sunnuntai 27. toukokuuta 2012

RUNO ON VAPAA. Osa 8: "Palkitaanko kustantajia vai runoilijoita?"

Kirjallisuuden maailma on maallikon silmille ja korville kummallinen, mistä tänään lukemani Tommi Parkon artikkeli "Helsinki imuroi runopalkinnot" Kiiltomato.netissä tarjoaa hyvän esimerkin. Ilmiö josta Parkko kirjoittaa on outo, mutta yhtä outoa on, että joku kirjoittaa siitä. Saatan olla idealisti mutta ajattelen runoutta .. runoutena, en joidenkin kustantajien tuotteina, joita kirjallisuuspalkinnoilla palkitaan.

      *     *     *

Parkko on ansiokkaasti käynyt läpi 26 palkintoa vuosien 1990 - 2012 välillä, joiden voittajat hän on listannut artikkelinsa perään. Tommi Parkko, joka on itsekin lyyrikko, on päätynyt moniin kiinnostaviin johtopäätöksiin keräämiensä tietojen pohjalta. Palkintoja on jaettu 56 kertaa. Alle 40-vuotiaat ovat saaneet palkinnon 38 kertaa. Palkituimmat nuoret runoilijat ovat Saila Susiluoto, Henriikka Tavi ja Sanna Karlström. Tosin 20 vuoden aikana runoilijat tietysti ikääntyvät niin kuin muutkin ihmiset...

      *     *     *

Palkitut kirjailijat ovat lähes poikkeuksetta olleet Kehä III:n eteläpuolelta, mikä on kummallinen asia, vaikka Suomen väestö onkin pakkaantunut enimmäkseen eteläiseen Suomeen.

Palkinnot ovat kasaantuneet myös kustantajittain siten, että peräti 21 kertaa palkinnon on saanut WSOY:n lyyrikko mikä tuntuu suurelta määrältä. Vain viisi (5) kertaa palkinto on mennyt muulle kuin WSOY:n, Otavan, Tammen tai Teoston runoilijalle. Saila Susiluoto ja Sanna Karlström ovat Otavan lyyrikoita. 

     *     *     *

Palkintoja jakavat kirjallisuuden asiantuntijat palkintoraadeissa. Kirjoja rankkeerataan erilaisilla kriteereillä järjestykseen, joista sitten valitaan paras mitä se sitten tarkoittaakaan. Kyse on siis samasta asiasta kuin mitä kirjallisuuskriitikot tekevät. Kriitikotkin järjestävät kirjoja keskiseen paremmuusjärjestykseen. Useasti raatien jäsenet lisäksi ovat kriitikoita, mutta myös kirjailijoita ja kirjallisuudentutkijoita ym. 

     *     *     *

Tänään törmäsin myös toiseen lyriikkaan ja sen arviointiin liittyvään artikkeliin. Hämeen Sanomissa toimittaja Marjaana Roponen esitteli kirjan "Taidekritiikin perusteet" (2012) ja haastatteli samalla kirjan toimittanutta tutkija Martta Heikkilää.

Tutkija tyrmäsi täysin blogien kirjallisuuskritiikin, jollainen kai tämäkin teksti on olevinaan. Tosin silloin kun blogia pitää ammattikriitikko tilanne on toinen. Lukija jää haastattelua pureksiessaan miettimään, ketkä Martta Heikkilä lukee ammattilaisiksi. Rivien välistä on luettavissa, että hän ilmeisesti tarkoittaa vain sanomalehtien ja ehkä radion ja TV:n taiteeseen vihkiytyneitä toimittajia.

Oli niin tai näin. Tilanne on lukijan kannalta aina vain kimurantimpi - ja toisaalta helpompi. Blogit murentavat sanomalehtikritiikin monopolia ja tarjoavat kirjallisuuden harrastajille ja ammattilaisille vaihtoehtoisia tulkintoja ja kritiikkejä.

     *      *      *

Eikä vain kritiikki ole siirtymässä verkkoon. Myös runoja julkaistaan yhä enemmän verkossa, eikä läheskään kaikkien hyvienkään lyyrikoiden aikomuksena ole julkaista runojaan muuta kuin verkossa.

Kirjoittaminen on itsessään palkitsevaa - ja palautetta saa blogin kautta suorempaa kuin painattamalla kirjoja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti