sunnuntai 18. marraskuuta 2012

Kuusinen: "Vuoden aikain myrskyt. Kirjeitä, runoja ja proosaa 1930-1960-luvuilta" (1975)

Hertta Kuusinen luovutti aikoinaan O.W. Kuusisen Säätiölle huomattavan osan kirjallista jäämistöään, johon sisältyy hänen kirjeitään, vankilavihkojaan, hänen kirjoittamiaan runoja ja proosaa.

Nyt julkaistuun valikoimaan "Vuodenaikain myrskyt" (1975) kirjailija Marja-Leena Mikkola on koonnut vaikuttavan näytteen Hertta Kuusisen kaunokirjallisesta tuotannosta, johon voidaan lukea myös hänen kirjeensä. Kokoelma valottaa Hertta Kuusista ihmisenä, hänen eheitä ihmissuhteitaan ja sitkeää kamppailuaan läpi maailmaa järisyttäneiden vuosikymmenien.

Kirja kertoo juuri niistä Hertta Kuusisen työn ja persoonallisuuden puolista, jotka ovat jääneet suurelle yleisölle salatuiksi. Kirjan aineisto koskee pääasiassa aikaa, jonka Hertta Kuusinen joutui olemaan vankilassa. Se kertoo hellittämättömästä henkisestä ponnistelusta ja itsensä kehittämisestä, jatkuvasta kiinnostuksesta mm. taidetta, kirjallisuutta ja musiikkia kohtaan. Se kertoo hänen harvinaisesta kyvystään kätkeä omat murheensa ja esiintyä kaikissa yhteyksissä kanssaihmisiään rohkaisten. (Takakansi)

     *     *     *

Valpo pidätti kolmikymppisen Hertta Kuusisen v. 1934 kuulumisesta laittomaan Suomen kommunistiseen puolueeseen, mistä hän sai 5 vuoden tuomion. Turun lääninvankilasta hänet passitettiin kärsimään rangaistustaan Hämeenlinnan naisvankilaan.  Vapautta ei kestänyt pitkään, sillä sotien välisenä aikana v. 1941 hänet pidätettiin uudelleen.

Samaan aikaan Hertta Kuusisen kanssa poliittisena vankina Hämeenlinnassa oli mm. kirjailija Elvi Sinervo.  Hella Wuolijokea ei Katajanokan lääninvankilasta koskaan ehditty siirtää Hämeenlinnaan, sillä hän vapautui puolentoista vuoden tutkintovankaudesta Välirauhan aikana, tosin kuolemantuomio oli lähellä.

Kaikkia kolmea naista yhdisti poliittinen vasemmistolaisuus ja halu irrottautua verisestä sodasta Saksan liittolaisena. Heidän pyrkimyksiään ei kuitenkaan arvostettu - tai arvostettiin panemalla heidät vankilaan. Varsinkin, kun alkoi näyttää siltä, että Saksa häviää sodan, eikä valloitussotaa voitu enää jatkaa, sodasta irrottautuminen oli myös Suomen hallituksen intressinä, jolloin naisten suhteista oli hyötyä Suomen alkaessa virallisesti neuvotella Neuvostoliiton kanssa rauhanehdoista.

      *      *     *

Suurin osa Kuusisen kirjeistä on kirjeitä perheenjäsenille lähinnä Saima-äidille. Kirjeiden kautta välittyy kuva siitä millaista elämä Hämeenlinnan naisvankilassa oli 1930- ja 1940-luvuilla ja miten Hertta-tytär koki sen. Enemmän kuin itseään hän suri poikansa Jurkan ja äitinsä puolesta, jotka olivat hänestä huolissaan. Yhdessä pitkässä kirjeessä hän kertoo taiteista kuin taidekasvattaja ikään.

Myös monet runoista ovat osoitettu aina jollekin henkilölle, muillekin kuin perheenjäsenille tai ystäville. Kuolemaantuomitulle Martta Koskiselle on omistettu yksi runoista 'Kuolemaantuomitun laulu'. Koskinen oli samaan aikaan odottamassa tuomiotaan kuin Hella Wuolijoki omaansa. Äidille, veljille, sisarelle ja pojalle Jurille hän omisti runojaan. Myös 'Tuulelle' ja 'Varpailleen'.

'Kuolemaantuomitun laulu' alkaa näin

On aate mi kansoja johtaa,
jotka kulkevat valoa päin.
Se kärsivän tahtoo nostaa,
viedä heikkoa eteenpäin.

Koskisen ja Kuusisen aatteellisuus oli pohjimmiltaan hyvin yksinkertaista, heikkojen ja köyhien puolustamista. Oudoksi sen teki vain halu uhrautua ja antaa jopa henkensä aatteen puolesta. Tosin tämä on juuri se, joka yhdistää kaikkia nykyisiäkin poliittisia ideologioita. - Oletetaan, että on olemassa jotain niin arvokasta, että sitä kannattaa jopa asein ja asejärjestelmin puolustaa.

Kääntäen: rauhan puolesta ei mikään uhri ole liian suuri. Tähän sisältyy aikamoinen paradoksi. Sota ja rauha ovat asioina ja käsitteinä samaa aikansa elänyttä järjestelmää, mikä ei tietysti tarkoita sitä, etteikö esimerkiksi Israelia tulisi välittömästi (18.11.2012) riisua aseista, mutta ei rauhan takia vaan siksi, että aseet eivät ole koskaan pysyvä ratkaisu mihinkään.

     *     *     *

Hyvin toisen sävyinen on runo 'Takiainen'

Jos maailma menettää minut,
ei se paljon menetä,
mutta jos minä menetän sen,
menetän kaiken,
vaikka se olisikin vain kipua ja tuskaa. (..)

Hertta Kuusinen on juuri joutunut toistamiseen v. 1941 Valpon pidättämäksi ja vankilaan tällä kertaa Helsingin Katajanokalle ennen Hämeenlinnaan siirtämistä.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti