perjantai 29. kesäkuuta 2012

Tamminen: "Elämiä" (1994)

Arja oli punkkari. Teemu toi näytille. ”Et sinä baarissakaan ota ensimmäistä pullaa”, isä sanoi eteisessä. Elämän voi kertoa lyhyesti, elämästä vähän pitemmin, sen osoittaa Petri Tamminen esikoisteoksessaan. (Takakansi) 

Petri Tammisen esikoisnovellikokoelman "Elämiä" (1994) päähenkilöitä ovat tavalliset suomalaiset ihmiset. Mukana on kaikenlaisia elämänkohtaloita aina vuosisadan alusta nykypäivään: ottolapsia, suurperheiden nuorimmaisia, alkoholistien lapsia, duunareita, yksineläjiä, aviopareja. (Sanojen Ajan -sivusto)

     *     *     *

Petri Tammisen novellit - tai ehkä ennemmin lyhytproosa - ovat lyhyitä kertomuksia ihmisistä ja heidän tekemisistään. Joskus tarina kertoo koko elämän muutamalla rivillä, toisinaan väläyttää vain jonkin tapahtuman keskeltä elämää. Tekstit ovat selkeästi proosaa, sillä runon tehokeinoja ei juuri käytetä. Lisäksi lauseet ovat lyhyitä, usein hakkaavaa suorastaan journalisista uutiskieltä.

     *     *      *

Esimerkiksi 'Helvi' on mielenkiintoinen tarina naisesta, joka asui elämänsä vanhempiensa luona. Tosin tarinan loppu jää avoimeksi. Jotenkin Helvi onnistui kuitenkin tutustumaan mieheen, työttömään ja sen koiraan, ja toi ne kotiinsa. Sitten mies lähti Tukholmaan. Helvi jäi taas yksin tai siis vanhempiensa kanssa - ja alkoi käydä kansalaisopiston öljyvärikurssilla.

'Helvi' alkaa kahdella lauseella, joissa kuvataan kouluaikaa. 

Helvillä oli kellohame. Luokkakaverit käskivät pyöriä. (..)

Mitään muuta ei kerrota lapsuudesta ja nuoruudesta. Helvi on selvästi maalainen niin kuin muutkin Tammisen kuvaamat hahmot. Kyläkoulussa tuskin muilla oli kellohameita, mitä varmasti pilkattiin - ja ehkä oltiin myös kateellisia. "Käskivät pyöriä" kertoo paljon. Hyvin siinä tuskin kävi.

Jos runo olisi alkanut monologilla, jossa Helvi kertoo elämästään, kyse olisi voinut olla roolirunosta. Esimerkiksi näin  

Sen kanssa oli ihana pyöriä. Pyöriä vaan ja miten se liehui, liehui niin kuin kellohame vaan voi! Eikä haitannut vaikkeivät muut koulussa sen ihanuutta ymmärtäneet. Minulle se oli silloin kaikki.

     *     *     *

'Karin' tarina lopusta tulee mieleen Bertolt Brechtin  'Balladi hukkuneesta tytöstä. Petri Tammisen novellissa ei kuole tyttö vaan poika. Toisin kuin Brechtin runossa tässä kerrotaan tarkkaan pojan, Karin tausta ylioppilaasta siihen asti, kun hän sekoaa ja pääsee avohoitoon.  

Meni hyvin kolme vuotta. Kari sammui kalastusmatkalla ja kuoli kaislikkoon. Sinne hän pensastui. Tuli monta lämmintä ja kaunista kesää.

Viimeiset kolme lausetta voisivat olle Brechtin balladista.

     *     *     *

Tarina 'Pertusta' on uskottavampi ja lyyrisempi kuin yksikään Pentti J. Kinnusen työttömien tarinoista. 

(..) Maattiin lattialla eikä käyty kylässä. Perttu oli työtön. Hän torkkui iltapäivät. "Kuka tuli?" Perttu kysyi, kun Anna saapui viideltä kotiin. Anna keitti Painonvartijoiden aterian. Perttu joi jaffaa ja luki Lucky Luken.

     *     *     *

'Hoidossa' novellista, joka mitoiltaankin on 5,5 sivua, pidin. Tarina muistuttaa Edgar Lee Mastersin kuolleiden tekemiä muistokirjoituksia itsestään. Tästä saisi pienillä muutoksilla sellaisen. Miehen kertomuksessa itsestään ja menemisestään ensiapuun on sopiva koostumus mustaa huumoria ja itseironiaa. Katsellessaan vieressä makaavia hän äkkiä alkoi tuntea itsensä suorastaan terveeksi. Yritti nousta sängystä, mutta lysähti lattialle. Selitti itselleen, että öinen univelka painoi.

Miehellä oli puhjennut tai puhkeamassa vatsahaava, mikä hoitamattomana johtaa kuolemaan. Jos mies olisi onnistunut karkaamaan sairaalasta, ja vaikkapa lyyhistynyt puistonpenkille, 'Spoon River antologian' tarina olisi valmis, kun tekstiä vielä hieman tiivistää. Tietysti tarina kerrottaisiin kuoppaamisen tai polttohautauksen jälkeen.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti