keskiviikko 26. joulukuuta 2012

Collins: "Nälkäpeli" (2008)

"Nälkäpeli" (2008) on Suzanne Collinsin kirjoittama nuortenromaani, joka kertoo 16-vuotiaasta Katniss Everdeenista, joka asuu luonnonkatastrofien hävittämässä maailmassa Panem-nimisessä diktatuurissa, joka on rakennettu entisen Pohjois-Amerikan paikalle. Nälkäpeli on vuosittainen tapahtuma, jossa jokaiselta kahdeltatoista vyöhykkeeltä valitaan tyttö ja poika taistelemaan kuolemaan asti.

Kirja on julkaistu pokkarina, äänikirjana ja e-kirjana, ja se on käännetty 26 kielelle. Kirja sai enimmäkseen myönteisiä arvosteluja. Nälkäpeli on ensimmäinen romaani 'Nälkäpeli'-kirjasarjassa. Kirjasarjaa jatkavat "Vihan liekit" (2009) ja "Matkijanärhi" (2010). Kirjan pohjalta on valmistunut samanniminen elokuva. (Wikipedia)

     *     *     *

Hämeenlinnan kaupunginkirjastossa esimerkiksi 'Nälkäpeli' -sarja löytyy nuorten kirjoista. Kuka tahansa kirjan lukenut tajuaa, ettei kyse ole mistään nuorten kirjoista. Oikeastaan kirjat eivät ole myöskään aikuisten kirjoja. Oikeastaan tällaisia kirjoja ei pitäisi edes julkaista. Näissä kirjoissa niin kuin useasti fantasia- ja tieteiskirjoissa väkivallasta kaikissa muodoissaan on tehty eräänlainen hyve. Hyve siinä mielessä, että väkivalta ja sodat on hyväksytty asia, luonnollinen ja itsestään selvä osa kuvattua maailmaa, joka ei ole kaukana siitä maailmasta jossa elämme.

Samat ihmiset jotka antavat nuorilleen luettavaksi mm. näitä kirjoja, kauhistelevat koulumurhia ja muuta väkivaltaa yhteiskunnassa. Eikö tässä ole jokin järkyttävän suuri ristiriita? Sillä väkivalta kaikissa muodoissaan ruokkii väkivaltaa. Miksi se pitäisi jossain muodossa hyväksyä, kunhan sitä vain ei tehdä oikeasti? Onhan jo pelkästään se uhka, että kohta joka toisella ihmisellä on jonkinlainen käsiase, sille että asetta jonain päivänä käytetään ja posautetaan riitakumppanilta aivot pihalle. Vai miksi ihmiset aseita hankkivat? Turvallisuutta ja turvallisuuden tunnetta aseet eivät lisää niin kuin eivät väkivaltaista käyttäytymistä ruokkivat kirjatkaan.

     *      *      *

On helppo sanoa, että kyse on vain fiktiosta. Niin kyse on vain fiktiosta. Mutta miksi juuri väkivallan kohdalla sitä, mikä on sopivaa on venytetty äärimmilleen. Viittaan vanhaan dilemmaan: miksi toisen saa tappaa mutta toisen kanssa ei saa harjoittaa seksiä edes kirjan sivuilla - tai ei harjoiteta seksiä -, josta on terveydelle paljon vähemmän haittaa. Sitä paitsi seksi vähentää aggressiivisuutta esimerkiksi apinayhteisöissä. Ja apinahan ihminen on, ihmisapina tai ainakin ihmisapinan huonomaineinen serkku.

Eskimot saattavat antaa vaimonsa vieraalle yöksi, koska se on kohtelias tapa. Näin luodaan luottamusta yhteisön ja muukalaisen välille. Voisiko kukaan keskiluokkainen porvari tai duunari Suomessa kuvitella antavansa vaimonsa tai miehensä lainaksi naapurin Einarille, jonka kanssa on ollut kärhämää vain siksi, että näin saadaan vahvistettua yhteisöllisiä siteitä naapurustossa? Kenties joku modernissa elämäntavassa on mennyt pahasti pieleen. Luonnollisista asioista on tehty luonnottomia ja luonnottomista luonnollisia.

     *     *     *

"Nälkäpelissä" (2008) on lyhykäisyydessään kyse tosi-tv-ohjelmasta, jota näytetään vuosittain Pohjois-Amerikassa, mikä tarkoittaa aikaa USA:n jälkeen, jolloin maa on hajonnut 13:ksi Vyöhykkeeksi, joiden lisäksi on Capitol eli keskushallinto. Vyöhykkeet ovat eräänlaisia reservaatteja, joissa ihmiset elävät niin kuin navajo-intiaanit pahimmillaan täysin eristettynä muusta maailmasta. Vyöhykkeitä on jäljellä enää kaksitoista, sillä yksi Vyöhyke tuhottiin totaalisesti varoitukseksi muille.

Nälkäpeli liittyy maan historiaan, sisällissotaan, jonka keskushallinto voitti. Kapinallisia Vyöhykkeitä muistutetaan vuosittain siitä, mikä niiden asema on suhteessa valtiolle lojaaleihin kansalaisiin pelaamalla tätä peliä. Jokaiselta Vyöhykkeeltä valitaan kaksi 12-16-vuotiasta nuorta tähän julmaan eloonjäämispeliin, jossa vain yksi jää henkiin. Tarkoituksena yksinkertaisesti on, että nuoret tappavat toisiaan.

Capitolin ja Vyöhykkeiden 1-12 asukkaat voivat reaaliaikaisesti seurata, mitä pelitantereella tapahtuu. Kirjan sankari on 16-vuotias tyttö nimeltä Katniss, joka joutuu Vyöhykkeen 12 toisena edustajana tähän veriseen taisteluun. Ja on sanomattakin selvää, että sankari voittaa Nälkäpelin. Aivan sääntöjen mukaisesti hän ei voittoa saavuta vaan liittoutumalla toisen pelaajan Peetan kanssa, joka on samanikäinen poika samalta Vyöhykkeeltä 12 kuin hän itse.

     *     *     *

Kaikkiaan pelaajia on siis 24 tyttöä ja poikaa. Heistä heti alkuryysiksessä kuolee yksitoista, ja seuraavien viikkojen aikana loput. Kamerat seuraavat koko ajan pelaajia, ja ohjaaja valitsee kiinnostavimmat kohteet katseltaviksi. Aina kun joku kuolee, ammutaan kanuunalla, ja kuolleen kasvot heijastetaan taivaalle. Näin pelaajat tietävät, kuinka monta pelaajaa on vielä jäljellä.

Pelinjärjestäjät pystyvät haluamallaan tavalla säätelemään rajattua pelikenttää. He voivat esimerkiksi nostaa alueen lämpötilaa, järjestää ukkosmyrskyjä ja kaatosateita ja muutenkin vaikuttaa luonnonoloihin. Ravinnon he joutuvat hankkimaan itse tavalla tai toisella luonnosta tai Runsaudensarvesta, joka pelin alussa koitui monen kohtaloksi. Esimerkiksi Katniss onnistui saamaan repullisen kaikenlaista hyödyllistä tavaraa tuolloin haltuunsa.

Pelaajien aseet ovat alkeellisia, puukkoja ja keihäitä ym. Julmin ase on jousi, jota Katniss osaa käyttää taitavasti. Pelin keskivaiheilla hän saa kuolevalta Glimmerilta jousen, jota hän havitteli jo pelin alussa itselleen millä hän tappaa kaksi poikaa loppupelin aikana.

Katniss kuvaa ensimmäisen tapon jälkeen tunnelmiaan

Käytännön tekona ihmisen ja eläimen surmaaminen on ällistyttävän samanlaista. Jousi jännitetään, nuoli ammutaan. Jälkivaikutuksiltaan ne ovat kaksi aivan eri asiaa. Tapoin pojan jonka nimeäkään en tiedä. Hänen omaisensa itkevät häntä jossakin. Hänen ystävänsä janoavat vertani. Ehkä hänellä oli tyttöystävä, joka tosissaan odotti häntä takaisin...

Lopulta pelaajia on jäljellä enää kolme Katnissin ja Peetan lisäksi ennakkosuosikki Cato, ja he roikkuavat usean metrin korkeudessa Runsaudensarven päällä. Alhaalla odottaa joukko verenhimoisia petoja valmiina repimään pelaajat kappaleiksi.

Tähtään toiseksi viimeisellä nuolellani Catoa päähän, sillä minun ei kannata ampua vartaloon eikä raajoihin. Catolla on yllään vartalonmyötäinen, ihon värinen verkkopuku: sen täytyy olla jokin (..) haarniska Capitolista. 

Cato vain nauraa minulle: "Ammu pois. Poikaystäväsi putoaa kanssani."

Lopulta Cato kuitenkin putoaa petojen revittäviksi, ja mutkan kautta Vyöhykkeen 12 pelaajat julistetaan voittajiksi, joita juhlitaan tv-kameroiden ja valojen loisteessa Capitolissa kuin suuria sankareita mitä he myös ovat.

Ei kommentteja:

Lähetä kommentti