sunnuntai 4. marraskuuta 2012

HOWL eli Suruttoman talon tarinoita. Osa 3. "Suruttoman talon salainen huone"

CC by  Dave Bledsoe (Ennuipoet)
Salainen huone

Ja siinä kaupungissa oli suuri talo, suuri kuin linna ja linnalla suuren suuri puutarha, jossa kasvoi kaikkia mahdollisia kukkia ja kaikkea mahdollista, mitä vain saattoi toivoa ja kun toivoi sekin saatiin puutarhassa kasvamaan.

No, oikeasti talo ei ollut linna vaan vain hieman ränsistynyt valkoiseksi maalattu puutalo keskellä kaupunkia, eikä talolla ollut juuri puutarhaakaan. Mitä nyt muutama ikivanha omenapuu ja muutama pihakoivu, jotka tultaisiin seuraavan suuren syysmyrskyn jälkeen kaatamaan, jollei myrsky ehtinyt ensin. Mutta huoneita talossa oli aika monta, kokonaisen korttelin verran.

Talossa asui monenlaista väkeä. Vuokralla olivat ja usein vaihtuivat. Omistaja harkitsi talon purkamista, mutta oli itse ikänsä asunut talossa eikä hennonut hävittää viehättävää rakennusta. Ainoaa puista koko kadulla.

Asui talossa yksi onnellinenkin, vaikka surutonhan se talo muuten oli. Onnellisella oli oma huoneensa niin kuin muillakin, mutta keittiö oli yhteinen. Kukaan ei tiennyt miksi onnellinen oli onnellinen, mutta hän koki velvollisuudekseen olla onnellinen. Onhan jonkun oltava onnellinenkin. Sen hän oli oppinut kotona.  

Onnellinen oli paljon yksikseen huoneessaan, mutta hän oli myös paljon muiden seurassa. Onnellisen huone oli salainen huone, salassa muilta, sillä siellä eivät muut juuri koskaan käyneet, vaikka muissa huoneissa kävivätkin - koko ajan tulivat ja menivät. 

Onnellinen oli ollessaan niin paljon, että hän tuntui usein täyttävän koko talon ja sen kaikki huoneet. Joskus hän täytti huoneet jopa naurullaan ja huudollaan. Tanssia hän rakasti. Hän rakasti tanssia ja liikkumista niin paljon, että hän tanssi aina, kun se oli mahdollista. Jopa läheisessä marketissa. Niin hän ilmaisi itseään ja tunteitaan. Tunteellinen oli. Itki usein eivätkä muut osanneet lohduttaa, sillä onnellista on muiden vaikea lohduttaa.

Kerran onnellinen sai kirjeen. Se tuli ihan postista vaan. Yleensä onnellinen ei saanut kirjeitä.  Onnellinen vei kirjeen huoneeseensa ja avasi sen siellä, ja oli koko illan huoneessaan, eikä tullut sieltä ulos. Muut tunsivat että talon salainen huone oli entistä salaisempi. Se oli kuin salainen puutarha talon sisällä.

Aamulla onnellinen oli ärtynyt. Hän äyski ja tiuski muille hetken aikaa, ja pyysi sitten anteeksi. Hänellä oli vähän huono aamu. Mutta muut tiesivät, ettei onnellisella ollut huonoja aamuja. Joku taisi kysyä, onko sinustakin tullut suruton. Ei, hänestä ei ollut tullut surutonta. Hän vain pelkäsi rakastuneensa. Mitään pahempaa häiriötä elämään ei kukaan voinut kuvitella, ja siksi se kauhistutti kaikkia tasapuolisesti. Joku tarjosi siitä pahasta jopa marisätkää, mitä ei tavallisesti tehty ainakaan heti aamulla.

Mitä siinä kirjeessä oli, uskalsi kenties joku kysyä varovasti. Jaa-jaa, ei mitään kommentoimisen arvoista. Eiköhän lähdetä jo tästä lukaalista päivän hommiin. Ettei koko päivä tuhraannu tähän aamukahvin juontiin ja tupakanpoltteluun. Ja niin he ottivat fillarinsa ja kävivät istumaan satulan päälle vain palatakseen illalla takaisin.

...............................................................
"Minä olen onnellinen ja minun tuleekin olla onnellinen. Jos on olemassa voimakkaampia nautintoja, niin minä en halua niitä; en halua oppia tuntemaan niitä. Onko olemassa mitään parempaa kuin rauha oman minänsä kanssa: tyyniä kirkkaita päiviä, huoletonta unta, aamuja ilman katumusta? (..)

Teidän ajatuksenne ovat minun ympärilläni enemmän kuin koskaan Te itse. Karkotin Teidät, mutta Te tulette toisessa muodossa takaisin. Kun kielsin Teitä puhumasta joistakin asioista, Te puhutte niistä vain toisella tavalla. (..)

Mutta mitä se lopultakaan minuun kuuluu, miksi välittäisin heistä tai Teistä, mitä oikeutta Teillä on häiritä rauhaani. Antakaa minun olla, älkää nähkö minua enempää: älkää kirjoittako enempää; pyydän, ettette kirjoita minulle enempää: vaadin sitä. Tämä kirje on viimeinen, jonka saatte minulta." (Kirje 5.9.1782 rouva de Tourvelilta varakreivi de Valmontille)

     *     *     *

 "(..) Ei, ja vielä kerran ei. Jääkää julmaksi ja kieltäytykää edelleen; mutta antakaa minun pitää rakkauteni. Teistä olisi hauskaa tehdä minut onnettomaksi! Olkoon niin; koettakaa väsyttää rohkeuteni, ja pakotan Teidät yhä päättämään kohtalostani; ja ehkä jonakin päivänä teette minulle enemmän oikeutta. En minä usko, että saan Teitä koskaan helläksi itselleni; mutta vaikka ette itse koskaan ajattelisikaan niinkuin minä, niin voin saada Teidät syitä esittämällä puolelleni ja Te sanotte: olin arvostellut väärin.

Ehkä olisi parempi sanoa, että Te teette itsellenne vääryyttä. Tuntea Teidät rakastamatta Teitä, rakastaa Teitä olematta Teille uskollinen, ne kaksi asiaa ovat mahdottomia; ja vaikka Teitä koristaakin aito vaatimattomuus, Teidän lienee helpompi sääliä itseänne kuin ihmetellä niitä tunteita, jotka saatte syntymään. Minun ainoa ansioni on ollut, että annoin Teille ansaitsemanne arvon, enkä halua sitä kadottaa; enkä suostu Teidän juonikkaisiin tarjouksiinne, vaan uudistan Teidän jalkojenne juuressa valani: rakastan Teitä aina." (Kirje 10.9.1782 varakreivi de Valmontilta rouva de Tourvelille)

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti