maanantai 29. lokakuuta 2012

Aarni: "Vanhaan hyvään aikaan" (1928)

Maisteri Alma Aarnin teos "Vanhaan hyvään aikaan" (1928) on läpileikkaus hämäläisestä elämästä ja oloista viime vuosisadan puoliväliltä. Romaanin muotoon kirjoitettuna tulevat siinä ilmielävinä esille silloiset isännät ja emännät, sulhaset ja morsiamet, piiat ja rengit, papit ja lukkarit, kupparit ja lapsenpäästäjät kukin omassa tehtävissään niin arkena kuin myöskin suurissa juhlatilaisuuksissa. Kerronta on havainnollista ja aitoa, silloisiin oloihin perustuvaa. Hämeen kielimurre, sen mukaiset tavat ja uskomukset niveltyvät luontevasti teoksessa kulkevaan juoneen. (Takakansi)

     *     *     *

Alma Aarnin ainokainen "Vanhaan hyvään aikaan" (1928) ei ehkä ole romaanina kovin hääppöinen, mutta se sijoittuu keskelle paikkaa, jossa tällä hetkellä asun. Joten sillä on oma kiinnostavuutensa. Millaista oli elämä Katumajärven rannalla ja vähän kauempana Vanajan keskiaikaisen kirkon katveessa? Siitä kirja kertoo, ehkei kovin kaunokirjallisesti mutta tarkan kansatieteellisesti. Syynä on yksinkertaisesti se, että Aarni oli kansatieteilijä.

Kirjassa ei ole juonta, mutta siinä kuvataan ihmisiä ja heidän keskusteluitaan, kerrotaan heidän tavoistaan ja uskomuksistaan. Tapahtumat sijoittuvat yhteen vuoden kiertoon, jona aikana yksi Mäskälän kylän Patailan talon tyttäristä, Maijastiina, naitetaan Vanhan-Laipion nuorelle isännälle Juho Kustaanpojalle. Tosin ei Maijastiinalla ole mitään sitä vastaan.

Saman vuoden aikana myös nuorempi sisar Eeva löytää itselleen kumppanin Lassilan Aatusta, mutta kihlajaisia ei kirjassa päästä vielä viettämään. Surullisen hahmon ritari kirjassa on naapurin poika Janne Ala-Patailasta, joka on kiinnostunut niin Maijastiinasta kuin Eevasta, mutta hän ei ole heidän suhteensa onnekas. Suruunsa Janne ryyppää kesän.

Syntymää ja kuolemaakin vuoteen on saatu mahdutettua. Ylä-Patailan vanha mummo kuolee ja Maijastiinan sisar synnyttää esikoisensa saunassa. Joten pappia ja kupparia tarvitaan apuun.

      *      *      *

1850-luvulla vielä sudet ulvoivat Koppolanvuoren takana, ja vaelsivat - ainakin romaanin mukaan - Katumajärven jäällä. Ja laskiaisena samalle jäälle laskettiin läheisestä melko korkeasta mäestä, Ämmälän talon päädystä, pulkalla ja reellä. Ja hauskaa oli niin kuin Tsehovin novellissa.

Talvella hiihdettiin susista huolimatta Mäskälästä järven toiselle puolen Koppolaan tapaamaan tuttuja, missä Maijastiinan sisko Eeva tapasi kohtalonsa. Tosin väärinkäsityksen takia seuraavaan kohtaamiseen kului puoli vuotta.

Keväistä Katumajärveä Alma Aarni kuvailee tällä tavoin

Ei ainoakaan tuulenhenkäys pannut Katumajärven pintaa väreilemään. Tyyni se oli ja sininen kuten taivaskin, ja selvänä siihen kuvastuivat rantojen vihreät havupuut, hiirenkorvalla oleva koivut ja keltaisina kukkivat pajukot. Hevillä ei silmä jättänyt tätä kaunista kuvaa.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti