maanantai 27. elokuuta 2012

Lehtonen: "Kuolleet omenapuut" [1918]

Joel Lehtosen mestarillinen novellikokoelma "Kuolleet omenapuut" [1918] on 'Putkinotko'-sarjan toinen teos. Sitä edelsi romaani "Kerran kesällä" [1917], ja itse "Putkinotko" [1919-1920] ilmestyi kahtena osana. 

Kirjat eivät muodosta juonellista kokonaisuutta, vaikka yhteistä sarjalle ovat monet henkilöt, kirjakauppias Aapeli Muttinen ennen kaikkea. Yhteistä on myös täyteläisyys ja läikkyvyys, heleimpien ja kolkoimpien sävyjen alinomainen vuorottelu, limittyminen, sekoittuminen: elämänkaltaisuus. Kaikki tämä on ominaista myös "Kuolleille omenapuille". Sen 10 novellin ala ulottuu huikaisevasta luonnonrunoudesta juuri päättyneen kansalaissodan tilitykseen, armottomista karrikatyyreistä ja ilottelevasta satiirista hiljentyneeseen melankoliaan. Kaiken läpi kulkee tietoisuus ihmisen riittämättömyydestä, kauneimmankin katoavaisuudesta. (Takakansi)

     *     *     *

 Jokainen putkinotkonsa lukenut arvaa, mihin Joel Lehtosen kirjan nimi "Kuolleet omanapuut" (1995) viittaa. Nimi viittaa kuolleisiin omenapuihin, joita kirjakauppias Aapeli Muttisen pientilalla oli lopulta 50 kappaletta, joita vuokralainen Juutas Käkriäinen ei kaikesta yrityksestään huolimatta onnistunut tappamaan vaan sen teki kova pakkastalvi.

Kirjan novelleissa valotetaan kussakin joitain 'Putkinotko' -sarjassa tutuksi tulevia henkilöhahmoja. Osa näistä hahmoista ei ole itse "Putkinotkossa" välttämättä kovin merkittävässä roolissa, mutta novellit valottavat joidenkin sivuhenkilöidenkin taustoja.

      *     *     *

Kokoelma alkaa novellilla 'Muttisen onni eli Laulu Lyygialle', joka on kaunista tunnelman- ja luonnonkuvausta. Pariskunta lähtee kesäaamuna souturetkelle, ja näkee ympärillään kaikenlaista. 

Tuolla toisella rannalla on tyttöväkeä uimassa. He  huutavat ja kirkuvat, liikkuvat paitasillaan ja alasti.

Muttinen ja Lyygia kulkevat tietään, majoittuen jollekin hohtavalle rantakalliolle, joku huokuu lämmintä, ja sytyttävät siihen tulensa, asettavat pannunsa kiehumaan.

'Herra ja moukka eli mitä kylvää, sitä korjaa' on kuin "Putkinotko" romaanin keskeiset motiivit ja asetelma tiivistettynä. Sisällissodan vastakkainasettelun kehittelyäkin on tekstissä nähtävissä. Aapeli Muttisen tilaa hoitava Juutas Käkriäinen vihaa, halveksii ja kadehtii tilan omistajaa, vaikka on saanut Muttiselta mitä edullisimman sopimuksen.

Jotkin perusasiat Muttisen ja Käkriäisen välillä kuitenkin kaihertavat, mitä Muttinen ei kiltteyttään ja hyväntahtoisuuttaan ymmärrä. Ensiksikin sopimus tilanhoidosta on suullinen, toiseksi Käkriäinen haluaisi omistaa tilan itse. Käkriäisen kannalta Muttinen on herra, joka voi kohdella häntä miten tahtoo.

     *      *     *

Kokoelmaan kuuluu myös 'Muttisen Aapeli sodassa', joka on julkaistu vastikään v. 2011 erikseen, ja jota tässä blogissa olen jo aiemmin käynyt läpi.

Kiinnostavin teksti on viimeinen 'Bongmanin kuolema', jossa kerrotaan mm. mitä Aapeli Muttiselle tapahtui sodan jälkeen. 'Muttisen Aapeli sodassa' -novellissa hänen kerrottiin seonneen ja joutuneen vähäksi aikaa Niuvanniemeen. Tämän jälkeen Muttinen myi omaisuutensa ja muutti lopulta USA:aan. Juutas Käkriäisen kohtalosta ei kerrota, mutta bisnes-henkinen uusi omista tuomari Oiva Tommola tuskin olisi enää katsellut pitkään Käkriäisen toilailuja.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti