perjantai 9. marraskuuta 2012

TYHJÄ PAPERI KERTOO. Osa 102: "Perjantaipäivä Helsingissä eli Kaisaniemestä, Myllypuroon ja Oulunkylään""

Sellaiset olivat päivän koordinaatit. Lähtö oli läheltä Linnanrantaa ja paluu samaan paikkaan Hämeenlinnassa. Ja väliin jäi seitsemän tuntia Helsingissä olemista ja kaksi tuntia matkustamista Kolmostietä suuntaan ja toiseen.

Uuden uutukaisen yliopistonkirjaston Kaisa-talon katsastamisen jälkeen treffipaikkana oli Kiasman edusta, jonka kirjakaupasta löysin parilla eurolla Aldous Huxleyn "The Doors of Perception" (1954) -esseen käännettynä suomeksi, jonka nimestä legendaarinen The Doors bongasi nimensä. Viime talvena mietin mistähän saisin tuon esseen englanniksi, ja ilokseni se olikin käännetty jo suomeksi nimellä "Tajunnan ovet" (2009).

Myllypuron mediakirjasto ei ole oikeastaan kirjasto vaan kohtaamispaikka. Siellä ihmiset voivat kohdata itsensä läppäri kainalossa, ja opetella käyttämään sitä. Siellä he voivat kohdata menneisyytensä digitoimalla vanhoja hää- ja hautajaisvideoita ja tulevaisuutensa musiikintekijöinä tekemällä demoja musiikistaan ja editoimalla videoita oman elämänsä elokuvia varten.

Oulunkylä kirjasto on perinteinen kirjasto, jossa on paljon kirjoja, mutta kolmasosa kaikessa mitä oli ollut hyllyissä hävitettiin. Jäljelle jäi vain se mitä ihmset halusivat, ja kaikki uusi mitä tuli. Tämäkin kirjasto on kohtaamispaikka, ihmisten kohtaamispaikka. Jos sinulla on jotain sanottavaa, annettavaa muille, sinulla on Hyde Park, jossa voit maksutta esiintyä ja sinua kuunnellaan. Joka päivä, koko ajan tapahtuu ja tapahtumien paikkana on kirjasto.

     *     *     *
... olin hyvin väsynyt kotiintulemisen jälkeen ja nukuin monta, monta tuntia edellisten rivien jälkeen - ja vaelsin jossain untenmailla. Kai tyhjyyttä täynnä. Nyt ole taas tässä.

Olen väsynyt elämäänkin. Välillä vähemmän. Minua on kohdeltu koko elämäni kehnosti, enkä useinkaan ymmärrä miksi. Ihmiset, usein naiset, ovat kateellisia kummallisista asioista. Minulle! Miehelle! Ja kun eivät muuta voi, tekevät elämäni hankalaksi. Mutta mitäpä minä siitä. Elämäähän tämä vain on.

Yhden näistä naisista olisin mielelläni nähnyt Helsingissä, Vivin, sillä hän luullakseni asuu Pitkänsillan toisella puolen. Minä olin toisella puolen. Jos hän olisi ollut toisella puolen, olisin jopa saattanut nähdä hänet. Heilauttaa kädelläni ja tervehtiä. Ehkä hän olikin toisella puolen samaan aikaan, ja tervehdin häntä. Ehkä nyt ymmärrämme toisiamme hieman paremmin.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti