keskiviikko 30. toukokuuta 2012

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 40: "Hellyyttään osoittava aasi"

Teen jonkin sortin ajatuskokeen ja tarinalla leikittelyn. En tiedä etukäteen, tuleeko tästä mitään mutta yritetään...

Ajatuksena on ottaa jokin TOSI perinteinen eläinsatu - ja perinteisempaa tuskin voi olla kuin Aisopoksen satu. Sormi osui kirjaa selatessa, jossa oli parisenkymmentä satua, 'Hellyyttään osoittavaan aasiin'.

Tarina kaikessa lyhykäisyydessään on suomennettuna tällainen: 

Aasi näki isännän taputtelevan pientä sylikoiraansa ja antavan sille makupaloja ruokapöydästä. Aasi tuumi mielessään: - Koska isäntä rakastaa joutavaa pikku piskiä noin kovasti, miten paljon enemmän hän rakastaakaan minua, kun puolestani osoitan kiintymystäni hänelle. Olen sentään huomattavasti tärkeämpi hänelle kuin tuo koira.

Kun isäntä sitten tuli kotiin, aasi kopsotteli häntä vastaan. Se nuoli miehen kasvoja, niin että kuola valui hänen takilleen. Ja se poukkoili miestä vasten kuin koira.

Mies säikähti pahanpäiväisesti ja huusi apua. Väki riensi paikalle kepit, nuijat ja kivet kourissaan. He hakkasivat ja mukiloivat aasia ja kiskoivat sen takaisin talliin. Siellä se sitten seisoi kolhuille lyötynä ja itkeskeli yksinään.

     *    *    *

Yritän nyt muokata tarinaa muiden lajien mukaiseksi esimerkiksi legendaksi. Jotta tämä voisi olla legenda, minun tulee valita jokin pyhimys, marttyyri tai vastaava, jotta tästä tulee pyhimyselämänkerta. Legendoissa on ihmeitä ja ihmetekoja. Sankari saa jotenkin käyttöönsä taivaallisia voimia, joiden avulla teot tehdään.

Jos tarinan sisältöön, ulkoisiin tapahtumiin ei koske, muutokset ovat tällöin mielen sisäisiä tapahtumia. Esimerkiksi aasi voi mielessään saada jonkin 'ahaa'-elämyksen, joka mullistaa hänen elämänsä. Se voi esimerkiksi tajuta, että eri eläimillä on suhteessa ihmisiin erilainen rooli. - Mikä sitten olisi aasin ihmeteko, sitä on vaikea kuvitella. Ainoa mikä tulee mieleen on aasin mystinen siirtyminen villiaasiksi Pohjois-Afrikan savanneille, mistä se on lähtöisin ennen kesyttämistään.

Mahdollisimman vähin muutoksin satu legendana näyttäisi ehkä tällaiselta. Itse asiassa kyse on vain siitä, että faabelia täytyy hieman jatkaa:

[Siellä se sitten seisoi kolhuille lyötynä ja itkeskeli yksinään] ja mietti kohtaloaan. Vihdoinkin aasi ymmärsi millainen laji ihminen on eläinten joukossa. Ja ennen muuta suhteessa aaseihin. Ihminen ei pyrkinyt muuta kuin hyväksikäyttämään niitä.

Aasin ajatukset alkoivat vaellella joissain kummallisissa paikoissa, joissa oli kymmeniä, satoja villiaaseja. Jostain syvältä aasin mielen sopukoista nousi ymmärrys siitä, että se, sen esi-isät olivat lähteneet joskus kauan aikaa sitten Afrikan savanneilta, minne ihmiset olivat ottaneet heidät orjikseen ja alistaneet samalla tavalla kuin ihmiset alistivat toisiaan.

Äkkiä aasi huomasi olevansa paikassa, jonka hän oli vain kuvitellut olevan olemassa. Sen haavat ja ruhjeet olivat poissa. Suuri aasiori oli ottamassa häntä vastaan, ja toivotti tervetulleeksi takaisin kotiin. - Me sinua jo odottelimmekin, sanoo lauman johtaja. Sinulle on laumassa oma paikkasi, ja myös tamma, joka haluaa olla kanssasi.

     *    *    *

Seuraavaksi ajattelin mennä mahdollisimman kauaksi sepitteellisestä kertomuksesta. Entäpä jos tarina olisikin historiallisesti totta? Millä tavoin aasin kohtaloa historiankirjoituksessa käsiteltäisiin. Objektiivisessa historiankirjoituksessa aasin kokemukset eivät paljon paina, mutta arkielämän historiaan liittyvänä kertomuksena aasin autenttisilla kokemuksilla on merkitystä.

Aisopos oli kotoisin Kreikan Samoksen saarelta ja hän kirjoitti faabelinsa ehkä noin 580 eaa. Aasi oli - ja on vieläkin - tarpeellinen eläin maaseudulla. Esimerkiksi Votsalakian kylään pääsee parhaiten patikoimalla - ja aasilla ratsastamalla. Kaupungin toreille ja satamiin tuotiin myytäväksi monenlaista tavaraa, mihin aasit sopivat hyvin työjuhdiksi.

Havainnot aasista ja sylikoirasta voisivat olla matkakirjoituksen tapaan kuvattuja. Joku miksei vaikka itse historiankirjoituksen isä Hesiodos on seurannut maalaisia aasiensa kanssa. Alkuun voisi siten tehdä kehystyksen, jossa hän alkaa kertoa näkemästään.

Erään kerran näin isännän taputtelevan pientä sylikoiraansa ja antavan sille makupaloja ruokapöydästä. Aasi katseli niitä ikkunasta kummissaan ikään kuin olisi halunnut sekin makupaloja.

Kun isäntä illalla tuli kotiin, aasi kopsotteli häntä vastaan. Se nuoli miehen kasvoja, niin että kuola valui hänen takilleen. Ja se poukkoili miestä vasten kuin koira. Onkos moista aiemmin nähty!

Mies kuitenkin säikähti pahanpäiväisesti ja huusi apua. Kylän väki riensi paikalle kepit, nuijat ja kivet kourissaan. He hakkasivat ja mukiloivat aasin ja kiskoivat sen takaisin talliin. Siellä se sitten seisoi kolhuille lyötynä ja itkeskeli yksinään. 

     *     *     *

Astetta haastavampi on tehdä tarinasta novelli, mutta historiallisesta kertomuksesta saa ainakin tässä tapauksessa helposti novellin. Aluksi aasi tarkkkailee koiraa ja isäntää ja tekee johtopäätöksensä. Keskiosa ja huippukohta ovat hitsautuneet yhteen, kun isäntä tulee kotiin ja aasi tulee isäntää vastaan kuin koira ja nuolee tämän kasvot. Ratkaiseva käänne on kun isäntä säikähtää aasiaan ja huutaa apua. Lopputilanteessa aasi on lannistettu väen voimalla.

Tarina täyttää mm. sen novellin vaatimuksen, että kyseessä on jokin uusi tai ennen kuulumaton tapaus, ja siitähän tässä juuri on kyse. Loppu on vieläpä tsehovilaisen avoin, sillä lukija ei tiedä miten aasille lopulta käy.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti