perjantai 24. elokuuta 2012

RUNO ON VAPAA. Osa 23: "La Biennale di Venezia 2011"

Venetsian biennaalen Suomen edustaja v. 2011 oli kuvataiteilija Vesa-Pekka Rannikko. Arkkitehti Alvar Aallon v. 1956 suunnittelema Suomen paviljonki oli tällä kertaa itse osa taideteosta "And All Structures Are Unstable" - suomeksi "Ja kaikki rakenteet ovat epävakaita". Uskoakseni viimeistä sanaa teoksesta ja Suomen paviljongista ei ole sanottu, eikä tämäkään varmaan ole sellainen. Kaikkea muuta.

     *     *     *

LUONTO OTTAA OMANSA

Otsikko voisi olla jokin muukin, mutta viittaan siihen yllättävään tapahtumaan, että Suomen paviljonki jouduttiin sulkemaan ennen aikojaan 7.10.2011, vaikka näyttely jatkui vielä marraskuun.

Luonnontapahtuma sopii oikein hyvin tilataideteoksen henkeen - ja osoitti käytännössä, miten kaikki 'rakenteet ovat epävakaita'.

Hotinkeltainen aurinko heitti kuitenkin vielä avajaispäivänä 4.6. säteensä Venetsian Giardini di Castello -puistoon, jonka puiden siimeksessä kymmenien eri maiden taiteilijat esittelivät mitä mielikuvituksellisimpiä teoksiaan, joiden pääosassa oli valo. Vuoden 2011 näyttelyn teemana oli "llumizationi - Illuminations" - suomeksi "Valaistuksia".

Tuhannet, kymmenet tuhannet taiteenharrastajat ja -ammattilaiset, yhteensä n 350 000 ihmistä, kulkivat 89 paviljongin läpi 4.6.-27.11. välisenä aikana. Poikkeuksena Suomen paviljonki, joka jouduttiin (vai saatiin?) sulkemaan perjantaina 7.10.2011 klo 13.15. Ironista on, että samaan aikaan, kun myrsky raivosi, Venetsiassa oli myös kansainvälinen ilmasto- ja matkailututkijoiden konferenssi Climate Change and its impact on tourism in the Alpine Space”. Tutkijat saivat tuoretta havaintoaineistoa siitä, miten ilmasto vaikutti matkailuun.

Keltainen aurinko oli hetkessä muuttunut vaalean- ja tummanpunaisten pilvien verhoksi, ja esitti näyttelyn kävijöille oman loistavan esityksen siitä, millä tavoin värejä voi taivaalle maalata. Pohjois-Italiasta eteläänpäin kulkeva myrsky oli raivokas ja kymmenet tuhannet salamat säihkivät taivaalla ja vesi virtasi. 

      *      *      *

Suomen puista paviljonkia vasten nojallaan olevat, taideteokseen kuuluvat paneelit kastuivat läpimäriksi ja lentelivät veden voimasta mikä minnekin. Sähkölaitteet rätisivät ja yleisö vähitellen valui pois katselemasta Rannikon tekemää kolmea installaatiota.Yksi projektoreista sammui omia aikojaan, katto rämisi.

Arkkitehti Alvar Aalto oli aikoinaan v. 1956 suunnitellut paviljongin väliaikaiseksi, ja nyt se vihdoin tuli tiensä päähän. Ainakin hetkeksi. Luonto selvästikin irvi suomalaisille, sillä se kirjaimellisesti vesitti idean, joka oli ollut taideteoksen taustalla. 

Suomen osaston taiteellinen johtaja Laura Köönikkä totesi keväällä 2011, että 

- Halusin, että taiteilija joka tulee valituksi Venetsiaan kommentoi jotenkin nimenomaan Suomen paviljonkirakennusta ja ottaa haltuun sen koko paikan.

Yritys onnistui odotettua paremmin, sillä rajat teoksen, esitystilan ja jopa lähiympäristön välillä hämärtyivät kiitettävästi. Kokemuksena viimeisen päivän näytös oli ikimuistoinen, ja vedessä rämpivät turistit tiesivät, miten hataria puurakenteiset paviljongit voivat olla varsinkin, jos ne ovat tahallaan jätetty keskeneräisiksi osana taideteosta. 

      *     *     *

Opintomatkalla Venetsiassa olleet suomalaiset kuvataideopiskelijat saivat ainakin yhden kysymyksen lisää pohdittavakseen. Oliko italialaisten ylijumala Jupiteria kenties ärsytetty, sitä samaa, jota suomalaiset kutsuvat Ukoksi? Millä tavoin Jupiter / Zeus ilmaisee itseään ihmisille? Onko se heidän näkemänsä valoilmiö, jossa yhdistyvät pilvien takana olevan auringon keltainen valo pilvien läpi suodattuvaan punaisensävyisiin valoihin - ja kirkkaisiin salamanvälähdyksiin.

Kuvataiteilija Vesa-Pekka Rannikko vertasi Vogue-lehdessä biennaalea teatteriin. Suomen paviljonki on näyttämö, jolla taidetta esitään ja jolla taiteilijat esiintyvät.

Kaikki se mitä tapahtuu muodostaa kertomuksen, joka on kolmen videoinstallaation kokonaisuus. Kuvitteellinen taidenäyttely paviljongin sisällä, jossa taiteilija maalasi valmiita tauluja valkoisiksi, sai kruununsa sateen pyyhkiessä loputkin teoksista pois. Jäljelle jäänyt toinen videoinstallaatio näyttelyn pystyttämisestä sopivalla tavalla ironisoi - ja asettuu luonnonvoimia vastaan. Tämäkin installaatio osoittautuu väliaikaiseksi kohtalon edessä, mistä jumalat heittävät arpaa. Kolmas installatio fiktiivinen kuvataidenäyttely seinälle heijastetuista, kopioiduista tauluista, tulee tiensä päähän, kun keinovalot sammuvat, kun sähkövirran tulo katkeaa laitteista.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti