tiistai 31. heinäkuuta 2012

Rintala: "Aika ja uni" (1993)

Paavo Rintalan nuoruuden kaupunki on Oulu, ja omista muistoista kasvaa vaihe vaiheelta matka halki vuosisatamme painajaisten, sotien ja vainojen. Miljoonien ihmiskohtaloiden joukosta nousevat keskeisiksi vaiennettujen runoilijoiden Anna Ahmatovan ja Marina Tsvetajevan tarinat. Heidän elämänvaiheessaan yksilöityy aikakauden yhteinen mielettömyys.

Marina Tsvetajevan tie kulkee Prahan, Berliinin ja Pariisin kautta takaisin Neuvostoliittoon, juuri sodan alla. Ensin viedään tytär ja mies, sitten on runoilijan oma vuoro. Jäljet päättyvät vuoteen 1941.

Anna Ahmatova vaiennetaan neljäksi vuosikymmeneksi. Hän välttää leirin, hänen poikansa ei. Tuskasta nousevat runot, piiritetyssä Leningradissa, Kuokkalan idyllisissä Karjalan Kannaksella. Rintala on kirjailijan ymmärryksellä elänyt runojen syntyprosessin, sanojen maagisen tehon. Tänään Anna Ahmatova ja Marina Tsvetajeva ovat entisen Neuvostoliiton arvostetuimmat ja länsimaissa tunnetuimmat runoilijat. (Takakansi)

     *     *     * 

- Oliko erehdys palata Pariisista? En kadu. Tähän asti olen vain lukenut Dantea. Nyt elän sitä. Ja tunnen että tämä on minun tieni, se johtaa läpi helvetin sinne jota runoissani ja proosassani aina olen tavoitellut. (s. 226)

Paavo Rintalan "Aika ja uni" (1993) -teoksen yhtenä juonteena on kuljettaa allegorisesti mukana Danten "Jumalaisen näytelmän" vaiheita I Helvettiä, II Kiirastulta ja III Paratiisia. Marina Tsvetajeva palasi Pariisista Moskovaan 2. maailmansodan aattona vuonna 1937. Hän ei palannut paratiisista vaan ennemmin kiirastulesta - Rintalan kuvaamasta köyhyydestä - paikkaan, jota kuvasi helvetiksi.

Tsvetajevan perhe ei ollut ihan tavallinen. Hän itse oli siis runoilija, joka palattuaan Neuvostoliittoon / Venäjälle ryhtyi kääntäjäksi. Ratkaisuaan hän luonnehtii Rintalan dokumentaarisessa romaanissa ironisesti tähän tapaan 

- En kirjoita enää. En pysty. Eikä se johdu täkäläisestä ilmapiiristä. Ranskassakin minä elin viheliäisessä köyhyydessä. Mutta siellä totuin kahviin. Aina kun tunsin että runo oli syntymässä tarvitsin kahvi voidakseni tupakoida ja kirjoittaa. Täällä on kahvi liian kallista minun varoilleni. Kun ei kahvia, ei runojakaan. (s. 236)

Puoliso Sergei Efron oli Pariisissa NKVD:n vakooja, joka tapettiin vuonna 1941 ja tytär Alja pidätettiin. Kummatkin olivat olleet stalinisteja. Eloon jäi poika Georg ja Marina itse - ja Marina päätyi jouduttuaan Siperiaan hirttämään itsensä.

Rintalan kirjassa Marina käy keskustelua Kuoleman kanssa ennen hirttäytymistään 

- Kuka te oikein olette?
- Johan minä esittelin itseni. Kuolemanne, rouva kulta. Joko lähdemme. Joko saan tarjota käteni.
- Istukaa vielä hetki. (..) Jos sallitte, käyn vielä itseni kanssa läpi tämän päätöksen. (s. 272)

    *     *     *

Varsinkin kirjan alkupuolella, jossa on paljon Paavo Rintalan omaelämänkerrallista kerrontaa hänen lapsuudestaan ja nuoruudestaan Oulussa, ns. 'kolmas mies' -tematiikka toistuu monessa eri muodossa. Kirjailija / kertoja keskustelee päänsä sisällä erilaisten todellisten ja kuviteltujen esim. romaanihahmojen kanssa.  Hän jopa suoraan viittaa Carol Reedin "Kolmas mies" -elokuvan Harry Limen hahmoon.

Kirjassa kautta linjan keskitytään sotavuosien kuvaukseen ja menneisyyttä ja tulevaisuutta tarkastellaan näiden vuosien kautta. Ennen muuta Rintalan usko jumalaansa oli koetuksella, sillä tämä näytti hylänneen ihmiset tyystin. Kaksi jaksoa on kuin suoraan kenties Rintalan tunnetuimmasta ja filmatisoidusta romaanista "Sissiluutnantista".

     *     *     *

Runoilija Anna Ahmatova on lännessä yksi tunnetuimmista neuvostoajan lyyrikoista, jota arvostettiin rautaesiripun molemmin puolin. Jo 20-luvun puolivälissä hän ei saanut enää julkaistua esimerkiksi koottuja runojaan Pietarissa / Leningradissa.

Myös Ahmatova niin kuin Tsvetajeva perheineen joutui Stalinin silmätikuksi, ja mm. hänen poikansa Lev oli vankileirillä puolitoista vuotta. Monia runoja Ahmatova ei uskaltanut edes yrittää julkaisuttaa neuvostoaikana.

Paavo Rintala kuvaa kirjassaan tilannetta, kun poikaa, työtä vieroksuvaa parasiittia, tullaan hakemaan kotoa. Lev on kirjoittanut runon, joka on julkaistu, mikä on pidättämisen varsinainen syy. Ahmatova varoittaa nuoria miehiä 

- Runoilijaksiko mielitte. Varokaa nuoret miehet. Ei runoilijaksi tulla niin että päätetään ryhtyä kirjoittamaan. Olla runoilija on yhtä kuin - katastrofi.  Silti en voi enkä tahdo kieltää teitä. (..)
- Minäkö? En minä kirjoita runoja. Minä olen kuningatar Lear, minä kärsin. Siinä kaikki.

40 vuoden hiljaisen jakson jälkeen 1960-luvulla hänen arvonsa runoilijana palautettiin. Toki Ahmatova runoili koko ajan ja esitti niitä erilaisissa tilaisuuksissa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti