perjantai 31. elokuuta 2012

"Kirjan aika" -festivaali (2012)

Käynnistyin hieman hitaasti, sillä tajusin vasta eilen illalla, että "Kirjan aika" -festivaali 2012 on alkanut Hämeenlinnassa.

Tänään kun iltapäivällä hortoilin Verkatehtaalla, eilisen päivän yhden päätapahtuman "Elää, elää, elää" vetäjä Taija Tuominen käveli vastaan - ja kysyi missä olin eilen? - Kotonapa minä, sanoin nolosti. Myöhäisherännäinen.

Keskustelijoina olivat olleet ohjelman mukaan Pekka Tarkka, Helena Ruuska ja Toni Lahtinen. Taija sanoi ohimennessään, että varsinkin Lahtisen puheenvuoro oli kiinnostava, mutta onneksi hän on tekemässä kirjaa. Niin pääsen minäkin vielä jälkikäteen tutustumaan hänen tekstiinsä / puheeseensa. Keskustelun kohteina oli kolme kirjailijaa: Joel Lehtonen, Marja-Liisa Vartio ja Timo K. Mukka.

Ainoa lohtu oli, että olin edellisellä viikolla tehnyt Joel Lehtosen viimeisestä teoksesta "Henkien taistelusta" [1934] kirjavinkkauksen kaupunginkirjaston verkkosivuille; kirjasta, josta tänä vuonna on otettu pokkaripainos.

     *     *     *

Perjantain ensimmäinen paneeli oli nuorille suunnattu "Tabut eli mistä nuorille ei saisi kirjoittaa ja miksi". Keskustelua johti  kirjailija Salla Simukka. Muut kirjailijapanelistit olivat Vilja-Tuulia Huotarinen ja Jukka Laajarinne. Neljäs osanottaja oli lukiolainen Paula Heinilä.

Jo otsikko joka jakaa lukijat lapsiin, nuoriin ja aikuisiin ohjasi keskustelun suuntaa. Oletuksenahan on, että nuorille tulisi kirjoittaa jollain tavoin eri tavoin kuin aikuisille. Panelistit olivat kaikki lukeneet aikuisten kirjoja nuorena, ja jonkinlaiseen konsensukseen päästiin siitä, että lapset ja nuoret ymmärtävät lukemansa asiat omalla tavallaan, eikä aikuisten kirjojen lukeminen ole välttämättä  haitallista.

Vaikea onkin määrittää, mitä lapset eivät saisi lukea. Länsimaisessa kulttuurissa väkivalta ei ole niin suuri tabu kuin seksi. Tässä panelistit jakaantuivat kahtia, Simukka ja Heinilä näkivät, ettei tabuja enää ole. Periaatteessa mistä tahansa saa kirjoittaa. Nuortenkirjaillijat Huotarinen ja Laajarinne olivat epäilevämpiä. Vilja-Tuulia Huotarisen mukaan jokaisella ajalla ovat omat tabunsa, niitä ei vain  huomaa.

      *     *      *

Jukka Laajarinne otti esimerkiksi sitaatin norjalaisen Erlend Loen kirjasta "Kurttila" (2009), jossa hänen mielestään rikotaan uskontoon liittyviä arvoja. - Trukkikuski Kurtin perhe joutuu lomamatkallaan omituisen pingpong- kristinuskonlahkon keskelle lähellä kotiaan. Kurtista halutaan yhteisön pastori, mutta ongelmana on, ettei Kurt uskonut sen kummemmin Jumalaan kuin Jeesukseen. Silti hänestä tehdään pastori, ja pastori perheineen pitää kastaa, mutta he olivat ennen kastajaisia syöneet jotain sopimatonta. 

Veteen siitä, Kirstuksen morsian sanoi, tuuppasi Kurtin ja lapset veteen ja käski heidän (..) taivuttaa päätä taaksepäin. Sitten hän (..) painoi heidät veden alle ja sanoi: (..) Vapautukaa ja tulkaa porukkaan. (..) Hokkus pokkus piliokkus!

Ja kaikki kurttilalaiset huusivat heidän ympärillään (..) koko ajan kovemmin:
Jeesus on paras,
Jeesus on paras,
Jeesus-Jeesus-Jeesus (..)

Kurt ja lapset olivat räjähtämispisteessä. He (..) nipistivät sulkijalihaksensa suppuun niin hyvin kuin taisivat. (..)

Kielilläpuhuntaa! Kirstuksen Morsian huusi. Ihanaa! Antaa mennä, älkää ujostelko. Kaikki, mikä tulee Pyhästä hengestä, on mahtavaa. Antakaa tulla! (..) He eivät enää pystyneet pitämään sulkijalihaksiaan kurissa vaan räjähtivät riemukkaaseen helpotukseen ja päästelivät ilonhuutoja samalla kun vesi muuttui heidän ympärillään ruskeaksi ja viemärimäiseksi.

Niin sitä pitää! Kirstuksen Morsian huusi ja taputti käsiään. Armoa kaikille! Ja sydämellisesti tervetuloa pingpong-perheeseen!

      *     *     *

Nuortenkirjailijat ja lukiolainen Paula Heinilä tuntuivat olevan yksimielisiä siitä, että Erlend Loen "Kurttila" loukkaa monien uskonnollisia tunteita. Tosin melkein mikä tahansa kirjoitettu saattaa loukata aina jotakin, eikä siltä pohjalta voi lähteä kirjoittamaan kirjaa, että välttää muiden loukkaamista kokonaan. Missä raja kulkee, sitä on liki mahdoton sanoa.

Salla Simukka nosti esiin yhteiskunnallisia aiheita käsittelevät kirjat kuten Terhi Rannelan "Taivaan tuuliin" (2007) ja Karo Hämäläisen "Barrikadirakkaus" (2004). Näissä kirjoissa aktivoidutaan toimimaan väkivaltaakaan kaihtamatta paremman maailman puolesta. Jukka Laajarinne kertoo itse tehneensä kirjan kettutytöistä, jonka hänen  kustantajansa rukkasi uuteen uskoon, mistä syntyi "Onnenpossu" (2003).

Seksistä puhuttaessa Vilja Tuulia Huotarisen "Valoa, valoa, valoa" (2011) jossa kuvataan kahden tytön rakkaussuhdetta nousi keskustelun kohteeksi. Esimerkiksi Parnasso kirjaa on kritisoitu nuorille sopimattomaksi. Huotarisen kanta oli se, että on kirjoja, joita yli nelikymppisten ei ehkä pitäisi lukea. Paula Heinilä sanoi sen vielä suoremmin. Hänestä sukupolvien välillä on ylittämätön kuilu, koska mielenmaisemat ovat niin erilaisia.

      *      *     *

Verkatehtaan Isossa Huvilassa oli edellisen session jälkeen "Vedessä palaa - Aava Uusikuun sävellyksiä Mirkka Rekolan runoihin" -musiikkiesitys. Aava Uusikuu lauloi yhtyeensä kanssa sävellyksiä "Vedessä palaa" (2011) -levyltään. Mukana oli myös aivan uusia lauluja. Mirkka Rekolan esikoiskokoelman nimi, josta runot lähinnä ovat, on sama "Vedessä palaa" (1954).  

VEDESSÄ PALAA

Syöttinä veteen
kuvasi eteen
valuu hopea 
polttava, nopea

Näetkö ne kaksi
tulista kalaa.
Silmäsi syttyvät. 
Vedessä palaa.

Sävellykset noudattelet hienosti runojen rytmiä, ja monet laulut etenevät verkkaisesti kuin virtaava vesi, välillä kiihkeästi edeten. Laulut ovat kunnianosoitus Rekolan runoille tai teksteille, jotka puhuttelevat kuulijaa samalla tavoin kuin säveltäjää itseään, Aava Uusikuuta, ovat puhutelleet.

Runot eivät ole aivan oman makuni mukaisia, mutta omassa lajissaan nerokkaita. Mukana on luontomystiikkaa ja itämaista uskonnollisuutta. Runot tuovat tiiviydessään ja sisältönsä perusteella mieleen haikut ja tankat, mutta jotain alkukalevalalaistakin niissä myös on.

Omaperäistä, hienostunutta, harmonista lyriikkaa ihmisestä osana jotain itseään paljon suurempaa, joka runoissa käsitteellistyy jonkinlaiseksi jumaluudeksi.

Esimerkiksi tästä runosta pidin "Vedessä palaa" -kokoelmassa 

TÄNÄÄN

Luvaton liekki
syttyi sävelistä
ja kielsin sanat
ennen syntymistä.

En jaksa
toisteen kylkeen kipunoida.
Jos tähän jään,
niin saanko tässä soida?

Tavattoman hieno rajan ylitys, kenties johonkin kiellettyyn rakkauteen. Intohimoa, erotiikkaa, rakkautta. Tekijänsä näköinen taideteos, jossa on kaikki, mitä pieni runo vaatii syttyäkseen ihmisenä eloon.

     *     *      *

Lauantaina ehdin käydä "Eilen" -keskustelutilaisuudessa, jossa oli kolme naiskirjailijaa keskustelemassa menneisyydestä, historiasta, omaelämänkerrastakin kirjoittamisesta. Kovimmat nimet olivat Anne Kortelainen ja Kaari Utrio. Kolmantena mukana oli Sanna Eeva.  TV2:n "Voimalan" naiset Marketta Mattila ja Raisa Rauhamaa jututtivat naisia.

Lämmittelykysymyksenä kirjailijoilta kysyttiin, mitkä heidän aikansa avaintapahtumat olivat jääneet heidän mieleensä. Kaari Utriolla tuli ensin mieleen presidentti J.F. Kennedyn murha, Sanna Eevalle se oli prinsessa Dianan kuolema ja Anna Kortelaiselle oma syntymänsä, josta hän sanoi muistavansa paljon enemmän kuin mikä oli mahdollista.

Kortelainen sanoi, että hän voisi vaikka vannoa olleensa Pariisissa barrikadeilla tai Vanhaa valtaamassa Helsingissä. Sen verran paljon hän on kuullut ja lukenut siitä, mitä hänen syntymävuonnaan tapahtui.

     *      *      *

Utrio, Kortelainen ja Eeva kertoivat uusista historiallisista kirjoistaan. Utrion "Oppinut neito" (2012) on jo ilmestynyt ja Kortelaisen "Ei kenenkään maassa" (2012) ilmestyy parin viikon kuluttua. Eevan kirjan nimi on "Olot" (2012).

Ehkä kiinnostavin kirjoista on Anna Kortelaisen isoisästään kirjoittama lähes täysin fiktiivinen teos. Hänellä oli äidin isästään tiedossa vain hyvin pieniä määrä fragmentteja, lähinnä vain valokuvia, joiden pohjalta hän rakensi koko 620-sivuisen romaaninsa.

Kuvat - ja myöhemmin löytyneet isoisän kirjat - olivat ikään kuin johtolankoja, joiden avulla hän eteni työssään. Mielekiintoista on että hän sepitti myös oman, elossa olevan äitinsä tarinaan.

Kortelaisen äidinisä Reino Olavi Peltonen oli puoliksi venäläinen ja ilmeisesti hänen taustassaan oli Venäjän juutalaisuutta. Kotikaupungissan Viipurissa hänestä tuli sotilassoittaja, sittemmin sisällissodan jälkeen myös kommunisti, joka päätyi Tampereelle. Sodan aikana hän oli viihdytysjoukoissa ainakin Äänislinnassa Kortelaisen sota-arkistosta saaman vihjeen perusteella, missä hän tutustui Tuulikki 'Pikku Myy' Pietilään.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti