tiistai 29. toukokuuta 2012

RUNO ON VAPAA. Osa 10: "Kirjoitetaanko runoja liikaa?"


Helsingin Sanomien toimittaja Antti Majander kirjoitti 27.5.2012, että ”runoja kirjoitetaan enemmän kuin niitä luetaan”. Ikään kuin runojen kirjoittamisesta olisi tullut jonkinlainen yhteiskunnallinen ongelma siksi, että niitä kirjoitetaan niin paljon – ja yritetään julkaista.

Mielenkiintoinen ajatus, että runoja voisi kirjoittaa liikaa tai että ylipäätään voidaan kirjoittaa liikaa. No, tietysti on kyse ennen muuta runojen julkaisemisesta. Runoja julkaistaan enemmän kuin Majanderin mielestä luetaan, mutta hiusten halontaahan tämä tietysti on. Siis sen määritteleminen mikä on mitäkin.

Valtalehden toimittaja on lukenut Virpi Alasen ja Miia Toivion toimittaman ”Puheenvuoroja nykyrunouden yhteiskunnallisuudesta” (2012), jota en ole vielä itse onnistunut saamaan käsiini. Majander viittaa mm. Miia Toivion pohdiskeluihin runojen sisällöistä. Voiko runoilla puolustaa esimerkiksi Itämeren lohta? Toimittaja niin kuin ei Toiviokaan saa aiheesta kovin paljon irti. He jumittuvat itse runouteen ja sen kieleen. Ainakin näin oletan Majanderin tekstin perusteella.

Lyyrikon on kuitenkin mahdollista kerätä tietoa Itämeren lohista ja niiden elämästä, ja asettua lohen asemaan, yksittäisen Tenolle vuosittain vaeltavan kalan nahkoihin ja suomujen sisään. Miltä maailma näyttää lohen silmin? Miten lohi kokee ympärillä tapahtuvan muutoksen? Sehän voi ihmisen, runoilijan, avustuksella tehdä vaikka mitä havaintoja ympäristöstään, sellaisia havaintoja, joihin ihminen itse ei pysty.

Runoilijan on mahdollista luoda lohen Itämeri lyriikkansa maailmaksi ja joukkoon on lisämausteeksi suolan ohella ujutettavissa myös monet myyttiset hahmot Ahdista lähtien. Koko kokoelman kieli voi tursuta Itämerta ja sen eliöstöä. Mitään poliittisempaa ei voi olla kuin se että lohi saa oman kielen, niin kuin kuuroilla ja sokeilla on oma kielensä.

     *     *     *

Ida Aalberg -seura ja Vanajaveden Opisto järjestää elokuussa 10.-12.8.2012 "Runoseminaarin" Hämeenlinnan Verkatehtaalla. Seminaari keskittyy suomalaisten lempirunoilijoihin.

Jos suomalaisten lempirunoilijat kirjoittaisivat luonto- ja ympäristöaiheisia runoja, tilaisuus olisi ehkä poliittinen luonteeltaan. Kyse on vain ja ainoastaan siitä, millaisia runot ovat - ja miten niitä esitetään.

Sama koskee Hattulan kirjaston "Yökirjastoa" 8.6.2012, jossa myös luetaan runoja.Ihmiset tekevät tilaisuudesta sen mitä se on, mikä tietysti tekee runojen lausumisesta mielenkiintoisen tilaisuuden. Etukäteen ei koskaan tiedä millaiseksi se muodostuu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti