maanantai 12. marraskuuta 2012

Rabelais: "Suuren Gargantuan hirmuinen elämä" (1947)

"Suuren Gargantuan hirmuinen elämä" [1532] on tarina hulvattomasta jättiläisestä, joka opettaa nauramaan sovinnaisuuksille ja antautumaan ruoan, juoman ja nautintojen yltäkylläisiin riemuihin. Klassikkoteos raikuu renessanssin naurua ja karnevaalia.

Francois Rabelais oli humanismin klassikko, lääkäri ja kirjailija, jonka jo 1500-luvun kynnykseltä lähtien on ihastuttanut ja kauhistuttanut maailmaa railakkailla satiireillaan. Gustave Doren unohtumaton kuvitus johdattaa Gargantuan aistikylläiseen maailmaan.
(Takakansi)

     *     *     *

Kirjailija Joel Lehtosen lempikirjailija Francois Rabelais on ollut monen muunkin eurooppalaisen kirjailijan lempikirjailijoita vuosisatojen saatossa. Rabelais'n terävä yhteiskunta- ja uskontokritiikki ovat ajankohtaisia vielä 500 vuotta tämän kirjan julkaisemisen jälkeen. Ihmisiä johtavat niin poliitikot kuin kirkonmiehet jatkuvasti vallanhimossaan harhaan, minkä rahvas saa tuntea nahoissaan, mikä on merkinnut mm. vankiloissa istuttamista ja sodissa tapattamista.

Surullisinta on kuitenkin että vallanpitäjille löytyy joka portaalla tuhatmäärin seuraajia ja jäljittelijöitä. Mitä isot edellä, sitä pikkukihomadot perässä.

     *     *     *

Gargantua sukuineen asuu jossain kuvitteellisessa kaupungissa, mutta silti lähellä Pariisia. Nämä hyväntahtoiset jätit eivät halua muuta kuin elää rauhassa ja sovussa muiden kanssa sekä iloita  elämän pikkunautinnoista kuten syömisestä, juomisesta - ja kyllä - myös seksistä. Heidän 'oppiaan' kirjailija kutsuu pantagruelismiksi.

Tarinan kertojan mukaan suku on hyvin vanhaa, he tulevat tuhansien vuosien takaa. Lienevät Homo Sapiensistakin vanhempia.

Siellä missä he asuvat ja ovat, he ovat itseoikeutetusti. Silti heidän ei anneta olla rauhassa vaan katolista uskoa tunnustavat kuninkaat hamuavat heidän maitaan ja omaisuuksiaan. Pahinta on että kristittyjen kanssa ei voi neuvotella. He tekevät mitä haluavat tehdä Jumalansa ja mm. maanpäällisen edustajansa paavin nimissä. Mitään keinoja ei kaihdeta.

     *     *     *

Kirjan paradoksi on, että Gargantuan elämästä tulee hirmuinen, vaikkei hän itse ole hirmuinen. Kaikki alkaa aivan mitättömästä kiistasta kaupungin torilla, mikä vain osoittaa, että Gargantuan vastustajat keinolla millä hyvänsä etsivät syytä päästä hänen kimppuunsa hakapyssyin ja kanuunoin, jotka tosin eivät kovin hyvin tehoa suurikokoiseen jättiläiseen.

Kaikki hyväntahtoiset eleet ja teot, valtavat lahjoitukset ym,  tulkitaan Gargantuan kannalta kielteisesti. Teki hän mitä tahansa, hän vain pahentaa omaa tilannettaan.

Gargantuan äiti Gargamelle on Perhosssaarten kuninkaan tytär ja isä Grandgousier  on vanhaa jättisukua.  Nimensä hän sai lausuttuaan heti synnyttyään ensimmäisiksi sanoikseen "kippis, kippis, kippis", mihin äiti totesi omalla kielellään jotain sellaista mistä vääntyi sana Gargantua.

     *     *     *

Seksi ja sukupuolisuus eivät jättien maailmassa ole sellaisia asioita joita kainostellaan. Gargantua sai jo kapaloikäisenä kalukukkaron, jossa oli penistä kiihottavia jalokiviä. Muutenkin kukkaro oli somasti somistettu.

Hoitajattaret leikkivät pienen peniksen kanssa, ja sille keksittiin monia hellyyttäviä nimiä. Jokainen halusi vuorollaan näpelöidä Gargantuan kikkeliä, mikä kuului jättien tapoihin. Pyllynpyyhkimisen opettelu oli oma ohjelmanumeronsa, missä ei luovuudesta tingitty.

Opiskelemaan Gargantua lähti jo poikasena Pariisiin, missä hän sai suurella koollaan ja  käytöksellään paljon hämmennystä aikaan.  Opetus oli äärimmäisen tehokasta ja pojasta tuli varsin oppinut mies. Perusopetuksen jälkeen hän sai oppia monenlaisia käytännön taitoja mm. aseiden käyttöä.

     *     *     *

Kesken kaiken nuoruuden ilottelun - mässäilyn ja juomisen ym - Pariisi joutuu vastakkain Lernén kaupungin kanssa ja jätti sukuineen ajautuu vähitellen Pariisin puolelle, viettäähän Gargantula nuoruusvuosiaan juuri Pariisissa. Kuningas Picrochole provosoi naapurinsa sotaan keskenään. Taistelu on veristä ja kirkon siunaamaa.

Isä Grandgousier yrittää viimeiseen asti välttää pahinta, ja hän vetoaa Picrocholeen ja mm. ikiaikaiseen rauhaan heidän ja jättien välillä. Mikään ei auta, kun toinen osapuoli haluaa alkaa valloittaa tuntemaansa maailmaa itselleen.

Sota päättyy jättien ja Pariisin voittoon, mitä tietysti iloitaan kuin mitä tahansa jääkiekon maailmanmestaruutta nykypäivänä. Voiton jälkeen Gargantula pitää joukoilleen puheen:

Vieläpä itseään katoliksikin  nimittävät, [mutta] olisivat kohdelleet häntä säälimättömästi, heittäneet hänet tylysti tyrmään ja vaatineet hirmuiset lunnaat, hän [sen sijaan] kohteli vankiaan sävyisästi ja ystävällisesti, antoi hänen asua palatsissaan ja uskomatonta hyvyyttä osoittaen lähetti hänet kotiinsa saattueen suojaamana, ja hän sai yltä kyllin lahjoja sekä kaikenlaisia armon- ja ystävyydenosoituksia.

      *     *     *

Sodan jälkeen Gargantua mm. rakennutti Thélèmé'in luostarin, joka oli toisenlainen kuin katoliset (tai protestanttiset) luostarit. Munkit ja nunnat eivät olleet askeetikkoja edes pukeutumisensa suhteen vaan pukeutuivat iloisen värikkäisiin asuihin, käyttivät paljon erilaisia koruja ja muutenkin ajattelivat ulkonäköään.

Heidän elämäänsä eivät kahlinneet lait, asetukset eivätkä säännöt, vaan he elivät oman tahtonsa ja oman mielensä mukaan. He nousivat vuoteistaan, kun hyväksi näkivät, joivat, söivät, tekivät työtä ja nukkuivat silloin, kun se heitä miellytti. Kukaan ei pakottanut mihinkään. Niin oli Gargantua säätänyt. Heidän luostarinsa säännössä oli vain yksi pykälä:

TEE MITÄ TAHDOT.

Pahuutta eivät munkit ja nunnat tunteneet. Sen sijaan heidän ajatteluaan ohjasi luontainen vaisto ja kunniantunto. On sanomattakin selvää, että kaikki olivat hyvin koulutettuja - ja he osasivat paljon erilaisia asioita mm. kirjoittaa, laulaa, soittaa ja maalata.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti