lauantai 30. kesäkuuta 2012

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 49: "Työttömien tarinat - 30-luvun uusinta hidastettuna"

Varsinkin korkeasti koulutettujen pitkäaikaistyöttömien tarinat ovat riipaisevaa luettavaa. Suomessa on tavallista, että 40-vuotiaalla humanistilla tai yhteiskuntatieteilijällä ei ole montaa vuotta työuraa takanaan.

90-luvun alun puolen miljoonan massatyöttömyys viimeistään teki akateemisten syrjimisestä yhteiskunnallisesti legitiimiä sirkushuvia.

     *     *     *

Vuonna 1992 järjestettiin "Työttömän tarina" -kirjoituskilpailu, jonka 1 200:sta kirjoituksesta valittiin 38 julkaistavaksi. Joitain viikkoja sitten käsiini tarttui tämä kirja, jota en ollut aiemmin nähnyt. Toivon, että joku kävisi uudelleen kaikki 1 200 kirjoitusta läpi ja kirjoittaisi niiden perusteella antologian, joka toisi mahdollisimman konkreettisesti esiin ihmisten tilanteisiin liittyvät taustat ja yhteiskunnalliset kytkennät. Kirjoitukset löytyvät Suomen kirjallisuuden seuran arkistosta. Eikä olisi pahitteeksi järjestää tämä kilpailu 20 vuoden jälkeen uudelleen. Joku voisi keskittyä tarinoihin työvoimakoulutuksesta ja sen vaikutuksista. Uskon että nimenomaan tästä maailmasta löytyy tuhansia absurdeja tarinoita.

     *     *    *

Kahdeskymmenesneljäs tarina on Tuula Luoman kirjoittama 'Kirjastonhoitajan tarina: Vaihtoehdot vähissä'. Tarina päättyy omaelämänkerrallisen kirjoitelman jättöpäivään huhtikuuhun 1993, jolloin Luoma on vielä työttömänä - tai ollut työttömänä vasta neljä kuukautta. Mielenkiintoisinta on, että nykypäivän mittareilla mitattuna kirjoittaja ei ole kovin pahasti kuoppaan pudonnut, vaikka hän kokee tilanteensa tukalaksi. - Hän on ollut neljä kuukautta työttömänä, mikä on lyhyt aika, kun katsoo taaksepäin viimeistä 20 vuotta, sillä vuosia työttömänä olleita akateemisia työttömiä on tuhansia.

     *     *     *

Työttömien tarinat ovat teksteinä kiinnostavia. Ne ovat tekijöidensä, kirjoittajiensa autenttisista todistusaineistoa heidän omasta tilanteestaan, mitä heidän elämässään on tapahtunut ja millaisen vallankäytön kohteena he ovat olleet. Esimerkiksi Tuula Luoman kirjoittama teksti on ammattitaitoisesti kirjoitettu. Hänen tyylillään olisi mahdollista kirjoittaa kokonainen elämänkerta, oma tai jonkun toisen, ja saada aikaan tietokirja. Kirjan kirjoittamisen jälkeen on kysyttävissä entä sitten? Miksi tämä elämänkerta on kirjoitettu? Eikö riitä, että kirjoittajasta kertoo, että hänet on syrjäytetty - ainakin hetkeksi - tästä yhteiskunnasta ja ajettu lähes itsemurhan partaalle ilman, että asia on hetkauttanut kovin kummoisesti edes hänen sosiaalityöntekijä-miestään.

     *    *    *

Teksti, sen sisällöt, on toki kirjoitettavissa toisellakin tavalla dramatisoiden. Esimerkiksi perheen sisäistä vastakkainasettelua olisi herkullista käpälöidä, jos pedon kita syvä sellainen olisi. Tässä tapauksessa mieskin teki pätkätöitä, joten siitä ei saa kehiteltyä kovin kummoista juonta, mutta asetelmaa voisi muuttaa siten, että mies on pysyvässä työsuhteessa ja nainen työttömänä.

Jos aviomies projisoisi kaikkia työttömiä kohtaan tuntemansa ennakkoluulot ja epäluulon vaimoonsa, yhteiskuntatason rasistista ilmiötä voisi tarkastella mikrokoossa. Mies voisi lisäksi olla suomenruotsalainen, keskikertaisin paperein Åbo Akademista valmistunut, huonosti suomea solkkaava sinisukka, joka kadulla potkii kumoon romanikerjäläisten keruukulhot ja pakottaisi akateemiset työttömät ojan- tai haudankaivuuseen ym. Mutta vaimo uskollisesti rakastaa miestään ja tekisi, vaikka mitä hänen hyväkseen, abortinkin, sillä eihän työttömien pidä synnyttää, kun eivät osaa itsestäänkään pitää huolta.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti