perjantai 30. marraskuuta 2012

HOWL eli Suruttoman talon tarinoita. Osa 5. "Tuulessa ja tuiskussa paluu tyhjillään ja kylmillään olevaan taloon"

CC by  Dave Bledsoe (Ennuipoet)
Ruskean, 

ei enää niin kovin uuden, farmariauton mittarissa on vähintään sata kilometriä tunnissa. 

Auton perä vähän väliä heijaa edestakaisin, ja kuljettaja tekee ratilla pientä, tuskin huomattavaa liikettä vasemmalle ja oikealle, vasemmalle ja oikealle, vasemmalle... Samassa tahdissa kuin autokin. 

          Hänestä on tullut osa kulkuvälinettään.
          Hän saa kuin saakin pidettyä auton suunnan 
                    eteenpäin.

Illan pimeys laskeutuu maisemassa kiemurtavan tien ja sillä kulkevan yksinäisen auton päälle. Vastaantulijoita on vain harvakseltaan, ja ne näyttävät tulevan madellen vastaan.
Pyry sakenee mutta nopeus pysyy koko ajan tasaisena satana kilometrinä tunnissa. 

Kuljettajan katse siirtyy 
     keskiviivasta ja 
    tiestä yhä useammin 
   tiensivuun. 

Pyryn saetessa tie näkyy yhä heikommin. 


Keskiviivaa nainen ei ole nähnyt viimeiseen viiteentoista minuuttiin kuin satunnaisesti, mutta 
         musta asfaltti pilkottaa valkoisten tienpientareiden välissä vielä selkeänä. 

Asfalttikin verhoutuu vähitellen valkoiseen jää- ja lumipeittoon ja lopulta
          valkoisuuttaan asfaltti hukkuu aina vain tihenevään sateeseen.

 
Naisen katse on nyt keskittynyt tiukasti tiensivuun. 

Ainoaan kohtaan joka vielä osoittaa, että edessä on 
         tie eikä esimerkiksi tien leveä ja 
         kalteva piennar, josta auto varmasti kiepsahtaisi nopeasti katolleen 
                   ja pahimmassa tapauksessa törmäisi eteen tulevaan 
         puuhun, 
                   kiveen tai 
                             siltapilariin.

Nainen on päättänyt, ettei hän hiljennä missään tilanteessa hetkeksikään vauhtiaan. Hänellä ei ole kiire mihinkään. Hän ajaa tyynesti ja rauhallisesti ja kovaa. Mieli on tyhjentynyt kaikesta muusta paitsi ajamisesta. Nainen puristaa kaksin käsin rattia eikä uskalla irrottaa kumpaakaan kättään hetkeksikään. 

Sitten hän irrottaa toisen kätensä.

 ----------------------------------------
Inspiraation lähde: Talven tulo yhdessä yössä ja päivässä

Valokuva: Auton ikkunasta otettu valokuva pyryn keskeltä, jonka keskellä ei näy mitään

Kokemus: Liukastelu polkupyörällä lumipyryssä töistä tulessa tänä iltana

Mielikuva: Naisesta auton ratissa, joka ajaa vähintäänkin itsetuhoisesti, mutta nautiskellen vaarallisesta liukkaudesta Helsingistä Turkuun tai vaihtoehtoisesti Pietarsaareen

Naxos Music Library: Johan Sebastian Bach, Ave Maria; Franz Schubert, Ave Maria

torstai 29. marraskuuta 2012

Salminen ym (toim.): "Kirjallisuus ja filosofia. Rinnakkaisuuksia, risteyksiä, ristiriitoja" (2012)

Filosofista ajattelua ja kaunokirjallisuutta yhdistävät muiden muassa kysymykset kielestä, arvoista ja todellisuuden luonteesta.

"Kirjallisuus ja filosofia" (2012) tarkastelee kirjallisuuden ja filosofian suhdetta ja vuorovaikutusta eri näkökulmista. Teoksessa esiin nostetut rinnakkaisuudet, risteykset ja ristiriidat elävät historiallisesti; ainoa muuttumaton asia kirjallisuuden ja filosofian dialogeissa on niiden jatkuvuus.

Antologian kirjoittajat esittelevät aihealueidensa uusinta tutkimusta ja tuovat kirjallisuuden ja filosofian kohtaamisen problematiikan kotimaiseen keskusteluun. Artikkeleiden ristivalossa nähdään, millä eri tavoilla filosofia ja kirjallisuus kohtaavat teoreettisesti, metodologisesti ja taiteellisesti. (Takakansi)

     *     *     *

Jätän tavallisesti koskematta tällaisiin kirjoihin, mutta päätin tehdä tällä kertaa poikkeuksen. Kenties löydän siitä, jotain itseäni älyllisesti tai muutoin viihdyttävää. Ennen kuin alan lukea tällaista kirjaa on minun valmennettava itseäni siihen henkisesti. Usein tällaiset kirjat sisältävät paljon käsitteellistä hölyn-pölyä, paljon melua tyhjästä.

Esimerkiksi Friedrich Hegelin "Hengen fenomenologia" (1807) on uskoakseni yksi länsimaisen ajattelun ja kirjallisuuden virstanpylväs ja valitettavasti myös rappion merkki. Muistan miten mukava saksankielistä kirjaa oli hypistellä aikoinaan Attilan kirjastossa Tampereella. Luin kirjaa vähitellen parin viikon aikana. Aluksi en siitä paljon ymmärtänyt, mutta sitten se avautui niin kuin runo kielikuvineen tai häpyhuulet Tommy Tabermannin runossa.

Filosofisen teoksen lukeminen oli esteettinen elämys, auto-orgasmi ilman kovaa vauhtia ja kuolemaan johtavaa kolaria. Tajusin nopeasti, että kirja ei kertonut oikeastaan mistään mitään. Tai se kertoi kaiken porvarillisesta ja sosialistisesta, (demokraattisesta) kansalaisyhteiskunnasta ja sen suhteesta (totalitaristiseen) valtioon. Vielä edelleenkin emme osaa kuvitella länsimaista yhteiskuntaa ilman valtiota pakkokoneistoineen, ja mielestäni se on Hegelin syytä. Hän aivopesi J.V. Snellmanin kautta suomalaiset tähän pohjimmiltaan umpitotalitaristiseen ajatteluun.

     *     *     *

Rinnan filosofisen ajattelun kanssa syntyi porvarillinen romaani ja kirjallisuus, jonka ytimessä on Pyhä perhe, jonka toivottavasti valistuneena filosofikuninkaana on isä ja aviomies. Varakkaalla tai rikkaalla isällä on oikeus (siveellisen) kansalaisyhteiskunnan pikkukihona tehdä mitä vaan, muun muassa käyttää poikiaan ja tyttäriään seksuaalisesti hyväkseen, jos katsoo sen omien tarpeidensa tyydyttämisen ja kasvatuksen kannalta tarpeelliseksi. Kyse on perheen sisäisestä asiasta, joihin lastensuojeluviranomaisten ja yleensä valtion ei tule puuttua. Se olisi pyhäinhäväistystä, loukkaus Pyhää perhettä kohtaan. Samoin ruumiillinen kurittaminen, jopa lapsenmurha kuuluvat tähän kuvioon. Perheen on oltava toimiva yksikkö, sillä muuten yhteiskunta romahtaa. Vammaiset tai henkisesti häiriintyneet lapset eivät kuulu Pyhään perheeseen. - On sanomattakin selvää, että eurooppalainen oikeistolaisuus ja fasismi on ammentanut voimansa tästä ajattelusta.

     *     *     *

Kaiken edellä kerrotun takia aloitan Maria Valkaman ja Antti Salmisen artikkelista "Käänne, katkos ja negaatio Hölderlinin ja Hegelin ajattelussa". En tässä vaiheessa tiedä vielä yhtään mikä minua odottaa, ja siksi tämä on lukemisen paras hetki. Friedrich Hölderlinin asemaa saksalaisella kulttuurialueella 1800-luvulla voisi kai verrata J.L. Runebergiin Suomessa, ja Friedrich Hegel oli siis J.V. Snellmanin esikuva. Kyse on siis suurista kansallisista merkkihenkilöistä, jotka kaiken lisäksi tunsivat toisensa.

Keskityn Hegeliin tai filosofiseen näkökulmaan, mikä oli Valkaman ja Salmisen artikkelissakin. Mitä pidemmälle kirjoittajien artikkeli etenee, sitä selvemmäksi tulee, että - vaikka Hölderlinin lyriikka oli tärkeää - korkeinta taidetta Hegeliläisessä filosofiassa ei kuitenkaan ollut runous vaan antiikin Kreikasta lähtöisin oleva tragedia. Tässä ja muutenkin puhuessaan taiteesta Hegel on kutakuinkin  samoilla linjoilla kuin Aristoteles "Runousopissaan".  - Hegelin ja hänen piirinsä kautta itse asiassa alkoi antiikin Kreikan ihannointi ympäri Eurooppaa. Se ei suinkaan rajoittunut vain Saksaan.

    *     *     *

Mielenkiintoista niin kirjallisuuden kuin filosofian kannalta on, että Hegel nosti yhden antiikin Kreikan näytelmän, joita ei ole säilynyt kovin paljon kokonaisina, ylitse muiden. Tämä tragedia oli Sofokleen "Antigone". Tässä näytelmässä Antigone edustaa perhettä ja Kreon valtiota. Hegeliä viehätti tilanne, jossa yksilö ajautuu tuhoonsa perhearvojensa tai siveellisyytensä takia.

Nykyisessä perheessä kyse voisi olla lasten hyväksikäytöstä. Monenlaiset asetelmat ovat kuviteltavissa. Esimerkiksi perheen äiti voi puolustaa itseään ja miestään tilanteessa, jossa paljastuu, että perheen lapsia on kohdeltu kaltoin. Äiti voi esimerkiksi korostaa sitä, miten isä on vain opettanut tyttärilleen sukupuolielämässä tarvittavia taitoja ja he ovat nauttineet seksistä isänsä kanssa ja jopa halunneet sitä, ja ongelma syntyi vasta, kun ulkopuoliset puuttuivat asiaan saatuaan tietää perheen kasvatusmenetelmistä. Näin voi tietysti ollakin perheen kannalta ajateltuna niin absurdilta kuin se ehkä tuntuukin.

Sosiaalityöntekijä edustaa valtiota. Lainsäädännössä tietyt teot ovat tabuja ja kategorisesti kiellettyjä, vaikka niitä koko ajan tehdäänkin salassa neljän seinän sisällä. Sosiaalityöntekijät, psykologit tai psykiatrit eivät ehkä pysty osoittamaan mitään suoranaista haittaa käytetyistä kasvatusmenetelmistä tms, muuta kuin sosiaalisen haitan (esim. koulukiusaaminen, työkaverit eristävät, työnantaja irtisanoo ym) ja häpeän, mikä tulee esiin, kun tapaukset paljastuivat.  

Tällainen perhe kokee luonnollisesti tragedian. Isä saa ehdottoman vankeustuomion, äiti ehdollisen, lapset joutuvat sijais- tai lastenkoteihin, eivätkä lapset saa nähdä vanhempiaan muuta kuin kontrolloidusti. Onnellinen perheidylli - tai idylli joka ei poikkea olennaisesti muiden idyllistä - murtuu; ja perheenjäsenet saavat elinikäisen leiman ja trauman ennen muuta viranomaisten toiminnan takia.

     *     *     *

Perheenjäsenet ovat (dialektisessa) noidankehässä. Heidän elämäänsä nihiloituu, tulee katkos, mutta valtion kannalta paha saa palkkansa. Tragediaa luonnehtivat yksilöiden negatiiviset kokemukset. Hegelin dialektiikan mukaisesti tällainen tapaus ei olisi pelkästään kielteinen. Rangaistusten ja laitoksissa pitämisen tarkoitushan on palauttaa tilanne tietyn ajan kuluessa normaaliksi eli saada aikaan käänne perheen elämässä. Ja jos sama käyttäytymismalli jatkuu, sama noidankehä jatkuu samanlaisena (ehkä sukupolvesta toiseen).

Maria Valkaman ja Antti Salmisen artikkelissa korostetaan, miten Hegel ei arvosta esimerkiksi tässä tapauksessa perheen välitöntä olemista vaan pyrkii kieltämään sen tavalla tai toisella.  Tai tragediassa käänne on aina kielteinen. Mutta kuka sanoo, millainen oleminen esimerkiksi perheessä on normaalia, missä kulkevat rajat milloinkin. Ja ennen muuta - millä oikeudella kukaan tunkeutuu porvarillisen idyllin sisään sanomaan, millä tavoin vanhempien ja lasten tulee elämäänsä elää, jos siitä ei ole haittaa heille itselleen saati sitten ulkopuolisille.

Hegel on sairaan, patologisen kiinnostunut tällaisten tilantein väkivaltaisesta ratkaisemisesta, aivan niin kuin esimerkiksi suomalaiset, saksalaiset tai yleensä eurooppalaiset viranomaiset. On kutkuttavaa käyttää valtaa, ja tuntea itsensä vallan kohteita paljon suuremmaksi ja paremmaksi ihmiseksi. Tietysti voidaan kysyä millä jumalallisella oikeudella pakkokoneistoja käytetään. Onko koskaan järjestetty kansanäänestyksiä pakkokoneistojen lakkauttamisesta ja korvaamisesta joillain kansalaisyhteiskunnan mekanismeilla?

     *     *     *

 Antiikin tragedioihin kuului aina jonkinlainen traaginen erehdys, hamartia, jota päähenkilö - oli hän sitten Antigone tai Oidipus - ei pysty välttämään? Kenties demokratian hamartiana ovat laitokset, jotka eivät kuulu demokratiaan ja jotka aiheuttavat ihmisille kohtuutonta kärsimystä.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 109: "Digitaalinen kirjallisuus. Nyt! -seminaari 28.11.2012"

Eilen järjesti Tietoyhteiskunnan kehittämiskeskus (TIEKE) Helsingin Malmilla kiinnostavan "Digitaalinen kirjallisuus. Nyt!" - seminaarin sähköisistä kirjoista.

TIEKE on aiemmin kunnostautunut mm. organisoimalla  Tietokoneen ajokortti -koulutuksia Suomeen.

Yleisten kirjastojen näkökulman seminaariin toi informaatikko Taru Björkman Espoon kaupunginkirjastosta.

Björkman kertoi 15.10.2012 - 31.12.2012 toteutettavasta Helmet - kirjastojen e-kirjapilotoinnista - ja sen alustavista tuloksista.

Asiakkaat ovat voineet lukea 36:a syksyn uutuuskirjaa sähköisessä muodossa, jotka on otettu Otavan ja Editan valikoimista. Kirjastot keräävät palautetta käyttökokemuksista ja käytön määrästä. Käyttöoikeus -lisenssejä kirjoihin on yhteensä 400, joten jokaista kirjaa kohti on noin 10 lisenssiä.

Kokeilun teknisestä toteutuksesta vastaa Ellibs, joka on rakentanut kokeilua varten ebib-palvelun. Asiakas valitsee kirjapilvestä suoraan haluamansa kirjan, klikkaa ja voi alkaa lukea valitsemaansa kirjaa.

     *    *    *

Tällä hetkellä 28.11.2012 lisensseistä on käytössä puolet eli noin 200 kappaletta. Käyttäjistä 25 % on valinnut kirjansa kirjapilvestä ja loput ovat ladanneet sen perinteisellä tavalla laitteeseensa. Mobiilikäyttäjiä on 47 % sähköisten kirjojen käyttäjistä. Tähän mennessä käyttäjiä 36:lla kirjalla on ollut yhteensä 2 000 puolentoista kuukauden aikana.

Kokeilun tuloksia on tarkoitus hyödyntää yleisten kirjastojen sähköisten kirjojen hinnoittelu- ja lisensiointimallia kehiteltäessä ensi vuonna 2013. Käytännössä tämä tarkoittaa sitä, että uusien sähköisten kirjojen lainaus saattaa yleistyä lähivuosina huomattavasti nykyisestä. 

    *     *     *

HELMET -kirjastojen kokoelmissa olevista kirjoista 1 % on tällä hetkellä saatavissa myös sähköisessä muodossa, joten sähköisten kirjojen käyttö ei voi kovin nopeasti yleistyä muuta kuin uusimman ja vanhimman aineiston osalta.

Taru Björkman esitti esimerkkinä HELMET-kirjastojen tämän hetken TOP 10 -kirjat eli varatuimmat (ja hankituimmat) kirjat. Näistä kirjoista oli sähköisessä muodossa vain puolet. Esimerkiksi Sofi Oksasen, Ilkka Remeksen, Ulla-Lena Lundbergin, Aki Ollikaisen ja Juha Itkosen kirjoja ei ole saatavissa sähköisessä muodossa, mikä tietysti rajoittaa niiden sähköistä käyttöä... Omaan käyttöön digitointi on tietysti aina mahdollista!

Stevenson: "Kirjoittamisen taito" (2012)

Robert Louis Stevensonin suosittujen romaanien takana piili johdonmukainen taiteellinen ajattelu. Hän pohti estetiikkaa ja kirjoittamisen taitoa ja julisti myös ajatuksensa ajan lehtiin. "Kirjoittamisen taito" (2012) on Stevensonin kirjoituksista koottu rehdin teeskentelemätön manifesti kirjailijan esteettisistä ja eettisistä vaatimuksista, jotka eivät liity ainoastaan maineeseen ja rahaan, vaan johonkin suurempaan päämäärään. (Takakansi)

      *    *     *

Robert Louis Stevensonin esseet kirjoittamisesta ovat ainakin kirjailijan kirjoja lukeneille mielenkiintoista luettavaa. Esimerkiksi "Tohtori Jekyll ja Mr. Hyde" (1886) on kauhukirjallisuuden klassikko siinä missä Stevensonin esikoinen "Aarresaari" (1882) on ajatonta poika- ja miksei myös tyttökirjallisuutta.

Savukeitaan Ville-Juhani Sutisen kääntämissä esseissä on kirjoitus mm. "Aarresaaren" tekemisestä. Stevenson aloittaa esseensä toteamalla, ettei kirja ollut suinkaan hänen ensimmäisensä vaan hän oli yrittämisen ja erehdyksen kautta lopulta päätynyt teokseen, joka myös julkaistiin.

Yhden vinkin esseestä voi kuka tahansa ottaa heti omaan käyttöönsä. Maiseman muutos helpottaa alkuun pääsemistä, minkä nykypäivän kirjailivat arvatenkin jo varsin hyvin tietävät.

Stevenson ei vain alkanut kirjoittaa kirjaansa vaan suunnitteli aluksi sen luvut, ja hänellä oli edessään kasa tyhjiä papereita. Tehtävänä oli siten vain täyttää sivujen tyhjät kohdat!

Vaikutteita ja varkauksiakin kirja sisältää Daniel Defoen "Robinson Crusoesta" lähtien. Kirja syntyi lopulta nopeasti. Viisitoista lukua syntyi viidessätoista päivässä. Hyvin suunniteltu oli puoliksi tehty.

Lähtökohtana oli idea kartasta tai paikoista, joihin tapahtumat sijoittuvat, mikä helpotti kokonaisuuden hahmottamista.

"Koko tarinan juuret ovat kartassa, kartta kasvaa sen maaperästä ja sillä on oma selkärankansa sanojen syvyyksissä."

Linkki:

Robert Louis Stevenson. 1882. Treasure Island. Project Gutenberg
Robert Louis Stevenson. 1886. The Strange Case of Dr. Jekyll and Mr. Hyde. Project Gutenberg

keskiviikko 28. marraskuuta 2012

Hahnsson: "Huutolaiset" (1887)

Ensimmäinen suomalainen naiskirjailija, hämeenlinnalainen Theodolinda Hahnsson kirjoitti kirjan "Huutolaiset" (1887) kuvauksena nykyajasta. 'Kuvaus nykyajasta' oli jopa kirjan alaotsikko. - Mm. Fredrika Runeberg oli kirjoittanut ruotsiksi.

Tarina kertoo kolmesta hieman yli 10-vuotiaasta lapsesta, jotka jäävät orvoiksi, kun heidän vanhempansa kuolevat ennen aikojaan. Lapset kaupataan R[engossa], Hämeenlinnan naapurikunnassa huutolaisiksi eri puolille pitäjää.

Lapsille Helylle, Iirille ja Martille käy hyvin, sillä he pääsevät perheisiin, joissa heistä välitetään. Vanhin tytär Hely, joka on köyhäksi liian kaunis, pääsee Seppälän kestikievariin. Sinne pääsee nuorin Marttikin.  Ruipelon Iirin huutaa Renkalan isäntä, joka kohtelee huutolaisiaan huonosti.Tyttö yrittää erään kerran paimenessa hukuttautua, ja lukkari matameineen ottaa hänet sen jälkeen kasvattityttäreksi.

Lopulta parhaiten käy Iirille, joka on oikeastaan koko kirjan päähenkilö. Lukkari vaimoineen kouluttaa kasvattinsa - ja lähettää hänet ensin tyttölyseoon, sitten opettajaseminaariin Hämeenlinnaan. Tuhkimo-tarina täydellistyy sillä, että hänestä tulee lopulta kartanon valtiatar, kun hän nai Ihalan sukukartanon perijän maisteri Arvon.

Sisar Helylle käy huonommin. Hän ei saa rakastamaansa pappilan nuorta herraa, luutnantti Akselia, vaikka tekee tälle aviottoman lapsen. Hely päätyy raskaaksi tultuaan lähtemään Helsinkiin töihin, mistä hän palaa vähän ennen kuolemaansa kotipitäjäänsä. Mauri-poika päätyy talonpojaksi päätyneen enonsa perheeseen.

    *     *     *

Theodolinda Hahnssonin "Huutolaiset" (1887) on vielä tänä päivänäkin lukukelpoinen romaani. Siinä ei ehkä nykypäivän mittapuilla ajatellen tapahdu paljon, mutta paljon enemmän kuin esimerkiksi tuon ajan hämäläisen talonpojan elämässä.

Modernin yhteiskunnan merkit ovat ilmassa. Kun Hely päättää lähteä töihin Helsinkiin, hän tekee ensin matkan hevosella Hämeenlinnaan, mistä hän jatkaa junalla. Myös takaisin kotiseudulleen hän palaa junalla. Hahnssonin naiset ovat itsenäisiä ja itse päättävät elämästään, vaikka kunnoittavat myös kasvattivanhempiensa mielipiteitä tehdessään suuria ratkaisuja elämässään.

Päästyään opettajattareksi Iiristä on tullut merkittävä henkilö yhteisössään, ja hän perustaa ompeluseuran sekä alkaa puuhata lastenkotia orvoille lapsille, jollainen hän oli itsekin ollut.

     *     *     *

Kirja herättää ajatuksia mm. siitä, miten Suomessa päädyttiin siihen, että alettiin rakentaa lastenkoteja ja kunnalliskoteja vanhuksille ym laitoksia. Vaihtoehtona olisi ollut esimerkiksi jatkaa ihmiskauppaa, ja myydä lapsia vähiten tarjoaville. Tänä päivän hyväksyttyä ihmiskauppaa ovat sijaiskodit ja lasten adoptoiminen.  Lastenkodeista on vähitellen palattu siihen, mistä lähdettiin liikkeelle.

Iirin motiivina oli, kun hän alkoi perustaa lastenkotia, moderni ajatus tasa-arvosta. Kaikkia orvoksi jääneitä lapsia tuli kohdella tasapuolisesti ja ennen muuta hyvin. Iiri tuskin ajatteli, että laitoksista tulisi isoja, vankilamaisia paikkoja vaan ne olivat ikään kuin pieniä yksityisiä hoivakoteja, jossa oli keinoemo ja -isä.

Uskoon modernin yhteiskunnan kaikkivoipaisuutta kohtaan kuuluu myös koulutuksen korostaminen. Säätyrajat, jotka vielä tuolloin olivat olemassa, rikkoi lasten ja nuorten mahdollisuus päästä koulutukseen. Iirin lisäksi koulutielle Mustialan maamieskouluun pääsi veli Martti.

Tavallista ei kouluttautuminen tuohon aikaan 1800-luvun lopulla ollut, mutta kirjan kolmea huutolaista lykästi. He pääsivät perheisiin, joilla oli varaa ja halua kouluttaa heitä. Ainoa joka ei saanut ammatillista koulutusta oli Hely, mutta hänkin sai Seppälän kestikievarissa tavanomaista paljon paremmat lähtökohdat elämään. Hän mm. tutustui eri sosiaaliluokista lähtöisin oleviin ihmisiin, mikä tosin koitui myös hänen tragediakseen.  Säätyläispoika kun teki hänet raskaaksi.

Linkki:

Theodolinda Hahnsson. 1887. Huutolaiset. Project Gutenberg 

Wuolijoki & Brecht: "Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle" (1946)

- Minä annan sinulle sanani, että kaikki on selvää, hämäläisen talonpojan sanan. Hattelmalan harju voi hajota, - vaikkei se ole todennäköistä, mutta se voi, - Hämeenlinna voi romahtaa kasaan, - miksei - , mutta hämäläisen talonpojan sana seisoo, sen tietää koko maailma. (Iso-Heikkilän isäntä ravintola Parkissa Hämeenlinnassa)

     *     *     *

Tähän Tammen näytelmiä -sarjan kirjaan N:ro 39 ei enää juuri törmää missään sen kummemmin yleisissä kirjastoissa kuin antikvariaateissa.

Kenties olisi aihetta ottaa tästä kansallisaarteesta vuosikymmenten jälkeen uusi painos. Viimeistään vuonna 2014, jolloin sen toisen kirjoittajan kuolemasta on kulunut 50 vuotta.

Näytelmän "Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle" (1946) Hella Wuolijoki kirjoitti sota-aikana Suomessa yhdessä "Kolmen pennin ooppera" -musikaalin tekijän ja eeppisen teatterin isän Bertolt Brechtin kanssa Marlebäckin kartanossa Vihdissä.

Työskentelynsä parivaljakko aloitti keskustelemalla ja väittelemällä teatterista. Wuolijoki ei kirjan esipuheen perusteella ollut millään tavoin altavastaaja tai Brechtin oppilas. Vastaavasti Brecht kiinnostui Wuolijoen näytelmistä ennen muuta "Sahapuruprinsessasta", josta oli tehty elokuvakäsikirjoituskin, joka sodan aikana 'hukkaantui' Suomi-Filmissä jonnekin.

      *     *     *

Aluksi Hella W saneli Brechtin sihteerille Margarethe Steffille alkuperäisen "Sahapuruprinsessansa" saksaksi, minkä jälkeen sitä alettiin yhdessä työstää.

Wuolijoen mukaan suurin muutos tehtiin näytelmän draamalliseen rakenteeseen, joka muutettiin brechtiläisen eepillisen näytelmän muotoon. Neljä näytöstä muuttui yhdeksäksi kuvaelmaksi. Kaikki näytelmässä kerrotut kertomukset ovat kuitenkin Wuolijoen. Iso-Heikkilän isännän autonkuljettajan hahmon Brecht sen sijaan rukkasi uudelleen, tosin ei aivan sellaiseksi kuin olisi halunnut. Wuolijoki halusi säilyttää hahmon uskottavuuden suomalaisena renkinä.

Esipuheessa Hella Wuolijoki kertoo yksityiskohtaisesti, miten draamallinen ja eepillinen teatteri poikkeavat toisistaan. Katsojan kannalta keskeinen ero on siinä, ettei katsojan ole enää tarkoitus samastua näytelmän hahmoihin vaan hän ottaa etäisyyttä niihin ja seuraa tapahtumia ikään kuin sivusta.

     *     *     *

1. KUVAELMA. Iso-Heikkilän isäntä istuu Hämeenlinnan Puistoravintola Parkissa kolmatta päivää ryyppäämässä. Kalle on odottanut koko ajan Buickissa ravintolan ulkopuolella, milloin isänsä suvaitsee lähteä takaisin Lammille. Tytär Eeva on menossa kihloihin korkea-arvoisen lähetystösihteerin kanssa. Vaikka mies on melkoisessa tuiterissa, hän on kuitenkin selvillä siitä, milloin hänen on palattava takaisin.

Hieman ennen lähtöä Parkista isäntä kaveeraa autonkuljettajansa kanssa.

ISO-HEIKKILÄ
(..) Nyt sinun täytyy myöntää, että meidän välillämme ei ole enää mitään kuilua. Sano, ettei ole enää kuilua!

KALLE
Isäntä käskee, etttei ole enää kuilua.

2. KUVAELMA. Isäntä on palannut kotiinsa ja kohtaa tyttärensä ja tämän tulevan sulhon.  Tytär empii kihlajaisia, mutta haluaa miellyttää isäänsä. Kalle ja Eeva päätyvät keskustelemaan niin isän ryyppäämisestä kuin Eevan tilanteesta.

EEVA
(..) Jo lapsesta saakka minut on luvattu hänelle. Minä itse en ole kovin vilkas ihminen ja minun tulee niin helposti ikävä.

KALLE
Ja sitten teille tulee myös epäilyksiä.

Eeva ei ole uskaltanut koskaan sanoa edes itsekseen ääneen, että hän epäilee koko liittoa. Nyt Kalle tekee sen hänen puolestaan, mikä suututtaa nuorta naista.

3. KUVAELMA. Iso-Heikkilän isäntä on umpitunnelissa, mutta tytär ottaa häneltä viinat pois. Miehen ei auta muuta kuin lähteä Lammin kirkolle etsimään viinaa, tietysti Kallen kanssa. Eläinlääkäriltä hän saakin reseptin. Matkalla hän kosii useaa paikallista ikäneitoa, ja pyytää sunnuntaina kihlajaisiin. Kaikki suostuvat kosintoihin.

MANTA
Hyvää huomenta, isäntä! Kuinkas noin aikaiseen?

ISO-HEIKKILÄ
Morsiusmatkoilla ollaan.

4. KUVAELMA. Eeva ja Kalle liittoutuvat yhteen. Isäntää ja sulhoa vastaan. Pari lavastaa rantasaunassa kohtauksen, jossa Iso-Heikkilän isäntä ja lähetystösihteeri luulevat, että Eeva ja Kalle harrastavat saunan eteisessä jotain sopimatonta. Eevan harmiksi sulho ei reagoi kuulemaansa millään tavalla. Kalle toteaa lopuksi, että mies on pahemmissa veloissa kuin arvasimmekaan.

LÄHETYSTÖSIHTEERI
Eikö se ole Eeva?

ISO-HEIKKILÄ
Ei missään tapauksessa, se on varmasti joku muu. (..)

EEVA
(Näyttelee äänekkäästi) Älä, älä.

KALLE 
Voi sinua.

     *     *     *

Seuraavassa 5. KUVAELMASSA Iso-Heikkilän isäntä ja Kalle ovat pestimarkkinoilla. He löytyvät isännälle muonamiehen farssimaisten tapahtumien jälkeen. Markkinoiden jälkeen Kalle yrittää kotona selvittää isäntänsä pahinta humalaa, jotta tämä pääsisi selvänä kihlajaisiin, jossa on korkea-arvoisia vieraita ministereitä myöten. Kalle flirttailee Eevan kanssa - ja Eeva osoittaa vakavaa kiinnostusta Kallea kohtaan. Kalle on ollut renkinä talossa vasta pari viikkoa...

6. KUVAELMASSA saapuvat Iso-Heikkilän morsiamet kihlajaisiin, eivät isännän tyttären vaan omiinsa. Heille selviää nopeasti mikä on tilanne. Kalle ehdottaa, että he perustavat Morsiamien ammattiyhdistyksen, jotta pääsevät ehdes tyttären kihlajaisiin syömään ja juomaan hyvin. Isäntä ajaa morsiamet kuitenkin tiehensä. 7. KUVAELMASSA morsiamet talsivat pitkin maantietä takaisin kirkolle.

     *     *     *

8. KUVAELMA. Vihdoin päästään itse kihlajaisiin, jossa ovat kaikki silmäätekevät sekä asianosaiset paikalla. Ennen kuin kihlajaiset ovat päässeet edes kunnolla alkuun isäntä heittää toisen päähenkilöistä lähetystösihteerin pihalle. Kaikkien - myös Eeva-tyttären - yllätykseksi Iso-Heikkilän isäntä alkaakin naittaa tytärtään rengilleen Kalle Aaltoselle.

KALLE
(..) Minä en ole sellaisessa taloudellisessa asemassa, että voisi mennä naimisiin kanssanne.

EEVA
Jos sinä saat sahan ja myllyn, niin kyllä voit.

Kalle ei suostu Eevan ehdotukseen, sillä hän ei halua kartanon Vihtoriksi. Eeva yrittää kuitenkin epätoivoisesti kosia Kallea siinä onnistumatta. Kalle alkaa kuitenkin vakavasti harkita liittoa Eevan kanssa, mutta hän ei usko, että tämä on sopiva hänen vanhemmilleen. Joten hän testaa Eevaa erilaisilla tehtävillä.

KALLE
(..) Voisitko esimerkiksi parsia näitä?

EEVA
Kyllä. Mikä konsti muka. 

KALLE
(..) Minä tulen illalla kotiin - mitenkä te käyttäydytte silloin?

EEVA
Voi, sen minä osaan, Kalle. Tule kotiin!

Kihlajaiset läsähtävät lopulta, vaikka isäntä on tyytyväinen Kallen morsian-tutkintoon.

     *     *    *

VIIMEINEN KUVAELMA. Näytelmä huipentuu tunnettuun kohtaukseen, kun Kalle ja isäntä rakentavat keskelle Kurkelan kartanon salia Hattelmalan harjun, jonne kiipeävät ryyppäämään.

ISO-HEIKKILÄ
(..) Kuule, Kalle, ajetaan Parkkiin takaisin. (..) Ajetaan Hattelmalan harjun kautta ja katsellaan Vanajavettä ja Hämeenmaata ja sen linnaa, ja pidetään lystiä. (..)

KALLE
Kuulkaa nyt isäntä. Jos ajettais sinne vain niinkuin hengessä.

Eeva saapuu paikalle miesten kiipeillessä pöydällä, ja kehottaa heitä lopettamaan pelleilynsä. Kalle tulee alas, ja ottaa matkalaukkunsa. Eeva kysyy mitä tämä laukulla ja Kalle ilmoittaa lähtevänsä talosta. Eeva ja Kalle eroavat sovussa, ja sopivat tapaavansa samaan aikaan samassa paikassa vuoden kuluttua, ja katsovat sitten mikä tilanne on.

tiistai 27. marraskuuta 2012

Eenilä (toim.): "Ruotiukkoja ja huutolaisia" (1971)

Vuonna 1965 järjestettiin kirjoituskilpailu, johon ihmiset kirjoittivat omakohtaisia kokemuksiaan huono-osaisuudesta. Kilpailu tuotti yli 5 000 liuskaa muistitietoa, joista osa on julkaistu tässä kirjassa.

Kirja on muistutus mm. siitä, että Suomessa harjoitettiin laillista ihmiskauppaa vielä 1900-luvulla, mitä nykyään suuresti paheksutaan ja yhdistetään takapajuisiin maihin.

Kurjimmassa asemassa olivat pienet tytöt ja pojat, joita myytiin huutolaisina. Kaikenlainen kaltoinkohtelu kukoisti, eikä ihmisarvoa tunnettu.

Niin pitkään kun pitäjäkohtainen ns ruotujakojärjestelmä oli voimassa, käytännössä pitkälle 1900-luvun puolelle, maaseudulla talot keskenään vastasivat vaivaisistaan kuten ruotiukoista ja -akoista. Näitä ihmisiä, joita kukaan ei halunnut kontolleen, kierrätettiin talosta taloon.

Nälkävuosina jopa talolliset lähtivät kotoaan kerjuulle, minkä jälkeen kerjääminen oman pitäjän ulkopuolella kiellettiin. Sen sijaan alettiin perustaa vaivaistaloja ja vaivaisille alettiin jakaa avustuksia.

Vähitellen parlamentaarinen ja demokraattinen päätöksentekomekanismi synnytti erilaisten vaivojen mukaisia laitoksia kuten lastenkoteja ja kunnalliskoteja, joihin maan huono-osaisimmat sijoitettiin pois muiden silmistä.

     *     *     *

Mutta tarinoita on niin monta kuin on ihmistäkin. Tyrväällä isäntämies huusi pikkutytön ilmaiseksi, ja tytöstä tuli lopulta talon emäntä. Jokainen voi vain kuvitella millainen lapsuus tällä tytöllä oli ollut.

 Lempäälästä kerrottu tarina kertoo, miten oli itsestään selvää, että huutolaistyttöjä käytettiin hyväksi.

"Rengit saivat kyllä melkein epäinhimillisellä tavalla kiusata hoidettavia lapsia. Tyttölapsen koskemattomaksi jättämistä  ei kukaan ajatellut silloin."

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 108: "Se tuli sittenkin - sähköinen kirja - nimittäin ruotsinkieliselle Pohjanmaalle"

Tänä iltana yritin saada jonkinlaisen käsityksen missä mennään sähköisen kirjan kanssa. Tosin yhden vaivaisen googletuksen perusteella. Lähdin siis tyhjästä liikkeelle - ja melkein tyhjästä tein siten päätelmänikin.

Kirjoitin hakukenttään yksinkertaisesti maagiset sanat: "sähköinen kirja".

Tulos oli mielenkiintoinen. Paljon oli tapahtunut vuoden aikana. Muualla, ei Hämeenlinnassa. Mietin sitäkin miksi joihinkin kaupunginkirjastoihin oli hankittu kasapäin eKirjoja ja jonnekin vain kourallinen, niin kuin Hämeenlinnaan. Vaivaiset 13 kaunokirjaa.

     *     *     *

Mieleni tagipilveen nousi yhä uudestaan kielikuva rajusta kaasutuksesta punaisella urheiluautolla jarrut pohjassa. Siis paradoksista.On turha kaasuttaa pidettäessä jarruja pohjassa, paikallaan. Ehkä kytkinkin ylhäällä. Paljon melua kaasutuksesta. Paljon melua tyhjästä.

Suomenruotsalaisissa kirjastoissa ja seutukirjastoissa Kokkolassa, Vaasassa ja Fredrika-kirjastoissa on kaasutettu kunnolla. Taakse on jäänyt vain korkea pölypatsas suomenkielisten eKirjojen ylle, joita näissä kirjastoissa ei ole kuin vaivaiset muutama kappaletta. Samaan aikaan ruotsinkielisiä kirjoja on useita tuhansia. Kokkolassa liki 6 000 kappaletta. Helsingin kaupunginkirjastossa suomenkielisiä eKirjoja oli samaan aikaan 1 500. Kokkolassa on asukkaita reilut 45 000, Helsingissä  yli 600 000 asukasta eli 13 kertaa enemmän.

Jos yleisten kirjastojen keskuskirjastossa Helsingin kaupunginkirjastossa olisi suhteessa yhtä paljon sähköisiä kirjoja kuin Kokkolan kaupunginkirjastossa, siellä tulisi olla liki 80 000 suomenkielistä eKirjaa!!

Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa oli viimeisimmän v. 2011 toimintakertomuksen mukaan n 177 000 aikuisten nidettä. Ellibisin kautta hankittuja sähköisiä kirjoja on tällä hetkellä 124 kappaletta, mikä ei ole prosenteissä promillen murto-osaakaan. Kokkolassa oli samaan aikaan niteiden kokonaismäärä (sivukirjastot mukaan lukien) 425 000 kappaletta, mistä määrästä 20 % eli 85 000 oli ruotsinkielisiä kirjoja. Sähköisten kirjojen määrä oli siten 7 % painetun kirjallisuuden määrästä.

Mikäli kotikaupunkini kirjastossa olisi suhteessa yhtä paljon suomenkielisiä eKirjoja, niitä tulisi olla liki 12 500 eli satakertainen määrä nykyiseen nähden!!

Tämä kaikki on tietysti pelkkää ajatusleikittelyä.

      *      *      *

Maksimissaan suomenkielisiä eKirjoja Hämeenlinnassa tai missä tahansa keskikokoisessa kirjastossa voisi olla ainakin 1 500, koska niin paljon niitä oli hankittu yleisten kirjastojen keskuskirjastoon Helsingin kaupunginkirjastoon Ellibs-järjestelmän kautta.

Sähköisiä kirjoja on tarjolla kuitenkin monesta muustakin paikasta. Otavan sivustolla on lista  400:sta myynnissä olevasta eKirjasta. Sähköinen kirjakauppa kirjoja.fi väittää myyvänsä kaikkien suurten kustantajien eKirjoja. Listalta ei löydy kuitenkaan kuin hieman yli 1 000 kirjaa. Suunnilleen sama määrä sähköisiä kirjoja on myynnissä DigiAnttilan ja Elisa Kirjan kautta. Suomalaisen kirjakaupan verkkokaupassa on vajaa 500 kirjaa ja suunnilleen yhtä paljon on eLibris -kirjakaupassa. Akateeminen kirjakauppa ei juuri tällä hetkellä myy eKirjoja ollenkaan, sillä se on uusimassa omaa sivustoaan.

     *     *     *

Näyttääkin siltä, että suomenkielisiä eKirjoja ei ole vielä läheskään niin paljon kuin esimerkiksi ruotsinkielisiä. Vaikka pienten kustantajien eKirjat, kenties 100-200 kappaletta laskisi mukaan, kokonaismäärä tuskin kohoaa yli sen, mitä niitä on tällä hetkellä Helsingin kaupunginkirjastossa. Veikkaisin että edellä mainitussa kirjastossa ovat käytännöllisesti katsoen kaikki suomenkieliset eKirjat.

Ehkä keskikokoisen provinssikirjaston tavoitteeksi vuodelle 2013 voisi asettaa kolmanneksen sähköisten kirjojen kokonaismäärästä. Soisin mielelläni näkeväni Hämeenlinnan kaupunginkirjaston kokoelmissa vähintään 500 kirjaa ensi vuonna, mikä on realistinen tavoite, sillä nykyisen määrän ei tarvitse juuri muuta kuin tuplaantua. Ajattelen nyt kaupallisessa välityksessä olevia kirjoja.

Oma lukunsa ovat ns tekijänoikeudellisesti vapaat kirjat, joita kuka tahansa voi vapaasti imuroida netistä. Esimerkiksi www.lonnrot.net -portaaliin on koottu yli 550 kenen tahansa vapaasti ladattavaa kirjaa, jotka löytyvät myös esim. Project Gutenbergin sivuilta.

Voivatko kirjastot ottaa näitä kirjoja kokoelmiinsa - ja mitä järkeä siinä on, koska kuka tahansa voi kerralla ladata kaikki kirjat omaan iPadiinsa tai kirjanlukulaitteeseensa.

maanantai 26. marraskuuta 2012

Tuomioja: "Häivähdys punaista. Hella Wuolijoki ja hänen sisarensa Salme Pekkala vallankumouksen palveluksessa" (2006)

Kuka tai mikä Hella Wuolijoki oikein oli? Oliko hän kirjailijan, liikenaisen ja radiojohtajan rooliensa takana sittenkin vakooja? Mikä oli hänen todellinen roolinsa sosialistien kansainvälisessä verkostossa ja sotien ajan poliittisissa väännöissä? Entä hänen sisarensa, Britannian kommunistipuolueen taustavaikuttaja Salme Pekkala-Dutt?

Hella Wuolijoen tyttärenpoika, valtiot. tri Erkki Tuomioja etsi vuosia vastauksia myös moniin muihin kysymyksiin. Niistä syntyi tämä kaksoiselämäkerta, joka kartoittaa perhesiteiden lisäksi maailmansotien aikaisia poliittisia yhteyksiä, avaa ovia salonkeihin, salaisiin neuvotteluhuoneisiin ja intiimeihin sisätiloihin. Teos seuraa rohkeasti ja raikkaasti kahta tahtonaista ja heidän monia miehiään kansainvälisen politiikan, vallan ja
kaupankäynnin maailmassa
. (Tammen sivusto)

     *     *      *

Erkki Tuomiojan kirja "Häivähdys punaista" (2006) isoäidistään ja -tädistään on erinomaisen sujuvasti ja viihdyttävästi kirjoitettu. Kirjaa lukee huvikseen kuin romaania, jossa on monia toisiinsa punoutuvia juonia.

Yksi juonne liittyy Hella Wuolijokeen kirjailijana. Sota-aikana hän tutustui maanpakoon Suomeen tulleeseen näytelmäkirjailija Bertolt Brechtiin, jonka kanssa hän muokkasi ja kirjoitti uudelleen yhden vanhan näytelmänsä "Sahanpuruprinsessan", jota ei oltu koskaan esitetty missään.  Lopputuloksensa oli näytelmä "Herra Puntila ja hänen renkinsä Matti", joka painettiin sodan jälkeen nimellä "Iso-Heikkilän isäntä ja hänen renkinsä Kalle" (1946). Edellinen versio oli se, jota Brecht esitti sodan jälkeen Sveitsissä ja Saksassa. Jälkimmäinen versio sai ensi-iltansa Suomessa vasta vuonna 1954.


Niskavuori -sarjaa Hella Wuolijoki alkoi puolestaan kirjoittaa 1920- ja 1930-lukujen vaihteessa suuren talouslaman vaikutettua haitallisesti liikenaisen pisneksiin.

Kolmas kerta jolloin hän tarttui kynään ja alkoi kirjoittaa, oli sen jälkeen, kun hän putosi YLE:n pääjohtajan pallilta ja eduskunnasta 40-luvun lopulla, ja aikaa jäi taas kirjoittamiseen. Tällöin Wuolijoki kirjoitti mm. sarjan kaksi viimeistä näytelmää "Niskavuoren Hetan" (1950) ja "Entäs nyt, Niskavuori" (1953).

     *     *     *

Tuomiojan kirja kattaa sisarusten koko elämänkaaren lapsuudesta Virossa kuolemaan saakka.

Lopuksi kirjassa kerrotaan näytelmien filmatisoinnista. Näytelmät menestyivät hyvin myös teattereissa. Ensimmäinen Edvin Laineen elokuva "Niskavuoren leivästä" (1954) ilmestyi vain pari kuukautta Hellan kuoleman jälkeen.

sunnuntai 25. marraskuuta 2012

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 107: "Ei ehkä kovin sähköistä tunnelmaa - mutta sähköinen kirjaviikonloppu!"

Olen viikonlopun leikkinyt, että olisin hirveän kiinnostunut kaikenlaisista vimpaimista ja sähköisistä härveleistä, joita voi käyttää kirjallisuuden harrastuksessa hyväksi. Se näkyy myös tästä blogista.

     *     *      *

Saara Henrikssonin "Moby Doll" (2012) on ensimmäinen eKirja, jonka lainasin (ja luin) Hämeenlinnan kaupunginkirjaston verkkokirjaston Ellibs -palvelun kautta. Latasin kirjan iPadille Bluefire Reader -ohjelman avulla. Laina-aika oli 7 vuorokautta, minkä jälkeen kirja ei ole enää luettavissa laitteelta.

Lainattavia kirjoja oli viime perjantaina kirjaston kokoelmissa vaatimattomat 124 kappaletta, joista 13 oli kaunokirjoja. Lisäksi oli 2-3 lasten kuvakirjaa. Loput olivat tietokirjoja.

Kirja jonka lainasin on eräänlainen "Moby Dick - valkoinen valas" -pastissi. 'Valkoinen valas' -teemahan oli ajankohtainen reilu viikko sitten 15.11.2012, kun Norjan aluevesillä kuvattiin ehta valkoinen ryhävalas, mistä kertoi ensimmäisenä brittilehti The Daily Mail. Valaasta löytyy videokuvaa lehden sivuilta. Tällöin myös kirjaston pari "Moby Dick" -kirjaa sai kyytiä.

Herman Melvillen "Moby Dick" (1851) -kirja filmatisoitiin vuonna 1956, ja elokuvan ohjasi John Huston. Elokuva on katsottavissa ilmaiseksi esimerkiksi YouTuben kautta. Yle Areenalla on elokuvan 'kotisivu', sillä elokuva näytettiin kesällä YleTEEMAlta. Sitä ei kuitenkaan voi katsoa Areenan kautta, mutta siitä voi kirjoittaa kommentteja.

Vuonna 2010 valkoisesta valaasta tehtiin uusi Trey Stokesin elokuvaversio "Moby Dick" (2010) ja vielä samanniminen TV:n minisarja, jonka tekemisestä vastasi Mike Barker.  Elokuvan traileri löytyy niinikään YouTubesta. Tietoja produktioista on saatavilla vaikkapa Internet Movie Databasen tai Wikipedian kautta.

Herman Melvillen kirjan "Moby Dick" voi ladata ilmaiseksi / vapaasti eri puolilta nettiä. Esimerkiksi kirjoittamalla Googlen hakukenttään "Melville Moby Dick download" saa useita osoitteita, joista kirjan saa ladattua eri muodoissa itselleen. - Sen saa esimerkiksi Project Gutenbergin -sivustolta monessa eri muodossa kuten mobiililaitteiden tunnistamasta EPUB-muodossa. Kirja on vapaasti saatavilla vain englanninkielisenä laitoksena. Suomenkielinen kirja täytyy vielä lainata / varata perinteisesti kirjaston kautta esimerkiksi Hämeenlinnan kaupunginkirjaston verkkokirjaston kautta - ja itse kirja täytyy hakea fyysisestä kirjastosta.

     *     *     *

Toinen Hämeenlinnan kaupunginkirjaston verkkokirjaston palvelu, jota käytin ensimmäistä kertaa kotikoneelta ja iPadilta, oli LibraryPressDisplay -palvelu, joka toimii PressDisplay -ohjelmalla, jota ei tarvitse ladata omalle koneelle.

Suomessa ei ole montaa kirjastoa, jotka ovat tällä tavoin avanneet sähköiset lehtensä jopa kotona katseltaviksi, mutta Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa on päädytty tällaiseen innovatiiviseen ratkaisuun muutama viikko sitten.

Verkkokirjaston pääsivun vasemmalla allekkain olevista palveluista valitaan ja kliksautetaan 'PressDisplay - sanomalehtiä', minkä jälkeen ei tarvitse muuta kuin kirjoittaa kirjastokortin numeronsa ja pine-koodi päästäkseen satoihin sanomalehtiin käsiksi.

LibraryPressDisplay -palvelusta löytyvät seuraavat suomenkieliset lehdet vapaasti asiakkaiden käytettäviksi suoraan kotoaan:
  • Iltalehti
  • Aamulehti
  • Kauppalehti
  • Pohjolan Sanomat
  • Lapin Kansa
  • Satakunnan Kansa
  • Kainuun Sanomat
  • Hufvudstadsbladet
  • Pietarsaaren Sanomat
  • sekä seitsemän (7) muuta suomenruotsalaista lehteä.
Joten - periaatteessa - kirjastonkäyttäjä vaihtaessaan tilatun Kauppalehden sähköiseen, hän saa aikaan melkoisia säästöjä.

Itse luin sunnuntain Aamulehden pari tuntia sitten ensimmäisen kerran kannesta kanteen sähköisessä muodossa, ja kokemus oli miellyttävä. Yhden artikkeleista halusin itselleni joko printtinä tai sähköisessä muodossa. Kumpikin onnistui  PressDisplay -ohjelman avulla. Lähetin YleTEEMA:n "Runoraati" -ohjelmasta  ja sen juontajasta Minna Joenniemestä tehdyn reportaasin iPadin kautta meilinä itselleni, minkä jälkeen tulostin sen kotikoneeltani.

     *     *      *

Lisäksi katsoin YLE Areenan kautta kaksi viimeistä "Runoraati" -ohjelmaa. Kaiken yllä kuvatun tein istuessani kaikessa rauhassa omalla mukavalla tuolilla kirjoituspöydän ääressä. Välittömästi sen jälkeen, kun tänä iltana 25.11.2012 viimeisin  "Runoraati" -ohjelma oli tullut YleTEEMA:lta, se oli jo saatavilla myös YLE Areenan kautta. Katsoin vielä senkin; ja näiden kaikkien ohjelmien  katsomiseen riitti vain se, että oli toimiva nettiyhteys ja kotitietokone.

Tämän iltaisessa "Runoraati" -ohjelmassa kerrottiin, että Henriikka Tavin runokirja "Sanakirja" (2010) on saatavilla ilmaiseksi runokirjan kustantajan Osuuskunta Poesian verkkosivulta, mistä sen myös kävin heti pongaamassa ja linkitin tähän blogiin.

     *     *     *

Tavin "Runoraadissa" käsitelty runo oli kokeileva runo, joka alkoi kuva- ja kirjainarvoituksella, joka oli runon ensimmäisellä sivulla (kuva on kaappauskuva PDF-tiedostosta) :


Runo jatkosta voi päätellä, että arvoitus liittyy jollain tavalla kaiken / elämän alkuun ja myös lukuun numero yksi.

'b + .' tarkoittaa englannin kielessä, että joku on syntynyt (jonain vuonna) 
's + .' tarkoittaa suomen kielessä samaa asiaa kuin 'b.' edellä.
'geb' on puolestaan sama asia ilmaistuna saksan kielellä
'Geb' on latinalaisilla kirjaimilla kirjoitettu egyptiläinen maan jumala Geb

Seuraavalla rivillä Egypti-teema jatkuu. Nyt ollan kirjoittamisen ja kirjainten kehityksessä sisällä.

Myyttinen 'hanhi' symboloi maailman syntymistä samalla tavoin kuin "Kalevalassa" linnun munasta.
Hanhi abstrahoitui 'saappaan-malliseksi' -kirjainmerkiksi, miksi sai kreikan kielessä 'beta'-muodon.

Kolmannella rivillä tullaan tämän päivän merkistöihin, kyrillisiin ja latinalaisiin merkkijärjestelmiin, joissa ovat omat merkkinsä 'b'-kirjaimelle.

Kun 'b':n kääntää ympäri - peilikuvakseen - b muuttuu d:ksi eli auringonjumala Raksi, mitä tosin "Runoraadissa" ei huomattu sanoa. Eli tietyllä tavalla viitataan siihen, miten tekstien kirjoittaja tekee itsestään jumalansa kuvan sanoillaan tms.


Runon toinen osa, toisella sivulla kuvaa tilannetta, jossa ihmiskunta on pelastunut esimerkiksi Ran avulla. Ihmistä määrittää kaksi ominaisuutta. Hän on ja tekee. Hän on joissain ja hän on jotenkin. Sana hyvä voi viitatata joko moraaliin tai taitoon tehdä asioita.

Varasuunnitelma viittaa tilanteeseen, jossa ei ole sääntöä, jonka mukaan toimia tai tapahtuu ihmisestä riippumatta jotain katastrofaalista, jolloin tarvitaan varasuunnitelma, strategia.

Kolmannella sivulla on runon viimeinen kirjoitettu osa:

Runon seuraavalla sivulla on paljon enemmän tulkintavaihtoehtoja kuin kahdella ensimmäisellä sivulla.

5-6 -rivit viittaavat ilmeisesti siihen, että kaikkea voi tapahtua joko liittyen kasveihin, eläimiin tai johonkin muuhun, joka saa maan vavahtelemaan.

Ainoana toiveena on, että meidät - ketä me sitten olemmekaan - voisi jotenkin liittää onnellisten joukkoon. Kuka meidät liittää onnellisten joukkoon, se on jokaisen oman tulkinnan asia.

"Runoraadissa" jätettiin huomiota vaille neljäs - blanco sivu, joka mielestäni kuului myös runoon!

Project Gutenberg: "ILMAISIA suomenkielisiä kirjoja" (2012)

Aamun varhaisina tunteina selasin "Project Gutenbergin" - sivustolle vietyjä viimeisimpiä suomenkielisiä kirjoja. Viimeisen puolen vuoden aikana tekijänoikeuksista oli vapautunut, ja sivustolle oli viety, muutamia kiinnostavia kirjoja, joita ei kannata enää lähteä metsästämään kirjakauppoihin tai kirjastoihin.

     *     *      *

24.11.2012 - Julius Krohn: "Suonion kootut runoelmat ja kertoelmat"
23.11.2012 - Juhani Siljo: "Runoja"
22.11.2012 - K. J. Gummerus: "Alkuperäisiä suomalaisia uuteloita I-III"(2 osassa)
20.12.2012 - Volter Kilpi: "Bathseba"
8.10.2012 - Ernst von Wolzogen: "Ensimäinen seikkailuni"
27.9.2012 - Stanley John Weyman: "Todellinen aatelismies"
31.8.2012 - Mór Jókai: "Keltaruusu "
15.8.2012 - Santeri Alkio: "Eeva"
13.8.2012 - Mór Jókai: "Uusi tilanhaltia"
31.7.2012 - Zacharias Topelius: "Nuoruuden unelmia"
16.7.2012 - Santeri Alkio: "Uusi aika"
9.7.2012 - William Shakespeare: "Henrik Kuudes" (3 osassa)
16.6.2012 - August Ahlqvist: "Säkeniä, Kokous runoelmia"
7.6.2012 - William Shakespeare: "Kuningas Henrik Viides"
30.5.2012 - Santeri Alkio: "Teerelän perhe"

     *      *     *

JULIUS KROHN. Professori ja kansanrunoudentutkija Julius Krohn on kiinnostava hahmo suomenkielisen kirjallisuuden kannalta. Hän tuki Aleksis Kiveä tämän tehdessä mm. "Seitsemää veljestä" (1870). Hän jopa oikoluki teoksen ennen sen ilmestymistä, ja tuki rahallisesti köyhää kirjailijaa. - Ja niin kuin tästä teoksesta käy ilmi: hän kirjoitti myös itse runoja ja kertomuksia.

AUGUST AHLQVIST. Tämä mies ei jätä ketään suomalaisen kirjallisuuden harrastajaa kylmäksi. Hän oli se mies, joka tuoreeltaan teilasi Aleksis Kiven "Seitsemän veljestä" ja pahasuisimmat väittävät vielä tänään, että hän sillä tavoin edesauttoi Kiven ennenaikaista kuolemista, mikä on pötypuhetta. Kaiken lisäksi Ahlqvistin kritiikki oli hyvin perusteltua ja jopa aiheellista.

K.J. GUMMERUS. Hän julkaisi romaaninsa "Ylhäiset ja alhaiset" (1870) samana vuonna kuin Aleksis Kivi "Seitsemän veljeksensä". Silti kunnian ensimmäisestä suomenkielisestä romaanista on jostain syystä saanut Alexis Stenvall.

JUHANI SILJO. Nuorena kuollutta miestä pidettiin aikoinaan valkoisen Suomen hovirunoilijana, ehkä siksi, että hän kuoli sisällissodassa. "Runoja" (1910) on hänen esikoisteoksensa.

VOLTER KILPI. Kilpi on monen suomalaisen mielestä kirjoittanut yhden parhaista, jos ei parhaan, suomenkielisen modernistisen romaanin "Alastalon salissa" (1933). - Nyt digitoitu kirja on hänen esikoisteoksensa.

WILLIAM SHAKESPEARE. Tätä kirjailijaa ei tarvitse esitellä. Hänen tuotantonsa on ollut mittapuuna kaikelle muulle länsimaiselle, ennen muuta näytelmäkirjallisuudelle. Hämeenlinnanlaisen Paavo Cajanderin käännökset olivat aikoinaan suururakka ja kulttuuriteko. 2000-luvulla Shakespearen tuotanto on käännetty uudelleen suomeksi.

SANTERI ALKIO. Tämä pohjalainen kirjailija on ehkä tunnetumpi Maalaisliiton / Keskustapuolueen / Suomen keskustan yhtenä perustajista ja sen ideologina. Alkion kirjoja luetaan vielä paljon keskustan piirissä juuri siksi, että hän on niin keskustalaisten kuin perussuomalaisten ideologinen isähahmo tai maaäidin puolestapuhuja.

SAKARI TOPELIUS. Ei ole suomalaista, joka ei tunne Topeliustaan. Kenties nuorimmille sukupolville mies alkaa olla jo aika vieras, mutta digitoidut kirjat mahdollistavat perehtymisen hänen tuotantoonsa kuten "Välskärin kertomuksiin" (1896).  Digitoitu kokoelma sisältää 1880-luvulla Uudessa Suomettaressa julkaistuja kirjoituksia.

Loput viime kuukausina ilmestyneistä digitoinneista ovat ainakin minulle tuntemattomien tekijöiden kirjoja, mutta kyse onkin kolmen ulkomaalaisen kirjailijan Mór Jókain, Stanley John Weymanin ja Ernst von Wolzogenin käännöksistä.

STANLEY J. WEYMAN. Kirjailija Stanley J. Weyman oli englantilainen kirjailija, joka kirjoitti romanttista viihdekirjallisuutta, ja hän oli aikansa best seller -kirjailija. Digitoidun kirjan alkuperäinen nimi oli "A Gentleman of France" (1893). Esimerkiksi Oscar Wilde ja Robert Louis Stevenson olivat Weymanin innokkaita lukijoita. Nykyään kirjailija on unohdettu.

MÓR JÓKAI.  Oli unkarilainen aatelismies, joka myös kirjaili romanttisia ym kertomuksia. Mies yritti Euroopan hullun vuoden 1848 jälkeen itsemurhaa, kun yritti välttää vankilan. Vankilan jälkeen hän oli 14 vuotta kotiarestissa kannatettuaan niin kynäillen kuin asein uudistusmielisiä Habsburgin dynastian vastustajia. Joten hänellä ei ollut tuona aikana muuta kuin aikaa kirjoittaa viihdyttäviä tarinoitaan. Hänelle kävi lopulta paremmin kuin hyvin poliittisten suhdanteitten muututtua.

ERNST VON WOLZOGEN. Oli itävaltalainen aatelismies, joka toimi ensin kustannustoimittajana, sitten vapaana kirjailijana ja kirjoitti mm. näytelmiä ja yhteiskuntakriittisiä romaaneja. Hän vastusti demokratiaa, Weimarin tasavaltaa ja olisi siten arvokonservatiivi, joka kannatti Adolf Hitlerin kansallissosialisteja, mutta kuoli jo vuonna 1934.

Sand: "Ranskalaisia kansansatuja ja tarinoita"" (1885)

1840-luvulla kirjailija, boheemi George Sand vietti paljon aikaansa Ranskan maaseudulla Nohantin linnassaan, ja perehtyi kansan elämään yhdessä pitkäaikaisen kumppaninsa Frédéric Chopinin kanssa, joka oli kiinnostunut kansanlauluista.

Hieman samalla tavoin kuin esimerkiksi Leo Tolstoille myöhemmin, hänen ihanteekseen tulivat köyhät, yksinkertaisesti elävät ja yksinkertaisia tarinoita kertovat maaseudun ihmiset ilman samanlaista kristillistä paatosta. Toki hän ei olisi vaihtanut osiaan heidän kanssaan.

"10 vuodessa pariisilaiseliittiin kuuluneesta edistyksellisestä boheeminaisesta oli tullut ranskalaisen kotiseuturomaanin luoja." (Kansojen kirjallisuus. Osa 8)

     *     *     *

George Sandin "Ranskalaisia kansansatuja ja tarinoita" (1885) -kirjanen on putkahtanut uudelleen julkisuuteen ehkä hieman yllättäen, mikä liittyy vanhojen kirjojen tekijänoikeuksien poistumiseen ja kirjojen digitoimiseen. Teos on vapaasti ladattavissa lukuisista eri paikoista netin kautta esimerkiksi omalle kotitietokoneelle.

Kirja koostuu 14 kirjoituksesta, jotka ovat esseetyyppisiä tarinoita, eivät siis puhtaita kansantarinoita ja -satuja vaan Sand muun muassa kommentoi ja kertoo tarinoiden hahmoista, ja miten niihin maaseudulla edelleen suhtaudutaan.  Kirjan kääntäjästä ei ole tietoa, mutta käännös on kohtalaisen heikkotasoinen, mutta luettavissa oleva.

    *     *     *

Sisällys

- Aarne-valkeat - Metsän hävittäjä - Neitoset - Loihto- eli ukonkivet - Pesu-ämmät eli yölliset pesijät - Iso-eläin - Kivi-miehet - Ep Nell'in tonttu - Suden-johtaja - Le lupeaux - Kala-lammikon munkki - Lupinit - Juokseva haltiatar - Vanhojen aikojen muistoja -

     *     *     *

Tarinat ja niiden hahmot ovat kiinnostavia ja etäisesti tuttuja suomalaisten kansantarinoiden ja -satujen kautta. Tämäkin lienee yhteistä eurooppalaista kulttuuriperintöä.

AARNE-VALKEAT. Aarnivalkeat eli virvatulet ovat kiihottaneet ihmisten mielikuvitusta myös Ranskassa. Kristillisenä aikana ne yhdistettiin kiirastuleen. Kyse oli sieluista matkalla kohti paratiisia tai helvetin lieskoja. Sand on tehnyt havainnon, mikä ei ole kansatieteilijöille vieras, että kansa ajattelee asioista eri tavoin kuin (katolisen) kirkon oppineet.

Vainajien sielujen ja ihmisten ajateltiin voivan olevan yhteydessä toisiinsa mm. juuri näiden virvatulien ansiosta. Sand kertoo tarinan lammaspaimenesta nimeltä Andre, jota yksi vainaa vedättää ja ahdistelee öiseen aikaan. Andre selviää tilanteesta vanhan viisaan paimenen ansiosta, ja Andre pääsee kuolleesta sielusta eroon. Tosin Andre viettää yhden yön velhon kanssa ja menee tämän kanssa jopa naimisiin vain päästäkseen eroon siitä. 

     *     *     *

METSÄN HÄVITTÄJÄ. Tässäkin tarinassa näkyy Sandin oma kirjallinen panos. Hän muun muassa toteaa, miten kansa näki ei vain eläimillä vaan kasveilla olevan tahdon ja kyvyn tehdä asioita.

Yksi tällainen kasvi, josta on tarinoita on (niitty)leppä, jossa kuviteltiin asuvan ihmisenkaltaisen olion, joka saattoi sytyttää metsäpaloja ja tehdä pahojaan. Hahmo erkaantui puuhahmostaan ja ilmaantui milloin minnekin. Sen lisäksi että ne tekevät pahojaan, ne myös suojelevat metsää, missä ne itse viihtyvät. Niiden kanssa sai olla varovainen.

Sand kertoo tarinaa papista, joka näki öisin hohtavan valon, ja meni erään kerran metsään. Paikassa jossa hän oli nähnyt valon, mutta missä ei nähnyt enää ketään, hän alkoi huitoa kepillään ja kuuli samalla pahan hengen ääniä. Tämän jälkeen ei otusta ja valoa metsässä enää näkynyt.

Tarinalla on myös jatko-osansa. Tämän jälkeen papin ovelle öiseen aikaan kolkuteltiin, ja vainajat kävivät tervehtimässä pappia. He kiittelivät siitä, että pappi oli karkottanut pahan hengen, ja he saattoivat siirtyä kiirastulesta paratiisia kohti.

     *     *     *

NEITOSET. Myös kolmas tarina liittyy valoilmiöihin. Nyt kyse on vaaleista naishahmoista, jotka vaeltelevat soilla sumun seassa. Näitäkin hahmoja sai varoa, tosin tarina ei kerro miksi.

Aatelismies Berry'stä nimeltään Jean de la Selle on tämän tarinan sankari. Hän on hyvä ja uskovainen mies, jota naapurit arvostavat, hyvää seuramiestä. Erään kerran de la Selle on palaamassa markkinoilta palvelijansa Pitkän Luneau' kanssa, kun he pysähtyvät Neitosten olinpaikan lähettyville lepäämään. Tällöin heiltä vaivihkaa varastetaan myydyistä häristä saadut rahat.  Hyvä mies de la Selle antaa asian olla eikä syyttele ketään.

Aikaa kuluu 10 vuotta, ja palvelijastakin aika jo jättää. De la Selle on taas palaamassa markkinoilta ja pysähtyy samaan paikkaan kuin silloin kerran. Tällä kertaa vaeltelevat neitoset ilmestyvät ikämiehelle ja kuljettavat aatelismiestä ympäri suota. Äkkiä mies kuulee äänen, ja itse Kristus saapuu miestä auttamaan. Neitsykäiset säikähtävät ääntä ja katoavat.

Kotona mies lukee kolme messua Pitkän Luneau'n sielun pelastukseksi niin kuin ääni oli häntä kehottanut. Avatessaan matka-arkkunsa hän kokee yllätyksen. 10 vuotta sitten kadonneet rahat löytyvät pakaasista aivan kuin ne eivät olisi koskaan olleet kadoksissakaan.

lauantai 24. marraskuuta 2012

Henriksson: "Moby Doll" (2012)

Romaani, jossa mies etsii naista ja nainen etsii valasta.
Musiikissa on kyse ajasta, kahden sävelen matkasta toiseen. Nuori musiikinopiskelija Jenny jäljittää lapsuudessaan kuulemaansa sävelmää Norjan Jäämerelle, valaiden pariin. Häntä seuraa matkalle Jokke, virkamies ja järjestöjyrä, jonka kanssa Jennyllä on ollut lyhyt suhde vuosia aikaisemmin. Etsinnässä heitä auttaa Hope, Narvikiin muuttanut biologi, joka tutkii valaiden kieltä.

Saara Henrikssonin "Moby Doll" (2012) kertoo saavuttamattoman kohteen metsästyksestä mutta myös kommunikaation mahdollisuudesta ja musiikin voimasta. Valaiden laulusta Jenny etsii vastausta jo lapsena esittämäänsä kysymykseen. Romaani kertoo myös ihmisten ja valaiden suhteesta kautta aikojen. Esikoisteos. (Inton sivusto)

     *      *      *

Aloitin vasta lukea Saara Henrikssonin kirjaa "Moby Doll" (2012). Kieli ja sisältö - brilliant! On jo alkukappaleen jälkeen suosikirjojani! Vetää vertoja Melvillen "Moby Dickille", uskokaa tai älkää. Ja jo toinen valaskirja vuoden sisällä suomeksi. Silene Lehdon "Lähdin valaiden matkaan" (2011)  -kokoelman runoissa on samankaltainen tunnelma.

- No, luettuani kirjaa pidemmälle ei se ehkä ollut aivan niin hyvä kuin oletin, mutta tärkeintähän on sisältö, kantavat ajatukset ja hyvä tahto eläinten ja ihmisten kesken. Se että puhutaan tärkeästä asiasta eli ihmisten ja muiden lajien välisestä ikiaikaisesta suhteesta.

     *     *     *

Loppujen lopuksi kirja on suorastaan McLean-tyylinen jännityskirja, kuin "Karhusaaren" (1971) jatko-osa, mikä ei alenna kirjan arvoa. Tosin tällaisissa kirjoissa korostuu juoni sisällön kustannuksella, mutta sotaa parempi lähtökohta on varmasti ihmisen henkinen taistelu oman lajiolemuksensa puolesta.

Siban musiikinopiskelija Jennyn ja ympäristöministeriön pikkuvirkamiehen Jokken seikkailu Norjan merellä on joka tapauksessa lukemisen arvoinen, viihdyttävä pakkaus. Ja Henrikssonilta mainio avaus esikoiskirjailijana. Kirja lupaa hyvää jatkossa, kunhan hän pääsee kettutyttö-kokemuksia syvemmälle aihepiirinsä käsittelyssä.

     *     *      *

Saara Henriksson paikka paikoin väläyttää loistavia kertojan lahjojaan, mikä koukuttaa lukijan. Kokonaisuus ei kuitenkaan ole samaa tasoa kuin kirjan yksittäiset tarinat. Olisin toivonut, että hän olisi kertonut enemmän asioita valaiden kannalta. Nyt tämä puoli kerronnasta jäi kovin ohueksi.

Kirja kokonaisuudessaan jäi myös hieman kesken. Olisin odottanut, että valaiden mahdollisuuksista puuttua ihmisten toimintaan olisi kerrottu tai pohdittu hieman enemmän. Nyt kirja jäi eräänlaiseksi 'Moby Dick' -pastissiksi.

Myyttista tarinaa ihmisten ja valaiden suhteesta olisi voinut kuljettaa sitäkin piirun verran pidemmälle.

     *      *      *

Kirjan alussa minua viehättää Jennyn kuvaus itsestään lapsena sen jälkeen, kun hän on nähnyt eläinmuseossa valaan luurangon, mikä oli ollut lapselle koko hänen elämäänsä mullistava kokemus. Valas on jonkinlainen mielen arkkityyppi, joka loksauttaa mielessä joitain palasia kohdalleen.

Jo pieni lapsi voi tehdä elämässään tärkeän oivalluksen siitä, mikä elämässä on tärkeää ja mikä vähemmän tärkeää. Se on ikään kuin rakennettu ihmisen sisään, ajatus siitä mikä elämässä on merkityksellistä.

Sinä iltana Jenny ei risti käsiään iltarukoukseen, sillä valas on suurempi kuin Jeesus ja Jumala ja kaikkea, mitä aikuiset ovat hänelle kertoneet.

Lapsena hän käy vanhempiensa kanssa Norjassa ja näkee ilmielävän valaan, mikä vahvistaa aiemmin koettua elämystä valasten merkityksellisyydestä ihmisten kannalta. Videolta hän katselee ja kuuntelee matkan aikana ryhävalaiden laulua, mikä ilmeisesti saa tytön kiinnostumaan musiikista.

Jenny kuuntelee, kunnes meren matala humina, laivan murina ja valaiden äänet alkavat kuulostaa musiikilta.

Myöhemmin nuorena naisena ja opiskelijana Jenny löytää valaat uudelleen musiikin kautta, minkä ympärille koko kirjan juoni rakentuu. Debussyn preludit yhdistyvät Jennyn mielessä hänen aiemmin kuulemaansa valainten ääntelyyn. Ja hänestä tuntuu, että häneltä - 'Uponnut katedraali -preludista - puuttuu jotain olennaista valaiden laulusta, jotain sellaista minkä hän haluaisi omaan sävellykseensä.

     *      *      *

Kirjan tarina lähtee liikkeelle siitä, kun Jokke ja Jenny, toisistaan riippumatta, lukevat uutisen valaanpyytäjien ja ympäristönsuojelijoiden kiistasta, mikä liittyy pyyntialukseen uppoamiseen, mistä syytetään aktivisteja. Myöhemmin tulee esiin, että kyse ei olekaan siitä mitä ihmiset ovat tehneet vaan siitä, että valaat ovat liittoutuneet pyytäjiään vastaan - ja upottavat symbolisesti samaan aikaan useita pyyntiveneitä eri puolilla maapalloa.

Jennyn mieleen palautuu hänen kauan aikaa sitten kuulemansa valaiden ääntely, minkä hän kokee erityisen merkitykselliseksi itselleen ja alkaa jäljittää tätä valaiden laulua. Salapoliisityö johtaa hänet lopulta Norjaan. - Kehyskertomuksena on se, että Jenny on tekemässä opinnäytetyötään Sibaan, ja hän aikoo käyttää valainten laulua siinä jotenkin materiaalinaan.

Samaan aikaan toisaalla ympäristöministeriössä Jennyn entinen poikaystävä Jokke on tekemisissä myös valaiden kanssa, ja aikoo osallistua ministeriön virkamiehenä kansainvälisen valaanpyyntikomission kokoukseen Suomen edustajana. Japani on aloittanut uudelleen valaanpyynnin yksipuolisella ilmoituksella, ja valaiden kannalta kokouksessa on paljon pelissä.

Jokke tuntee, että hänen on voitava vaikuttaa asiaan jotenkin, ja hän ilmoittautuu vapaaehtoiseksi lähtemään kokoukseen, mitä varten hän tekee valmistelumatkan Norjaan, joka sattuu samaan ajankohtaan kuin Jenny suunnittelee omaa matkaansa. Pari ei kuitenkaan lähde yhdessä matkaan, vaikka lopulta kohtaavat toisensa merellä.

     *      *     *

Jokkea ja Jennyä valaat yhdistivät jo aiemmin, sillä he olivat kolme vuotta aiemmin olleet yhdessä mielenosoituksessa Tampereella, jossa vastustettiin valaiden pyytämistä. Suunnitellessaan matkaansa Norjaan Jokke ottaa Jennyyn yhteyttä tietämättä, että myös tämä on suunnitellut samankaltaista matkaa samaan paikkaan. Parin välille syntyy kuitenkin riitaa, mikä saa kummankin lähtemään matkaan erikseen, omia reittejään.

Pohjoiset heimot muistivat vielä yhteisen kielen. Valaat olivat läheisiä veden jumalten kanssa ja ihmiset saivat valailta tieto, olivathan veden jumalat sekä valaiden että pohjoisten ihmisten luojia.

Norjassa Narvikin lähettyvillä Jokke joutuu vahingossa merelle Rosa Luxemburg -kuunarille valaidenpyyntiä vastustavien aktivistien kanssa. Kostean illan jälkeen Jokke löysi itsensä uusien ystäviensä kanssa laivan ruumasta. Aktivistit mm. onnistuvat käännyttämään yhden pyyntialuksen M/S Ingridin takaisin satamaan. Tai he ainakin luulevat, että näin tapahtuu. Samaan aikaan Jenny on tutun valastutkijan Hope Verbeekin kanssa tavallisella Lady Franklin -nimisellä kalastusaluksella bongaamassa valaiden ääniä samalla, kun veneen miehistö tekee omaa työtään.

Jännityskertomus huipentuu siihen, miten Jennyn kalastusaluksesta loppuu polttoaine, ja se kovassa merenkäynnissä joutuu merihätään. Lähin alus on aktivistien laiva, jolla Jokke on ja he tulevat auttamaan hätään joutuneita.

Yön aikana tapahtuu jotain outoa. Alus jonka aktivistit luulivat käännyttäneensä takaisin satamaan olikin seurannut heitä avomerelle. Meri alkaa kuhista valaita, ja vaivihkaa valaanpyyntialus uppoaa meren syvyyksiin. Sama tapahtuma, josta Jenny ja Jokke lukivat lehdistä Suomessa toistuu. Lyhyen ajan sisällä jo toinen valaanpyyntialus mystisesti katoaa kuohuihin...

Tarinassa on Jennyn kannalta onnellinen loppu. Opinnäytetyön tekeminen etenee. Hän on saanut haluamansa valaiden äänet tai niiden eheän laulun mieleensä ja partituuriksi kuin Elias Lönnrot "Kalevalansa" paperille. Sävellystyö etenee kohti päätöstään - ja saa nimensä "Moby Dollin" ensimmäisen elävänä vangitun miekkavalaan nimen mukaan.

Valaat ovat kuitenkin taas kerran talveksi lähteneet kohti etelää lauluineen.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 106: "Aaargh! Sähköinen kirja - ja sen lataaminen iPadiin"

Olen niin huonolla tuulella, että minun ei olisi pitänyt alkaa kirjoittaa tätä. Mutta teen sen uhmallakin.

      *      *      *

En muistanutkaan miten paska Elisa Kirjan -lataus- ja katseluohjelma  mobiililaitteille oli. Muistin liian myöhään, miksi en ollut käyttänyt ohjelmaa sen jälkeen, kun olin ladannut ensimmäiset kymmenen kirjaa läppäriini vuosi sitten, joista luin sattuneesta syystä vain seitsemän. Kirjoista seitsemän latautui ja oli katseltavissa ihan niin kuin pitikin, mutta kolme ei suostunut latautumaan Samsung Galaxy -älypuhelimeeni.

Pitkän rumppauksen jälkeen sain ladattua kuin ihmeen kaupalla vielä yhden kirjan, mutta kaksi Arvid Järnefeltin klassikkokirjaa jäivät ongelmiksi. Läppäriltä ei ollut mikään ongelma lukea näitäkin kahta kirjaa. Pystyin lukemaan niitä sujuvasti Adobe Digital Editions -ohjelmalla, mutta ongelmat alkoivat kun yritin lukea lukea niitä joko Android -älypuhelimella tai iPadillä.

Tällä kertaa soitin  Elisan asiakaspalveluun saamatta apua. Yritys oli kyllä hyvä, mutta pelkästä yrityksestä en anna pisteitä.

Kyllästyttyäni Elisa Kirjan  -mobiilisovellukseen päätin kokeilla toista vastaavaa sovellusta Bluefire Readeria ja osoittautui, ettei Elisa Kirjan -mobiilisovellus ollutkaan ongelma vaan ongelma oli jossain muualla. Tälläkään ohjelmalla en saanut Elisa Kirjan -sähköisestä kirjakaupasta ladattua kyseisiä kirjoja - ja uutta ostamaani kirjaa. E.L. Shadesin trilogian viimeistä osaa "Fifty Shades - vapautettu" (2012). Hinta 10,90 euroa.

Tämä uusikin kirja oli luettavissa läppäriin asennetulla Adoben Digital Editions -ohjelmalla, mutta sitä ei saanut siirrettyä mobiililaitteeseen, missä olisin halunnut sen lukea. Mobiililaitteeseen ja tablettiin siirtyi vain kirjojen kannen ikoni ja takakannen tms kuvaus kirjasta.

      *      *      *

Pahin raivo on ohi, mutta toivon, että Elisa selvittää mistä on kyse. Voi hyvin olla että olen tyrinyt jotain, mutta mitä olen tehnyt ehkä väärin ja miten minun olisi tullut toimia toisin. Siihen joko sovelluksen tai asiakaspalvelun olisi pitänyt pystyä antamaan välitön vastaus, vaikka ongelma ei olisi poistunutkaan.

      *     *     *

Sain Elisalta ensin ohjeeksi poistaa iPadiin ladatut kirjat, ja hakea sitten ne takaisin iPadiini Elisan kirja-arkistostani. Tein ohjeen mukaan ja valitsin kirjahyllystä kaikki kirjaikonit ja poistin kirjat, ja hain ne uudelleen. Lopputulos oli saman kuin edellisellä kerralla. Yhdestätoista kirjasta kahdeksan siirtyi surutta ja kolme jumiutui matkalle. Aikansa rumpsutettuaan ohjelma jätti kolme mykkää ikonia kirjahyllylle, ja löi kirjojen päälle keltaisen kolmion, joiden keskellä oli huutomerkki. Merkki osoitti, että jokin on vialla. Kirjat eivät olleet katselukunnossa.

Seuraava ohje oli, että poistan koko Elisa Kirja -sovelluksen laitteeltani; ja asennan sen sitten uudelleen. Tein työtä käskettyä. Menin Apple MacIntoshin App Store -verkkokauppaan, ja ostin ilmaisen Elisa Kirja -sovelluksen, minkä asensin sen - poistettuani edellisen - uudelleen. Sitten hain kirjat kuten edellisellä kerralla Elisan sähköisen kirjakaupan kirja-arkistostani. Ei muutosta. Arkistoon jäivät kirjani tälläkin kertaa.

En voinut muuta kuin luovuttaa. Jos haluan lukea hankkimani kolme kirjaa, minun on luettava ne läppäriltäni. Tosin käyhän se niinkin. Lukisin kirjani mieluummin mukavasti nojatuolissa, sängyssä tai istuskellessani kahvilassa lauantaipäivänä.

perjantai 23. marraskuuta 2012

Pietilä: "Muistot kirjaan - opas muisteluskirjan tekijöille" (2011) "

Suvun historian taltioiminen ei edellytä erityistaitoja tahi kursseilla käyntiä. Tässä oppaassa annetaan vinkkejä heillekin, jotka eivät koe olevansa niin sanottuja sukututkijoita.

Jyrki Pietilän "
Muistot kirjaan - opas muisteluskirjan tekijöille" (2011) - oppaan sisältö on kattava: kirjoittamisesta ja haastattelutekniikasta muisteluskirjan markkinointiin, kirjaprojektin organisoinnista kuvitusvaihtoehtoihin. Huomio kiinnitetään eritoten antologia- tyyppisiin teoksiin: tietyn kirjoittajajoukon yhteisiin muisteluskokoelmiin. 

Opas on suunnattu sukuseuroille, sukuyhteisöille ja vastaaville. (Takakansi)

      *     *     *

Ajat ovat muuttuneet. Enää eivät innokkaat suomenmieliset, ruotsinkieliset kansatieteilijät ja kielentutkijat kierrä Suomea keräämässä kansantarinoita. Tänä päivänä sitä tekevät usein ihmiset itse.

Ruotsissa oli 1970-80-lukujen taitteessa syntyi suorastaan kansanliike, kun erilaiset yhteisöt kirjoittivat omia historiikkejään. Jyrki Pietilä viittaa Sven Lindqvistin kirjaan "Gräv där du står" (1978), joka kului satojen kirjoittajien käsissä, myös Suomessa. Esimerkiksi yritysten työntekijät ja ammattiosastojen jäsenet kirjoittivat ja julkaisivat tarinoitaan.

Jouduin sattumalta Vammaishistorian seuran kautta mukaan hetkeksi tähän liikkeeseen 90-luvun alkupuolella. Liikkeen jos sellaisesta voi puhua keskeinen hahmo oli turkulainen historian professori Jorma Kalela; ja tuolloin mm. toimitin yhden historiaseuran julkaisun "Vammaiset kansalaiset itsenäisessä Suomessa" (1992).

Samoihin aikoihin tein myös erään palvelukodin historiikin, jossa haastattelin muutamia pitkäaikaisia asukkaita. Otin samalla heistä muotokuvan kameralla ja kirjoitin lyhyesti heidän elämäntarinansa, sillä itse he eivät siihen pystyneet.

Kun retrospektiivisesti tarkastelen tuota aikaa, asiat etenivat kuta kuinkin Pietilän oppaan esittämällä tavalla. Jyrki Pietilä on minulle henkilökohtaisesti tärkeä henkilö, sillä heti ylioppilaaksi kirjoittamisena jälkeen opettelen hänen Tiedotusopin -kurssilaan uutisen ja lehtiartikkelin kirjoittamisen taidon Kanta-Hämeen kesäyliopistossa.

     *      *     *

Opas-kirjanen on pienuudestaan huolimatta minusta ajatuksiltaan ja niiden käsittelytavaltaan suurenmoinen. Se nostaa (lähi)historian estradille ihmiset, joista ei kukaan ole aiemmin ollut kovasti kiinnostunut, ja tekee heistä historiallisesti merkittäviä.

Pietilä kirjoittaa siteeraten kirjailija Juha Seppälää:

"Miksi demokraattisessa yhteiskunnassa omaelämänkerrallista kirjallisuutta saisivat julkaista vain politiikan, kulttuurin ja talouselämän merkkihenkilöt?" Oikein hyvä kysymys varsinkin, kun nämä lähihistorian monet merkkihenkilöt ovat usein kanssaihmisiään kohtaan suuria roistoja, mitä enemmistödemokratia on vielä ruokkinut.

Kirjan monet painotukset osuvat torpeedoina ja upottavat. Esimerkiksi sellaisista henkilöistä, joista tiedetään vähän, voidaan silti kirjoittaa sen tiedon perusteella jota on - faktioita.  Tarinoiden on oltava (lähi)historiallisesti totta, mutta kaikkien kerrottujen yksityiskohtien ei juuri kerrotun henkilön osalta tarvitse olla aina kirjaimellisesti totta.

Eivät tällaiset kansantarinat edes voi olla totta, sillä ihmisen muisti on sellainen kuin se on, ja valikoi ja katsoo asioita omalta kannaltaan. Suullisen historian (oral history) rinnalla Pietilän mukaan onkin hyvä käyttää kaikkia muita saatavilla olevia lähteitä, joita on yhä enemmän kenen tahansa saatavilla.

      *      *      *

Kirjoittaja listaa suuren joukon esimerkiksi arkistolähteitä, jotka ovat yhä useammin saatavilla mm. netin kautta. Enää ei välttämättä tarvitse lähteä esim. maakunta-arkistoon saadakseen kiinnostavaa tietoa vaikkapa sukulaisistaan. Lisäksi lukuisat valmiit tarinat esimerkiksi SKS:n kansanrunouden arkistossa odottavat vain ottajaansa.

Pietilä entisenä toimittajien kouluttajana korostaa myös haastatteluiden merkitystä ja käy tämän tekniikan tarkkaan läpi.

Ammatillisesti tehtyjä tai ainakin lehdissä julkaistuja haastatteluita ja -kirjoituksia löytää niitäkin netistä aina siitä lähtien, kun Suomessa on lehtiä ylipäätään ilmestynyt. Kansalliskirjasto on digitoinut kaiken kansan käytettäväksi vanhoja sanomalehtiä. Nyt ollaan menossa 1910-luvulla.

      *       *       *

Aina ihmiset eivät yksin pysty tai eivät edes halua kirjoittaa tarinoitaan, ja tällöin voi perustaa esimerkiksi opintopiirin tai vain porukalla alkaa tehdä omaa julkaisua.

Projektissa jonkun tai joidenkin on hyvä olla toimittajia ja editoijia, mutta kuka tahansa osaa kertoa, jopa kirjoittaa, merkittäviä ja kiinnostavia tarinoita. Ja kenen tahansa tarina on merkittävä, laulun arvoinen.

Pietilä varaisi tällaisella hankkeelle aikaa vähintään 7-8 kuukautta, minkä jälkeen olisi juhlallinen julkaisutilaisuus, sillä omaa tuotteliasta tekemistään kannattaa tietysti juhlia, vaikka se ei kiinnostaisi ketään muita kuin meitä.

Kirjoittaja kevyellä kädellä suomii perinteisiä kansatieteilijöitä ja folkloristikkoja, jotka ovat pitkään olleet kiinnostuneita vain maaseudun rahvaasta ja vielä maatalousyhteiskunnan aikana, mikä on vain pieni osa ihmisen historiaa - ja lähimenneisyyttä.

     *     *     *

Luettuani Jyrki Pietilän kirjasen mielessäni mylläävät monenlaiset ajatukset. Millä tavoin esimerkiksi Häme-Wikin voisi valjastaa tällaisten tarinoiden julkaisualustaksi? Millä tavoin kirjasto voisi toimi tällaisten tarinoiden julkaisijana esimerkiksi verkkokirjastossaan? Kirjasto on täynnä osaavia kirjoittajia, joten heidän olisi mahdollista olla toimittajia ja editoida ihmisten kirjoittamia ja kertomia moderneja kansantarinoita.

Kenties ihmiset joukolla pystyvät kertomaan koko historiansa uusiksi tavalla, johon historiankirjoittajat eivät ole vielä pystyneet, eivätkä koskaan pysty. Kenties tällä tavoin pintaan saadaan nostettua ihmisiä, jotka ovat merkittävämpiä kuin lähihistorian merkkihenkilöt.

       *     *     *

Missä muodossa ihmisten tarinoita sitten on mahdollista julkaista? Jokaisella ihmisellä on oma tarinansa mahdollisesti samoihin tapahtumiin. Pietilä puhuu usein antologioista, mikä tuo tietysti mieleen runoantologiat monine tekijöineen ja Edgar Lee Mastersin "Spoon River antologian" (1915) sekä Mats Traatin "Haralan elämänkertoja" (2011) -kirjan.

Linkki:

Jyrki Pietilä: "Muistot kirjaan. Opas muisteluskirjan tekijöille". 73 s. 2011. PDF-tiedosto

Kirjoittaville. Teemanäyttely. Hämeenlinnan kaupunginkirjaston verkkokirjasto. 2012.

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 105: "Kun Jumala oli Sanassaan todistetusti väärässä"

Niin protestantit kuin katoliset saisivat - jumal'avita - katsoa peiliin ja miettiä jumalattomia tekojaan ja ajatuksiaan. Röyhkeyttään ja törkeyttään toisinajattelevien ja -elävien keskuudessa.

Psalmissa 93 sanotaan, että maanpiiri pysyy lujana, eikä se horju. Maa on maailmankaikkeuden keskus, kaiken napa ja ihminen luomakunnan herra. Tähän uskottiin yli 1000 vuotta. Sitten tuli puolalainen kaniikki Nikolaus Kopernikus, joka sai niin kirkot kuin tiedemiehet ja terveen järjen puolesta puhujat kiusalliseen tilanteeseen.

Raamatun Sana ja ptolemaiolainen maa- ja ihmiskeskeinen maailmankuva osoittautui täysin virheelliseksi.

Silti he väittävät vielä tänä päivänäkin jumalaansa erehtymättömäksi, täydelliseksi ja kaikkivaltiaaksi.

Historia on kuitenkin opettanut, ettei kristittyjen jumala edes piittaa häneen uskovista. Ihminen on heitetty ja unohdettu maailmaan. Hänet on röyhkeästi ja törkeästi petetty.

Rukoileminen on turhaa itsepetosta, koska jumala ei koskaan tule eikä auta. Ja miten voisi tullakaan, koska häntä ei ole edes olemassa kuin ihmisten mielikuvituksessa siinä missä hiidet ja maahisetkin. Tosin hiisiä ja maahisia on olemassa...

Jumalan ovat keksineet ne, jotka haluavat päästä enemmistönä poliittiseen valtaan - ja melskaavat demokratioidensa ja diktatuuriensa puolesta - tai muutoin halajavat etuoikeutettuun asemaan täällä maan päällä niin kuin taivaissa. Ja haluavat kyykyttää maan köyhiä ja varattomia ja uskotella heille, että jotain parempaa on tiedossa kuoleman jälkeen. Miten röyhkeää ja törkeää!

      *     *     *

Kopernikuksesta tuli vuonna 2008 kaiken uskonnollisen epäoikeudenmukaisuuden symboli, kun hänet yli 500 vuoden jälkeen haudattiin puolalaisessa Fromborkin kaupungissa, johon hänet oli röyhkeästi ja törkeästi haudattu nimettömään hautaan kuolinvuonnaan 1540, vaikka hän oli pappi.

Samana vuonna 1540 olivat julkaistu Kopernikuksen vuosikymmenien tutkimustyön tulokset kirjassa ”Taivaallisten kehien kierroksista” (1540) eli "De revolutionibus orbium coelestium", mikä oli ensimmäinen kirja, joka ei julistanut suureen ääneen totuutta, vaikka kertoikin sen.

Linkki: Tiededokumentti: Kaavioiden kauneudesta. Yle AREENA