tiistai 28. elokuuta 2012

Waltari: "Satu kuninkaasta jolla ei ollut sydäntä" (1983)

Mika Waltarin "Satu kuninkaasta jolla ei ollut sydäntä" (1945) kertoo kuninkaasta, joka antoi lukita sydämensä arkkuun, koska ei halunnut tuntea surua. Mutta sen jälkeen hän ei tuntenut enää iloakaan, ei rakkautta eikä vihaa.

Eräänä päivänä prinsessa sanoi: - Isä, sinä et ole onnellinen etkä onneton - sinä et ole mitään! Prinsessan sanat alkoivat vaivata kuningasta. Hän antoi kuuluttaa kautta valtakunnan, että se joka osaisi tehdä hänet onnelliseksi, saisi prinsessan ja puoli valtakuntaa. (Takakansi)

     *     *     *

Samaan aikaan "Sinuhen" (1945) kanssa Mika Waltari kirjoitti pienenä välityönään "Sadun kuninkaasta jolla ei ollut sydäntä" (1945).

Vuoden 1982 lopulla Päivi Hartzell & Liisa Helminen käsikirjoittivat ja ohjasivat sadun pohjalta satuelokuvan, jonka pääosissa prinsessana oli Aino Seppo, prinssinä Tom Pöysti ja kuninkaana Kari Franck. Prinssin ohella prinsessaa havittelevat Mies Väkevä, Mies Vihainen ja Mies Ovela.

     *     *      *

Satu alkaa niin kuin sadut yleensä: "Oli kerran onnellinen kuningas..." Mutta sitten sattui sarja onnettomuuksia, kuningatarkin kuoli ja kuninkaasta tuli surullinen.

 "Maailmassa ei ole mitään kauheampaa kuin suru. Vapauttakaa minut surusta, niin palkitsen teidät ruhtinaallisesti!"

Ainoa tapa päästä surusta oli repiä sydän rinnasta, joten hän antoi tehdä sen. Sydän pantiin piiloon kellariin ensin lyijyiseen ja sitten teräksiseen arkkuun. Suru hävisi, mutta kaikista tuli onnettomia. Ihmiset, kuningas mukaan lukien, eivät olleet enää iloisia eivätkä surullisia.

Nyt kuningas lupasi sille prinsenssan ja puolikkaan valtakuntaa, joka saisi hänet onnelliseksi. Vieraan maan prinssi kuulee tapauksesta, ja lähtee aasillaan ratsastaen, rytkyissään, matkaan. Matkalla hän tapaa kolme miestä, jotka lähtevät hänen mukaansa: Mies Väkevä, Mies Vihainen ja Mies Ovela.

Mies Ovela keksii, että ongelma on sydämessä, Mies Väkevä saa avattua arkut jossa sydän on ja Mies Vihainen saa kuninkaan avaamaan suunsa - ja nielemään sydämensä. Prinssi katselee sivusta.

      *     *     *

Prinssi on jo lähdössä pois, kun hän näkee prinsessan. Myös muut kiinnittävät - kiistellessään valtakunnan puolikkaasta - huomionsa tyttöön. Miehet kavahtavat ruipeloa tyttöä, ja sanovat, ettei tämä kelpaa heille. Mies Ovelalle riittää valtakunnan puolikas, minkä hän saakin. Joten prinssi ja prinsessa saavat toisensa - ja tietysti he elävät elämänsä loppuun asti onnellisina. Niin kuin kuningaskin.

     *     *     *

Aikuislukijalle herää kenties ajatus, mikä Mika Waltarin sadusta tekee erityisen, mikä erottaa sen muista ja sitoo omaan aikaansa? Yleensä prinssi saa automaattisesti prinsessan. Tässä sadussa oli epävarmaa kuka prinsessan saa, ja lopulta prinsessa itse päätti, ottaako hän prinssin vai ei.

Prinssi ei ehkä ollut mikään oikea prinssi. Hän oli oikeastaan kuka tahansa, joka muuttui prinssiksi saatuaan prinsessan tai prinsessan saatua prinssin.

Valtakunta tai sen puolikas ei tässä sadussa ollut tähdellinen asia vaan ihmiset - se että kaikki tulivat onnellisiksi.

Mielenkiintoista on myös käsitys siitä, millaiset miehet eivät sovellu prinsessan prinssiksi. Mies Ovela joka havittelee vain omaisuuden kartuttamista ei ole sopiva prinssi. Mies Väkevä joka haluaa vain lisää nautintoja itselleen ei ole sopiva prinssi. Mies Vihainen joka ei ole koskaan tyytyväinen mihinkään ei ole sopiva prinssi.

Prinsessalle kelpaa mies, joka on sielultaan runoilija. Kaunosielu.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti