalainen pahuus saatiin levitettyä läpi koko uuden mantereen. Intiaanit itsensä pantiin keskitysleireihin, joita kutsutaan reservaateiksi, joista he näkivät ja näkevät kaukana siintävät lumihuippuiset vuoret.

     *    *    *

Mikä on minun lumihuippuinen vuoreni? Ja mitä saatan sieltä löytää? Vai onko ilmastonmuutos tehnyt korkeiden vuortenkin huipuista harmaan arkisia.

Luulen että minun lumihuippuiset vuoreni löytyvät netistä, verkkosivustoista ja sosiaalisesta mediasta tai miksi tätä kaikkea sitten kutsutaankaan.

Kenties terävin huippu on yksi Naamakirjan vitivalkoinen kuva, joka lähemmin tarkasteltuna ei ole sitä miltä se näyttää. Se on valkoinen, lumihuippuinen vuori - ylhäältäpäin katsottuna - ja joka on maalattu valkoiselle canvakselle.

     *     *     *

Mitä löydän vuorelta, vuoren onkaloista? Rakkaani. Hänen verta vuotavan sydämensä, johon on Cupidon nuoli osunut kuolettavasti.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti