keskiviikko 31. lokakuuta 2012

Kotro & Lybäck: "Veitsen terällä" (2012)

Vankilakundista lääketieteen tohtoriksi – hämmästyttävä selviytymistarina miehestä, josta ei koskaan pitänyt tulla mitään.

Christer Lybäck oli 9-vuotias, kun hänen elämänsä suistui raiteiltaan. Isän kuolema sysäsi pojan viina- ja vankilakierteeseen. Koulut jäivät kesken ja pojasta tuli katujen rautanyrkki, paatunut linnakundi ja eristyssellin vakiovieras. Christeriä pidettiin toivottomana tapauksena.

26-vuotiaana Christer päätti, että elämässä täytyy olla muutakin. Hän pani korkin kiinni, kävi keskikoulun ja lukion vankilassa ja huomasi tiedonjanon heränneen. Nyt Christer Lybäck on lääketieteen tohtoriksi väitellyt arvostettu ortopedi ja urheilukirurgi. (Otavan sivusto)

      *     *     *

Turun Kakolasta Helsingin Kallioon, kansankoulupohjalta kirurgiksi kymmenessä vuodessa. Kertomus Christer Lybäckin elämästä kelpaisi Valittujen Palojenkin menestystarinaksi, ja hieman siihen tyyliin Arno Kotro on "Veitsen terällä" (2012) kirjaa kirjoittanut.

Kirja herättää monenlaisia ajatuksia, eikä vähiten länsimaisen vankilajärjestelmän mielekkyydestä. On silkkaa sattumaa, että ihmiset onnistuvat luovimaan tämän epäinhimillisen järjestelmän läpi ja selviämään siitä edes jollain tavoin hengissä - saati sitten, että joku häikäisevällä tavalla onnistuu hyödyntämään järjestelmän tarjoamia vähäisiä mahdollisuuksia ja kipuamaan sen kautta akateemisen maailman huipulle.

     *     *     *

Kotro on tutulla, sujuvalla tyylillään kirjoittanut Lybäckin tarinan. Viimeisen sanan kirjan painotuksiin on selvästikin sanonut Lybäck itse, ja hänet onkin nostettu kirjan toiseksi tekijäksi. Kotro on lähinnä toimittanut Lybäckin puheita ja rakentanut niiden pohjalta oman kirjallisen esityksensä.

Kaikesta rosoisuudesta huolimatta kirjan kertojan ääni tuntuu hieman yksipuoliselta. Ääneen eivät pääse Christer Lybäckin monet naiset ja hänen lapsensa tai monet ystävänsä niin rikollisten kuin lääkärien joukosta. Tällaiselta kirjalta olisi toivonut enemmän moniäänisyyttä.

Ehkä eniten häiritsee se, miten Lybäck selittelee tekemisiään ja tekemättä jättämisiään alkoholismillaan, mikä tuntuu aika halvalta selitykseltä monille hänen teoilleen.

Oikeastaan Christer ei ole rikollinen. Hän on juoppoi. Epäjärjestelmällinen ja sähläävä rikollisuus on jonkinlaista elämäntaparikollisuutta, rappioelämän roiskeita. (s. 89)

Poliisin toimintaa sen sijaan ei kaunistella. Useammin kuin kerran hänet hakataan ilman mitään seuraamuksia. Tosin Lybäck toteaa ansainneensa kovan kohtelun. Ainoastaan toisen vangin tekemää putkaraiskausta hän ei sulata, muuten hänellä ei ole jäänyt mitään kriminaalivuosiltaan hampaankoloon.

Turussa ovat poliisit vastassa. Pojat kuljetetaan poliisien kanssa bussilla Helsinkiin (..), tutkintaasemalle Kallioon. (..)
- Odotahan vaan että täytät 15 niin joudut sinne minne kuulutkin.
Mies katsoo poikaa tutkivasti ja jatkaa:
- Sulla on edessä karmea tulevaisuus. (..)
Toisaalta poliisit uhkailevat väkivallalla ja myös käyttävät sitä. (s. 29-30)

     *      *     *

Vankila mahdollisti Christer Lybäckille kokopäiväisen opiskelun täysihoidolla valtion kustannuksella ilman muita velvoitteita. Ja hän keskikoulun lisäksi suoritti lukion - vuodessa - vankilassa.

Tosin välillä Christer vapautui, ja siviilissä oli niin paljon muuta tekemistä, etteivät opinnot sujuneet, mutta palattuaan takaisin vankilaan, homma alkoi taas sujua.

Siviilissä

Christer ei välitä mistään. Hän kyllä tunnistata oikean ja väärän eron, mutta se on yhdentekevä. On aivan sama mitä tapahtuu. Tai ei aivan: jännitystä pitää olla, seikkailua. (s. 37)
  
Nuoren miehen elämä erehdyttävästi muistuttaa Stanley Kubrickin hyväosaisten poikien kapinointia "Kellopeliappelsiinissa". Porvarillinen, kapitalistisen yhteiskunnan moraalihan sallii minkä tahansa tekemisen, kunhan ei vain jää kiinni.

Tyhmyydestä rangaistaan välittömästi ja ankarasti mm. armeija-ajan jälkeen

Christer ajautuu sekopäisessä tilassa Helsingin rautatieasemalla kahnaukseen poliisien kanssa. (..) Poliisit raahaavat [kainalosauvoilla kulkevan] miehen putkaan, jossa pahoinpitelevät hänet pahasti. (s. 64)

      *     *     *

Lopulta vankilakierre katkeaa eikä viinakaan enää maistu, kun mies innostuu jatko-opiskelusta yliopistossa ja parisuhde nuor(t)en nais(t)en kanssa sujuu. Lapsia Lybäckin sukuun syntyy useitakin.

Myös suhderintamalla [taas] tapahtuu. Christer tapaa Paasiravintolassa Riikan. Riikka on vasta 19 ja tavattoman kaunis, sellainen nuori nainen jota ravintolan kaikki miehet yrittävät iskeä, niin Christerkin. (s. 151)

Vuosien sitkeys palkitaan, kun hän vihdoin valmistuu ensin sairaanhoitajaksi, sitten lääkäriksi ja vihdoin kirurgiksi.

Kun Christer aloittaa työt Kristiinankaupungissa terveyskeskuslääkärinä, hän on 34-vuotias ja pitkän raittiuden ansiosta ikäistään nuoremman näköinen, eikä kukaan missään vaiheessa kysele, minne on kadonnut vuosia välistä. (s. 136)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti